torstai 19. kesäkuuta 2014

Samettia suulle.

Nyt kun pääsin reseptien jakamisen makuun, on pakko hehkuttaa yhtä keittoa, joka vie kielen mennessään. Ainakin minulta ja pikku-Jäpikältä. Ukkokulta siihen ei koskenut pitkällä tikullakaan, ja Kloppinenkin maistoi keittoa jokusen lusikallisen ennen kuin pisti pisteen syömistouhuille.

Kyseessä on siis kukkakaalisosekeitto, kuten otsikkokin lupaa. Tämäkään resepti ei ole mikään oman luovuuden taidonnäyte, vaan bongattu joskus aikanaan täältä. Ihanan helppo tekele, etenkin jos jättää sen tilliöljyn tekemättä ja pysyy perusasioissa.

Näitä tarvitset:

500 g kukkakaali
2 perunaa
250 g purjoa
1 l vettä
3 rkl kasvisfondia
15 g voita
1 dl kuohukermaa

Ja keittohan valmistuu näin:

1) Huuhtele ja leikkaa kukkakaali. Kuori ja kuutioi perunat soppakokoisiksi. Halkaise ja huuhtele purjo. Pätki siitä noin 3 cm paloja. Jätä vihreät lehtiosat käyttämättä.

2) Laita vesi kiehumaan ja lisää sinne kasvisfondi. Kuullota perunoita ja purjoa voissa muutama minuutti.

3) Laita perunat ja purjot kiehumaan, anna kiehua viitisen minuuttia. Lisää kukkakaalit ja keitä vielä noin 15 minuuttia.

4) Valuta kasvikset ja ota liemi talteen. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää lientä, kunnes koostumus on hyvä. Lisää lopuksi kuohukerma sekaan ja mausta tarvittaessa suolalla. 

Ohjeen mukaan kerma pitäisi vaahdottaa, mutta minä unohdin sen vahingossa ekalla kerralla. Siitä huolimatta keitosta tuli ihanan pehmeää, joten ei taida olla välttämätöntä. Superkiireiset mamitsut säästävät tässä siis ainakin kaksi minuuttia. ;)

Herkullisen annoskuvan sijaan laitan kuvan Jäpikän lautasesta, kun se on tyhjennetty KOLMATTA kertaa - kertoo siis keiton mausta jotakin. <3


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - rentouttavaa juhannusta kaikille!


Nina

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Suosi suomalaista, osa 2.

Jos et tiedä, mistä suomalaisuuden suosimisesta on kyse, lukaisepa ensin tämä. Eilen suitsutin ihanaa suomalaista Papua ja annoin aavistuksen kritiikkiä Blaa-merkille, ja tänään onkin vuorossa Gugguun ihailua ja myös aavistus kritiikkiä, jottei menisi liian sokeriseksi.

Ensikosketukseni Gugguun vaatteisiin tapahtui jo melko lailla koko yrityksen alkutaipaleella. Ihailin Gugguun vaatteita, etenkin huppareita ja jumppiksia, Magicpoks-blogissa kateudesta vihertäen. Sitten tuli joulunalusaika 2013 ja joulualennusprosentteja Gugguun verkkokauppaan: oli aivan pakko tilata meillekin Gugguuta testiin. Ja siitä se ihastus lähti syttyen rakkauden ilmiliekkeihin. Vaatteet istuivat pojille täydellisesti - se istuvuus esimerkiksi hupparissa oli jotain uskomatonta. Valehtelematta koskaan ennen mikään huppari ei ole istunut niin upeasti. Ihanat värit ja kestävyys tekivät nekin vaikutuksen.

Kaikki kuvien vaatteet ovat Gugguuta, paitsi alakuvassa oleva autopaita, joka on tietenkin Polarn O. Pyretin.
Ja niin alkoivat vaatekaapit hiljalleen täyttyä, nyt Kloppisen vaatekaapista löytyy Gugguuta tähän malliin:





Jäpikältä löytyy kaapista nämä:





Eikä siinä vielä kaikki - eilen Gugguulla alkoi ale ja pakkohan sitä oli tilata muutama vaatekappale, joita olen "tarvinnut": Jäpikälle keltaiset trikoopantsit sekä musta trikoopaita ja Kloppiselle harmaa trikoopaita. Seuraavaksi tilaan vasta syksyn mallistosta, lupaan. Tai ehkä en, kun ei sitä ikinä tiiä. Tiiättekö? Kyllä te tiiätte. Tiiän.

 
Kuvista uupuu myös muutama Gugguun vaate, jotka olen viime päivinä myynyt eteenpäin. Esimerkiksi Jäpikän 86 kokoiset colleget lähtivät uusille omistajilleen ja myös Kloppisen jumppis. En tiedä miksi, mutta en oikein osaa käyttää enää yli 2,5-vuotiaalla jumppista. Joten turhaanpa minä niitä kaapissa säilön, kun voin vaihtaa ne rahaksi ja ostaa jotain käyttöön asti pääsevää tilalle.

Niin, Gugguun vaatteiden yksi mukava puoli on niiden jälleenmyyntiarvo. Joistain vaatekappaleista tuntuu saavan omansa pois, vaikka vaate olisi käytettykin! Joskin uskon tämän huuman kuitenkin ajallaan laantuvan: vaatteita tulee myyntiin jatkuvasti vain suurempia eriä = useammalle riittää, useampi saa = vaatteiden arvo ei tule varmasti olemaan tulevaisuuden yhtä hillitön. Siltikin uskon, että niiden jälleenmyyntiarvo säilynee kohtalaisena kuitenkin.

Yleisesti ottaen Gugguu on laadukasta tavaraa, mutta kaiketi kaikkeen hyvää mahtuu sekaan jotain ei-niin-hyvääkin. Meillä Gugguuta on reklattu kaksi kertaa: ensimmäisen kerran reklasin mustan hupparin, josta hupun sauma alkoi purkaantua. Reklaani vastattiin nopeasti ja sain lähettää "vanhan" hupparin heille korjattavaksi, ja parisen viikkoa myöhemmin hain postista korjatun hupparin takaisin. Olin tyytyväinen.

Nyt huomasin, että Kloppisen vihreistä collarishortseista reikiintyy saumat. Ja mitä olen seuraillut keskustelua netissä, en ole ainut ostaja, joka on kohdannut Gugguun collegevaatteessa samanlaisen ongelman laadussa... No, tekevälle sattuu - merkityksellisintä on se, miten reklamaatio hoidetaan. Ja kohdallani asiakaspalvelu on ollut aina hyvää. Se antaa ns. virheet anteeksi ja saa ostamaan tuotteita toistekin. Jos taas reklaani ei oltaisi otettu tosissaan eikä tuotteita korvattaisi... No, en ostaisi eurollakaan Gugguuta. Tietenkään. Mutta koska asiakaspalvelu on erinomaista, tuotteiden lisäksi, tunnustan fanittavani Gugguuta. Suuresti. Se ei liene tullut teille yllätyksenä? :D

Löytyykö teidän lasten vaatekaapista, tai omasta, Gugguuta? Mitä te tykkäätte Gugguusta? Mikä on teidän lemppari suomalainen lastenvaatemerkki?


Nina

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Suosi suomalaista, osa 1.

Meillä on lastenvaatekaapissa tapahtunut suuria muutoksia viimeisen puolen vuoden aikana. Siinä missä ennen halpa hinta on ollut ostamisen peruste, on se nykyään milteipä peruste jättää ostamatta. Taantuma saa ostamaan suomalaista, tukemaan suomalaista liiketoimintaa. Että euroja jäisi Suomeen, suomalaisille, mieluiten pienemmille tekijöille. Taantuman lisäksi Bangladeshissa tuhansia ihmishenkiä vienyt romahtanut tehdas sai ajattelemaan ja muuttamaan ostoskäyttäytymistä. Haluanko ihan oikeasti tukea tällaista toimintaa, jossa rikkaat rikastuvat köyhien työntekijöiden HENGEN kustannuksella....? Ja vaikka henkikulta työntekijöissä vielä pihisisi, ovat työolosuhteet eettisestä ja turvallisesta kovin kaukana. Lisätään tähän vielä paska ja riittämätön riistopalkka, niin "made in Bangladesh" -maininta vaatteen labelissa saa kavahtamaan... Tuskin tarvitsee edes mainita, että ekologisuus sekin on tästä toiminnasta aika kaukana. Tuntuu jopa vähän iljettävältä, että esimerkiksi Reiman vaatteita valmistetaan tällaisissa olosuhteissa. Iuh.

No, tämän enempää en nyt aio saarnata, löytyyhän aiheesta tietoa googlettamalla ja aika tuttua huttua tämähän monelle jo onkin. Sen sijaan aion hehkuttaa ihanuuksia, suomalaisia ihanuuksia, joille olen menettänyt täysin sydämeni ja Bangladeshin massatuotannon hedelmät ovat jääneet ostamatta. Näitä merkkejä ovat muun muassa Gugguu, Blaa ja Papu. Jotta tästä ei syntyisi blogihistorian pisin postaus, jaan hehkutukseni sekä mielipiteeni kahteen postaukseen: tämän postauksen tähtiä ovat Papu ja Blaa ja seuraava on omistettu Gugguulle.

Papu on sukeltanut sydämeeni. Ja kummasti merkin vaatteita onkin pojille kertynyt, osa uutena ja osa käytettynä. Niin kuin ekologisuuteen sopii. Papun vaatteet kun ovat osoittautuneet TODELLA kestäviksi ja en voi kuin suositella!

Tässä Kloppiset Paput:



Polvipaikkaleggareista on tullut aivan yhdet lempparihousut! <3

Ja tässä Jäpikälle kotiutuneita Papuja:

 


En voinut vastustaa Papun uuden kuosin peittoa, koska se vaan on niin ihana. Sille ei ole oikein järkevää funktiota, vaan se toimii tällä hetkellä enemmän koristeena kuin käytössä... Materiaali on mahtavan pehmeää, joustavaa trikoota. <3


Paput ovat olleet käytössä aivan loistavia. Ne pitävät kuosinsa ja mallinsa, ovat ihanan pehmeitä ja varmasti lapsella mukavat päällä. Ne kestävät pesua ja käyttöä. Esimerkiksi hupparit ovat mahtavaa tekoa - ne eivät yksinkertaisesti mene käytössä miksikään. Tällaisia ovat ne ekologiset vaatteet: kestäviä. Ja sokerina pohjalla: Paput ovat ihanan näköisiä lasten päällä! <3

Suomalaiset ne yhteen soppii: Gugguu ja Papu <3

Suomalaisia Blaa-merkin vaatteita meiltä löytyy kolme kappaletta. Tykkään näistä lapsekkaista, värikkäistä kuoseista esimerkiksi tyylikkäiden, yksiväristen Gugguuiden rinnalla, mutta ikävä kyllä näiden laatu ei ole tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin vaikkapa Papujen. Paitoihin on melko vähällä käytöllä tullut pesuhaituvaa ja Birds-editionin leggarit olivat niin pientä mitoitusta vyötäröstä, että aivan normaalin kokoinen Kloppinen ei suostunut niitä pitämään päällään, koska ne kiristivät aivan mahdottomasti masusta. Ja se, ettei Kloppinen suostu pitämään jotain vaatetta päällään, kertoo paljon, sillä muuten Kloppinen ei ole koskaan valittanut sanallakaan mistään vaatekappaleesta.



Löytyykö teiltä Papun tai Blaan vaatteita? Mitä tykkäätte?

Seuraavaksi tosiaan ihmettelen, miten ihmeessä ja millä rahalla meidän kaapit ovat täyttyneet Gugguun vaatteista. Älä katoa! <3


Nina

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ruokavinkkeli

Heippa ja huisia juhannusviikkoa!

Ajattelin tulla jakamaan teille mitä herkuimman ruokareseptin, joka on kaiken lisäksi vielä aivan naurettavan helppo tehdä. I can do it, so you can do it. Meillä jokainen tykkää näistä, myös lapset, joten pitäähän tällainen resepti laittaa jakoon äiti-blogissa. Resepti ei ole kylläkään oma, vaan aikanaan löydetty Googlen kautta täältä, mutta mitäpä tuosta.

