perjantai 22. heinäkuuta 2011

Voi varpaankynnet.

Inhoan, voi julmettu, kun INHOAN lakkaamattomia varpaankynsiä. Pitkistä sellaisista puhumattakaan. Hyi hyi hyi ja hyi! Mutta tiedän, että sellaiset kammotukset pieni vauvani tulee ensimmäisenä näkemään hänen saapuessa maailmaan... Nimittäin, vatsani on huge ja se ei siitä pienene - kuinka siis yllän hoitamaan jalkaparkojani 5 viikon päästä, jos kurkottelu varpaisiin jo nyt vastaa Mount Everestille kiipeämistä? Lopputuloksena on nimittäin vessanpöntön päällä läähättävä, punainen, hapenpuutteesta kärsivä neito viehkeä, jonka varpaankynsissä on vaaleanpunaista lakkaa varpaita myöden ja kynnen muoto on - hmm, lievästi ilmaistuna epämääräinen?

Tiedän toki, että voisin hyvin astella kaunessalonkiin ja ottaa varpaankynsiin vaikkapa geelauksen, mutta noin niin kuin periaatteesta en voi vain tehdä sitä, sillä omassa kodissani löytyy geelaukseen tarvittavat välineet ja aineet. Miksi ihmeessä siis maksaisin lähes 100 euroa, että joku muu siihen kykenevä tekisi minulle kynnet. Itsehän en ole tässä kynsiä tehnyt, en itselleni enkä muillekaan, sillä en ole halunnut hengitellä kaikenmaailman kemiallisten yhdistelmien pölyjä. Lopetin tupakanpolton, joten miksi ihmeessä hengittelisin sitten geelien pölyä - ei käy järkeen.

Voi varpaitani. Muutenkin varpaat ja ihmisten jalat ovat aivan superkuvottavia. Tämä on jokin oikku päässäni, oh I know. Nimittäin jonkun ihmisen kuvottavan rumat jalat saavat minut menettämään lähes tulkoon ruokahaluni. Uimahalleissa kuvottavinta on ajatus MÄRISTÄ, PALJAISTA jaloista! Uhh... Varpaani eivät ole siis koskaan ilman maalausta, sillä en vain oikein kestä sitä, miltä ne näyttävät. Tiedän, että tämä kuulostaa varmasti typerältä, mutta ehkäpä edessäpäin siintääkin sitten sellaiset koetuksen ajat, jonka jälkeen mitkään varpaat eivät saa minua enää pois tolaltani...? :)


Nina

Ei kommentteja: