perjantai 31. elokuuta 2012

Häävalokuvaaja - CHECK!

Eilen taisin jo paljastaakin, että meillä on tosiaan häidemme tallentaja, häävalokuvaaja, varattuna. Halusimme aivan ehdottomasti luovan ammattilaisen kuvaamaan hääjuhlamme dokumentaariseen tyyliin ja tietenkin ottamaan meistä meidännäköiset miljööpotrettikuvat. Missään nimessä meidän juttu ei ole studiopönötyskuvat, nou nou, vaan sään niin salliessa haluamme ehdottomasti kuvat otettavan ulkona. Poseerauksenkin pitää olla jotain ihan muuta kuin perusvierekkäinpönötystä tai toisiin katsomista. Tai samaan suuntaan katsomista. Tai pussaamista. Kyllä te tiedätte, niitä perushääkuvia. Ei, ei, ei sellaisia meistä. Sitä vaihtoehtoa, että saattaa sataa, en olekaan sen kummemmin miettinyt, joten nyt jo on syytä pistää peukkua ylös, että kelit suosisivat...

Nämä kuvat ajattelin lätkäistä tulevan kuvaajamme naaman eteen, sitten kun on rehviemme aika. Jotain tämäntyylistä minä (me) nimittäin haluaisin:

















Me päätimme hyvin nopeasti kihlauksemme jälkeen, ettemme halua virallisia potrettikuvia otettavan ennen vihkimistä. Me nimittäin haluamme nähdä toisemme ensimmäisen kerran vasta alttarilla hääpäivänä, joten siksi miljööpotretit otetaan varmaankin kesken hääjuhlan. Mikä sitten olisi sopiva väli sille, en vaan tiedä? Yksissä häissä, joissa olimme Ukkokullan kanssa vieraina, morsiusparin kuvat otettiin heti heidän syötyään. Ja se kai oli ihan hyvä väli, sillä meneehän siinä tovi, kun nälkäiset vieraat hamstraavat buffapöydässä itsensä kylläiseksi. Mutta mitä jos morsiusparikin haluaisi vain hamstrata ja syödä....? ;)

Jännittää kyllä ihan älyttömästi jo nyt, että millaisia kuvia meistä saadaan? Tiedän, että Ukkokulta on varmasti kuviimme tyytyväinen, mutta olenko minäkin? Minä, joka olen se pahin tyyppi aina arvostelemaan ja arvioimaan minua itseäni. Lisäksi jännittää, että onhan kuvaaja hyvä. Tai että klikkaahan meillä kemiat, ymmärtäähän hän visiomme, kuunteleehan hän toiveitamme ja myös kunnioittaa niitä? Ihan halvin investointi tuollainen kuvaus ei nimittäin ole, joten kyllä harmittaisi, jos lopputulos ei olisikaan mieleinen.

Kuulostan muuten jo nyt ihan bridezillalta. Lycka till lähipiiri. <3


Nina

torstai 30. elokuuta 2012

Katsaus tuleviin häihin.

Tattoobride-blogia kirjoittava Marika oli tehnyt blogissaan kivan katsauspostauksen liittyen häihinsä ja minähän tietenkin heti innostuin täyttämään tällaistä itsekin. Ja aika mukavasti muuten selvensi ja jäsenteli omia ajatuksia, eli ei ollut edes "turhaa" ajankulua tämä. Näytin postausta Ukkokullallekin (en sen huomenlahjan takia... ;)), josko hänellä olisi ollut jotain lisättävää tai kommentoitavaa. Mutta hyvin olen kuulemma kartalla. :) Tässä siis nippelitietoa kesähäistämme 2013:

Yleistä 
Tahdomme: 27.7.2013
Vieraita: Listalla on tällä hetkellä noin 90-110. 
Budjetti:  10 000 € + (+ ++++?)
Maksajat: Me itse, minun vanhemmat sekä Ukkokullan äiti. 
Teemaväri: Tällä hetkellä tuntuisi siltä, että valkoinen & hento vaaleanpunainen.
Kutsut: Askartelen ehdottomasti itse. Pientä ideaakin näistä jo on, mutta en halua lyödä mitään lukkoon vielä, kun on kerran kuukausitolkulla aikaa muuttaa mieltä. ;)


Morsian
Kaasot: Rouvat N & N
Hääpuku: Joku tajuttoman ihana ja liikenteen pysäyttävä, tietenkin. Näistä vasta unelmoidaan ja sovitetaan sitten alkuvuodesta viimeistään.
Alusvaatteet: Toivottavasti saavat Ukkokullan pyörimään housuissaan. Kirjaimellisesti. ;) Pitää olla seksikästä ja ehdottomasti jotain sellaista, mitä Ukkokulta ei ole ennen päälläni nähnyt.
Huntu: Tällä hetkellä on sellainen olo, että kyllä, tahdon.
Hääkengät: Kuolaan päivittäin, mutta en ole etsimällä etsinyt. Ja voiko näitä vielä oikein etsiäkään, saati ostaa, kun se pukukin vielä uupuu...?!
Sukkanauha: Tulee.
Laukku: Luultavasti tulee?
Sormus: Haaveissa vasta. Näitäkin olen jo kuolaillut, mutta päätöstä on niin vaikea tehdä. :)


Muut korut: Kaulakorua en luultavasti halua, ellei joku pukuun täydellisesti sopiva hyppää eteen. Paljas kaula näyttävässä puvussa on mielestäni kaunis. Jotain ihanaa rannekorua sen sijaan ajattelin metsästellä.
Kampaaja: Yksi hyvä ehdokas hääkampauksen tekijäksi on vakkarikampaajani, mutta mitä luultavimmin jatkan etsintöjä vielä. Vertailen ja kilpailutan.
Kampaus: Apua! Tämän kanssa muuttuu mieli lähes päivittäin. Toisinaan kuolaan rennosti tehtyjä niskanutturoita ja toisinaan kuolaan osittain auki olevia tuuheita harjaksia...  
Hiuskoristeet: Tiaran tahdon ehdottomasti. Sen verran prinsessa minäkin olen.
Meikki: Tällä hetkellä omalta ja kivalta tuntuisi tummat silmät ja vaaleanpunanudet huulet. Meikki saa olla näyttävä, muttei kuitenkaan mikään överi.
Huomenlahja sulhaselle: Hankin tietenkin, mutta että mikä se olisi...


Sulhanen
Bestmanit: Herrat J & K
Puku: Kahta vaihtoehtoa on pyöritelty: Pohjanmaan "kansallispukua" tai sitten perusmustaa tyylikästä pukua. Ehkä sakettikin? Hmm. Joka tapauksessa vuokrataan.
Kengät: Vuokrataan?
Sormus: Kihlasormus muuntautuu vihkisormukseksi, tarvitaan vain uusi kaiverrus.
Parturi: Minun vakkarikampaajani leikkaa?
Huomenlahja morsiamelle: Toivottavasti ja luultavasti saan. Voi kun se oliskin vaikka Michael Korsin rannekello! <3

Kukat
Hääkimppu: Tällä hetkellä haaveilen vaaleanpunaisista pioneista sekä valkoisista ruusuista. 
Heittokimppu: Miniversio hääkimpustani.
Sulhasen viehe: Ruusu? Pioni? En tiedä vielä.
Muut vieheet: Bestmaneille sekä morsiammen isälle.
Hääpaikan kukat: Pöytiin haluaisin asetelmia/kimppuja, mutta ulos ajattelin tehdä kukka-asetelmia/istutuksia itse.



Kuljetus
Hääauto: Sininen Buick vuodelta 1953, varattu on.
Kuljettaja: Tulee auton mukana.
Koristelu: on vielä harkinnassa.


Vihkiminen
Esteiden tutkinta/Kuulutukset: Ensi kevään juttuja.
Kirkko: Turun tuomiokirkko.
Pappi: on vielä valitsematta.
Häämarssit: Minä astelen alttarille perinteisesti Prinsessa Ruususen tahtiin, mutta poismenomusa on vielä päättämättä.
Muu musiikki kirkossa: Ei ole.
Heitettäväksi: Valkoisia ruusunterälehtiä? Lisäksi pikkukelloja, joita osa vieraista kilistelee? Päättämättä vielä.


Hääjuhla
Juhlapaikka: Piikkiön Wanha Talli.
Koristelu: Maalaisromanttista tyyliä teemaväreissä. Pöytiin pitsiä, ehkä jopa säkkikangasta? Tuikkuja, kynttilöitä, kukka-asetelmia?
Jatkopaikka: Jatkot ja seuraavan päivät etkotkin juhlitaan vielä Wanhassa Tallissa.
Seremoniamestari: Ukkokullan ystävä Herra M.
Puheet: Tulossa näillä näkymin ainakin morsiammen isältä sekä sulhasen äidiltä.
Istumajärjestys: Tulee olemaan ehdottomasti. Mutta tätä ei luonnollisesti olla vielä päätetty. :)
Bändi: Kaapeli Band.
Häävalssi: Ei olla vielä päätetty, mutta minä tahtoisin Mattia ja Teppoa: Minä rakastan sua.
Musiikki: Bändiä ja musalistaa esimerkiksi ruokailun ajaksi sekä tietysti loppupirskeiden ajaksi.
Ohjelma: Ei tietoa vielä. Päättävätkö tästä kaasot ja bestmanit? Jonkun verran haluaisin itsekin päästä näkemään ja vaikuttamaan. Ehkä?
Lahjalista: Tehdään ehkä?
Lahjatoiveet: Ensisijaisesti varmaankin raha, mutta saatamme tehdä myös lahjalistan.
Hääkarkit: Tällä hetkellä himoitsemme molemmat karkkibuffettia...
Vieraskirja: Tulee varmasti, mutta ei luultavasti perinteisenä kirjana.




Valokuvaus
Valokuvaaja: Studio Huone/Mikko
Videokuvaaja: Ei ole eikä tule.
Viralliset kuvat: Studio Huone/Mikko


Ruoka ja juoma
Pitopalvelu: tulee varaamastamme juhlapaikasta, eli Wanhasta Tallista.
Tervetuliaismaljat: Tulevat tietenkin, mutta näistä pidetään erikseen maistelutilaisuus, jahka Jäpikkä-kuopuksemme on syntynyt. Tämä on muuten varmaan aika hyvä syy kerätä kaasot ja bestmanit sekä seremoniamestari puolisoineen yhteen ja tutustuttaa toisiinsa, eikö? 
Menu: On vielä lopullisesti päättämättä, vaikka joitain suuntauksia ja ideoita meillä jo on.
Ruokajuomat: Päättämättä. Ehkä maistelutilaisuudessa nämäkin selviävät...? ;)
Booli: ...kuten myös tietenkin tämäkin! :D
Hääkakku: Näyttävä ja erikoinen fantasiakakku. Kuuluu Wanhassa Tallissa hintaan. Miau! <3
Kakun koriste: Ei ole hankittu eikä ostettu, mutta näitä on kyllä mietitty.
Iltapala: Tulossa on, luultavasti häämenun rääppiäiset.



Muuta
Hääyö: Vietetään hotskussa. Ukkokulta päättää ja varaa, on minulle sitten yllätys. :) <3
Kuljetus hääyön viettopaikkaan: Taksi?
Häitä edeltävä yö: Minä yksin/kaasojen kanssa hotskussa tai ehkä toisen kaasoni luona, Ukkokulta kotona poikien kanssa.
Häämatka: Varataan varmaankin vasta sitten, kun on kasattu lahjarahat yhteen nippuun.
Kyltit tielle: Askarrellaan myös itse. On jopa osittain suunniteltukin jo. :)

Sellaista siis suunnitelmissa koskien meidän häitä. Aina toisinaan on sellainen olo, että mitäs tässä oikein tekis häiden eteen, kun on aikaa vielä niin reilusti. Ja toisinaan taas iskee sellainen vimma, että ei hitto, aika vain kuluu ja on vaikka mitä mietittävänä ja suunniteltavana. Ehkä pitäisi jo lyödä asioita lukkoonkin, jotta voisi tehdä jo jotain hankintoja, vaikkapa. Mutta mitä luultavimmin tämä menee niin kuin minulla asiat yleensä: viime viikot ennen h-hetkeä ovat sitten yhtä kaaosta ja katastrofia. ;)


Nina

Ps. Kuvat on jälleen sieltä, täältä ja tuolta. Näitähän siis napsin jatkuvasti työpöydälleni, kun jotain inspiroivaa sattuu eteen, joten lähteitä ei ole taas kertoa...

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lattialla ja vatsassa ryömivät vauvat.

Viikonloppuna tapahtui taas kummia Kloppisen kanssa. Poikahan oppi tuossa istumaan itse, tai siis nousemaan itse istumaan. Muutenkin on liikettä ollut vähän joka suuntaan, vähän joka tavalla. Kloppinen tällä hetkellä siis reenaa ihan hullun lailla liikkumista ja kokeilee mielenkiinnolla kaikkea. (Ja kaatuilee ja lyö päätänsä, ja väkisinkin äitiparka on hermoraunio päävammaskenaarioiden kanssa...) Ja niinpä poika sitten teki sen, mitä neuvolantätimme epäili pojan tuskin enää tekevän: hän aloitti ryömimisen.

Liikeradat ovat vielä isälle ja äidille mieluisia: pieniä. Olohuoneen lattialla saatetaan möyräistä metrin verran jonnekin, jos jossakin on joku mielenkiintoinen juttu, kuten kaukosäädin ypöyksin leikkikaveria odottamassa. Toistaiseksi Kloppinen siis liikkuu vähän ja toistaiseksi vielä vain yhdessä huoneessa.

Vaan ei se auta, pian saa ruveta katsomaan kotikoloamme liikkuvan taaperon äidin, ei sisustavan äidin, silmin. Johdot pois, pistorasiat piiloon, Pentikin lasinen tuikkuihanuus ylemmäs, rappusiin portit. Kloppinen nimittäin nousi jo lattialla polvilleen ja otti tukea minun jalasta. Lisäksi Ukkokulta kokeili laittaa pojan seisomaan ja nojaamaan käsistään olkkarin pöytää vasten. Siinähän se sitten seisoi. Ilman että kukaan piti kiinni. Varmaan pian siis tapahtuu, luulen.

