lauantai 10. lokakuuta 2015

Päiväkotiin? Vai ei päiväkotiin?

Meidän perheemme arkea on mullistanut raskauden lisäksi myös poikien päiväkodin aloitus. Tästä hetkestä on nyt reilu kuukausi, joten nyt on varmaan hyvä hetki näpyttää ylös ajatuksia ja kokemuksia.

Meidän ns. suunnitelma alkuvuodesta oli, että haemme pojille päiväkotipaikkoja hyvissä ajoin, sillä halusimme, että kun (huomaa itsevarma asenne, joka tosin ajan saatossa on jo karissut pois...) saan töitä, on pojilla varmasti hyvä hoitopaikka ja mikä tärkeintä: sama hoitopaikka. Omat kalseat kokemukseni perhepäivähoidosta johtivat siihen, että perhepäivähoitoa emme edes harkinneet. Päiväkoti tuntui turvallisemmalta ja paremmalta valinnalta, etenkin kun hoidon aloittavat kekkulat ovat jo lähes 4- ja 3-vuotiaita. Hain läpi kevään oman alani, tai läheltä liippaavien alojen, töitä. Siinä onnistumatta. Ahdisti aavistuksen, mutta ajattelin, että eikös sieltä jotain tule vastaan. Kunnes kesäkuun alussa plussasin. Ajattelin, että nyt voin ainakin sanoa hyvästit "kunnon" vakituisille, kunnianhimoisille työpaikoille - kuka palkkaa ketään pariksi kuukaudeksi töihin, jossa vaaditaan kunnon omistautumista ja perehtymistä asiaan? Niin, en minäkään.

Ensimmäistä kertaa päiväkotiin koko perheen voimin -selfie. <3

Vaikka suunnitelmien puihinmeno vähän harmitti, oli raskaus ihan fantastinen uutinen. Painiihan hei kolmas lapsi aika lailla eri genressä mahtavien asioiden rintamalla kuin uusi työpaikka. ;) Opinpa myös senkin jälleen kerran, ettei elämää kannata "suunnitella".

No, olimme hetken puun ja kuoren välissä: meillä oli kaksi hoitopaikkaa lapsille, mutta minulla ei ollut (ja tässä kohtaa jo tiedettiin, ettei tulisikaan olemaan) töitä, vaan seuraava etappi olisi mitä luultavimmin äitiysloman alku ja vauvan syntyminen. Pohdimme ottaisimmeko päivähoitopaikat vastaan vai olisivatko pojat vielä määrittelemättömän ajan kotona. Kummatkin ajatukset tuntuivat yhtä hyviltä ja huonoilta yhtäaikaa. Ukkokullan vankka mielipide oli se, että nyt on poikien aika aloittaa päiväkoti-ura ja ajoituskin oli hänestä hyvä: minä saisin viikossa muutaman hengähdyspäivän ja pojat taas saisivat aivan uudenlaisia virikkeitä sekä tietenkin ikäistään seuraa. Lisäksi hoidon aloitus ennen vauvaa takaisi sen, ettei isommat lapset koskaan yhdistäisi hoitoonmenoa ja vauvaa toisiinsa, sillä toisiinsahan ne eivät millään tavalla liity.

Niinpä päädyimme siihen ratkaisuun, että pojat aloittavat päivähoidon osa-aikaisesti, eli ovat päikyssä 11 päivää kuukaudessa. Tuntuu, että meidän ratkaisu sai monenlaista palautetta lähipiiristä. Osa oli sitä mieltä, että poikien oli jo korkea aikakin aloittaa päivähoito ja osa taas tuntui olevan sitä mieltä, että poikien hoitoonlaitto on turhaa, sillä olenhan minä kotona. Nyt reilun kuukauden jälkeen huomaan kuitenkin, että tekemämme päätös oli ihan oikea.


Itse päiväkodin aloitus oli meillä liian helppo. Pojat jäivät päikkyynsä ekan viikon ajan superhelposti. Hyvä, jos ehtivät meille vanhemmille sanoa moikat. Kaikki oli uutta ja jännittävää, superkivaa. Sitten alkoi totuus valjeta lapsille - tänne siis ihan oikeasti joutuu jäämään kerta toisensa jälkeen eikä joka hetki olekaan silkkaa jättekivaa. Toinen viikko ei mennytkään enää ihan niin helposti, eikä vielä kolmaskaan viikko... "En halua päiväkotiin, eihän me mennä tänään päiväkotiin, päiväkodissa on tylsää" -vinkumiset alkoivat usein jo kotona, päiväkotipäivää edeltävänä iltana. Jos illat sujuivat näissä tunnelmissa, voitte kuvitella etteivät aamut olleet yhtään sen helpompia. Itselläni oli jäätävän paha mieli - teimmekö kuitenkin jotain väärin nyt? Oliko ajoitus päiväkodin aloitukselle jotenkin väärä? Oliko päiväkoti kurja paikka, oikeasti? Miksi sopeutuminen sinne voi olla näin täyttä tuskaa? Yritin piilottaa mahdollisimman hyvin oman pahan mieleni ja olla pojille aina positiivinen sekä kannustava. Yritin tsempata, että päiväkodissahan tehdään vaikka ja mitä, ja siellä on kavereita, ja liukumäki, ja ihan parasta.

