tiistai 31. maaliskuuta 2015

Ei se mennytkään niin.

Minä täytin viime viikonloppuna 30 vuotta. Tuntuu ihan todella oudolta, enhän minä OLE niin vanha? :D Ei tuo peilistä takaisin katsova nainen ole kolmekymppinen, eihän se edes näytä kolmekymppiseltä. Vai näyttääkö?

No, ikä on numeroita ja minä kuitenkin tunnen oloni sangen vetreäksi.

Perjantaina kävin kampaajalla päivittämässä vähän lookkia.

 

Tosin mitään mummo-kampausta en vielä valinnut, vaan jatkoin ihan omalla linjallani. Hiuksista napsaistiin kuivia latvoja lähes 10 cm pois - KÄÄK. :O Lisäksi hiusväri tummeni asteen pari, olin nimittäin aika kypsä liukuvärjättyyn tukkaan. Nyt halusin vain pientä vivahde-eroa, ja sitä myös sain.  Kampaajalla on muuten ihan superia lukea kaikki mahdolliset hömppälehdet! Välillä aivan vituttaa, jos kohdalle sattuu kampaaja, joka haluaa jutella koko ajan.

Tsup, tsup, sun aamu ei kiinnosta, mutta tää uusin seiska taas... No, se kiinnostaa.


Itse kolmekymppiset taas olivat aika surkeat... Perjantaina nimittäin huomasin vessakäynnin yhteydessä, että paperiin jäi vaaleanpunaista tuhrua. Ensimmäinen ajatus oli tottakai, että ei helvetti, vaikka olen kuullut, että alkuraskaudessa vuotoa voi tulla. No, pieneen vuotoon tämä ei jäänyt. Verta alkoi tulla enemmän ja enemmän, lisäksi menkkamaiset jomotukset vatsassa ja alaselässä alkoivat tuntua. Verta vuosi enemmän ja vähemmän läpi viikonlopun, ja eilen kävin lääkärissä kuulemassa, että raskaus on mennyt kesken. En ollut kovinkaan järkyttynyt uutisesta, sillä itselleni se oli aivan itsestäänselvyys enkä todellakaan elätellyt toiveita mistään pikkusykkeestä ultrassa.

Olivathan kaikki raskausoireetkin hävinneet aivan hetkessä! Vielä torstai-iltana etsin sängyssä hyvää asentoa, kun vatsalleen meno on tuntunut ikävältä. Perjantai-iltana kävin puoliautomaattisesti mahalleni ja tajusin heti, ettei tämäkään tunnu enää lainkaan pahalta.

Onneksi kroppani näyttäisi hoitavan tämän nyt itse, joten en saanut lääkäristä lääkkeitä eikä pelkäämälleni kaavinnalle löytynyt tarvetta. Kohtu on tyhjentynyt itsestään lähes täysin, enää oli jäljellä vain kuulemma verta.

Vaikka olen aina ajatellut, että keskenmeno ei ole koskaan turha, on se omalle kohdalle vaan kova paikka! Vaikka raskautta oli takana vain kaksi viikkoa, ehtii siinä ajassa asennoitua kumman hyvin ajatukseen kolmannesta lapsesta. Ja kun yhtäkkiä kaikki onkin ohi... Ja jäljelle jää vain ns. tyhjyys. Kyllä, se tuntuu erittäin pahalta.

Takana on lukuisia itkuja ja myrkyllisiä ajatuksia kaikesta, miten olen vahingossa itse aiheuttanut tämän. Turhaa ja typerää, vaan minkä sitä itselleen mahtaa. Mieli on kuitenkin jo paljon parempi. Suurin suru on käyty läpi ja nyt vain jatketaan eteenpäin. Olen yrittänyt ajatella jo läpi viikonlopun kaikkea positiivista: onneksi raskaus meni kesken nyt eikä puolessa välissä raskautta saati että vauva olisi kuollut synnytyksessä... Hyi hirvittävä, ajatuskin aivan lamaannuttaa.

No, näin kuitenkin kävi, mutta tämä on vain osa elämää ja on pakko hyväksyä. Toivottavasti meille vielä suodaan vauva, kun on sen aika. <3

Kaikesta huolimatta, hyvää alkavaa viikkoa!


Nina


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kuumeen kallistamat

Niin vain jostakin meille pukkasi taas jotain pöpöä. Ukkokulta oli aivan kanveesissa koko edellispäivän melko korkean kuumeen vuoksi, ja eilen illalla alkoi Jäpikän vuoro. Kuopus-ressulla oli pakki aivan sekaisin ja vaippoja sai vaihtaa jatkuvasti. Illalla nukkumaan mentäessä Jäpikkä oli melko kuuma ja olisi pitänyt jo siinä vaiheessa tajuta antaa lääke... Stupid me.

No, kuten sanontakin tietää, tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Näin tälläkin kertaa. Yöllä tottakai Jäpikkä heräsi itkustamaan eikä meinannut rauhoittua oikein millään. Väsymys oli aivan infernaalista ja vitutus... Sille ei lie löydy edes mittakaavaa. Aivan liioittelematta löin nyrkillä (oman sängyn) patjaa ja kirosin pastaa elämääni. :D

Aikuinen minä, kohta kolmekymppinen, ei uskois mitä?

Lopulta lääke kuitenkin alkoi tehota ja Jäpikkä nukahti. Ja nukkui aamuun asti.



