sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Yliluonnollinen ilmiö


Vielä kun kesää on jäljellä (ja kesäkukkani ovat voimissaan), on pakko tehdä pikkujuttu pihan laittamisesta. Olen niin kaupunkilainen kuin joku vain voin olla ja kodinhengetärtä minusta ei saa oikein tekemälläkään. Mutta! Pihan laittamisesta minä pidän ja oikeesti ja kovasti.

Takapihan patio.

Etupihastamme räpsäisty kukkakuva.

Muutaman vuoden kerrostaloasumisen jälkeen nautin suunnattomasti siitä, kun saan kuokkia omalla pienellä, postimerkin kokoisella pihallani ja istutella kukkia sekä ihmetellä niiden kyvykkyyttä elää minun hoivaukseni ansiosta. Kerrottakoon nimittäin, että jokaisen sisällä olevan viherkasvin onnistun kyllä nirhaamaan. Olenkin elämässä oppinut, että on aivan yks ja sama, että kasteleeko niitä vai ei - ne kuolevat kuitenkin.

Pimeinä iltoina on ihanaa poltella myös kynttilöitä, joten lyhtyjä löytyy aina meikätytön pihalta.



Mutta pihakasveja (muutamaa kuolemaansa jo etukäteen hamunnutta yksilöä lukuunottamatta) olen onnistunut hoitamaan niin, että ne elävät ja jopa... KASVAVAT! Ooooh! :D





Nina

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Jälleen kirpparilta löydettyä... :)

Voi hitto kuulkaas, olen niiiiiiin kääntänyt takkini! Lastenkirppareilta löytyy kyllä vaikka ja mitä. Jopa asioita, joita olen ajatellut ostavani vain uutena. Kun esimerkiksi näitä pehmoleluja viitsii vain pestä, niin niistähän tulee aivan uudenveroisia. Ja tsadaa, säästettiinpä helistinleluissa sekä unirievussa heti monta kymppiä. Hyvältä tuntuu - toivottavasti myös näyttää. :)

Lehmä- ja Muumi-helistimet pesun jälkeen.

Brion matohelistin oli todella likainen, mutta maksoi vain 50 senttiä, joten otin riskin ja ostin. Ja kannattiko mitä... ;)

Uniriepu, maksoi muistaakseni 3,50 €.

Pehmoinen nallehaalari...

...joka maksoi muistaakseni 5 €.

Matkaan tarttui myös muutama vaatekappale, tämä kirahvibody...

...ja tämä nallehaalari parilla eurolla.



Nina

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Tulin. Näin. Ostin.

HenkkaMaukka ja Lindex ovat petollisia paikkoja, joita en suosittele kenellekään herkässä tilassa olevalle naishenkilölle.

Farkut H&M:stä.

Huppari (jonka kaveriksi kuuluu valkoiset housut) H&M:stä.

Seepra-yökkärit H&M:stä.

Raitabody housuilla H&M:stä.

Sakotettavan söpö fleecepuku H&M:stä.

Myös me vanhemmat ansaitsemme erityismaininnan. ;) Housut H&M:stä.

Muumi-housut Lindexiltä.

Neuletakki H&M:stä.


Olen heikko. Joka kerta "ihan vain käydessäni katselemassa" huomaankin seisovani kassajonossa jos jonkinnäköisen rätin kanssa. Damned. Järki ei asu minussa. Mutta on se shoppailu pienelle vaan kivaa. Ja sitä paitsi, kun nyt en shoppaile entiseen malliin itselleni, niin onhan minunkin jotenkin tehtävä osuuteni maailman kaupan eteen. Eiks je? :D


Nina

Onnen puuska ja epäilys.

Huomasin muutama päivä itsestäni huokuvan suuren onnellisuuden ja onnen aallon. Kävelin ihanassa kodissani, jossa kaikki alkaa olla järjestyksessä (siis tavarat paikoillaan, yleiseen siisteyteen älkäämme ottako kantaa.) ja tunsin kuinka vatsassa muljahteli pikkuruinen vauvani. Tajusin, että elämääni kuuluu nyt kodista ja vauvasta huolehtiminen, ei työt ja työstressi, vauvan lakanoiden viikkaus ja ruuanlaitto, ei koneen näytön tuijottaminen aamusta iltaan. Muutos (tai oikeastaan ajatus siitä) tuntui mielettömän hyvältä!

