Vielä vähän häistä...

Huhhei, ystäväni häät sekä kaason velvollisuudet ovat takanapäin. On jopa vähän haikea fiilis, sillä näitä juhlia on järjestelty ja odoteltu nelisen kuukautta. Pyyntö kaasoksihan esitettiin sinä päivänä, kun minä olin tehtailemassa Kloppista synnärillä. Muistoksi juhlista nappasimme Ukkokullan kanssa sekä morsiuskimpun että sukkanauhan. Aika hieno "kruunu" kihlauksellemme, eikö? Kotiin viemisiksi saimme myös yhden kukka-asetelman, mutta ikävä kyllä se kuolee varmaan samana päivänä minun hellässä huomassani...

Eipä tässä tosin ole kuin kolmisen kuukautta ja häitä tanssitaan taas. Toinen ystäväni menee nimittäin naimisiin. Saako sanoa, että onneksi en ole kaaso, niin hieno kunnia kuin se onkin? On siinä nimittäin ressiä ja rahanmenoa. Meinasin tukehtua kieleeni, kun kampaaja veloitti minulta 155 euroa meikistä ja kampauksesta hääaamuna. Klunk. Kampaus ei ollut oikein sinnepäinkään mitä alunperin toivoin. En nimittäin todellakaan halunnut tiukkaa kampausta, mutta ääneen kerrotusta toiveesta huolimatta kampauksesta tuli sellainen. Ihan kiva siitä kai silti tuli. Ainakin takaa se näytti hyvältä. :)

Meikki ei onnistunut mielestäni oikein ollenkaan: se oli suttuinen, hutaisten tehty, naama kiilsi jo tunnin päästä eikä se meikinperkele edes pysynyt, vaan luomiväri oli luomivaossa ja varjostukset olivat muisto vain. Kaiken lisäksi meikkaaja vaan hoki minua laittaessaan, että hän koittaa olla mahdollisimman nopea. Meinasin jo siinä hetkessä kommentoida, että eikös sinun pitäisi keskittyä nyt vaan tekemään hyvää (KESTÄVÄÄ) jälkeä eikä olemaan nopea? Olin niin älyttömän pettynyt. Ja mikä pahinta, niin oli morsiankin. Meillä kun oli sama meikkaaja. Hitto, kun harmitti ihan vietävästi!

Mitä tästä opimme? MENE KOEMEIKKIIN JA KAMPAUKSEEN. Piste.
Mitä muuta tästä opimme? Minäkin haluan ehdottomasti, että kaasoni ovat meikissä ja kampauksessa. Siitä huolimatta, että lopputulos ei kaikilla ihan onnistunut, oli häiden ilme ihan eri juhlava, kun meillä kaikilla oli upeat kampaukset ja meikit, upeita juhlapukuja unohtamatta.

Hienosti retusoitu naamavärkki jälleen. Anteeksi, jos näette näiden johdosta painajaisia.

Minä ja Kloppinen. Sekä lisää painajaismateriaalia.

Päivä oli kuitenkin aivan mahtava. Kaikki sujui juuri niin kuin pitikin, jos juhlien alun turhan löysää aikataulua ei huomioida. Uskon nimittäin, että alun lievä odottelu unohtui jokaiselta vieraalta, kun pääsimme ohjelman loppua kohti. Kaikki meni nimittäin niin putkeen ja kaikilla oli hauskaa. Vieraat tanssivat innoissaan, iästä ja kyvyistä viis, booli virtasi (jotain yhteyttä tanssi-innon kanssa?) ja nauru raikasi, kun salin valtasi yllätysesiintyjä. Kaasona olen tietenkin kovin ylpeä onnistumisestamme ja morsiusparin tyytyväisyydestä. Ja saipa tästä koko hommasta tietenkin arvokasta oppia ja kokemusta omia kekkereitä varten.

Kaaso ja morsian välipalalla ennen hääpuvun pukemista. Mikä on sitten oma juttunsa...

Tuntuu ihan uskomattomalta, vieläkin, että ensi kesänä minäkin saan jo varata meille kirkon. <3

Nina 

Häähumua!

Huh, kiirettä ja jännitystä. Rakkaan ystäväni häät ovat huomenna ja vatsassa lentelee noin satamiljoonaa perhosta. Viime päivät ovat menneet askarrellen ja asioita hoitaen, siksi tämä blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ja niin se tulee jäämään nyt viikonloppunakin. Silloin me nimittäin juhlimme ihanaista morsiuspariamme. 