En voi muuta todeta kuin että Thank God tämä raskaus on väsymykseltään ja voinniltaan aivan erilainen kuin kaksi ensimmäistä. Jos nimittäin olisin nyt yhtä väsynyt (=tööt.) ja huonovointinen kuin edelliskerroilla, olisi tällaiset yöt tehneet minusta zombien. En oikeasti jaksaisi, en mitenkään. Edelliskerroilla nukuin aivan huomattavasti enemmän kuin mitä nyt ja silti väsytti. Onneksi näin. Tänäänkin nimittäin olen hoitanut sairastupaa, lämmittänyt takkaa, tehnyt ruokaa, siivonnut ja pessyt sekä viikannut pyykkiä vain pelkästään aamupäivän aikana. Luonnollisesti televisiosta tuli tuntitolkulla lastenohjelmia.

Ukkokulta meni näyttämään muuten pojille YHDEN jakson Teletappeja ja nyt ne vinkuvat niitä jatkuvasti. Voiko ollakaan ärsyttävämpää lastenohjelmaa?!


Aika ihanaa olla näin eloisa. Tosin en uskalla tätä energisyyden onnea pahemmin kailottaa, sillä voi kai väsymys tuolta jostakin vielä iskeä. Alussahan tässä ollaan. Ärsyttävää muuten, kun ei ole aavistustakaan millä raskausviikoilla menen. Varasin jo ensi maanantaille varhaisultran, mutta nyt on herännyt sellainenkin ajatus, että onko siinä mitään järkeä. Sille rahalle kyllä löytyisi muutakin käyttöä... Ehkäpä tänään vielä kuitenkin soitan lääkäriin ja kysyn lopullista hintaa käynnille, ja teen päätöksen sen mukaan. Nettiajanvarauksessa kun selvisi vain noin hinta ja se tuntuu olevan kovin alakanttiin verrattuna muihin kuulemiini hintoihin.

Uudet Paputkin saapuivat ja etenkin tuo nappihupparitakki on IHANA! <3 En tiedä kuinka teitä mitkään asukuvat kiinnostavat, mutta tällä vasemman puoleisella kokonaisuudella kävimme ruokaostoksilla ja minusta se oli hieno! Ai että minä tykkään pukea näitä mun silmäteriä.


Sellaistapa tänne - nyt bingotaan, että kuka on jonossa seuraavana sairastamassa: minä vai Kloppinen. Toivottavasti en tällä kertaa minä, sillä Ukkokulta on keksinyt jotain ylläriä minulle perjantaina synttärieni kunniaksi ja olisi ihan sikamälsää, jos meno jouduttaisiin perumaan. :P


Nina

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ihania Papuja ja Popuja!

Lastenvaatejuttuja pukkaa, mutta minkäs minä itselleni mahdan...

Viime lauantaina tuli myyntiin Papun kevätuutuuksia ja kyllä sieltä osteltavaa jälleen löytyi. Tällä kertaa ostin vaatekappaleita vain Kloppiselle:


Ihastuin kovin myös Papun Kaveri- ja Uni-tyynyihin. Vähänkö ne olisivat söpöjä vaikkapa... pinnasängyssä! Iiks <3


Papujen kuvat lainattu Weecosin verkkokaupasta.

Pinnasängystä puheenollen, olen viikonloppuna miettinyt Jäpikän sänkyostoksia sekä niinkin relevanttia juttua kuin että mihin sijoittaisin pinnasängyn. Siis jos kaikki nyt menee hyvin ja Bebe sieltä tulla tupsahtaa.

Voi kun vauvat muuten vain tulla tupsahtaisivat. Tai haikarat toisivat ne, niin kuin lastensadut opettivat. Tieto lisää tuskaa.

No paljastetaan nyt sekin, että saatoin ehkä vähän katsoa Popupshopin uutuuksia viikonloppuna sillä silmällä, että olisiko ihanista vaatteista myös pieniä kokoja saatavilla. Järki kuitenkin löi tunteet kanveesiin ja tilasin muutaman vaatekappaleen vain jo olemassaoleville lapsille. :D Jos Kloppinen sai uusia Papuja, sai nämä uudet Poput puolestaan Jäpikkä.

Kuvat lainattu pikkuOtuksen verkkokaupasta.

Tuo jumppis olisi vauvalla niiiiiiiiiin söpö! <3

Mutta katsotaan näitä sitten myöhempänä.

Koska te olette muuten ostaneet ensimmäisiä vauvanvaatteita positiivisen raskaustestin jälkeen?

Mukavaa alkavaa viikkoa :)


Nina

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pieni innostus ja oksun täyteinen yö

Voitte kuvitella millaisessa ajatusmyrskyssä viime päivät ovat menneet... Kyllä, paljon on asioita pyöritelty mielessä. Tai minä olen. Olenhan minä nainen, ajattelija. Nainen. Ukkokulta taas, hän ottaa kadehdittavan lunkisti. Ihanaa, että toinen voi olla niin luottavainen ja optimistinen.

Missä minä olin, kun näitä ominaisuuksia jaettiin?