Kyse on siis kanalihapullista, NAM! <3 

Resepti on näinkin simppeli:

Tarvitset:
400 g kanan jauhelihaa
2 rkl korppujauhoja
1 nippu tuoretta korianteria
1 tl suolaa
ripaus pippuria
ripaus chilijauhetta (ohjeessa on käytetty puolikas chili - itse käytän maustetta, ettei tule liian tulisia lasten makuun)

Sitten peruspullien pyöritykset ja uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.

Minä saan kanalihapullat näyttämään aina pikkuaivoilta, joten nämähän sopisivat halloween-bileisiin kuin nyrkki silmään! ;)



Nina

Ps. Kloppinen on läpsinyt minua vahingossa käteen varmaan jo viisi kertaa, kun hän katsoo Touhukkaita Yleareenalta ja siinähän se pimatsu käskee heilua, että saa energiaa. Tai jotain. Ja meillähän heilutaan. Että käykö tämä nyt sitten lounaan jälkeisestä lepohetkestä...













keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Oman ajan sivuvaikutukset

Takana on ihana viikonloppu: juhlaa, mukavia ihmisiä, aamulla omaan tahtiin heräämistä, isot pehmikset kahdestaan Ukkokullan kanssa ja hiljaisuus autossa. On ihanaa, sielu lepää ja semmosta.

Ihanuus loppuu kuin seinään, kun palaamme kotiin. Siis älkää ymmärtäkö väärin: on aivan ihanaa nähdä parin päivän erossaolon jälkeen lapset. Kloppinen esitteli samantien innoissaan kuinka hän on oppinut soittamaan jotakin leikkipuhallinsoitinta ja Jäpikkä taas oli niin onnesta sekaisin, että hän vain halasi sylissä lujaa ja nauroi ääneen. Niin oli ihanaa, että aivan sydänalasta otti.

Mutta loppu ihanuudelle häämöttää jo: olemme nähkääs palaamassa omaan kotiin. Vaikka Kloppinen on useaan otteeseen painottanut, että hän ei lähde kotiin, vaan jää todellakin mummolaan. Lupaava alku. <3

Päästään kotiin, myös Kloppinen on seurueen jatkona, ja sitten alkaakin se kuuluisa sirkus: pojat osoittavat ikäväänsä osoittamalla mieltään. Ja siinäkös sitten hermo lepää, kun takana on pitkiä ajomatkoja, huonosti nukuttuja öitä natisevalla ilmapatjalla sekä hippunen krapulaa päälle. Jos olo oli vielä jokunen tunti sitten rentoutunut, on tämä euforinen mielentila muinaishistoriaa.

Lapsia on kiva viedä hoitoon, on kiva ottaa omaa aikaa, mutta jumaleeri, kun joka kerta unohtuu miten kamalaa se arjen pyörittäminen on oman loman jälkeen... Väkisin harkitsen piilokameroiden asentamista mummolaan, jotta näkisin miten pellossa nuo pennut siellä elävätkään. Siltä ainakin tuntuu, että kaikki säännöt ja rajat ovat hävinneet kuin pieru saharaan, ja ihan kaikki asiat kokeillaan kotona taas uudelleen.

Onko oma aika, ainakaan mikään viikonloppuloma, tämän arvoista - en tiedä. Vai pitäisikö noita mukuloita raijata enemmän mummolaan hoiviin... Kyllähän ne siellä viihtyvät, sinne aina toisinaan pyytävät itse päästäkin.

No, hissuksiin tämä sirkus tästä taas helpottaa. Tänään ollaan jälleen ulkoiltu ja nautittu aurinkoisesta kelistä - ulkona lasten kanssa on vain niin tuhat kertaa helpompaa ja kaikki viihtyy. Taskulliset housut ovat siitä vänkät, että niihin saa säilöttyä kivasti hiekkaa. Onneksi muistan joka kerta vilkaista myös poikien housujen taskut, ennen kuin nakkaan vaatteet pesukoneeseen...

Illalla pääsen vielä nuuhkuttamaan pariviikkoista vauvaa. Vaarallista? ;)


Sitten päivä onkin ohi ja huomenna on toivottavasti taas aavistuksen helpompaa. Ainakin silloin on piiiiiiiiitkästä aikaa neuvola.