Kehossani hyrräsivät hormonit, jotka hivelivät aivojani ajatuksilla päiväunilla nukkuvasta vauvasta, hänen hymystään, meidän yhteisistä leikeistämme yms. Nautin fiiliksestä täysin rinnoin.

Seuraavana päivänä märehdin koko päivän ajatuksen kanssa, että elämäni onkin muuttumassa aivan liikaa. Mitä jos en pidäkään olla äiti? Mitä jos en yksinkertaisesti jaksa olla kiinnostunut äitinä olemisesta? Jos haluan itsekkäästi vain mennä ja tulla ja tehdä asioita niin kuin minä tahdon? Apua apua. Elämäni on joka hetki vain vauvasta tai lapsesta huolehtimista. Joka hetki. Pelottavaa ja ahdistavaa. Mitä jos en kerta kaikkiaan olekaan sopiva tähän tehtävään??!

Vauvaa en voi antaa pois todeten, että ei me pidetty toisistamme tai että tämä ei ollutkaan sellaista kuin kuvittelin. Nyt minun on otettava kaikki vastaan jäävuoren lailla, halusin tai en, tykkäsin tai en. Se tuntuu vielä ahdistavammalta. Yritän ajatella, että muutkin, ei-niin-äidilliset, neidot ovat pärjänneet ja osaavat ja kykenevät, joten ehkä minäkin. Morkkis painoi, miten saatoin edes ajatella asioista näin synkästi? Elämääni on saapumassa suuri siunaus ja minun pitäisi olla vain kiitollinen ja nauttia joka ikisestä hetkestä ja tuntea itseni ennen kaikkea etuoikeutetuksi.

Tuli uusi päivä ja annoin itselleni eilisen mietteet anteeksi. Elämäni on mullistumassa täysin, mikään ei ole pian kuin ennen, joten on vähintäänkin ymmärrettävää, että päässäni siintää ajatuksia suuntaan jos toiseen. Vauvan saaminen ei tarkoita nukkeleikkejä, joissa puen vain vauvaani eri kokonaisuuksiin päivät pitkät ja kyllästyessäni jätän vauvan vaunuihin loppupäiväksi. Luulen, että skeptisyys ja synkätkin ajatukset pitävät minut "järjissäni" - en elättele älyttömiä haavekuvia täydellisestä loppuelämästäni, vaan suhtaudun elämään (sen tuomiin ihaniin ja vähemmän ihaniin asioihin) realistisesti. Niinhän sitä sanotaan, että pessimisti ei pety, eikö totta? :)


...Miten niin raskaana, kun ajatukset voivat vaihtua sekunnissa täysin...? ;)


Nina

Ps. FST:ltä tulee jokin ohjelma, jossa lammas synnyttää pikkuisia. Ei ole itku kaukana. Voi hyvänen aika tätä raskaana olemisen keveyttä... :D

torstai 28. heinäkuuta 2011

Millainen äiti ja vanhempi haluan lapselleni olla?

Sellainen kuin omat vanhempani.

Niin noloja ja hölmöjä, että välillä pelkään menettäväni jokikisen karvan päästäni, kun joudun kestämään heidän toilailujaan kerrasta toiseen. Mutta silti niin herttaisia ja kultaisia, joille olen kirkas ykkönen. Sellainen vanhempi minäkin tahdon olla. Haluan olla samalla lailla valmis mihin vain lapseni vuoksi. Minä haluan olla se äiti, joka hakee lapsensa vaikka keskellä yötä Lapista. Haluan olla sen pojan äiti, joka ei edes mieti kahta kertaa, että uskaltaako soittaa vanhemmille pikkujurrissa, kun moposta hajosi osa X ja lompakko katosi. En halua lelliä lastani pilalle, vaan asettaa hänelle rajat, mutta kaikessa jämäkkyydessäni haluan olla kuitenkin ymmärtäväinen äiti, joka on itsekin tehnyt virheitä, mutta saanut asioita samalla lailla anteeksi.

Lempeä.

Toivon olevani lapselleni hellä ja rakastava. Ja kun on aihetta torumiseen ja kurinpitoon, toivon silloinkin osoittavani lempeyttä. Vain sellaisessa päättäväisessä ja johdonmukaisessa paketissa. Liiallinen höösääminen ja kaiken periksi antaminen ei varmasti tule olemaan minun heiniäni, mutta uskon minussa piilevän silti sympatiaa ja huolenpitoakin.