Liekö sopeutuminen kuitenkin alkanut ja meidän vanhempien tsemppaukset auttanut, mutta neljäs viikko pyörähtikin käyntiin vähän paremmissa merkeissä. Vieläkin huuli toisinaan väpätti, tai tuli ihan itkukin, mutta se meni ohi jo miltei vielä meidän vanhempien ollessa paikalla. Päiväkotiin menoa ei enää itkusteltu eikä harmiteltu. Viidentenä viikkona Kloppinen jopa hymyili meille ikkunasta, kun vilkutimme pois lähtiessämme. Syytin monesti hitaasta sopeutumisesta osa-aikaisuutta - tuntuu jo maalaisjärjellä mietittynä vaikeammalta sopeutua tilanteisiin, joihin joutuu vain silloin tällöin kuin että joutuisi joka päivä. Nyt kuitenkin tuntuu, että sopeutuminen kuitenkin tapahtui ihan siinä missä muillakin lapsilla.

Pojat ovat oppineet kuukaudessa paljon kaikkea: uusia taitoja, uusia leikkejä, tottuneet toimimaan muullakin tavalla kuin kotona, käyneet metsäretkillä, kirjastossa ja urheilleet. He ovat oppineet uusia tapoja askarrella, uusia lauluja, uusia tapoja, uusia leikkejä. Äärimmäisen tärkeitä ja hyviä taitoja pienille ihmiselle, jotka aikanaan lähtevät myös koulutielle.

Metsäretkieväät <3

En sano, etteikö näitä kaikkia voisi oppia myös ihan kotihoidossa, ehdottomasti voi. Mutta siihen tarvitaan tietynlainen äiti ja minä esimerkiksi voin tunnustaa olevani äärettömän huono askartelija. Tai metsäretkeilijä. Eikä minua toisaalta saa lähtemään joka siunatun päivä eri hiippakuntien kerhoihin, jotta pojat saisivat ikäistään seuraa jatkuvasti oppiakseen niitä sosiaalisia taitoja. Kaikkein tärkeintä tässä minulle itselleni on se, että pojat ns. tottuvat jo alustavasti siihen kouluelämään ja myös ns. karaistuvat. Itse olin lapsena pitkään kotihoidossa sekä muutamalla äärimmäisen surkealla perhepäivähoitajalla ja voin kertoa, että esikoulun aloitus oli minulle jumalattoman kova paikka. En halua sitä samaa missään nimessä omille lapsilleni.

Sellaisia valintoja ja kokemuksia meidän perheessä. Päiväkoti-arkea jatketaan hyvillä mielin ja en malta odottaa esimerkiksi ensimmäistä joulujuhlaa saati päiväkotikuvia! <3 Ja olihan tuo elämämme ihkaensimmäinen vanhempainiltammekin jo aika herttainen kokemus. :D

Kokemuksia ja mielipiteitä päivähoidosta sekä sen aloittamisesta?

Hyvää viikonloppua! <3


Nina

Ps. Jotta tästä postauksesta ei olisi tullut pitkä kuin nälkävuodesta, päätin kirjoittaa toisen, joka pitää sisällään vinkkejä ja ostoslistaa, että mitä sinne päiväkotiin oikein tarvitaan. Sellainen siis coming up. :)

torstai 8. lokakuuta 2015

Flunssaa ja silmätulehduksia.

Siinäpä syyt, miksi blogi hiljeni taas heti alkuunsa. Olen ehkä kerran 1,5 vuodessa näin kipeä, että olen kertakaikkiaan puh, pah - pelistä pois. Nyt oli taas sen vuoro, että myös mutsi on kanveesissa. Onneksi pojat ovat sentään muuten olleet kohtalaisen terveitä. Isommalla oli kurkku kipeä, mutta se meni hetkessä ohi. Sen jälkeen onkin sitten hoidettu pieniä silmiä.


Ensin tulehtui Kloppisen toinen silmä, sitten toinen, ja sitten tulehtui Jäpikän silmät vuoronperään. Edelleen läträtään silmätippojen kanssa. Nimenomaan läträtään - Kloppisen silmät olivat todella piece of cake hoitaa. Hän on jo sen verran iso, että hän ymmärtää miksi tämä pitää tehdä ja miten tämä pitää tehdä. Kolme vuotta pian täyttävä Jäpikkä taas.... Ehkä ymmärtää, muttei halua ymmärtää, jonka johdosta silmätipan saattaminen silmämunaan on yhtä todennäköistä kuin yhdestä siittiösolusta raskaaksituleminen.

No, ehkäpä tämä tästä. Onneksi pojat ovat voineet olla päiväkodissa normaalisti, joka on mahdollistanut sen, että minä voin levätä flunssaa pois. Aika on ehtinyt kullata jo muistot, kuinka shittiä onkaan olla raskaana flunssassa - ei voi vetää mielin määrin mitä tahansa droppia, vaan on suoraan sanoen kärsittävä. No, hyvän asian eteen toki, eipä sillä. <3

Pimeä kuva, mutta todistettavasti masu kasvaa. Tänään rv 23+3 <3
Postiluukusta tipahtaneet pikkuruiset vaatteet ovat piristäneet kuumeista kuuppaa. Tuntuu vieläkin vain niin epärealistiselta ostella kaikkea vaaleanpunaista. Tuleeko nää ihan oikeasti meidän perheelle käyttöön? :D Olen jotenkin ollut niin poikien pukemis-hurmoksessa, että tyttöjen vaatepuoli on jotenkin jäänyt äärettömän pienelle huomiolle. Toki olen miettinyt, että jos joskus meille suotaisiin tyttö, niin ostaisin hänelle sitä, tätä ja tota. Ja sitä listaa on alettu jo lyhentämään... ;)



Nyt ei auta kuin vetää vielä peittoa korville, tämän karvanaamarin vieressä. <3


Kirpsakkaa syyspäivää teille ihanaiset naiset! (Tasa-arvon nimissä sama toivotus miehillekin, vaikka jotenkaan en jaksa uskoa, että teitä sieltä ruudun takaa löytyy... :))


Nina