Tässä ne askarteluni hedelmät nyt ovat. Tämä lopputulema vaati neljä liimapuikkoa, kuusi metriä harsoa, noin nelisenkymmentä pahvia sekä lukemattoman määrän tulosteita. Sydäntarroista puhumattakaan. En ole ikinä pitänyt itseäni mitenkään askarteluihmisenä, mutta pakko myöntää, että näiden näpertäminen oli erittäin rentouttavaa ja terapeuttista ja olen näihin oikein tyytyväinen. Ja niin oli muuten morsiankin, mikä tärkeintä.

Samalla draivilla askartelin myös polttarikansion. Tähän sain onneksi paljon apua toiselta kaasolta. Muutama kuva puuttuu, vieläkin, joten tämä ilta saattanee mennä myöhäälle...

Olen nukkunut ihan tajuttoman huonosti viimeiset yöt. Jännitän ihan hirveästi ystäväni häitä. En tiedä miksi. Pitäisi kai keskittyä siihen, että on vain onnellinen toisen puolesta. Mutta minä kun hanskaan tuon toisen puolesta jännittämisenkin... Kaasona tietysti mietityttää, että meneehän kaikki hyvin. Ja tietysti elämä pikkuvauvan kanssa on haastavaa: unohdan herkästi itseltänikin jotain ja nyt pitää muistaa pakata pojankin romppeet mukaan. Sitten ne sellaiset pikkujutut, jotka menevät reisille, kuten aivan järkyttävän liian tumman sävyiset sukkahousut... Eli kauppaan vielä. Taas. Toivottavasti sen viimeisen kerran.

Lisäksi tulee mietittyä omia häitä, väkisinkin, vaikka sinne onkin aikaa. Lähipiirille on kihlauksestamme ilmoitettu, mutta mitään kihlajaisia emme aio järjestää. Ukkokullan kanssa päätettiin, että kaikki paukut säästetään hääpäiväämme varten. Tuntuu ihan todella hullulta miettiä OMIA häitä. Kaipa sitä lähes jokainen tyttö omista häistään aina silloin tällöin ainakin haaveilee, mutta nyt kun jonkin sortin unelma on käymässä toteen, alkaa väkisinkin jännittää!

Paljastetaan nyt edes minun kihlasormus, kun kaikki muu tuntuu olevan niiiiiin salaista. Tässä se on, se sormus, joka tuntui heti oikealta sormessa. Rakastuin välittömästi. Kuvittelin heti tämän kaveriksi yksinkertaisen vihkisormuksen, jossa on luonnollisesti valtava timantti. Kuvitelmaksi saattaa jäädä tämä, luulen.

Nyt pitää mennä pakkaamaan ja sitten koristelemaan juhlapaikka (sekä ostamaan ne uudet sukkahousut...). Ensi viikkoon, allihuuppa.


Nina

Tukasta asiaa.

Kävin viime viikonloppuna taas kampaajalla. Ja knoppitietona: olen käynyt kampaajalla kahdeksan viikon välein jo monen monta vuotta. Nyt tuli vähän sellainen mummo-olo näiden rutiinien kanssa. No onneksi en sentään käynyt värjäämässä harmaita pois enkä laitatuttanut päähäni pallokampausta paplareilla. Juurikasvua ehti taas tuossa parissa kuukaudessa kasvamaan pari senttiä, mutta kiitos hyvän värisen ruskean, ei juurikasvu näy.

Viimeksi, ennen ristiäisiä, minun ja kampaajani välillä oli ilmeisesti kielimuuri: minä en ymmärtänyt häntä eikä hän todellakaan ymmärtänyt minua. Halusin vaalentaa entisestään vaaleanruskeaa tukkaani, jossa oli minun silmääni liikaa punaista vivahdetta. En kai osannut sitten selittää mitä halusin, mutta lähdin kampaamosta sata euroa köyhempänä ja tippa linssissä susiruman tukan kera. Ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen värjäsin itse tukkani, sillä luottokampaajani tekele oli niin hillittömän ruma, etten kestänyt elää sen kanssa oikeasti edes sitä yhtä päivää. Värjäsin harmissani tukkani tumman ruskeaksi. Uudelleen. Vaikka olen koko ajan halunnut vaalentaa tukkani sävyä. Tummanruskea pitkä tukka on jo niin last season minulla. Sellainen on roikkunut päästä jo vuosien ajan.

Koska kaupanväri oli jonkun verran haalistunut, uskalsin ehdottaa kampaajalleni jälleen vaalentamista. Tällä kertaa otin oikein kuvia mukaan. Ja kannatti, nyt nimittäin päässäni on aivan todella ihanan värinen tukka! Se vaalenee kauniisti latvaa kohden ilman että näkyy selkeää rajaa. Tukka näyttää luonnolliselta. 