Tasapainoinen.

Toivon olevani lapseni silmissä tasapainoinen. Että tekemäni päätökset ovat järkeviä ja mieleni ei vaihdu tuosta vain. Kaikin puolin haluan tarjota lapselleni turvaa olemalla hillitty ja (kuta kuinkin) varma asioista. Tiedän, että tulen aiheuttamaan lapselle(nikin) pelonsekaisia hetkiä, kun kävelylenkillä vastaan tulee vaikkapa ampiainen, mutta kaikessa hölmöydessäni toivon silti lapseni pitävän minua kunnioitettavana olentona. :)

Turvallinen.

Mitä ikinä elämä tuokaan vastaansa, minä toivon olevani lapselleni se turvasatama, johon voi AINA luottaa. Kauhuskenaariona on olla juoppomutsi, joka juopottelullaan ja käytöksellään aiheuttaisi itse lapselleen pelkoa ja epävarmuutta. Ehei, niin paljon kuin punaviini nytkin maistuisi (raskausviikolla 30 :D), niin aion todellakin tissutella vain silloin, kun lapseni ei ole katsomassa vieressä. Ikinä en veisi lastani paikkaan, jossa on vain humaltuneita juhlijoita, jotka kännissä sössöttäisivät lapselleni. En ikinä. Pelkkä ajatus on kuvottava.

Rakastava.

Haluan olla se äiti, joka halaa ja pussaa vielä silloinkin, kun se on ihan ylinoloa ja ällöä. :) Haluan osoittaa lapselleni hellyyttä ja rakkautta ja ennen kaikkea näyttää, kuinka kaikki kivut kummasti katoavat, kun pääsee äidin kainaloon äidin paijattavaksi. <3

Luova.

Toivon jaksavani touhuta lapseni kanssa kaikenlaista. Unelmani olisi, että me yhdessä piirtelisimme ja tekisimme asioita, emme vain tuijottaisi televisiota sohvalla. Haluaisin näyttää maailmasta niin paljon kaikkea, linnunpesän ja mustikkamettäät. Haluan, että lapseni oppii arvostamaan luontoa ja eläimiä.

En-ihan-hirveen-nolo.

Tämä on varmaan mahdoton ja epärealistinen tavoite kelle vain - ainahan omat vanhemmat ovat ylinoloja, sama mitä he tekevät ja millaisia he ovat. Joka tapauksessa yritän olla kulkematta alasti tai pelkissä rintaliiveissä, kun poikani on teini-ikäinen ja hänen kaverit ovat kylässä. Yritän pitää kotimme siistinä ja yritän olla huutelematta metsän eläimille ollessamme julkisilla paikoilla. Yritän katsoa peilistä, että miltä näytän ennen kuin lähdemme liikenteeseen. Yritän välttää tekemästä asioita, joita omissa vanhemmissani niin kovasti aina häpesin. Ja häpeän. :) <3

Hiljainen.

Tällä tarkoitan sitä, etten koskaan tahtoisi olla se kulmakunnan mutsi, joka tunnetaan kimeästä äänestään ja joka kiljuu kaula pitkänä sekä lapsille että miehelle. Sekä omilleen että toisten. Ei kai kukaan sellainen halua ollakaan tai tietoisesti sellaiseksi pyrikään, kai se on luonne-kysymys. Toivoisin kuitenkin, että perheenlisäys tekee minusta hillitymmän - olenhan horoskoopiltanikin tulinen oinas. :)

Hauska.

Kaiken järkevyyden ja auktoriteetin lisäksi (tai sen sijaan? :D) aion yrittää olla kuitenkin oma itseni. Pidän hauskoista ja pöljistä asioista, hölmöilystä ja kovaäänisestä naurusta. Ja siitähän elämässä on loppujen lopuksi kyse: hauskuudesta. Haudanvakava toiminta ei ole mistään kotoisin, elämää pitää elää pilke silmäkulmassa - tämän haluan lapselleni opettaa. Toivon, että nauramme yhdessä ja usein. Toivon, että voimme yhdessä törttöillä ja nauraa itsellemme (sekä ennen kaikkea muille). Toivon, että olen lapseni mielestä hauska mutsi. :)



Nina

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Hulluna Muumeihin.

En ole koskaan välittänyt ihmeemmin Muumeista. En ainakaan lapsena, silloin minulle oli aika lailla yhdentekevää, että tulevatko telkkarista Muumit tai Ajankohtainen kakkonen. Jippii, jee ja aivan sama. Mutta näin aikuisemmalla iällä olen näihin Muumeihin hurahtanut, tai ainakin Muumi-tuotteisiin... Tällä hetkellä omistan tusinan verran Muumi-mukeja sekä jokusen pyyhkeen, mutta nyt tahdon aivan ylikaiken näitä ihania emali-mukeja!




Kuvat bongattu Muurlan nettisivuilta, joista pääsee näitä ihanuuksia näppärästi tilailemaan. :)

Lisäksi tietysti sitten olen hurahtanut myös Finlaysonin Muumi-lakanoihin. Tämä innostus lähti liikkeelle siitä, että ensin halusin vauvalle pinnikseen Muumi-lakanat, ja nyt sitten haluaisin meidän parisänkyynkin sellaiset... :)



Kuvat Finlaysonin nettisivuilta.

Nyt pois koneelta ja äkkiä, muuten tulee tilattua jotakin jostakin. Iiks.


Nina



tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kirppariostoksia, osa 1.

En ole kierrättäjä-henkinen ihminen. Haluaisin olla. Haluaisin ymmärtää jotain vintagesta. Kadehdin ihmisiä, joilla tuo tyyli on mutkaton ja sekava ja silti niin... tyylikäs. Epäilen, etten siis tule lapsestanikaan kasvattamaan mitään ekologista hippipoikaa. Ellei hänestä vain tule sellainen. :)



Ymmärrän kuitenkin sen verran, että vauvojen vaatteiden ostaminen uutena Stockmannilta (Anteeksi Stockmann, Teissä ei ole mitään vikaa. Olette vain hivenen kallis ja siksi tässä esimerkkinä. Puss.) on järjen köyhyyttä. Ensinnäkään en tiedä minkä kokoinen vauva sieltä tulee. Mitä jos sadalla eurolla ostamani vaatteet eivät mahdu vauvalle edes synnärillä. Niinpä. En ota siis riskiä. Tai ainakin vähennän riskiä ja mahdollista tulevaa mielipahaa yrittämällä ostaa suurimman osan vaatteista kirppareilta.







Innoissani olen repinyt näistä hintalappuja jo irti, joten en tietenkään muista näiden ostosten tarkkaa hintaa. Sen verran kuitenkin voin paljastaa, että yli viittä euroa en kovin helpolla suostu maksamaan perusvaatteista. Olen ollut yllättynyt, kuinka sikahintaisia, tahraisia rättejä jotkut kehtaavat myydäkään! Onneksi seassa on helmiäkin. :)







Olen muuten lisäksi huomannut ilmiön, että on "oikea" valinta ostaa vauvan tavaroita käytettynä. Jos hehkutan ostaneeni jotakin uutena, saatika kalliilla hinnalla, tätä äimistellään erinäisissä äiti-piireissä kovasti. Tuntuu, että se on jotenkin moraalisesti väärin ja yleisesti ei-hyväksyttävää. Sen sijaan pointseja kerää, jos vauvalle ei osta juuri mitään itse, vaan saa kaiken tutulta käytettynä. Jännä ilmiö. Josta en tosin moksiskaan, vaan ostan uutena(kin) asioita juuri niin paljon kuin itse tahdon ja haluan.

Voi kuulkaas tätä pinnallisuutta niin.


Nina

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Parisuhde ja raskaus

Mitä tapahtuikaan välillämme tehtyämme positiivisen raskaustestin?

Lähennyimme. Tulevaisuus sai varman suunnan. Muuttaisimme yhteen ja nyt tämä muutos tapahtuisi aiottua nopeammin. Meistä tulisi perhe. Positiivinen raskaustesti tarkoittaisi sitä, että olemme ikään kuin avioliiton lailla valinneet toisistamme itsellemme puolisot hamaan loppuun saakka. Siltä se tuntui ja siltä se tuntuu tavallaan edelleen.

