Flunssaa ja silmätulehduksia.

Siinäpä syyt, miksi blogi hiljeni taas heti alkuunsa. Olen ehkä kerran 1,5 vuodessa näin kipeä, että olen kertakaikkiaan puh, pah - pelistä pois. Nyt oli taas sen vuoro, että myös mutsi on kanveesissa. Onneksi pojat ovat sentään muuten olleet kohtalaisen terveitä. Isommalla oli kurkku kipeä, mutta se meni hetkessä ohi. Sen jälkeen onkin sitten hoidettu pieniä silmiä.

Ensin tulehtui Kloppisen toinen silmä, sitten toinen, ja sitten tulehtui Jäpikän silmät vuoronperään. Edelleen läträtään silmätippojen kanssa. Nimenomaan läträtään - Kloppisen silmät olivat todella piece of cake hoitaa. Hän on jo sen verran iso, että hän ymmärtää miksi tämä pitää tehdä ja miten tämä pitää tehdä. Kolme vuotta pian täyttävä Jäpikkä taas.... Ehkä ymmärtää, muttei halua ymmärtää, jonka johdosta silmätipan saattaminen silmämunaan on yhtä todennäköistä kuin yhdestä siittiösolusta raskaaksituleminen.

No, ehkäpä tämä tästä. Onneksi pojat ovat voineet olla päiväkodissa normaalisti, joka on mahdollistanut sen, että minä voin levätä flunssaa pois. Aika on ehtinyt kullata jo muistot, kuinka shittiä onkaan olla raskaana flunssassa - ei voi vetää mielin määrin mitä tahansa droppia, vaan on suoraan sanoen kärsittävä. No, hyvän asian eteen toki, eipä sillä. <3

Pimeä kuva, mutta todistettavasti masu kasvaa. Tänään rv 23+3 <3

Postiluukusta tipahtaneet pikkuruiset vaatteet ovat piristäneet kuumeista kuuppaa. Tuntuu vieläkin vain niin epärealistiselta ostella kaikkea vaaleanpunaista. Tuleeko nää ihan oikeasti meidän perheelle käyttöön? :D Olen jotenkin ollut niin poikien pukemis-hurmoksessa, että tyttöjen vaatepuoli on jotenkin jäänyt äärettömän pienelle huomiolle. Toki olen miettinyt, että jos joskus meille suotaisiin tyttö, niin ostaisin hänelle sitä, tätä ja tota. Ja sitä listaa on alettu jo lyhentämään... ;)

Nyt ei auta kuin vetää vielä peittoa korville, tämän karvanaamarin vieressä. <3

Kirpsakkaa syyspäivää teille ihanaiset naiset! (Tasa-arvon nimissä sama toivotus miehillekin, vaikka jotenkaan en jaksa uskoa, että teitä sieltä ruudun takaa löytyy... :))


Nina

Vauhdilla mennyt viikko.

Tulossa on taas juttua ilman punaista lankaa. Eli varmaan ihan kohtalaisen basicpostaus tässä blogissa? :D

Tämä viikko on mennyt jälleen aivan siivillä. Parina päivänä olemme saaneet meille vieraaksi ystäväni lapsineen. Tiistaina temmelsimme kahden perheen voimin ulkona koko päivän. Ystäväni perheineen asuu kerrostalossa, joten hän itse suoraan kysyi, että voisivatko he tulla meille, siis meidän pihalle, kyläilemään. Vastasin hymyillen, että sopii tottakai - muistin näet, kuinka me itse viime kesänä ravasimme hyvä nottei päivittäin ystäväperheemme luona, joka asuu maalla omakotitalossa. Jäi meinaan meidän rivarin suojaton, sorapiha aika kakkoseksi... ;) Eilen tämä kyseinen landepaukku-ystäväni (<3) tuli kahville tyttärensä kanssa meille ja useampi tunti vierähti taas kahvikupposen äärellä. Jutunjuurta riittäisi aivan loputtomiin!