Nämä kuvat lätkäisin kampaajalleni. 

Olin jo aivan viittä vaille vaihtamassa kampaajani toiseen ja sanoinkin Ukkokullalle, että jos taas epäonnistutaan, niin se on sitten viimeinen kerta. Mutta onneksi sitten onnistuttiin. Tuo alimmainen kuva on hyvin lähellä tukkaani tällä hetkellä. Ensi kerralla latvaan vedetään blondia raitaa, että saadaan enemmän kultaista hohtoa ja vaaleutta. 

Samalla kun etsin hyviä kuvia hiusväristä, tuli etsittyä kuvia myös kampauksista tuleviin häihin. Siis ystäväni häihin. Haluaisin matalan kampauksen, joka on rento ja huolittelematon. Lisäksi jossakin voisi kulkea rennosti letti. Tiukka korkea nuttura ei ole minun juttuni ollenkaan. Näistä kuvista inspiroiduin ja näitä taitaakin tulostin laulaa ennen lauantaita:

Kuvat napsittu sieltä täältä Googlen kuvahaun avulla. 

Miten ikinä osaan päättää millaisen kampauksen itselleni tahtoisin omiin häihini?! Onneksi sinne on aikaa. On muuten aika surullisen kuuluisa lause, aika kun nimittäin tuppaa kulumaan vauhdilla.

Askartelin itselleni uudet kynnet häitä varten. Motivaatio ja inspiraatio olivat tyystin kateissa, ja se ikävä kyllä näkyy kynsien lopputulemassa. En ole tyytyväinen ollenkaan. Nämä ovat tappavan tylsät ja ihan liian lyhyet. Raah. Menkööt, uusia en nimittäin ehdi tekemään.

Tänään on ohjelmassa vielä viimeinen hääpuvun sovitus ja polttarikansion askartelu. Lisäksi pitää juosta miljoonia asioita hoitamassa ja pelkäänkin, että jotakin unohtuu. Näin viime yönä jo untakin, että kaikessa hässäkässä unohdin pukea itselleni juhlamekon ystäväni häihin ja minun takia häät myöhästyivät. Lisäksi unessa minulla oli aivan jumalaton pissahätä koko alttarilla seisoskelun ajan eikä minulla ollut sukkahousuja eikä meikkiä. 

Pientä jännitystä siis ilmassa luulen mä. :)

Nina

Iiiihh!

Arvatkaapa mitä, blogini tulee saamaan ihan uudenlaista sisältöä. Kun aloitin tätä aikanaan kirjoittamaan, oli jutut vahvasti raskauteen liittyviä. Nykyään kirjoitan lähinnä vauva-elämästämme, jota höystää luonnollisesti muukin elämä. Tähän muuhun elämään onkin sitten tulossa muutos. Ei heti huomenna, mutta näillä näkymin kesällä 2013.

Ukkokulta nimittäin eilen kysäisi Satuhäitä katsellessamme, että koskas me menemme kihloihin. Ilta meni siinä sitten hihitellessä ja ihmetellessä sekä hääpäivää miettiessä. Moitin kehnoa kosintaa, johon Ukkokulta totesi, että kosintahan tapahtuu vasta kihlojen jälkeen. No, ei kai sen niin väliä missä järjestyksessä tämä hoidetaan. Vastasin joka tapauksessa myöntävästi ja huomenna menemmekin katselemaan sormuksia. Jännittävää! Ihanaa! Vatsa on perhosia täynnä! Hymyilyttää! On niin onnellinen ja hyvä olo.

Arvaatte varmaan, etten saanut mitenkään päin unta, vaan mietin kaikkia hääjuttuja yöhön asti. Ja nauroin peiton alla unissaan nauravaa Kloppista. On se hassu poika.

Että sellaista. Luvassa on varmaan tappavaan tahtiin sitten häitä koskevia postauksia. Nyt kuitenkin keskityn ystäväni häihin sekä kaason hommiin ja jännitän heidän häänsä ensin.

Viimeiset askartelupaskartelut käynnissä tällä kaasolla? Tällaiset kortit tulevat siis jokaiseen pöytään kaksin kappalein. Yhdellä sivulla on menu, yhdellä ohjelma ja tuossa blancossa lukee morsiusparin nimet sekä päivämäärä. Ne tietenkin sensuroin. 

<3


Nina

Lisää senttejä.