Nina

torstai 5. kesäkuuta 2014

Omaa aikaa, pitkästä aikaa.

Eilen otin ensimmäisen kerran noin neljään kuukauteen pienen oman hetken. Ajatelkaas, neljään kuukauteen! Ei ihme, jos hulluus on käynyt lähellä... Olen ollut jo kauan ahdistunut vaatekaappini sisällöstä, joten ei liene yllätys, että oma aika vietettiin laadukkaasti kauppakeskuksessa. Tarkoituksena oli shoppailla kerrankin vain minulle vaatteita, tällä kertaa kesä-sellaisia. Ja kyllä sieltä kaikkea kivaa löytyikin...


 

Miten se muuten meneekin niin, että lapsille tulee ostettua ja löydettyä ja itse jää ilman? Oikein kirosin tässä keväällä, kun mukuloiden kamppeet olivat vimpan päälle ja me Ukkokullan kanssa olimme ei-niin-kovin-edustavissa vaatteissa. Miten tähän ollaan tultu?! :D Ja ennen kaikkea - onhan teille muillekin käynyt samoin?!

Lapsille olen ostellut ihan mahdottomasti kaikkea kivaa viime aikoina ja olen kunnostautunut ostamaan eettisiä, ekologisia ja kotimaisia lastenvaatteita. No, se on pitkä juttu ja taitaa ansaita aivan oman postauksensa. Pointti oli kuitenkin se, että nytpä oli äidin vuoro. ;) Ja vielä mamma saa pinkit Converset - ne ostin itselleni lahjaksi tutkinnosta. Onnea minä ja sillai.

On ollut aivan ihanaa, kun on ollut niin hyvät kelit. Ja ihanaa, kun molemmat pojat ovat sen verran kasvaneet, että he ihan oikeasti nauttivat ulkonaolosta ja myös tekevät siellä jotain järkevää. Vielä viime talvena Jäpikkä istui vain hangessa suu väärinpäin eikä paksuilla tumpuillansa saanut mistään kiinni. Lisäksi kävely kengillä oli vielä vähän hankalaa. Oli tylsää isolla T:llä. Nyt sen sijaan juostaan jo pää kolmantena jalkana ja touhutaan koko ajan. Tylsyys on jäänyt muinaishistoriaan ja jotenkin itsestäkin on kivempi seisoskella pihalla, kun pojat touhuavat omiaan eikä jatkuvasti tarvitse keksiä jotain mitä tehdä. Sitä ehtii siis juoda vaikka kupin kahvia ja kuvata omia jalkojaan...?


Ulkoilusta loistava aasinsilta aurinkovoiteisiin. Olen keväällä ehtinyt lueskella jokusen jutun aurinkovoiteista (muun muassa tämän) ja olen suoraan sanoen ahdistunut kovasti niiden käyttämisestä. Tänä kesänä aurinkovoiteet onkin ostettu sitten luontaistuotekaupasta marketin sijaan ja kemikaalit ovat vaihtuneet luonnonmukaisempiin mineraaleihin. Tähän mennessä ollaan oltu todella tyytyväisiä näihin Lovean voiteisiin. Iho jää aluksi vähän valkoiseksi, mutta imeytyy nopeasti iholta kuitenkin pois. Tuoksukin on kiva ja lisäksi iho jää ihanan pehmeäksi - suosittelen siis!


Mitä aurinkovoiteita te käytätte ja mitä ajatuksia kemikaalit teissä herättävät?

Toivotan teille jo nyt aurinkoista viikonloppua, me lähdemme huomenna Ukkokullan kanssa kaksin juhlistamaan kaverin synttäreitä ja saamme lapsivapaan viikonlopun. Tarpeeseen tulee. 


Nina

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Täällä taas!

Pitkästä aikaa: Moi!

Tuntuupa hurjalta, että viime postauksesta on kulunut melkein neljä kuukautta! Miten ihmeessä sitä lähtisi edes puimaan sinä aikana tapahtuneita asioita...