Onni on ystävät, jotka ovat vielä myöskin lastensa kanssa kotona. Jostain syystä en ole oikein sellainen, että "osaisin" mennä mihinkään perhekahviloihin tai sen sellaisiin. Jotenkin sitä olettaa, että niissä kaikki tuntevat jo toisensa ja kuppikunnat ovat ns. valmiita, enkä osaa mennä tyrkyttämään itse itseäni, vaikka ihan sosiaalinen mielestäni olenkin. Asennevamma varmaan, tiedän.

Joka tapauksessa näitä hetkiä, rentoja, melko kiireettömiä aamupäiviä jään takuulla myöhemmin kaipaamaan. Ja tietynlainen countdown on nyt käynnissä - me nimittäin edellispäivänä lähetimme poikien päivähoitohakemukset! Jaiks? Oli muuten aika hillittömän hankalaa valita useista päiväkotivaihtoehdoista kolme "parasta" toivepaikkaa. Tai no, ensimmäinen valinta oli todella helppo. Tämä päiväkoti on alle kilometrin päässä kodistamme, hyvin rauhallisella sijainnilla, uuden omakotitaloalueen keskellä. Kaksi muuta toivetta sen sijaan aiheuttivat päänvaivaa ja kun tykästyimme niin kovin ykkösvaihtoehtoon, ei muiden vaihtoehtojen miettiminen tuntunut edes miellyttävältä...

Ja kyllä, tiedän, että on aika tuuria, että haluamansa paikat saa, joten aika epätodennäköistä on, että poikamme edes pääsevät tähän aivan ihanalta vaikuttavaan päiväkotiin. Snif vaan jo etukäteen.

No, sinne on onneksi aikaa. Päätimme Ukkokullan kanssa, että olen vielä ainakin kesän kotona, joten päivähoito alkaa aikaisintaan 1.9. Loppukesästä alkanee siis työnhaku aivan urakalla.

Tämä aamu sen sijaan... No, oli äärimmäisen kaukana kiireettömästä ja rennosta. Kolli-kissamme vietti jälleen viime yönsä ulkona rilluen ja tuli aamulla kotiin verissäpäin, jotenkin todella flegmaattisena ja väsyneenä. Siinä kohtaa, kun varmasti todella nälkäinen kissa ei jaksa edes syödä tai juoda, hätäännyin vähän ja päätin soittaa eläinlääkärille. Kollilla näkyi kaulassa verta, joten pelkäsin siellä piilevän isonkin haavan.

"Niin sä toit mut mihin...?"

Sain lääkäriajan kutakuinkin heti = kiirekiirekiire = vaihdoin verkkarit farkkuihin ja löin rasvaisen hiuspehkon miehen pipon alle piiloon. Tyylilyylinä läksin siis katti kainalossa eläinlääkäriin. ;) Kohdallemme sattui aivan älyttömän mukava lääkäri, joka totesi, että isokokoinen kollimme on ottanut jonkun eläimen kanssa yhteen oikein kunnolla. Posken/leuan alueella näkyi iso puremajälki (eli ei haavaa kaulalla, mutta aika lähelle osui oma arvaus) ja vatsasta löytyi aika syviäkin raapimisjälkiä. Ihan peruskissan kanssa ei Kolli kuitenkaan tapellut, vaan lääkäri epäili riitapukarin olleen jotain ison kissan tai ketun välimaastossa. Öööhh?

Hyvä pössis? :D

Kevät on todellakin tehnyt Kollille jotakin. Niin kuin varmaan kaikille kissoille? Pihalla rampataan ihan alvariinsa, sinne hingutaan ihan yötä myöden ja katti on levoton kuin mikä. Matsia on otettu ennenkin: raapimisjälkiä on ollut kuonossa sekä ympäri kehoa. Nyt sitten Kolli otti toisesta mistälieotuksesta mittaa siinä määrin, että tuli oikein lääkärireissu... Vaan mitenpä jatkossa? Tuskinpa flaidikset tähän loppuivat. Ravataanko me eläinlääkärissä pian viikoittain? Tappeleeko Kolli yhden ja saman otuksen kanssa, vai monen eri tyypin kanssa?