Pääkoppani sai mukavia twistejä raskaushormoneista. Myönnän olleeni (ja myös olevani edelleen) vaikea ja hankala. Tunnemyrsky hormonien avittamana ei säikäyttänyt vain miestäni, vaan myös minut itseni. Monen kilahdukseni jälkeen olen itse miettinyt mieli maassa, miksi olen näin helvetin hankala ja miksi hitossa tästäkin piti taas tehdä tällainen show. Miksei sitä riivatun marttyyrin huntua voinut jättää taas vain kaapin perukoille?! Moni pieni asia on saanut (ja saa edelleen...) minut tyystin pois tolaltani. Olen itkenyt asioiden vuoksi niin, että tuskin olen saanut henkeä. Kuulostaa hyvältä, eikö? Olen maalaillut sellaisia shitti-juttuja seinille, ettei mitään tolkkua. Olen itkenyt monet itkut, kuinka jo valmiiksi olen pilannut pienen ihmisen elämän, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään hyvää. Olen itkenyt jo eromme mieheni kanssa, olen itkenyt elämääni yksinhuoltajana, olen itkenyt poikani elämää ilman jokapäiväistä isää. Huoh.

Rakastaako mieheni nyt minua vähemmän, kun olen turpea ja pullea? Siltä minusta tuntuu, vaikka toisaalta tuntuu, että miesparkani yrittää kaikin tavoin saada minut tuntemaan itseni kauniiksi ja viehättäväksi. Mutta yrittääkö hän tarpeeksi? Ei ihan varmasti. Voisiko hän vilkuilla (tai ehkäpä vain kerran katsoa) muita naisia vähemmän? Ihan varmasti voisi. Oman itsetunnon rapistuminen käy parisuhteen päälle. Tunnen oloni äärimmäisen epävarmaksi vatsan ja vaakalukeman suurentuessa. Tähän vaikuttaa myöskin se, että petielämämme on hiljentynyt roimasti ja itse taas himoitsen miestäni vielä entistäkin enemmän. Vaikka mieheni koittaa vakuutella, että raskaus on tehnyt hänestä tällaisen (perussettiä: "Pelkään, että tökin sitä kikkelillä päähän.") ja että vika ei ole minussa, eikä minusta ole tullut mitenkään epäseksikästä hänen silmissään, niin voitte vain kuvitella, että uskonko...

Ylipäätään pelottaa ajatus, että mieheni näkee minut tästä eteenpäin vain äitinä? Ajattelee, että tuo alakerta on laajentunut potenssiin tuhat ja sieltä on ponkaissut ulos vauva. Olenko enää haluttava ja seksikäs hänen silmissään, vaikka kuinka saisin karistettua raskauskilot ja kiinteytettyä itseni entiselleni? Tai ehkä jopa vähän timmimmäksikin. Siis tietenkin olen ensisijaisesti äiti pienelle ihmiselle, hän tarvitsee minua joka hetki ja on minusta riippuvainen, tämähän on päivän selvä. Toivoisin vain silti, että mieheni näkisi minussa myös minut. Ehkä ymmärrätte mitä haen takaa?

Olemmeko kuitenkaan toistemme kanssa elämämme loppuun asti? Olemmeko valinneetkin jostain syystä väärin...? Mitä jos tämä kaikki ei olekaan kohtaloa, vaan ihan silkka biologinen tapahtuma, mitä tapahtuu kiimaisille nisäkkäille: ensin villiä seksiä ja sitten lisääntymistä johonkin kylmään luolaan? Yksin?

Mielessä on ollut kauniita ajatuksia, mutta nyt arjen tehtyä tuloaan sinne on mahtunut myös vähemmän kauniita ajatuksia. Kerrottakoon, että lopetimme heti raskauden alussa molemmat tupakoinnin, joten ilman hermosauhuja elämämme on jonkun verran kireämpää... Lisäksi elämäämme on tapahtunut paljon muutoksia, oman vanhemman kuolemaa, työpaikan jättämistä, toiselle puolelle Suomea muuttamista, mitkä ovat varmasti vaikuttaneet negatiivisellakin tavalla väleihimme. Uskon myös, että verrattain lyhyt seurusteluaikamme ennen raskautta on tehnyt tästä asiasta jollain lailla kriisin. Asiat muuttuivat, ehkä nopeammin kuin mitä pitikään, ja tämä vaihe on nyt vain käytävä läpi. Mene ja tiedä.