Neuvolatätimme ennustuksiin sen verran palatakseni, että hänhän tosiaan arveli, että meidän poikamme nousee suoraan ylöspäin ja kun on eteenpäin menon aika, niin se tehdään kävellen. Kysyimme 10 kk -neuvolassa asiasta, että mikä on, kun ei vauvamme edes ryömi siinä kun toiset kävelevät jo tukea vasten. Täti totesi vain, että näin se ihmisten yksilöllisyys sitten näyttäytyy. Eivät kaikki opi samoja juttuja samaan aikaan. Kloppinen puolestaan on ollut kovempi "puhumaan" kuin muut. Pinsettiotekin opittiin kuukausia ennen kuin "käyrien mukaan pitäisi". Neuvolatäti ymmärsi kuitenkin tunteemme: on enemmän kuin perseestä joutua tämän asian kanssa toisten kummasteltavaksi. Itse uskoo, ettei mikään ole vialla ja sitä pitää omaa lastaan niin täydellisenä kuin ihmisenalkua vain voi pitää, mutta sitten kun lähipiirissä muutama molopää ottaa asiakseen kehitystä (tai sen puutetta) ihmetellä, niin totta hitossa alat itsekin epäillä jo asioita.

Kloppisen juttelusta on muuten kerrottava sellainen hassu juttu, että poika osaa pärisyttää ärrää. Vaikea selittää ja kuvailla, mutta tiedättehän, kun joku pitää sellaista "rrrrrrrrrrrrrr"-ääntä? No, sellaista(kin) älämölöä Kloppisesta kuitenkin lähtee. Toinen huvittava taito on näyttää sormimerkein "peace" eli etu- ja keskisormi pystyssä. Näin meillä... ;) <3

Masussakin ryömitään kovasti, joka päivä, aika säännöllisellä rytmillä: aamut ovat rauhallisempia ja iltaisin taas meno on hurjimmillaan. Huomaan, että kirjoitan melko vähän tästä raskaudesta. Se ei siltikään tarkoita sitä, etteikö se olisi minulle suuri asia ja huomionkohde joka päivä. Raaka fakta on vain, että kun esikoisen odotus on takanapäin (ja ennen kaikkea kun siitä on näin vähän aikaa kuin minulla!), ei tämä vain ole enää uutta ja pahuksen kummallista. Saati, että se raskaus olisi tällä hetkellä "kaikki mitä päähän mahtuu" ja jokaista liikettä sekä muuta uutta juttua voisi ihmetellä tuntia.

Niin se vain menee, että kun jaloissa häärää jo Kloppinen ja talous on pyöritettävänä, niin tämä raskaus "vain" kulkee mukana. Olisikin varmasti eri asia, jos tämä raskaus olisi ollut jotenkin vaikeampi. Siis sillä tavalla, että vieläkin saisi purjoilla pönttöön tai olisi joitakin jumalattomia kipuja. Sitten kai se raskaus vaivoineen olisikin jatkuvasti mielessä ja siitä tulisi kirjoitettua useammin. Äh, vaikeata selittää, mutta useamman kuin yhden lapsen äidit varmaankin ymmärtävät mitä tarkoitan?

Raskaus tosiaan etenee omalla painollaan ja tuntuu ihan järkyttävältä ajatellakaan, että raskauttani on jäljellä enää ALLE 10 VIIKKOA! Miten aika on mennytkään näin nopeasti?! Tuntuu, että joka paikkaa turvottaa ja vatsa voisi revetä kahtia, kun se on harjoitussuppareista niin pinkeä. Lähes koko ajan. Päivittäin närästää ja inhottavasti närästääkin, mutta onneksi Rennie lievittää tätä tuntemusta välittömästi. Kävelylenkkejä en pysty tekemään enää oikein ollenkaan, sillä jopa rauhallinenkin kävely saa aikaan niin inhottavan tuntuisia harkkasuppareita, että voisi melkein itkeä tihrustaa. Jollei tietäisi niistä suppareista, mitkä odottavat eessäpäin... Joka tapauksessa saan kävellä todella hitaasti, ja jopa pysähdellä jatkuvasti, ja siltikään kävely (lue: matelu) ei tunnu lainkaan hyvältä.

Tuntuu kurjalta ajatella, ettei Kloppinen pääse ulos kuten ehkä muut samanikäiset. Mutta toisaalta ONNEKSI poika on niin pieni, ettei osaa sitä itse vaatiakaan. Saattaisin olla muuten hälisemässä sellaisen 3-vuotiaan ulos vinkuvan uhman kanssa tässä jamassa. Kiitän siis tilannettani, kun Kloppinen leikkii sisällä kiltisti. Morkkistaa, toki toki, mutta tämä vääryys korjataan ehdottomasti, kun Jäpikkä on saatu pihalle. Sitten vaunuillaan taas ja ahkerasti, toivon.

Olen sitten yksinkertaisesti päättänyt vain olla rasittamatta itseäni. Kyllähän nuo tuntemukset jotain kertovat, kehoni jotain koittaa viestittää. Ei ole ilmeisestikään minun juttuni tuo liikkuminen ja sille ei mahda nyt mitään. Yritän kävellä kyllä tasaisin väliajoin, sillä kaipaan niitä kävelyhetkiä Ukkokullan kanssa. Niitä hetkiä, kun mikään ei häiritse, vaan voimme vain jutella kaikesta maan ja taivaan välillä.