Voiko kissan laittaa arestiin? :D

Sellaista kaikkea mahtui tähän viikkoon. Nyt odotellaan vaan viikonlopun alkua ja hoivataan yhtä karvakasaa, joka viettää lääkkeiden ansiosta vähän dagen efteriä... ;)

Kuulemisiin!


Nina

500. postaus

Titti-di-dii-di-diii! Tämä on blogini 500. postaus! :D

Melkein neljä vuotta bloggaamista takana ja nyt se tuli täyteen. Tosin 500 postausta olisi tullut varmaan jo aikaisemminkin, jollen olisi pitänyt lähes puolen vuoden blogitaukoa opiskelujen vuoksi. Muutenkin olen pitänyt välillä aikamoisia hiljaiseloja, mutta aina vaan tämä blogi porskuttaa. En tiedä eteenpäin, mutta johonkin suuntaan. :)

Tänään on ollut taas sellainenkin aamupäivä, että hellurei ja mitä hellimmät tunteet. Pojanviikarit ovat tehneet tinkiä ja meikämannekiinin pää on harmaantunut: Jäpikkä söi sekä harjasi hampaitaan hammastahnalla meidän kaikkien neljän perheenjäsenen hammasharjoilla ja Kloppinen taas kaatoi 1,5 litran maitopurkista maitoa lasiin aiheuttaen ruokapöydälle valkoisen tulvan, jonka armoille myös iPhone-parkakin joutui...

Hammastahna-ahmatti ite.

No, kun Jäpikkä herää päikkäreiltään, marssin poikien kanssa ulos. Heillä kun on nykyään pihalla oma hiekkalaatikko, joten enää lapiolla ei tarvitse kyntää äidin kukkapenkkejä. <3

Meidän Kolli on muuten siitä aika erikoinen otus, että aina kun me olemme ulkona, hän pysyttelee koko ajan lähellämme. Siis jos Kolli ei itse ole sisätiloissa vetämässä kauneusunia. Minä kun olen kuvitellut, että kissat ovat itsenäisiä eivätkä todellakaan jää ihmisten kanssa käyskentelemään, mikäli vaihtoehtona on läksiä uusiin seikkailuihin jonnekin ihan muualle kuin omalle pihalle. Mutta ei meidän Kolli. Se hengailee meidän seurassa ja jopa seurailee meitä, kun lähdemme muualle. Aika söpöä. :)

"Mä niin vihaan tätä kuvaamista..."

Pakko tähän loppuun vielä hehkuttaa yhtä hehkutuksensa ansainnutta juttua: Popupshopin yökkäreitä. Meidän pojat eivät pahemmin ota kantaa, mitä päälle laitetaan ja mitä ei - ja tämäkös muuten lastenvaatteita rakastavaa äitiä ilahduttaa. ;) Mutta yöpukujen suhteen Jäpikkä on tehnyt kantansa kovin selväksi: mikään muu yöpuku ei ole niin kiva kuin Popupshopin pingviini-yöpuku. Sitä toivotaan joka ilta päälle ja jos se on pesussa, tulee aina surku. Enkä ihmettele - tämä kyseinen pingviini-yöpuku on pysynyt lukemattomista pesuista huolimatta pysynyt ihanan pehmeänä. Muutenkin materiaali on ihanan ohutta ja laadukasta, siinä ei ole käytöstä huolimatta lainkaan pesunukkaa, joten ilmankos se on mukava päällä. Kivasta ulkonäöstä puhumattakaan. <3

Niinpä arvoisan asiantuntijaraatini toiveesta tilasin Popupshopin yökkärin myös Kloppiselle. Ja tämän nähdessään Kloppinen oli suu messingillä:

Muutenkin Popupshop on vakuuttanut hyvällä laadullaan ja eläinprintitkin hivelevät silmää. Eli suosittelen lämpimästi näitä, jos joku siellä näiden kanssa puntaroi.