Homman glue on kuitenkin se, että riitelemme paljon ja tiuskimme toisillemme vielä enemmän. Kaipaan välillämme vallinnutta rauhaa ja toisen aitoa jumaloimista. Nyt tuntuu, että olemmekin toisillemme vain pelkkiä riesoja, joiden elämäntehtävänä on pilata toisen päivä. Joka päivä. Väliemme kiristyminen on saanut aikaan sen, että usein mietin skeptisestikin, että onko meidät todella tarkoitettu yhteen. Vai onko jossakin vielä joku, joka tekee minusta vieläkin onnellisemman? Näitä mietin tietenkin aina silloin, kun olemme riidelleet. Eniten pelkään näinä hetkinä, että mieheni miettii samoin. Pelkään, että hän katuu raskauttamme ja suhdettamme. Pelkään, että olenkin ollut hänelle pettymys.

Nämä kaikki pelot saavat minut vain ymmärtämään, kerta (riita?) toisensa jälkeen, että rakastan miestäni hullun lailla enkä iki päivänä tahdo häntä menettää. Toivon, että osaan pitää huolta hänestä ja osaan tehdä hänestä onnellisen.

Sen kuitenkin tiedän, että parempaa isää en tälle vatsa-asukilleni voisi koskaan löytää. Tiedän, että mieheni pitää lapsellemme kunnon kuria, opettaa tälle monia mahtavia asioita elämästä ja pitää meistä huolta suojelemalla meitä.

Lahja HD-miehelleni. :)


Nalleni, jos voisin valita uudelleen, valitsisin sinut. <3


Nina

Ed Hardyä kansalle. Myös vauvalle. :)

En vain voinut vastustaa... Kih kih.

Eikä vastustelua juuri helpottanut mieheni, joka on suuri Ed Hardy -tuotteiden fanittaja ja joka olisi voinut tilata vaikka ja mitä yhden jokaista! :) Minä (Siis MINÄ!!!) toppuuttelin ukkorakastani ostoskärryä virtuaalisesti täyttäessämme... Nämä kuitenkin saapuivat postissa:





Asenne kohdillaan heti alusta alkaen, eikö? :)


Nina

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Nettikaupoista bongattua. Ja ostettua...

Ensinnäkin on pakko hehkuttaa suomalaista nettikauppaa nimeltänsä Hattentatti. Palvelu oli fantastista, tilaamani tuotteet tulivat noin päivän, kahden sisällä kotiin. Olin äimän käkenä, sillä näin nopeaa palvelua en ole itse koskaan mistään saanut! Hattentatista tilasin itselleni masutuubin ja vaatteiden alaosiin jatkopaloja. Molempiin ostoksiin olen ollut tyytyväinen ja niitä on tullut käytettyä ahkerasti.

Masutuubia on ollut mukava käyttää etenkin nyt kesällä, kun sitä on saanut venytettyä vaikka mekon alla vatsasta puoleen reiteen. Ei ole tarvinnut siis käyttää legginsejä eikä pelätä, että tuuli nostaa mekon helmaa ja paljastaa kaiken katujen kansalaisille. :) Masutuubista on ollut vaikka mihin ja omani on pesty kymmeniä kertoja, ja hyvin toimii edelleen. Suosittelen!

Hattentattiin ja masutuubeihin pääsee tutustumaan vaikka tästä.

Sittereitä etsiessäni ja eri malleihin tutustuessani törmäsin netissä kauppaan nimeltä Bumbeez. Piti ostaa ja katsoa kaikkea järkevää, vaan kuinkas sitten kävikään. Ymmärsin tietenkin, että herran pieksut, tarvitseehan meidän poika leluja. Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Nämä helistintossut oli pakko ostaa, sillä nämät jos jotkuthan stimuloivat lapseni aivoja ja tekevät hänestä vähintäänkin supernerolapsen sekä kaikin tavoin menestyvän elämän eri mantereilla.

Tämä supersulokas ankka räpylöi itsensä välittömästi ostoskoriin. Pitäähän lapsella olla ihanan pehmoinen unilelu.

Leluja, joilla voi kopautella kovempia kohtia päähän? ;) 

Bumbeezin mielettömään valikoimaan voi tutustua tästä. Edullisuudesta en nyt osaa sanoa, mutta tuotevalikoima ja toimitus ainakin olivat mieleen.