Neuvolanterkka tietenkin muistutti, että kun liikkuminen on tällä hetkellä mahdotonta, niin ruokavalioon pitää kiinnittää erityisesti huomiota. Olen niin tehnytkin, mutta kyllä niitä herkkuhetkiäkin päiviin on mahtunut... Siitä huolimatta painoni ei ole kotivaa'an mukaan noussut kiloakaan viimeiseen kuukauteen! (H-U-R-R-A-A) Olen punninnut itseni joka aamu ennen aamupalaa, joka ikinen päivä. Paino on pyörinyt 73.2 kilosta 74 kiloon. Tästä painon nousemattomuudesta on kyllä erittäin iloinen, sillä tiedän, ettei sitä tarvitse tulla, vaikkei tässä nyt laihduttamisesta olekaan kyse. Todellakaan. Jäpikkä saa kyllä kaiken tarvitsemansa. Ja niin saan minäkin...

Loppuun vielä pitkästä aikaa masukuvia. Vasemmanpuoleisessa kuvassa viikkoja on keräilty 25+1 ja oikeanpuoleisessa kuvassa 30+2. Aika huikea ero, eikö? Kilojahan tässä on tosiaan tullut vain maksimissaan sen 1 kg.

 


Kokovartalokuvassa vatsa näyttää aivan hervottoman suurelta kroppaani ja pituuteeni suhteutettuna... Sitä se kai onkin. Oli Kloppisestakin. Pitää muuten tehdä yksi nolo tunnustus tähän asiaan liittyen. Ukkokullan ystävän vaimo synnytti ihanan tyttövauvan, jonka strategiset mitat olivat jotakin 3200 g ja 48 cm. Olin tietenkin iloinen iloisista uutisista, mutta aika lailla välittömästi pillahdin itkuun, että miksi minua isommat ja pidemmät neidot saavat näin paljon pienempiä vauvoja kuin minä. Olen todella kovilla, kun oman varren pituus (158) ei riitä ja jo monen monituista viikkoa olen puuskuttanut kuin kolmesataakiloinen lehmä mäessä, kun vauva painaa jo ylös keuhkoihin ja palleaan ja mihin lie. Tuntui niiiiiiin epäreilulta. Ne raskaushormonit vielä lisäksi, niin tietenkin siinä on aihetta porata silmät turvoksiin, eikö?


Nina

Ps. Se epäilemäni kurkkukipu olikin sitten alaleuasta ja tulehtuneesta ikenestä ulos kasvava viisuri. Kivut alkoivat eilen olla jo aivan käsittämättömät. Päässäni soi Klamydian biisi: "...mä pelkään, että mä kuolen, tai etten kuolekaan...". Itkin sitä sairaan kovaa kipua – minä, jo kerran synnyttänyt nainen. Tärisin hammaslääkärin penkissä, kun hän poisti viisuriani. Ensinnäkin tämä viisuri oli ensimmäiseni enkä ollut koskaan ennen kokenut moista. Ja toiseksi kärsin melko pahasta hammaslääkärikammosta... Onneksi se on nyt ohi ja kivut alkavat jo helpottaa. Jiihaa.

maanantai 27. elokuuta 2012

Talvi tulee - olenko valmis?

Olen edelleen naurettavan aikaisessa talvivaatteita ajatellen, vai olenko? Ja edelleen painin Kloppisen talvihaalariongelman kanssa, vaikka luulin sen asian olevan melko selvä. Jäpikälle talvivaatteethan ovat plakkarissa, ehkä, sillä kaikki haalarit, hatut ja tumput jäivät tietysti Kloppiselta sangen hyväkuntoisina odottamaan kaappiin pikkuveljeä. Ainut mitä mietin Jäpikkää ajatellen on 56 cm talvihaalari. Muistan Kloppisen nimittäin alussa hukkuneen noihin 62:iin ja meillä ei 56:na ole kuin Lindexin pörrötoppapuku. Sillä kyllä Kloppisen kanssa pärjättiin, mutta silti sitä tässä miettii ja pohtii, että olisiko "kunnon" talvihaalari kuitenkin hankittava, jos ja kun Kloppinen tahtoo leikkiä pihalla ja ulkona ollaan nyt pidempiä aikoja? Äh, emmietiijä!

Kloppisella odottaa kaapissa Ticket to Heavenin ihanaihanaihana ruskea Baby Baggie koossa 86, eli aivan jumalattoman suurena. Vai vain sen näköisenä? Minua nimittäin ihan oikeasti mietityttää, että meneeköhän tuo haalari pojalle tulevana talvena lainkaan? Vai voiko se Kloppinen todella kasvaa pukuun sopivaksi? Ehkä kevättalvena se sopii? Lueskelin eilen ahkerasti keskustelupalstoja aiheesta Ticket to Heaven ja kokemukset haalareiden koosta. Siellä todella moni kertoi käyttävänsä tätä kokoa jopa parivuotiaalla... Eeeh? Epäilyni saivat siis vahvistusta ja aloinkin välittömästi miettiä, että millaisen pienemmän haalarin sitten hommaisin. Sellainen nyt taidetaan kipeästi tarvita.