Joka tapauksessa olen alkanut varovaisesti välillä innostua tästä raskaudesta toden teolla. Minut tuntien se tarkoittaa tottakai, että olen erinäisillä Facebook-kirppareilla katsellut sillä silmällä pikkuruisia vaatekappaleita ja miettinyt kaikkea muutakin ostettavaa. Ajatus pienestä tuhisevasta vauvasta on kyllä aivan mahdottoman ihastuttava! <3 

Jotenkin asiasta innostuminen on vain vähän pelottavaakin. Mitä jos kaikki ei menekään hyvin? Tipun korkealta ja kovaa. Kun on kuullut ja lukenut kaikesta pelottavasta, niin väkisinkin sitä miettii, että voiko oma onni enää jatkua - meillä on jo kaksi täysin tervettä, ihanaa lasta. Tuleeko sieltä nyt ne koliikkokolmoset?

On muuten sairaan ärsyttävää, kun ei ole aavistustakaan, että millä raskausviikolla nyt mennään. Tekisi tosi lujaa mieli mennä tälläkin kertaa varhaisultraan. Tsekkaamaan, että onhan siellä joku. Toisinaan nimittäin tuntuu, ettei siellä ketään ole. Kun ei ole oikein kunnolla oireitakaan. Olo on välillä nimittäin todella energinen, tuntuu että olen elämäni vedossa. En todellakaan raskaana. Lisäksi taas tässäkin raskaudessa kiinnostaa, että onhan siellä vain yksi elämänalku... Ajatuskin, että matkassa olisi kaksi, on kohtalaisen pelottava. Ja ne raskausviikot - selviäisipä nekin siinä samalla. Tietäisi, että koska tämä on saanut alkunsa ja koska on odotettavissa laskeutumisaikaa.

Viime yö oli muuten aika farssia. Ja pakko myöntää, meidän pikkulapsiperheemme yöt nähtävästi ovat sellaista todella harvoin. Kop-kop. Jäpikkä heräsi noin yhdentoista jälkeen alkuyöstä itkemään, että sattuu vatsa. Pompimme vuorotellen Ukkokullan kanssa ylös lohduttamaan ja silittämään päätä/vatsaa/kättä/whatever bodypart. Jäpikkä rauhoittui joka kerta, kerran hän itse käski minun mennä pois ja antaa hänen nukkua. :D

Mutta niin vain löytyi vatsakivulle syy: huono olo. Oksennusta tuli yhteensä neljässä satsissa. Vasta noin kahden maissa nukahdimme koko perhe. Kyllä: Kloppinenkin heräsi katselemaan oksennussirkusta. Ennen klo 2 yöllä olin vaihtanut kolmet petivaatteet, kolmet yövaatteet, meidän sängystä toisen tyynyn ja aluslakanan, todennut että kaikki yöpuvut ovat nyt likaisia, unikaveri-paroista puhumattakaan. Nekin saivat vatsahapoista osansa.


Yöllä väkisinkin ehti miettiä, että mitä jos tämä kolmonen olisikin oikein superhuono nukkuja? Mitä jos se itkee koliikissaan yöt? Mitä olisi valvoa joka yö näin, vähintään näin? Tajusin, että olemme päässeet poikiemme kanssa aika helpolla... Toisaalta ripulioksuja on varmaan vasta luvassa, kun lapset ennemmin tai myöhemmin menevät päiväkotiin. Tuonne bakteerien ja virusten hellään huomaan.

En tiedä minkä piikkiin saa laittaa sen, että tänään ihastelin monen monta kertaa Kloppista. 3,5-vuotiasta esikoispoikaani.

Tänään reipas esikoiseni lähti hammastarkastukseenkin, vaikka kuulemma vähän pelotti. <3

Sydän meinasi pakahtua sijoiltaan onnesta ja ylpeydestä, vaikka tottakai näitä tuntemuksia tunnen rintalastan tienoilla jatkuvasti. Raskaushormonit liekö siellä jo sekoittavat pakkaa. Vaikka Kloppisella on aivan selvästi tällä hetkellä meneillään uhmakausi, joka saa kaksivuotiaan pikkuveljen näyttämään itse levollisuudelta, on hän vain niin terävä ja ihana poika! Mielikuvitus on huikea ja hän rakentelee tällä hetkellä aivan innoissaan muun muassa avaruusraketteja legoista.

 

Tänään meinasin haljeta onnesta, kun ennen syömistä Kloppinen alkoi siivota leluja pois olohuoneesta aivan pyytämättä. Ja kun olin saanut ruuan valmiiksi, oli olohuone aivan siisti. Is this real? <3

Tänään on pyykinpesukone saanut tehdä töitä koko huonevuokransa edestä. Ehkä huomenna suomme hälle vapaapäivän. 

TGIF. Eli thank God I'm Fabulous!

Viikonloppuja <3


Nina

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Ei kahta ilman kolmatta?

Olis kerrottavana teille yks juttu. Tätä kai pitäisi pitää salassa se 12 viikkoa, mutta tätä asiaa on pakko purkaa sanojen kera, kirjoittamalla.


Jep. Holy shit. Kaksi viivaa. Kolmannen kerran.

Yllätys tämä ei sikäli ole, sillä ehkäisy jätettiin, ööö, tammikuussa ihan tietoisesti pois. Ajateltiin, että tulee kun tulee. Eihän se heti tule. Voi mennä vuosikin yritellessä. Ihan helposti!

Joo, ei mennyt ei. Meillä tärppäsi ekalla yrityksellä. Siksi järkytys on jotain sanoinkuvaamatonta. Nyt jo? Minunhan piti saada ensin töitä ja ja ja. Nyt kaikki meneekin ihan väärin, ihan... pieleen. Ei yhtään niin kuin suunniteltiin. Jopa meikämannekiinin kolmekymppisbileet menevät aivan plörinäksi ja bileet on peruttava, mikäli en halua, että aivan kaikki tuttuja myöten saavat kuulla tästä.