Huippukorkkarit haussa. Häihin, kaason tehtäviin. Asunhan piti olla tämä:

Mutta luonnollisestihan homma vähän kusahti. Tuosta neulebolerosta irtosi het kättelyssä kiinnityshakanen eli se saa lähtöpassit. Tai menee ainakin vaihtoon, onneksi labelissa roikkuu vielä hintalappu. Ja kun sovitin ylipäätään tuota mekkoa ja boleroa, niin lopputulos ei ollut niin juhlava kuin mitä olin ehkä alussa toivonut. Päätin sitten suunnata uudelleen vielä kaupoille tietäen että aikahan käy vähiin tässä vaihtoehtojen viidakossa. H-hetkeen on nimittäin yksi päivä ja yksi viikko. Olen kyllä uskomaton tapaus näissä juhlavaateostoksissa, tiedostan sen itsekin. Onhan näin käynyt todistettavasti ennenkin.

Mutta niin vain uusi mekko löytyi Haloselta. Kattokaapas:

Eikö olekin parempi? Juhlavampi ja vähän pidempikin, ettei tämän kaason pylly vilkkuisi kovasti pikkutunteina? Jotenkin tuli tämä päällä enemmänkin sellainen tunne, että kunnioitan morsiamen ainutlaatuista juhlapäivää. En osaa selittää tunnetta sen kummemmin, ehkä kaasona olleet tietävät tunteen. Tai sitten eivät. 

Asukokonaisuus on edelleen auki. En tiedä onko se neulebolero paras vaihtoehto yläosaksi. Vaikka sisäinen mukavuudenhaluinen nautiskelijani olisikin sitä mieltä, että neule lämmittäisi mukavasti eikä todellakaan purista saati kiristä. Ehkä käyn siis vain hakemassa sen uuden neuleboleron rikkinäisen tilalle. Hankalaa. Mutta ihanaa, kun on nainen ja saa olla hankala.

No, takaisin kenkiin. Brandos tuli koluttua läpi ja nämä herättivät heti kiihkeitä pamppailuja rinnassa:

Michael Kors

Steve Madden

Ed Hardy

Ironfist

Chinese Laundry

Kuvat Brandos.fi

Nuo Steve Maddenit olisivat aivan ehdottomat, mutta epäilen vahvasti, että tuon kengän väri on vaaleampi kuin mekko. Ja sehän ei nyt tietenkään, todellakaan, käy. Ed Hardyt ovat aina yhtä mieleiset. Michael Korsit ovat i-ha-nat! Mutta niin pahuksen kalliit. Ähs.

Että jos sinulla, rakas lukija-stalkerini, on ihan hirmusti ylimääräistä rahaa, niin ota rohkeasti yhteyttä. Keksitään yhdessä rahoillesi käyttöä.

Nellyn tarjonnan tsekkasin, ei mitään. Dinskon tarjonnan tsekkasin, ei mitään. Biancon tarjonnan tsekkasin, ei mitään. Mitä muita paikkoja vielä on? Oma kenkäkarderobi on tsekkaamatta, mutta kun uusia tekis mieli. Aika höhlää, eikö?

Rusketus-proggis on muuten aina vaan käynnissä. Vaikka jossain valossa, kuten neuvolan kirkkaiden lamppujen alla, näytin ihan keltaiselta ja sitten taas kaupan sovarissa näytin niin kovin kalpealta. Kotona, "normaalin" valon alla, näytän mielestäni hyvältä. Positiivista tässä on ainakin se, että kropan ihosta on tullut pidettyä hyvä huoli. Rasvaa ja kuorintavoidetta on nimittäin kulunut, jotta purkin luoma rusketus olisi paras mahdollinen. Iho on siis ihanaisen pehmoinen kaiken tämän hoitamisen johdosta. Ostin uutta kuorintavoidetta vanhan ACOn loppuessa. Tämä ei ole mikään uusi tuote markkinoilla, mutta minulle ihan uusi tuttavuus, joten testailua on siis luvassa. Testailua senkin suhteen, etten tiedä montako itseruskettava-levitys -keikkaa vielä pitäisi ennen niitä häitä. Elämme jännittäviä hetkiä siis.

Nina

Without you.

Ukkokulta lähti eilen työmatkalle ja hän palaa kotiin vasta tänä iltana. Hän oli pois siis kaksi kokonaista päivää ja yhden yön. Kaksi päivää ja yhden yön liikaa siis. Päivä sujui minulla silti hyvin: kahvittelin ystävieni kanssa ja juttelimme niin paljon vauva-juttuja, että melkein tuli oksu vauva-övereistä. Kyllä, niistä on mahdollista saada överit, jos ihmettelit. Katselin tv:stä hömppää, ohjelmia, joiden katselua en edes kehtaa Ukkokullalle myöntää. Paljastetaan sen verran, että MTV oli yksi kanavavalinta ja illalla Ruotsalaiset miljonäärivaimot yksi ohjelmavalinta. Lisäksi sain jälleen osittaisen burn outin tajutessani, että ystäväni häät ovat muu-ta-man vii-kon päästä. A-pu-a. Niin paljon tekemistä ja muistamista ja hoidettavaa ja ja ja...