Ja ihastuin aivan täysillä tähän Molon Pyxis Fern -haalariin! Vihreä väri on jotenkin aivan superraikas. Mikään halpishaalari tämä ei ole, mutta kovasti tätäkin valmistajaa kehuttiin, että haalarit kestävät ja ovat lämpimiä.



Mutta taas olimme koko-ongelman edessä. Ostanko haalarit koossa 80 vai 86? Molo Kidsin haalarit kuulemma eivät ole mitenkään suurta kokoa, toisin kuin Ticketin haalarit. Jotta teidänkin päänne menisivät tarpeeksi sekaisin, niin tässä vertailun vuoksi mittoja:

Kloppinen nyt, ikää 10,5 kk:

Niska-haara: 40 cm
Haara-lahje: 28 cm
Niska-lahkeensuu: 62 cm
Olka kaulanjuuresta-hihansuu: 29 cm

Molo Kids, koko 80 cm:

Niska-haara: 50 cm
Haara-lahje: 29 cm
Niska-lahkeensuu: 74 cm
Olka kaulanjuuresta-hihansuu: 36 cm

Molo Kids, koko 86 cm:

Niska-haara: 53 cm
Haara-lahje: 32 cm
Niska-lahkeensuu: 81 cm
Olka kaulanjuuresta-hihansuu: 40 cm

Ja vertailun vuoksi mittasin vastaavat mitat myös T2H-haalaristamme, koko 86 cm:

Niska-haara: 61 cm
Haara-lahje: 31 cm
Niska-lahkeensuu: 85 cm
Olka kaulanjuuresta-hihansuu: 40 cm


Eli ostaako sitten varmasti istuva 80 vai ehkä liian suuri 86? Onhan tässä kasvuaikaa vielä jokunen kuukausi... 86 mitat tuntuvat osittain yhtä reiluilta kuin Ticketin, joten onko se ihan turha ostos? Jääkö 80 taas heti liian pieneksi? Käsittääkseni ns. tärkein mitta onkin tuo niska-haara, sillä sitähän ei käännellä kuten vaikka hihoja. Toisaalta taas ei huvita yhtään ostaa toista istumatonta, liian isoa pukua, josta joutuu kääntämään hihat ja lahkeet. Äh, miten tämä haalarin ostaminen voi olla näin hankalaa?! Ostamista en uskalla jättää lokakuulle, sillä pelkään, että silloin on ihan liian myöhäistä ja jäljellä on vain hajakokoja. Niinpä sitten konsultoin Ukkokultaa, heitin kolikkoa, ennustin jäkälistä ja tilasin haalarin koossa 86. Vaihdan sitten, jos näyttää, että haalari on aivan huge. Meni suteen taikka saveen.

Samalla tilasin Kloppiselle myös kunnollisen talvihatun sekä talvirukkaset. Molon mallistostahan tietysti löytyivät kivasti mätsäävät asusteet. Kivoissa hinnoissansa. Huhhei. Päädyin mustiin asusteisiin, vaikka nuo ruudullisetkin ovat aika veikeät. Mustat ainakin sopivat myös ruskean Ticketin kanssa, jos niin käy.




Lisäksi tarvitaan Kloppiselle myös mahdollisesti syyskengät sekä tietenkin talveksi lämpöiset talvikengät. Kaulurillekin olisi varmaan käyttöä? Samalla mietin kuumeisesti fleecehaalaria, sillä sellaiselle meillä on ollut tähänkin asti kovasti käyttöä automatkoilla ja kauppareissuilla yms, joille kunnon talvihaalari olisi ollut ihan liian tuhti ja lämmin. Ja muutenkin se fleecehaalari ajaisi asiaansa tässä syksyllä.

Tämä Lundmyr of Swedenhän ois ihana........

Hirveästi siis ostettavaa ja pohdittavaa, mikä tietysti on tällaiselle shoppailufriikille ihan ideaali tilanne. Ei tästä muu oikein puutu kuin hiiiiiiirmuisen korkia tukku kahisevaa.

Kokemuksia Molon talvihaalareista? 

Tai hyvistä talvikengistä yksivuotiaalle? Mitä pitäisi ottaa huomioon? Kenkien kanssa olen nimittäin aivan untuvikko!


Nina

perjantai 24. elokuuta 2012

Onneksi eilen oli eilen.