Hitto.

Lapsellista, tiedän. Lukijani Shopaholic, olethan kuulolla? :D

Päässä käy tsiljoona ajatusta. Ennen kahta viivaa tikussa olin ihan satavarma, että haluan ne kolme lasta. En ajatellut mitään käytännön tasolla, mietin vain, että kolme lasta olisi suloinen katras. Nyt, kun tikussa komeilee kaksi viivaa, joista se merkittävin viiva tuli muuten vasta noin 10 minuuttia testin teon jälkeen (!), olen epävarma kuin mitä.

What i was thinking?!

Kolme lasta. Miten helvetissä aika ja rakkaus VOI riittää riittävästi kaikille? Miten ylläpitää järjestys ja kuri? Miten tämän kestää talous? Velkahelvetti, is it you? Miten kaupassakäynti kolmen lapsen kanssa luonnistuu? Missä kukakin nukkuu? Missä kukin on milloinkin? Mitä jos sieltä nyt putkahtaa ne kaksoset, meillä kun Ukkokullan kanssa on molemmilla sitä suvussa.

Paniikkipaniikkipaniikki. Jopa ystäväni puhelimessa totesi, että voiiiiii v*ttu. Ammenapa siitä sitten tsemppiä, kun oma pää on ihan totally mess ja kaikki vaan pelottaa niin, ettei veri kierrä.

Nämä tunteet ovat kovin tuttuja. Ihan tismalleen samoja juttuja kelattiin, tai no, minä kelasin, aika jetsulleen kolme vuotta sitten, kun olin tehnyt Jäpikästä positiivisen testin. Kloppinen oli vasta nelisen kuukautta ja ajatukset säntäilivät päässä ensimmäiset viikot aivan hullun lailla. Esikoinen olisi vasta vuoden ikäinen, kun perheeseemme tulisi uusi vauva. Ihan samat pelon ja epävarmuuden tuntemukset täyttivät pään silloin.

Tilanne on nyt erilainen, tottakai. Kloppinen olisi tulokkaan tulohetkellä 4-vuotias ja Jäpikkä 3-vuotias. Aika isoja ja toimeliaita jo. Kun oikein mietin, ei tilanne ole yhtään katastrofaalinen. Onhan tuossa ikäeroa jo useampi vuosi. Ihan normaaliakin kai jo tehdä niitä pikkusisarruksia, mikäli niitä on tullakseen, eikö? Meillä kun ei ole todellakaan intressejä tehdä ns. iltatähtiä enää 10 vuoden päästä. Ehei. Lapset tulevat nyt, ns. samalla vaivalla ja kohtalaisen pienellä ikäerolla. Niinhän me halusimme. Tämähän menee juuri niin kuin halusimme.

Miksi siis tämä järjetön pelko? Pelko, ettei arki enää rullaakaan? Että sieltä tulee koliikkivauva, joka raastaa arkeamme ja lopulta perhe hajoaa avioeroon? Ja minusta tulee hullu yksinhuoltajan rähjä? Taas raskauskiloja? Äitiysvaatteita? Vatsan rasvausta raskausarpien pelossa? Verensokerin jatkuvaa mittausta, kontrolleja toisensa perään? Verikokeita? Synnytys?

Ääääää.

Mutta tiedättekö mitä, rinnallani seisoo tällä hetkellä mies, joka on kuin muuri. Hän on varma, hän ei stressaa. Hän tahtoo tämän vauvan eikä hän näe tilanteessamme tasan mitään ihmeellistä tai pelottavaa. Kun itse kiihkoan, että v*ttu kohta meillä on suurperhe, vastaa hän rauhallisesti: miten kolme lasta voi tehdä meistä suurperheen? Meitähän on vain viisi? Eihän se ole paljon?

No ei niin, ei minustakaan, kun oikein järjellä rohkenen ajatella. Itsekin tiedän kaveripiiristämmekin useamman perheen, jossa on kolme lasta. Lapsuudestakin muistan tällaisiä perheitä montakin.

Ukkokulta on muurini. Siinä missä itse olen epävarma, vapiseva hermoraunio, on mies talossa itse tyyneys. Ukkokullan luottavaisuus rauhoittaa minuakin, vaikka vähän väliä tekisi mieli hyppiä seinille. Ukkokulta usein muistuttaa, että me pärjäämme erittäin hyvin, joten ehdottomasti kolmaskin tähän perheeseen sopii.

Ei ole muuten hajuakaan paljonko on raskausviikkoja kasassa, sillä ei ole aavistustakaan viimeisimmästä kuukautiskierrosta, jonka sekoitti aivan totaalisesti e-pillerit ja vuotoa tuli viikkotolkulla. Äitiysneuvolaan pitäisi siis varmaan tässä kohtapuoliin jo soitella, kun kiertokin on yksi iso mysteeri. Tuntuu ihan uskomattomalta! Raskausoireetkin kun loistavat poissaolollaan. Ainoat asiat, joita olen huomannut, ovat olleet nopeasti rasvoittuvat hiukset, turvonnut vatsa, kummalliset nippailu-fiilikset vatsassa ja joskus on vähän pyörryttänyt. Huono olokin on vaivannut, mutta ainoastaan silloin, jos olen syönyt epäsäännöllisesti ja edelliseen fuudailuun on kulunut aikaa. Huono olo tosin tästä tulee myös ei-raskaana-ollessa, että sikäli en sitä laske oikein raskausoireeksi.

Että sellainen pikkujuttu teille purtavaksi. Tai minulle. Tai jotain. No, vielä en uskalla, enkä edes osaa, tästä hihkua, onhan tämä niin varhaisessa vaiheessa vasta. Ehkä kuitenkin on luotava "raskaus vol. 3" -tägi.

Tämän postauksen sekavuus kertokoon siitä, miten sekaisin on meikämannekiinin kuuppa.


Nina

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Tiikerirakkaus.

Popupshopin lastenvaatteet ovat iskeneet meikämannekiinin sydämeen niin, että nämä the tiikeribaggyt taisivat olla kaikkein odotetuin juttu minulle ostoslistalla. Kyllä, jopa vielä enemmän pakko saada kuin Gugguut ja Rodinit. Viime kierroksella missasin nämä tikrut ja kun kuulin huhuja, että nämä tulevat mallistoon takaisin tänä keväänä, en meinannut pysyä housuissani.


Vaikka en varmasti ollut ainut, joka näitä baggyjä himoitsee, sain kuin sainkin ostettua ne kaksin kappalein - sekä Kloppiselle että Jäpikälle. Vaikka koot menivät vahingossa vähän yläkanttiin, niin ne olivatkin ihan sopivat jo käyttöön. Noin 90-senttinen Jäpikkä sai siis koon 3-4/104 ja noin 98-senttinen Kloppinen koon 4-5/110. Eli en sanoisi näitä reiluiksi, vaan pikemminkin nafteiksi kooltaan. Materiaali on ihan huippua: ohutta collegea, joten nämä varmasti menevät kesälläkin.

 

Joka kerta kun pääsen hypistelemään näitä, niin huokailen vain... Nämä ovat niiiiiiiiiiiiiiin päheät! Just täydelliset lastenhousut. En kestä. <3 

Näitä taidan marinoida kaapissa aina lapsenlapsenlapsille saakka. :D

Löytyykö teidän lastenvaatekaapista joku supersuosikki, joka on vain yksinkertaisesti ylitse muiden?


Nina

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kevät yllätti mutsin!

Aurinkoista alkavaa viikkoa itse kullekin säädylle!

Viikonloppu sujahti taas aivan laittoman lujaa ohi, vaikka molempiin päiviin mahtui rutkasti kivaa tekemistä. Lauantaina paketoitiin kummitytön synttärilahja sievään pakettiin, puettiin parempaa päälle, pyöräytettiin muutama loiva kihara tukkaan ja lähdettiin juhlimaan. Sunnuntaina taas käväisimme nuuhkimassa lähes uunituoretta vauvaa ystäviemme luona, jossa vauvan lisäksi on myös suunnilleen saman ikäinen poika kuin Kloppinen. Viikonloppuun mahtui siis kahvihetkiä aikuisten kesken ja kivoja leikkejä (eiku riitoja?) lasten kesken.


Kevään tehdessä selkeästi tuloaan painelimme tietysti ulos ja korkkasimme välikausihaalarin. Kyllä, kaksi lasta ja välikausihaalarista voi puhua yksikössä. Jostain syystä ei päähäni ole rekisteröitynyt alati kohoavat asteet lämpömittarissa ja en ole vaan kyennyt ymmärtämään, että kevät ihan totta tekee tuloaan. Koko ajan olen jotenkin ajatellut tämän olevan vain väliaikaista lämpeämistä ja odottanut vielä sitä lopputalvea tulevaksi. Niinpä Kloppiselle on hankittu vasta pelkkä välikausitakki (Molon ihana Fox-kuosi <3). Isompi ulkoili siis edelleen talvihaalarissa, mutta ei onneksi aivan läkähtynyt.

Jäpikälle periytyi Kloppisen vanha Polarn O. Pyretin kuorihaalari fleece-vuorella aivan loistokuntoisena, vaikka isoveli on sillä rällännyt menemään viime kevään ja syksyn. Samanlaisen haalarin yritän ilman muuta ostaa nyt Kloppiselle, sillä haalari on ollut jumalattoman hyvä ostos! Irroitettava fleece-vuori on todella kätevä: kylmemmillä keleillä fleece sisään ja lämpimämmillä pois. Lisäksi haalari pitää uskomattoman hyvin vettä ja tuulta. Eli toisin sanoen lapset lämpiminä. <3 Konttaamista ja kuluttamistakin se näyttää kestävän aivan erinomaisesti, sillä en huomannut haalarissa minkäänlaista käytönjälkeä esimerkiksi polvissa, kun sitä tutkailin ennen Jäpikälle pukemista. Ja on se niin kätevää, kun mitään kuravaatteita ei tarvitse erikseen ostaa!

No, se kehuista. Tajusin viikonloppuna senkin, ettei pelkkä välikausihaalari riitä. Ostoslistalle päätyivät myös Molon välikausihousut takin pariksi, välikausikengät, ns. paremmat kengät picotakin kaveriksi, perussormikkaita ja trikoopipoja, sillä ne ovat mystisesti kutistuneet talven aikana laatikossa. Oijoi, että jokainen kevät ja syksy tuntuvat käyvän kalliiksi: syksyisin tulee ostettua talvikamppeet ja keväällä välikausikamppeet.