Nautin ylipäätään yksinolosta ja rentoilin ihan täysillä. Tein asioita, joita tykkään tehdä, eli selasin koko päivän nettikauppoja ja blogeja sekä ihmettelin oman vaatekaappini sisältöä. Ai niin, siivosin myös Kloppisen vaatelipastoa ja vertailin vaatekokoja. Lopputulema on se, että koooorkea nippu vaatteita siirtyi käyttövaatteisiin, osa muka-liian-isoista vaatteista oli liian pieniä ja ne siirtyivät suoraan pahvilaatikkoon odottamaan viimeistä leposijaansa. Katselin huuli pyöreänä pursuavaa laatikkoa, jossa käytettävät vaatekappaleet ovat. Mitäköhän Ukkokulta sanoo tästä vaatepaljoudesta? Ups?

Kloppisen kanssa yksinolo on tietysti siinä määrin haastavaa, että poika on sen verran iso halutakseen seuraa. Aika surullista, että äitin pikkuvauva ei ole enää sellainen pikkuvauva, joka vain nukkuisi päivät. Ei sillä, että Kloppisen valveillaolo nyt häiritsisi, tietenkään. Kunhan tuli todettua, että Kloppinen on jo iso vauva, joka pääasiassa valvoo päivät, muutamia päikkäreitä lukuunottamatta. Hereillä ollessa pitää olla seuraa ja jotain tekemistä. Jos ei muuta, niin äidin käsi ja sormet ihmeteltävänä, tai unipupun korva suussa. Ei se siis paljoa vaadi, mutta totuttuja ihan ikiomia hetkiä oli vähemmän. Tällaistäkö tämä sitten olisi, jos olisin pojan kanssa kahden, ilman Ukkokultaa?

Illalla iski yksinäisyys. Ja kyllä, minä voin myöntää jotain näinkin noloa, että pelkään pimeää. Yllättäin isot olohuoneen ikkunat pelottavat ja olo on vain yksinäinen sekä turvaton. Mietin Bobycombatin hajjjaah!-vasenkoukkuiskuja mahdollisen murtautujan leukaan. Kuulen kaikki rapinat, joita en ole koskaan Ukkokullan seurassa kuullutkaan. Kuinka helvetissä saan unta? Kuinka helvetissä Kloppinen saa unta, sillä me todellakin aiomme nukkua valot päällä?

Illalla iski myös väkisinkin paha mieli ja muistot pintaan ajasta, kun elimme etäsuhdetta: minä asuin Helsingissä ja Ukkokulta Pohjanmaalla. Muistin ne hetket, kun olin Pohjanmaalla ja lähdin sunnuntai-iltana junalla kotia kohti. Ne hetket, kun ei haluaisi hyvästellä toista, sillä itkua saa nieleskellä pelkästä ajatuksesta, että pitää halata ja sanoi moi. Ne hetket, kun Ukkokulta lähti aamulla Helsingistä ja heräsin hänen suukkoonsa sekä ulko-oven kolahdukseen. Ne hetket, kun tiesi, että näemme toisemme vasta seuraavana viikonloppuna. Ne hetket, kun laskimme päiviä ja öitä, että koska näemme taas. Pala kurkussa, klunk.

Huh, kuinka raastavia ne hetket olivatkaan... Näihin aikoihin me aina puhuimme, että osaamme sitten varmasti arvostaa sitä yhdessäoloa, kun olemme kestäneet erossaolon ja tiedämme mitä se on. Nopeasti tuo kuitenkin vain unohtui, kun laitoimme hynttyyt yhteen. Oikeastaan vasta nyt ajattelen tätä asiaa ensi kerran. Noin niin kuin kunnolla, tarkoitan. Ja nyt (vasta) arvostan sitä, että olemme yhdessä, saman katon alla. Että hän piereskelee sängyssäni, jättää vaatekappaleet kääntämättä pyykkikoriin. On se Ukkokulta vaan niin kulta. Epätäydellinen kulta. Mahrottoman rakas kulta.

Huonosti nukuttu, Ukkokullaton, yö vaatii aamulla monenmonta kuppia kaffia.