Aurinkoista viikonloppua! <3


Nina

Vähäsanainen.

Se olen ollut tällä viikolla. Päällimmäiseksi siksi, että otsassa on kasvanut vallattoman kokoinen kärpässieni. Meillä nimittäin hajosi auto. Eikä siinäkään vielä kaikki, se hajosi satojen kilsojen päähän kotiamme. Viikonloppureissumme Ukkokullan kanssa sai siis aivan uudenlaisen twistin miettiessämme, että 1) miten helvetissä pääsemme kotiin ja 2) miten helvetissä saamme haettua lapset kotiin. Säästöt ovat huvenneet siis ärsyttävästi autoremonttiin ja vuokra-autoon. Jälkimmäinen maksoi meille yli 300 euroa - voi kun auto olisi hajonnut kotikaupunkimme liepeille, niin olisimme säästäneet edes tämän...

No, se siitä. Olen minä tällä viikolla tehnyt jotain muutakin kuin heittänyt kirveet kaivoon.

Olen tehnyt poikien kanssa lumiukon:

Olen kadehtinut Kollin helppoa elämää. Se vaan on ja se on kaikkien mielestä ylisöpöä. Kokeilepa itte samaa - makaa päivä sohvalla tekemättä mitään. Ei oo muuten kenenkään mielestä edes söpöä.

Olen imenyt energiaa auringosta, tuosta ihanaisesta valoilmiöstä, sekä syömällä terveellisiä juttuja. 



Laittanut eteiseen maton, ihastellut sen luomaa valoisuutta pimeässä tilassa ja ihmetellyt miten Kolli voi saada maton kanssa sellaiset seköpääraivarit aikaiseksi. Kissan leikiksikin sitä kai kutsutaan... Onneksi matto ei maksanut kuin 34,90 € Hobby Hallissa, joten leikki puolestani jatkukoon.

Lisäksi tilasin ihanan Gugguun uutuuksia, aika hillitysti tosin, kiitos autoremontin. Pojat saivat mintut hupparit mustilla vetoketjuilla ja Kloppinen lisäksi myös mustat collegeshortsit beigellä narulla. Olen muuten ihan ihastunut näihin shortseihin ja niitä aionkin tilata ehdottomasti lisää, kunhan rahatilanne antaa periksi. <3

Gugguun suosio sen kun kasvaa. Mallisto julkaistiin klo 12 ja itse tein tilaukseni kutakuinkin juurikin silloin. Sain mitä halusin, mutta klo 12.19 varastosaldot näyttivät jo tältä:

 

Aika mahotonta!

Onneksi viikonloppu on aivan käsillä.

Kuulemisiin <3

Nina

Etelän vetelä.

Tämä postaus ei kerro eteläisen Suomen säästä (kyllä, räntäpastaa tiputtelee alas - edes Kollia ei kiinnosta mennä ulos), vaan jotenkin todella vetämättömästä omasta olosta. Olo on väsynyt. Jäpikkä on itkustanut nyt joka yö jotain viimeisen viikon ajan, ja vaikka itku kyllä laantuu helposti ja nopeasti, jään minä sen jälkeen pyörimään sänkyyn. En saa heti unta ja se turhauttaa. Jään miettimään kaikkea, aivan älyttömiäkin asioita.

Olo on vittuuntunut. Kaikki vituttaa, vituttaa olla kotona. Tuntuu, että pojat tappelevat jatkuvasti jostakin. Tuntuu, että he eivät kuuntele mitään eivätkä ainakaan tottele, vaikka kuulisivatkin. Tuntuu, etten tee päivisin mitään muuta kuin siivoa ja kokkaa. Samoja sotkuja ja samoja ruokia.