Eilen oli nimittäin kauhea päivä. Mikään ei onnistunut. Oivallista jatkoa siis viime viikoille. Oikein teemaan jopa sopivaa, voisi sanoa. Aamu alkoi jälleen kerran kiukkuisen pikkumiehen kanssa. Tai ihan hyväntuulisena hän suvaitsee herätä, mutta kun pitäisi vaihtaa vaippa, puhtaat vaatteet ja pestä hampaat... Siinäpä hyviä syitä näyttää kaikki demoniset puolet sekä äidille että naapureille kiljumalla ja riehumalla niin että heikompia hirvittäisi. Olen joskus jo aikaisemmin täällä kirjoitellutkin kuinka en ole ikinä koskaan ollut aamuihminen. Pinna kiristyy helposti ilman mitään syytäkään, joten kuvitelkaapa tämän temperamentin kaveriksi sitten tuo Herra Vastaanlaittaja... Voisi sanoa, että minulla itselläni joka aamu alkaa siis huonosti.

Eilen luonnollisesti aamupuuron kanssa taisteltiin. Sitä räittiin ulos suusta, käsiä laitettiin tilalle ja sen jälkeen niillä puuroisilla käsillä hierottiin syöttötuolia, naamaa, äitin naamaa... Kuulostaa varmaan tutulta muut äidit? Napakka kielto "EI" saa aikaan joko naurua tai sitten raivokasta huutoa. Mietinkin eilen, että voisiko tämänikäisellä olla jo jotakin uhmaa, alle yksivuotiaalla? Niin uhmakkaalta Kloppisen käytös nimittäin tuntuu ja näyttää.

Aamupalan syöminen oli vihdoin takana, joten oli aika vaihtaa vaippa. Onneksi pahimmat ripulit ovat nyt ohi, sillä jollain käsittämättömällä tavalla Kloppinen onnistui kahmaisemaan vaipastaan tavaraa molempiin käsiinsä, niistä suuhunsa (!!!!!!!!!!!!!!!), jalkoihinsa, bodyynsä, hoitoalustaansa... Tässä vaiheessa teki mieli itkeä. Ja lopulta annoinkin tunnemyrskylleni periksi ja itkin seisaaltaani ääneen. Kloppinen lopetti pastalla leikkimisen ja katsoi minua kauhistuneena, kunnes alkoi itsekin itkeä. Eipä siinä auttanut sitten muu kuin nostaa yltäpäältä pastainen pikkumies syliin rauhoittumaan. Kun selitin tilannettamme myöhemmin iltapäivällä Ukkokullalle, arveli hänkin, ettei olisi ollut itku kaukana hänelläkään siinä tilanteessa. Lohduttavaa. Mutta varmaan tämäkin on melkein kaikille äideille melko tuttu juttu eikä aiheuta kauhua muissa kuin minussa ja ehkä odottavissa äiti-ihmisissä. (Sori, ei ole tarkoitus lietsoa, pus! <3)

Sillä välin, kun Kloppinen uinui päikkäreillään, minä siivoskelin ja järjestelin paikkoja. Olisi pitänyt jättää väliin, sillä kaikki katastrofin ainekset olivat kasassa, kun päivä oli jo entuudestaan niin paska. Kirjaimellisesti. Vanupuikot lensivät täydestä rasiastaan sinne, tänne ja tonne, likaisissa kupeissa tietenkin oli jotain nestemäistä sisältöä laittaessani niitä tiskikoneeseen ja tokihan kaikki neste sitten kippasi kaikkialle ympäri keittiötä... Siinä muutama esimerkki. Enempää en tahdo muistellakaan.

Onneksi ilta olikin sitten jotain ihan muuta. Nautin pitkästä suihkusta ja vartalokuorinnasta, tein jalkahoidon ja lakkasin kynnet, leivoin mustikkapiirakkaa ja Kloppinen oppi itse nousemaan istumisasentoon. Ensin konttausasentoon ja siitä peruuttamalla istumaan. Hassunnäköistä touhua. <3 Muutenkin Kloppinen on selkeästi alkanut liikkua entistä enemmän. Hän tutustuu kehollaan erilaisiin asentoihin ja kokeilee kaikenlaista. Toisinaan jalka jää jumiin toisen alle ja on syytä kiljaista äiti tai isi apuun, mutta toisinaan kumimassasta valmistettu Kloppinen taipuu ja notkuu vaikka mihin asentoihin. Asentoihin, joista Aira Samulin tai Jorma Uotinen voivat vain villeissä päiväunissaan unelmoida.



Edelleenkään emme tiedä mikä vaiva tai virus Kloppisella vatsassaan oli, sillä tosiaan vatsa toimi aivan turhan ahkeraan yli kaksi viikkoa eikä mikään auttanut. Kloppinen oli kuitenkin pirtsakka oma itsensä eikä esimerkiksi kuumetta ollut, joten emme oikein osanneet huolestuakaan asiasta. No, nyt kun aloitimme antibioottikuurin korvatulehdukseen, parantui samalla vatsakin. Eli ilmeisesti jokin pöpö siellä mylläsi, johon tuo kuuri sitten auttoi. Tai sitten on kyseessä sattuman multihuipentuma, että vatsa vain sattui parantumaan juuri samaan aikaan.