Kuvat Punavuorenpeikosta ja Babyshopista. Kiitän lainasta. :)

Pihalla ollessani huomasin, että omenapuiden juuresta pilkottaa jo jotain vihreää - IHANAA! <3




Nina

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Droppeja satelee!

Olisinko ikinä arvannut pötsi pystyssä, että minä tulen olemaan just sellainen lastenvaatehullu, joka istuu kuin tatti paikoillaan läppärin ääressä, kun lastenvaatevalmistajan uutuudet tulevat myyntiin?

Olisin. Olen aina rakastanut vaatteita ja muotia, ja ollut enemmän tai vähemmän kiinnostunut niistä. Ei ole ollut yllätys, että vaaterakkauteni paisuu myös lastenvaaterakkaudeksi.

Olisinko kuitenkaan ikinä arvannut, että shoppailu on kaikkea muuta kuin rentouttavaa aamupäivä-huvitusta? Että ennen h-hetkeä hion strategiaani viikkotolkulla kuinka saada kaikki haluamani. Että ennen h-hetkeä olen kirjoittanut lukuisia ostoslistoja, harkinnut kokoja, harkinnut värejä, miettinyt asukokonaisuuksia. Olisinko silloin arvannut, että ostoshetkellä rynnistän verkkokauppaan kymmenien tuhansien muiden kera ja istun sormet ristissä toivoen ettei saitit kaadu kaaoksessa. Että ostosten teko aiheuttaa korkeahkoa verenpainetta, käsien tärinää ja happivajetta aivoissa, kun henkeä pidätellen odotan kassalle pääsyä nähdäkseni sainko kaiken haluamani vai vietiinkö jotain jo ostoskorista. Olisinko arvannut, että tähän hypetykseen vaikuttaa aivan satavarmasti maanisten mammojen kiherrys facebook-saiteilla?

No en tosiaan olisi.

Mutta näin kävi. Minä olin yksi heistä, joiden aamupäivä kului eilen Gugguun verkkokaupassa ja tänään Rodinin jälleenmyyjien verkkokaupassa. Vaikka olin myynyt paljon pieniä vaatteita tietoisesti säästääkseni näille droppipäiville, voin kertoa että kyllä rahakin katosi tililtä varsin vauhdikkaasti. Enkä todellakaan ostanut kaikkea haluamaani, vaan tein karsintaa ostoslistaan, että mitkä asiat ovat ns. pakko saada -juttuja. Loppuja ostelen sitten pikkuhiljaa pitkin kevättä, kun taloustilanteeni tästä taas kohenee.

Poikien vaatekaapit saavat herkullista täytettä Gugguun mintuista trikoopantseista, leggareista, hihattomista ja t-paidoista. Arvelin mintun värin olevan "the juttu", joten keskityin itsekin ostamaan sitä nyt ja muita värejä vasta myöhemmin. "Strategia" osui nappiin, sillä juuri nämä värit katosivat jälleen minuuteissa verkkokaupoista. Hullua, mitä? :D




Onneksi sentään Rodineita voi tilata niin, että hengittää samalla. Ne eivät tunnu loppuvan aivan parissa minuutissa, vaan ehdin jopa hetken vertailla, että mistä tilata. Kloppiselle on tulossa miekkavalas-leggarit ja fisu-uikkarit (iiiiiiks, nää on niin söpöt, tuu jo kesä! <3) ja Jäpikälle ihana delfiinishortsihaalari, joka sopii varmaan loistavasti kesällä keltaisen Gugguun lippiksen kanssa yksiin! <3


Taisin täälläkin mainita Rodinin drop1:n aikaan, että onneksi suurin osa haluamistani jutuista tuli jo ja loppukevään pääsen halvemmalla. As if, kyllä vain löytyi osteltavaa nytkin! Ja vielä odottelen ainakin pelikaani-kuosia ja myös niitä basic-vaatteita.

Ja eipä muuten sovi unohtaa, että tulematta on vielä suurin osa haluamistani Popupshopin uutuuksistakin... Apua. Yksi uutuus meiltä jo löytyy, nimittäin tämä Leijona-jumppis. Tämä oli tarkoitus tulla Jäpikälle, mutta jumppis olikin sen verran pitkä koossa 2-3, että se sopii vielä loistavasti Kloppisellekin. Ja roikkuu kivasti haaroista. ;) Olen todella tykästynyt Popupshopin vaatteisiin, niissä on jotain coolia asennetta ja ne ovat laadultaan loistavia - kestävät hyvänä pesusta toiseen. Kissaeläimet! <3 


Onnea on mies, joka tässä lastenvaatedroppien keskellä kannustaa ostamaan (etten jää märehtimään ja pian ilman ja sitten harmittaa) ja vieläpä ilahduttaa keskellä arkea. Minä nimittäin ihastuin aikanaan Muumitalo-kuppiin, märehdin aikani että ostanko vai enkö, jäin lopulta ilman ja harmittelin. Tuttu kuvio, taas. No, Ukkokulta oli bongannut kupin eräästä kaupasta työreissullansa ja toi sen yllätystuliaisena. Ihana mies. <3


Kuvankauniina kuvausrekvisiittana kypsymässä olevat avokadot. :D

Löytyykö sieltä ruudun takaa lastenvaatteisiin vaarallisesti hurahtaneita vai oletteko sitä mieltä, että tämä on sekoilua isolla S:llä? :)

Viikonloppuja!