Syy tauollehan oli opiskeluni. Takana on aivat hurjat kuukaudet: päivät olen kaitsenut lapsia ja illat sekä viikonloput vääntänyt kouluhommia. Tauolla ei ole ollut vain bloggaus, vaan myös ihan kaikki liikunnat ja osittain myös sosiaalinen elämä. Kavereitakaan ei ole aivan entiseen tyyliin ehditty siis nähdä. Mutta repiminen kannatti, olen nyt nimittäin viittä vailla valmistunut. Opinnäytetyö on valmis, kaikki tarvittavat kurssit suoritettu. Enää puuttuu lappusota koulun kanssa: oppari pitää vielä virallisesti luovuttaa ja tutkintoa pitää myös hakea virallisesti lomakkeitse. Sitten se on siinä.

Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä tunnetta, olen aivan hillittömän ylpeä itsestäni. Olen tehnyt nimittäin valtaisan työn ja moni on epäillyt matkan varrella, ettei tästä mitään tule. Myös ennen kaikkea minä itse. Mutta niin vain kovalla työllä ja itsekurilla olen saavuttanut tutkinnon. Olemalla samalla kahden alle 2,5-vuotiaan kanssa kotona. Huhhei, on varmaan syytäkin tuntea sisuskaluissa pientä ylpeyttä... :D


Mitä muuta näihin kuukausiin on mahtunut... No, ainakin edessä on muutto. Taas, kyllä vain. Tässä kodissa ehdittiin asua vuosi ja risat, kun vuokraisäntä ilmoitti, että hänen ex-rouvansa haluaa muuttaa tähän takaisin. Harmi, mutta toisaalta helpotuskin. Olemme kironneet tämän kämpän ominaisuuksia lukuisia kertoja ja nyt on aika sitten toimia. Olemme pitkään jo harkinneet oman talon rakentamista, mutta koska irtisanomisaika on "vain" puoli vuotta, emme luonnollisestikaan ehdi tölliä laittaa tässä ajassa pystyyn. Koska vuokra-asunnot maksavat ihan sikana, olemme tulleet sellaiseen tulokseen, että ostamme vanhan talon. Jollei ihan mahdottomia muutoksia suunnitelmiin nyt yhtäkkiä tule. Taloja on käyty katsomassa monta ja vielä tämän viikon perjantaina on edessä yksi asuntonäyttö, mutta yksi kohde on ollut ylitse muiden ja ehkä tullut meidän uniinkin...

Kaikki on kuitenkin vielä niin auki, etten uskalla hehkuttaa yhtään mitään ennen kuin nimiä on paperissa. Mutta luvassa on siis talokuumeilua ja muuttohommia viimeistään syksyyn. Ja jos tuuri käy, niin kesään mahtuu vielä remppahommiakin... :)

Kesästä sen verran, että aion viettää sen kotona vielä poikien kanssa. Suunnitelmissa on vain lomailla, olla paljon ulkona ja tehdä lomareissuja. Syksyllä ehkä kutsuu jo työt, mikäli sellaisia saan. Uskomatonta mikä haikeus pelkästä ajatuksesta syntyy! Ei sillä - olen menettänyt järkeni kotona tuhat kertaa ja ajatellut, että lähden tältä seisomalta vaikka bajamajoja pesemään, kunhan ei tarvitse olla näiden rasavillien kanssa hetkeäkään kotona. Mutta toisaalta, on ihan kauheaa, että pojat eivät olisikaan enää kotona, vaan suurimman osan päivästä jonkun muun kanssa. Ihan kauheaa, että aamupalaa ei enää syötäisi kaikessa rauhassa hartaudella sotaten, vaan kovalla kiireellä herätyskellon herättämänä. En olisi kuuna päivänä uskonut, että kykenen olemaan näinkin pitkään lasten kanssa kotona. Ja nyt kun mietin, on tämä reilu 2,5 vuotta mennyt käsittämättömän nopeaa...


No, sellaisia kuulumisia ja fiiliksiä pitkästä aikaa. Asiaa olisi vaikka ja kuinka, mutta jätetäänpä asioita vielä tuleviinkin postauksiin. Ja lupaan - niitä ei joudu odottamaan neljää kuukautta. ;)


Nina