Ärsyttävintä tässä raastavassa ikävöimisessä ei suinkaan ole ikävä itse, vaan tunne, ettei itsenäisyydestäni ole enää tietoakaan. Olo ilman Ukkokultaa on kädetön ja jalaton. Vaikkei olekaan. On toki ihanaa, että elämässä on ihmisiä, joista ei vain kestä olla erossa, mutta väkisinkin piehtaroin ajatuksissa, että olenko ihmisriippuvainen surkimus, joka ei pärjäisikään yksin? Mitä jos Ukkokulta jättääkin minut joskus, mitä sitten? Joojoo, on ihan tyhmää spekuloida moisia, murhettua asioista etukäteen, mutta itsenäisyyden katoaminen on vain jotenkin pelottavaa. Ja sen pelon tämä erossaolo nosti esiin.

En tiedä mikä järki ja ajatus tässä postauksessa oli. Ei kai mikään. Paitsi se pelko, että en osaakaan olla yksin. Vaikka olenhan minä osannut. Ja pärjäsin ihan hyvin. Kuulostanko ihan skitsofreniselta, jonka jutuissa on iso ristiriita? Kuulostan. Taidan lopettaa tähän ja palata ens kerralla joidenkin ihkulöllispöö-juttujen kanssa eetteriin.


Kiittimoi,
Nina

Ps. Jaajuu, pitimäni kertoa, että viihdytin kaveripariskuntaa (lapsetonta sellaista, mutta vakavasti kuumeilevaa) kaffihetkellämme kaivamalla Kloppisen nenästä maailman suurimman räkäklöntin ja tietenkin näyttämällä sen heille. On varmaan turhaa kummastella miksei ole ystäviä, jos tekee moisia temppuja lapsettomille ihmisille? (Oikeesti mulla on paljon ystäviä. Eikä ne säikähdä, vaikka tekisin mitä. Ja se on hienoa se.)

Lenkkeilyä pihalla ja kauppakeskuksessa.

Voi että, eilen oli kyllä mukava päivä. Sain nukkua pitkään: heräsin klo 9.11 - Woouuuh! Tosin päätä särki, sillä yöunia kertyi 11 tuntia, eli minulle aivan liikaa. Päivään herääminen kesti kau-an ja vaati ison kahvikupin lisäksi yhden Panadolin. Arska paistoi ja kävimme päivällä 40 minuutin vaunulenkillä koko perheen kera. Ja sitten loppuverryttelynä pläskinpoltossa oli shoppailua ystävän kanssa. Rahaa paloi, mutta olisi siinä tullut askeleita mittariin, jos sellainen olisi ollut. Toivoin muuten synttärilahjaksi askelmittaria Ukkokullalta, saas nähdä muistaako hän toivettani enää maaliskuussa. Päivän päätteeksi me söimme Ukkokullan kanssa wingsejä aurajuustodipillä ja katsoimme leffaa. Sanoinko jo, että oli mukava päivä? 

Shoppailureissulla oli ihan ihkaoikea tarkoitus. Lähdin nimittäin metsästämään ystäväni häihin Kloppiselle vaatetta, itselleni jotain boleroa mekon päälle ja Ukkokullalle mekkooni mätsäävää krakaa. Jälkimmäisen ostaminen on aina yhtä raastavaa, sillä IKINÄ ei löydy siihen mekkoon sopivan sävyistä krakaa. Eikä löytynyt tälläkään kertaa, mutta ostin väreistä sopivimman. Jospa sävyero ei olisi niin huomattava, kun mekko ja kraka eivät ole toisissaan ihan kiinni? Luonnollisesti juuri mitään etsityistä ei löytynyt, mutta kaikkea muuta sitten löytyikin. Miksi aina käy niin, miksi? Ja miksi en osaa kieltää itseltäni mitään, miksi?

Lindexissä oli kaikki Baby-osaston vaatteet "Ota 3, maksa 2" -tarjouksessa, ja minähän en TIE-TEN-KÄÄN voi olla ostamatta, jos on noin multimahtava superfantastinen tarjous... Ostin Kloppiselle huppariasun, Muumi-bodyn ja vanuhaalarin koossa 68. Nämä tulevat tuskin ihan lähiviikkoina vielä sopimaan, arvelen. Kloppinen on sen verran hoikka poika, että jotkut kirpparivaatteet lepattavat leveyttään hänen päällään. Pituudeltaan hän on kai ihan normaali (viime neuvolareissulla terkan kone teki tenät, eikä päästy näkemään Kloppisen kasvukäyriä) ja 62:n kokoiset vaatteet istuvat parhaiten. Joistain vaatekappaleista mahtuu vielä 56, vaikka ikää alkaa olla kohta jo neljä kuukautta! Näköjään olen jotenkin hurahtanut tähti-kuosiin, kun se nykyään niin herkästi löytää tiensä kotiini.