Nina

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Rutikuiva tukka

Olen ollut viimeisinä kuukausina aivan hävettävän laiska hakemaan kampaamoliikkeistä shampoota ja hoitoainetta. On niin paljon helpompaa ja nopeampaa ostaa nämä ihan perusmarketista ruokaostosten lomassa. No, nyt markettilitkujen käyttö alkaa toden teolla näkyä... Päänahka rutisee jälleen kuivuuttaan eikä itse hiustenkaan kunto häävi ole. Kun kuivasta, kutisevasta päänahasta roikkuu useampi kymmenen senttiä ihan omaa, vaalennettuakin, tukkaa, on lie selvää, että hiustenhoitotuotteilla on todellakin väliä.


Olen käyttänyt vuosia kampaamotuotteita ja nyt jokusen kuukauden markettituotteita. Ero näissä on aivan valtava. Oman kokemuksen mukaan markettituotteet ärsyttävät ja kuivattavat päänahkaa sekä hiuksia ja latistavat niistä enemmän kuin "kunnon" kampaamotuotteet. Luvattua tuuheutta ei muutamalla eurolla saa. Lisäksi olen huomannut, että hiukseni ovat myös ohentuneet aivan valtavasti. Syynä voi toki olla pieni stressikin, mutta toisaalta olen ihan ammattistressaaja, eli mitään ihan superpoikkeuksellista ei ole tapahtunut.

Blogeissa yleensä pruukataan kehua ja hehkuttaa tuotteita, niin minäkin, mutta tällä kertaa on tehtävä poikkeus. Aion nyt vinkata, mitä EI missään nimessä kannata ostaa: Doven Oxygen Moisture -shampoota tai hoitoainetta. Volyymia tämäkin lupaa, mutta en ole eläissäni saanut millään tuotteella hiuksista niin hentoisen ja sähköisen oloisia kuin tällä sarjalla! Ehdottomasti huonoin ikinä ostamani shampoo ja hoitoaine, kiertäkää te muut nämä kaukaa.


XZ:n karpalokinuski hoitoaine sen sijaan tuoksuu niin hyvältä, että sitä voisi lusikoida tuubista. :) Muuten ei sekään mikään loistotuote ole, mutta ihan käypä kuitenkin. Paremman puutteessa.

No, viimeksi kaupassakäynnin yhteydessä marssin määrätietoisena kampaamotuotteita myyvään liikkeeseen ja nappasin hyllyltä Maroccanoilin kosteuttavan shampoon ja hoitoaineen. Näistä olen kuullut paljon hyvää, joten odotuksetkin ovat melkoisen korkealla. 

Onko teillä tästä sarjasta kokemusta?


Reilun viikon päästä olisi myös kampaaja-aika ja olen jälleen yhtä kysymysmerkkiä, mitä sinne menen pyytämään. Ihmeitä?

Onko tämä vaaleammat latvat kuin tyvi jo ihan last season (on, itseä ainakin jo kyllästyttää), pitäisikö pysyä vaaleanruskeassa sävymaailmassa vai vetää koko tukka taas tummanruskeaksi? Tai sellaiseksi ihanaksi suklaiseksi? Jotain luonnollista, jotain raitoja ehkä? Miten tämä voi olla aina näin vaikeaa...

Kuvat napsittu Instagramista.

Selvää on vain se, että tukka pysyy ilmeeltään pitkänä. Vai onko kuitenkaan - nimittäin Kim Kardashianin polkkakin on U-P-E-A! <3 Vai mitä sanotte?

Kuva Googlen kuvahausta.

Kuiviin latvoihin tuo olisi ainakin ratkaisu! :D


Nina

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Herkullisin värikombo

Minä, kuten aika moni muukin, innostui Gugguun kevätuutuuksien mintusta sävystä. Tilasin ensimmäisestä dropista tottakai mintut hupparit mustalla vetoketjulla. Sitten silmiini osui beige huppari mintulla, tai siis virallisemmin ice blue -vetoketjulla, ja olin aivan totaalisen myyty. Luonnollisesti tällä hurahtamisen hetkellä hupparit olivat loppuunmyytyjä meidän koossa. Tiedättekö, etsin tätä beigeä hupparia niin verenmaku suussa kaikista mahdollisista verkkokaupoista, että lopulta piti lopettaa, kun pää särki niin että silmissä sumeni! :D Ukkokulta ei aina aivan käsitä tätä lastenvaatteisiin liittyvää draamaa ja hengenahdistusta.

Vaan eipä kestänytkään haluunjotainenkäsaa-ahdistusdraama kuin pari päivää, kun jo bongasinkin beigen hupparin Jäpikän koossa. Lainkaan liioittelematta hypin löydöstäni tasajalkaa. Ja voi sitä autuutta, kun avasin paketin... Beigen ja mintun väriliitto on aivan mieletön! <3


Eipä siis liene vaikeaa arvata, mitä värikomboja olen Gugguulta tilaillut... ;)


Näille kaveriksi mintut ja beiget hihattomat, ja kesä vois vaikka jo tulla?


Ylihuomenna Gugguun drop kakkosesta on tarkoitus kotiuttaa lisää näitä sävyjä, ja toki vähän muutakin. Ostoslistalla on ainakin minttuja trikoopantseja, hihattomia ja ehkä muutama pipokin. Saapa nähdä, mitä ehtii saamaan. Melkoista yleisöryntäystä ennustan taas tapahtuvaksi...