Viimeisenä esittelen muutaman tuotteen, jotka ovat vasta kuolausvaiheessa, eli eivät vielä kotona. Painotan nyt sanaa VIELÄ. ;)

Tämä ihana keinuelefantti on vain pakko saada. Muutenkin Mamas&Papas-tuotteet miellyttävät kovasti silmääni. Hinta onneksi hillitsee armotonta haluani tilata heti äkkiä kaikki ihanuudet kotiini. :)


Saman valmistajan sarjaa oleva ihana musiikkilelu vaikkapa pinnasänkyyn. Voihan hyvin nähkääs olla, että vauvani herätessä yöllä hän päättääkin kuunnella lelunsa sulokasta sointua eikä herätäkään äitiään pikkunälän takia, vai mitä? ;) :D

Näitä ja paljon muita herkkuja saa tilattua ainakin täältä.


Nina


perjantai 22. heinäkuuta 2011

Voi varpaankynnet.

Inhoan, voi julmettu, kun INHOAN lakkaamattomia varpaankynsiä. Pitkistä sellaisista puhumattakaan. Hyi hyi hyi ja hyi! Mutta tiedän, että sellaiset kammotukset pieni vauvani tulee ensimmäisenä näkemään hänen saapuessa maailmaan... Nimittäin, vatsani on huge ja se ei siitä pienene - kuinka siis yllän hoitamaan jalkaparkojani 5 viikon päästä, jos kurkottelu varpaisiin jo nyt vastaa Mount Everestille kiipeämistä? Lopputuloksena on nimittäin vessanpöntön päällä läähättävä, punainen, hapenpuutteesta kärsivä neito viehkeä, jonka varpaankynsissä on vaaleanpunaista lakkaa varpaita myöden ja kynnen muoto on - hmm, lievästi ilmaistuna epämääräinen?

Tiedän toki, että voisin hyvin astella kaunessalonkiin ja ottaa varpaankynsiin vaikkapa geelauksen, mutta noin niin kuin periaatteesta en voi vain tehdä sitä, sillä omassa kodissani löytyy geelaukseen tarvittavat välineet ja aineet. Miksi ihmeessä siis maksaisin lähes 100 euroa, että joku muu siihen kykenevä tekisi minulle kynnet. Itsehän en ole tässä kynsiä tehnyt, en itselleni enkä muillekaan, sillä en ole halunnut hengitellä kaikenmaailman kemiallisten yhdistelmien pölyjä. Lopetin tupakanpolton, joten miksi ihmeessä hengittelisin sitten geelien pölyä - ei käy järkeen.

Voi varpaitani. Muutenkin varpaat ja ihmisten jalat ovat aivan superkuvottavia. Tämä on jokin oikku päässäni, oh I know. Nimittäin jonkun ihmisen kuvottavan rumat jalat saavat minut menettämään lähes tulkoon ruokahaluni. Uimahalleissa kuvottavinta on ajatus MÄRISTÄ, PALJAISTA jaloista! Uhh... Varpaani eivät ole siis koskaan ilman maalausta, sillä en vain oikein kestä sitä, miltä ne näyttävät. Tiedän, että tämä kuulostaa varmasti typerältä, mutta ehkäpä edessäpäin siintääkin sitten sellaiset koetuksen ajat, jonka jälkeen mitkään varpaat eivät saa minua enää pois tolaltani...? :)


Nina

Sukupuoli selvisi - OSTOKSILLE! :D

Kuten jo kerroin, sukupuoli näkyi ultrassa selvästi ja tästä intoutuneena lähdimme mieheni kanssa ostoksille. Kirpparit ja muut järkevät vaihtoehdot eivät käyneet kummankaan mielessä... Rahaa paloi, mutta jotenkin ostosreissullamme oli hyvin syvällinenkin merkitys: meistä kahdesta tulee pienen pojan vanhemmat - ostammehan tässä asioita pienelle pojallemme. Materialistista, ajattelette varmaan, mutta olettekin eksyneet lukemaan pinnallista blogia. ;)

Niiiiiiiiiiin makeat farkut KappAhlista, notta meinas järki lähtiä! :) 

Yksinkertaisia, mutta sitäkin käytännöllisempiä bodeja Name It:stä.

Samasta putiikista löytyivät pehmeät pöllö-potkarit...

...ja pöllö-body. :)

KappAhlista löytyi myös valkoinen trikoopaita, isojen poikien tyyliin. ;)

Ja pirtsakka Mikki-body. :)


Ja Visasta nousi savu.... :)


Nina