Minulla sen sijaan on vähän kipeä kurkku... En tiedä johtuuko kipuilu ihan vain siitä, että edelleen me nukumme yöt ikkuna auki ja yöt ilmeisesti ovat aika viileitä täällä etelässäkin, vai mistä. Mutta harmittaa. Jotenkin olen odottanut tätä viikonloppua koko raskaan viikon. Viikonloppu tuntuu pitkästä aikaa viikonlopulta, kun lomatkin on jo lusittu. Ja nytkö se viikonloppu pitäisi sitten viettää kipeänä? En ala! Taidan käydä sohvalle pötkölleen ja katsoa Gossip Girliä tallennukselta, nyt kun Kloppinenkin kerran nukkuu.


Nina

torstai 23. elokuuta 2012

Se venyy ja paukkuu.

Budjettien lisäksi myös Kloppinen. 10 kuukautisneuvolassa poika mitattiin 74 cm pitkäksi ja 9700 g painavaksi. Eipä siis sikäli ihme, että toinen on kasvanut lähes kaikista vaatteista kutakuinkin täysin ulos. Ensin kävin pyörähtämässä kirpparilla, josko sieltä tarttuisi mukaan jotakin kivaa ja kohtuuhintaista, mutta katinkontit, melko turha reissu yhtä muumiyöpukua lukuunottamatta. Piti sitten lähteä oikein kauppakeskukseen pyörähtämään, ettei toinen joutuisi ihan ilkimulki kulkemaan.





Samalla keikalla hain itselleni puuteria. Päädyin tähän Maybellinen Fit Me! -puuteriin oikeastaan vain ja ainoastaan tarjoushinnan vuoksi. Maksoi Sokoksella huimat 8,90 €. Huomaan olevani uskoton käyttämilleni meikeille, oikeastaan lähes kaikelle kosmetiikalle, ja etsiväni aina jotain uutta ja parempaa, mullistavampaa. Fit Me! -meikkivoide on kyllä ollut mielestäni ihan jees tuote, joten päätin jälleen hypätä tuntemattomaan. Ja eipä ollut huono hyppy ollenkaan, sillä tämä puuteri ajaa kyllä asiansa erinomaisesti. Kalliimmalla hinnalla löydät marketista tai kauneusputiikista paskempaakin puuteria.

Koin muuten aivan totaalisen kyllästymisen rakennekynsiin sekä niiden tekoon. Loman aikanahan ne räjähtivät kirjaimellisesti käsiin, joten huolto olisi ollut auttamatta edessä. Inspiraation ja ideoiden ollessa vähissä viilasinkin sitten kaikki kynnet pois, laitoin kerroksen viimeistelygeeliä kynnen pintaan ja annoin olla. Tähän päätökseen ehkä ihan pikkiriikkisesti vaikuttivat nuo syksyn trendinumerot naistenlehdissä ja ihanien kynsilakkasävyjen esittelyt... Nyt mennään luultavasti ainakin marraskuuhun, eli laskettuun aikaan asti, ihan omilla kynsillä ja kynsilakan voimin. Kivaa vaihtelua, vaikka lyhyet kynnet tuntuvatkin todella oudoilta pitkästä aikaa.



Tulipa sitä sitten ostettua Arnold'sista ihana kinuskidonitsikin. Mikä ihme siinä oikein on, että himoitsen niitä jatkuvasti? Ja hyvillä mielin voisin elää niillä lopun raskauden. Tätä himotusta on kaiken lisäksi kestänyt KOKO RASKAUSAJAN! Ja silti olen syönyt niitä koko aikana vain kolme, jollen ihan väärin muista. Olen aika ylpeä tahdonvoimastani... <3



Nina

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Lahjontaa.

Ostin kevättalvella Kimppadiilistä 100 € lahjakortin Timanttisille 50 €:lla. Mielessä ei ollut mitään erikoista, tarjous oli vain niin hyvä, etten tohtinut sitä ohittaa. Ovathan ne korut ja kellot aika ihania, vaikka itselleen ostettunakin... ;) No, sitten rakas ystäväni raskautui ja synnytti ihanan pienen prinsessan, jonka kummina sain kunnian toimia. Tietenkin lähdin tuhlaamaan siis lahjakorttia kummityttöäni ajatellen. Vaan niinpä kävi, etten saanut mitenkäänpäin hassattua koko satkua kummilahjaan (sillä olen jo ostanut erään toisen lahjan, tsihih.), joten loppurahalla rahoitin häpeilemättä omaa himotuksen kohdettani.

Ja tässä häpeilemättömyyteni hedelmä – iiiiiiihana Guess-sormus. Mi-jau. <3








Itsensä lahjominen on hyvästä. Heti nimittäin unohtui kaikki viime viikkojen raskaat ja vaikeat hetket, kun sai niveliin roikkumaan blingiä. <3


Nina