Itselleni shoppailin treenivaatteita lisää, sillä tällä hetkellä vaatekappaleita on liian vähän: jatkuvasti saa ressata, että jumppaan on puhtaat vaatteet. Etenkin urheiluliivejä omistin vain yhdet. Toki voisin varmaan jumpata ihan perusliiveilläkin, ne ennen niin terhakat siskot ovat enää pelkät läpät. Sanan kaikissa merkityksissään. Nuo pinkit HenkkaMaukan liivit olivat jotenkin niin pirtsakat, että syrjäyttivät perusmustan ja -valkoisen. Urheiluliivejä lähdin Stadiumista etsimään, mutta sieltä mukaan lähtikin Niken treenitoppi. Stadium on muuten mielestäni ehdottomasti paras urheilukauppa, siellä valikoima ja hintataso on kohdillaan. Niin ja myymäläkonseptihan on ihan sairaan hieno.

Veromodasta löysin itselleni kaasomekon kaveriksi neuleboleron. Edessä on sellaista rypytys-hässäkkää, se ei luonnollisestikaan kuvassa näy. Bolero ei ole oikein sellainen kuin mitä ajattelin, verkkokalvoillani on kuva mustasta pitsikuvioisesta bolerosta, joka mätsäisi mahtavasti morsion mekkoon, jossa siinäkin on pitsiä. Luulen, että ystäväni olisi niin tykännyt ajatuksesta, että minullakin on jotain pitsiä, eri värissä vaan. Mutta ei tietenkään ei. Tuossa bolerossa on kyllä se hyvä puoli, että se on myös lämmin. Häät kun vietetään tosiaan helmikuun hyisessä pakkassäässä. Illalla bolero lentää kuitenkin oletettavasti narikkaan, kun juhlat toden teolla alkavat.

En voinut vastustaa tätä Veromodan ihanaa pitsikuvioista t-paitaa. Jäiköhän tuo pitsistä haaveilu nyt jotenkin päälle? 

Edelleen minua kutsuu siis shoppailureissu. Kloppiselle pitäisi löytää jotakin päällelaitettavaa. Lindexillä oli kaiken maailman smokki-bodeja yms, mutta ei jotenkaan vaan iske. Eikä oikein huvita ostaa jotain juhlavaa bodyä, mitä tulee käytettyä sen yhden ainoan kerran. Olin niin ajatellut, että laitan pojalle mustat farkut, valkoisen bodyn ja punaisen rusetin. Mutta eihän sellaisia rusetteja missään ollut, kun minä sellaista kerran tahtoisin. Joku kavereistani sanoi nähneensä sellaisia tarjoustalossa, joten siellä on pakko käydä pyörähtämämässä. Vapaavalinnassa näin vaaleansiniset henkselit, että niistäkin voisi tietenkin ammentaa jotakin... Väri ei vain ole passeli mitenkään päin. Minun päässäni siis.

Itselleni minun pitäisi miettiä vielä kengät ja laukku sekä korut häihin. Koruiksi alunperin suunnittelin laittavani Guessin hopeakorut kaulaan ja ranteeseen. Morsiammella korut ovat kultaisia, joten eikö olisi hyvä tarkoituksella valita toinen materiaali itselle? Clickissä oli yhdet todella ihanat mustat korkkarit, mutta niissä oli melkoisen korkea korko ja näissä bileissä minun pitäisi kyetä seisomaankin jonkun verran. Brandos.fi on muuten netin houkuttavin kenkäkauppa, ehkä pitääkin plärätä vielä heidän valikoimansa läpi. Sitten olisi vielä se laukku-dilemma. 

Ja toisaalta tekisi mieli vielä metsästää sellaista pitsistä boleroa... Ja pitäisi miettiä juhlakampausta. 

Tänään pläskinpoltto kuitenkin jatkuu zumban merkeissä. Ei se mitään superkivaa ole, mutta tehokkaampaa kuin sohvalla makaaminen ja näkeepä siinä ystävääkin. Vaikkakin vain hyppimässä hikipäissään. 

Nina

Kaason hommia: Polttarit ohi.

Aiemmista teksteistäni on käynyt varmaan ilmi, että minä on ystäväni kaaso ja häät lähestyvät hurjaa vauhtia. Enää aikaa ei voi laskea kuukausissa, nyt aikaa on enää viikkoja. Iskee paniikki!