On kai joku muukin jo shoppaillut lapsilleen kesävaatetta - onhan? :D


Nina

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Tuuliviirin tunnustukset.

Pakko tunnustaa, että olen niin huvittava tuuliviiri ajatusteni kanssa, että toisinaan se naurattaa minua itseäänkin.

Niin kuin te jotkut ehkä muistattekin, hain joulukuun alussa erästä työpaikkaa. Pääsin haastatteluunkin, etenin lisätehtävän tekoon, mutta valituksi en kuitenkaan tullut. Olin aika särki, vaikka jo haastattelun hetkellä paikka ei tuntunut omanlaiselta eivätkä kemiat varsinaisesti kohdanneet minua haastatelleiden henkilöiden kanssa. Pettymyksen musertavat tuntemukset tuntuivat typeriltä, mutta minkäs teet - ei ole helppoa tulla torjutuksi, missään suhteessa. Miettikääpä, olette ensin vuosikausia kotona lasten kanssa ja pelkkä ajatus töihinpaluusta tuntuu pelottavalta. Sitten haette työpaikkaa ettekö tulekaan valituksi. Eikö olekin ehkä ihan normaaleja tuntemuksia, että tuntee itsensä aurinkokunnan suurimmaksi luuseriksi, joka ei ole enää riittävän hyvä missään muussa kuin vaipanvaihdossa?

Päätin silloin, pettymyksen keskellä, että meikämannekiini se nauttii nyt kotonaolosta ja joulusta, että katsotaan duunihommia tämän vuoden puolella uudelleen. Uudella draivilla. No, eihän se aivan niin kuitenkaan mennyt... Epävarmuus nakersi naista ja kotonaolo vitutti niin, ettei veri kiertänyt. Olin jo ehtinyt ajatella tulevaa niin, että olisinkin töissä. Tienaisin, olisin jotenkin merkittävä. Mutta ei, tosiasiassa olin vieläkin kotona "isojen" lasten kanssa. Talous on kuralla, minulla ei ole mitään uraa ja lapset luultavasti jäävät kehityksessä jälkeen, kun ovat "vain" kotona kanssani ilman kehitystä kehittävää tekemistä ja ikäistään seuraa.

Joo, älkää sanoko mitään.

Pahinta alkuvuodessa on ollut oma tyytymättömyys omaa elämää kohtaan. Niin kuin olen täällä nurissutkin, oma aika on ollut kortilla. Olen miettinyt aamusta iltaan omaa tulevaisuuttani. Olenhan kuitenkin lopulta muutakin kuin vain äiti. Ennen äitiyslomaa työni jäi toisella paikkakunnalle, joten minulla ei ole työpaikkaa odottamassa täällä. Olen ikään kuin tyhjän päällä. Se veti mieltä matalaksi ja ahdisti isosti. Ja mikä paskinta, kaikki omat ikävät fiilarithan purkautuvat mihinkä muuhunkaan kuin lapsiin. En ole ollut häävi mutsi. En ole ollut kovin hyväntuulinen, olen ollut arkeen ihan totaalisen kyllästynyt ja tiedottomuus tulevasta on tehnyt minut poissaolevaksi.

Koska alani ei ole mikään supertyöllistäjä, harkitsimme Ukkokullan kanssa puolivakavissamme, että tekisimme tähän samaan syssyyn vielä sen kolmannen lapsen. Yksi vielä ja sitten luukut (lopullisesti?) kiinni ja eikun uraputkeen. Ukkokulta kuitenkin tässä tienaa sen verran, että pärjäämme taloudellisesti, vaikka olisinkin kotona.

No, tuohon ajatukseen osittain tarttuen ja asennoituen eteeni pompsahti jälleen avoin työpaikka-ilmoitus alaltani. Tekisi mieli hakea tätä paikkaa, mutta nyt pääsemmekin siihen, mihin ensimmäinen virke postauksessani jo johdatteli... Tuuliviireyteeni.

Nyt ajatus nimittäin töihinmenemisestä tuntuu ihan superpelottavalta ajatukselta. Kyllä, taas jälleen kerran. Mietin liikaa - siinä on suurin syy ongelmiini. :D Jännitän hakemattomia päivähoitopaikkoja. Menenkö perse edellä puuhun, olisiko pitänyt ensin hoitaa ne hoitopaikat ja vasta sitten alkaa katsella työpaikkoja... Mutta kun, alani ei ole ihan se perinteisin. Sinne ei haeta ihmisiä töihin joka viikko, ei edes joka kuukausi. Vaikka viikkotolkulla olen kironnut kotonaolemista ja selaillut päivittäin eri foorumeja työpaikkaa etsien, olen nyt ihan kauhusta jäykkänä pelkästä ajatuksesta, että pitää lähettää työhakemus. Enkö tule valituksi taaskaan? Ja jos tulisin, niin en varmasti osaisi enää mitään? Saisinko potkut, kun en ollutkaan niin hyvä kuin mitä työhakemuksessani lupasin? Millaista se arki sitten olisikaan, jos lapset olisivat yli puolet päivästä pois? Pöllittäisiinkö meidän Rodinit päiväkodissa ja olisiko meillä jatkuvasti jokin flunssarokkoripuli?

Apua-apua-apua.

Pirun hankalaa. Minä olen. Hankala.

Mielipide saa vaihtua, koska olen nainen. Eikö? :D


Nina