Projektimme nimeltään "hanki nyt hitto se hiton kävelytuoli jo" on kestänyt aivan tuhottoman kauan. Siis valehtelematta kuukausia. Kävelytuolia ei haluttu ostaa uutena, joten sitä on metsästetty monesta eri suunnasta käytettynä. Kriteereinä on luonnollisesti ollut kohtuullinen rahakorvaus tuolia vastaan, hyvä kunto ja saapa tuo tuolinmokoma näyttääkin ihan kivalta.
Valikoima on ollut aivan totaalisen surkea. Markkinoilla hillui ylihinnoiteltuja, pikku-Tertun puklaamia ja hajoittamia kävelytuoleja ja ne luonnollisesti sijaitsivat jossakin Rovaniemen kupeessa, kun mehän asutamme Etelä-Suomea... Öö, nou tänks.
Näin ollen Kloppinen on joutunut, tietämättään onneksi, olemaan ilman kävelytuolia. Siis ilman tätä elintärkeää kapistusta, jota ilman tuskin yksikään lapsi on oppinut kävelemään. Right?
Kunnes kaverini sattui yksi kerta kysäisemään, että olisiko meillä tarvetta sattumoisin kävelytuolille, joka heiltä jäi lähes uudenveroisena varastoon pölyttymään. No öö, let me think, on todellakin!
Ja niin tehtiin kaupat tästä härvelistä. Kympillä. Jeje!
Masiinassa ei ole mitään vikaa, mutta kotonamme makaavassa lattiamatossa on sitten sitäkin enemmän: tuolin pyörät eivät juuri pyöri ja jos pyörivät, niin erittäin raskaasti. Epic fail, siis. No, tämän kanssa emme ilmeisesti opi kävelyn alkeita, mutta ainakin uskoisin tämän vahvistavan Kloppisen jalkoja. Varaahan hän painoaan tässä ollessaan jaloilleen, ainakin vähän. Ja jos ei muuta, niin nuo leluhärpättimet ovat superkiinnostavia ja tästä istuimesta yltää mukavasti vaikka mihin, kuten kirjahyllyyn...
Kloppinen tykkää nykyään kovasti, kun häntä "kävelyttää" ja hypyttää, eli hyppykiikkukin varmasti olisi tähän saumaan loistohankinta. Sellaista meille lupailtiinkin kaveripiiristä, mutta kiikku on kokenut mystisen katoamisen, joten se siitä. Hyppykiikkuakaan emme halua uutena ostaa, emmekä ihan pimeitä hintoja maksaa käytetyistä.
Väkisinkin sitä vain miettii, että voisiko tällaisilla kapistuksilla edesauttaa lapsen liikkumisen harjoittelua ja motoriikkaa? Vai onko kyse vain lapsesta itsestään, että hän oppii asioita kun hän oppii? Meillä nimittäin ei ole "kannustettu liikkumaan" millään tällaisilla tarvikkeilla ja Kloppinen ei tosiaan liiku: ei ryömi, ei konttaa, ei nouse istumaan, ei nouse seisomaan tukea vasten saati kävele tukea vasten. En sikäli valita – elämähän on vielä melkoisen helppoa, kun ei tarvitse sydän sykkyrällä juosta toisen perässä jatkuvasti ja pelätä haljennutta kalloa. Toisaalta, kun monta kuukautta nuoremmat jo harjoittelevat konttausasentoa, niin väkisin mieleen hiipii ajatus, että onko meillä jotain pielessä? Eihän Kloppisella ole mitään pielessä?
Olen kyllä huomannut, että Kloppinen on luonteeltaan hyvin rauhallinen eikä hän hötkyile asioiden kanssa. Hänellä ei tunnu olevan kiire, kun ikätoverit saattavat olla hyvinkin malttamattomia ja tyytymättömiä. Piileekö tässä syy, miksei meillä ole kiire lähteä liikkeellekään? Konttausasentoa kyllä tapaillaan, mutta nytkyttämistä pidemmälle tässä ei olla päästy. Epäilen, että ryömiminen meillä ainakin jää välistä. Toinen asia minkä olen huomannut samanikäisiä lapsia vertailemalla (hyi minua.) on höpöttäminen ja puheen tapailu. Meillä Kloppinen on oikea papupata, eikä höpöttämisestä useinkaan meinaa tulla loppua, kun hän oikein innostuu. Voisikohan siis olla, että meillä Kloppinen oppii puhumaan ennen kuin esimerkiksi kävelemään? Käsittääkseni toinen taito näistä opitaan usein (aina?) ensin.
Eniten vituttaa vain kaveripiiri/lähipiiri, jotka jaksavat joka kerta inttää, että joko meillä ryömitään tai kontataan. Ja kun vastaamme, että ei, niin heidän reaktionsa ovat aina samanlaiset: silmät pyöreinä, kulmat koholla todetaan kysyvästi "aijaa?".
Toistaiseksi keskityn siis nauttimaan rauhallisesta, pölpöttävästä jälkikasvustamme, joka istuu muikiassa tuolissaan. Ja uudesta Ellestä sekä syysmuotiextrasta. Niin ja mokkapaloista.
Nina