Rakastan naimisiin menevää ystävääni koko sydämestäni ja olen niin ikionnellinen hänen puolestaan, että voisin haljeta miltei kahtia. Tätähän me ollaan odotettu: että mennään naimisiin ja saadaan lapsia. Kauppiksessa me kelattiin, että pitää koittaa hommautua raskaaksi samaan aikaan, koska sitten meillä on niinku niiiiin siiiistiiiii ku voidaan yhdessä miettiä kaikkia juttuja. Ihan makes sense, eikö? :D Kerrottakoon muuten, että ystäväni ei ihan saanut meikäläistä sitten kiinni: hänellä on laskettu aika vasta kesäkuussa. 

Ystäväni meni kihloihin syksyn alussa, mutta en siltikään odottanut itse häiden tulevan näin nopeasti. Toinen hyvä ystäväni ilmoitti nimittäin jo kesällä, että he menevät vuoden päästä kesällä (eli nyt tulevana kesänä) naimisiin. Jotenkin siis ajattelin, että näihinkin häihin (ja kaason tehtäviini) on vielä tovi. 

Kunnes tuli Kloppisen syntymäpäivä ja minä olin juuri saanut epiduraalin. Ukkokulta luki tsemppausviestejä puhelimestani ääneen ja myös ystäväni viestin, jossa luki, että häät ovat helmikuussa ja tulisinko kaasoksi. Tilanne oli melko lailla huvittava, sillä Ukkokulta vastasi ystävälleni, että kyllä Nina tulee, mutta juuri nyt hän synnyttää. :D

Pitää muuten kertoa sellainen hassu juttu meistä kolmesta ystävyksestä, että me kaikki kolme mennä viipotimme villeinä ja vapaina sinkkuina yhdessä, kunnes kesällä 2010 kaikille tapahtui jotain. Ja ei, me kolme emme tavanneet samassa baarissa kolmea sinkkumiestä. Jokainen tahollaan oli tavannut jonkun ja nyt tilanne on tosiaan se, että minulla ja Ukkokullalla on Kloppinen ja kaksi muuta ystävääni ovat menossa naimisiin. Niin ja toinen tulevista morsmaikku saa siis vielä vauvankin. Vuorokuukausin meistä jokainen viettää siis nykyään parisuhteen vuosipäivää ja meidän menovuodet ovat muisto vain.  

Viime viikonloppuna viettelimme sitten polttarit. Haasteita toi morsiammen siunattu tila, mutta silti uskon meillä olleen kuitenkin ihan kivaa. Vitsailimme morsiolle, että vuoden päästä, polttareiden vuosipäivänä otetaan revanssi ja juhlitaan oikein kunnollla. Ohjelmassa oli hemmottelukasvohoitoa ja kevyt meikkaus sekä ravintolapäivällistä. Ystäväni asuu nykyään pohjoisessa, joten päätimme samalla iskulla järkätä hänelle myös babyshowerit. Niitä vieteltiin minun luonani. Aika oli tiukilla, sillä seuraava ja viimeinen ohjelmanumero odotti vuoroaan, mutta hyvin ystävämme ehti avata lahjojaan, tietenkin kyynelehtiä ja keskustella vieraiden kanssa. Morsio tietenkin ajatteli, että päivä on ohi ja huokaisi ehkä helpotuksesta, ettei hänen tarvinnutkaan pukeutua mihinkään. Vaan kuinka väärässä hän olikaan... ;)

Päivän päätti vauhdikas zumba-tunti, jonne morsio puettiin tuksumaiseksi perhoskeijuksi. Tästä en uskalla julkaista minkään sortin kuvaa, tai Bridezilla on tästä tietäessään irti...

Myös minä sain paketin! Morsiammen äiti oli muistanut myös minun pikkumiestäni pikkupaketilla, jonka sisältä paljastui tällaisia söpöyksiä. 

Pukeutumisesta huolimatta puheväleissä olemme edelleen, sillä eilen olimme juhlapaikalla testaamassa pöytien järjestystä ja katsomassa muutenkin, että mitä voisi laittaa minnekin. Hui että, kaikki on nyt niin konkreettista. Ihan kohta niitä häitä jo vietellään.

Nyt minun on käytettävä loppupäivä yhden yllätysesiintyjän bongaukseen. Katsotaan onnistuuko vai eikö...

Nina

Ps. Pläskinpoltto jatkuu. Viikonloppuna zumbattiin ja tänään kutsuu ensimmäistä kertaa Combat. Jännittävää! Hei hei pläskit!