Lelut levitetty ympäri leikkihuonetta...

...jotta Kolli mahtuu leluille tarkoitettuun hyllykköön nukkumaan?

 

Kotiäidin rooli maistuu tällä hetkellä todella happamalta ja olisin aivan totaalisen valmis tekemään päivät jotain aivan muuta. Palkkakin olisi toivottava asia, varsinkin kun herkullisia kevät/kesä-mallistoja tipahtelee joka puolelta ja haluaisin kotiuttaa muun muassa kaiken.

Olo on vetelä myös siksi, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi lähteä treenaamaan. Muuton jälkeen en suoraan sanoen tiedä, mihin paikkaan läskiä lähtisi polttamaan. Olen vertaillut jo tovin erinäisiä liikuntapaikkoja, mutta joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa enkä vaan osaa valita, että minne päätyä. Kun on ollut liian pitkään tekemättä mitään, on kynnys myös lähteä päivä päivältä isompi. Blaah.

Sohvallakin on ihan hyvä olla.

Treenaamisesta on kuitenkin mielettömästi hyötyä. Silloin nukun hyvin, olen energisempi, virkeämpi, hartioita ei kolota, päätä ei särje. Lisäksi se on sitä kallisarvoista omaa aikaa, jota ei tällä hetkellä ole minulla minkäänlaista.

Ajatelkaas! Onko ihmekään, että välillä kiristää panta?

En vain tiedä, mitä se oma aika oikein olisi, jollei sitä treenaamista. Kaikilla ystävillä on lapsia, joten jos sitä lähtisi jonkun luo kahvittelemaan, niin tuntuisi kummalliselta lähteä ilman omia lapsia. En myöskään ole sellainen, että lähtisin pyörimään ostoskeskukseen yksin. Koska en palaa sieltä ikinä yksin. ;) Ostoksille lähteminenhän on ihan todellakin parasta yksin, mutta aavistuksen liian kallis harrastus viikoittain.

...ja shoppailla voi myös ihan kotonakin. ;)

Tiedän paljon äitejä, jotka nauttivat siitä, että pääsevät ruokaostoksille yksin. Mutta minä en koe siinäkään mitään hienoa. Se johtunee kai siitä, että poikien kanssa on ainakin tällä hetkellä ihan kiva mennä kauppaan. He käyttäytyvät useimmiten hienosti, ovat kärsivällisiä eivätkä he saa tolkuttomia raivareita lelu- tai karkkihyllyllä. Ruokakaupassa on kiva käydä lasten kanssa.

Kai sitä voisi lähteä iltaisin kävelylle, mutta yksin, ääh. Ollapa edes vauva, jota työntää vaunuissa. Kaiken lisäksi iltaisin on pimeää. Iuh ja huih. Joku karhu tai arabihan saattaisi viedä meikämannekiinin mennessään.

Mitä siis tehdä yksin muuta kuin treenata? Istua vessassa?

Millaista omaa aikaa teillä on, mitä te teette?

Ei sen puoleen, eipä tuolla meidän Kollillakaan tunnu juuri omaa aikaa olevan. Jatkuvasti joku ihastunut on silittelemässä. <3

Nina

Sopeutuja

Meille lauantaina kotiutunut kissakaveri, kutsuttakoon häntä täällä vaikkapa Kolliksi (hänen kasvojaan en peittele sydämillä ;)), on sopeutunut perheemme menoon aivan loistavasti! Toisaalta sitä emme hirveästi epäilleetkään, sillä kissa tuli meille perheestä, jossa on pieniä lapsia ja hän oli luonteeltaan juuri sellainen, jonka arvelimme perheemme menoon sopivan. Kollia luonnehdittiin isoksi, sosiaaliseksi ja rohkeaksi. Vain pari ensimmäistä päivää meni jänskätessä ja meitä väistellessä, jo neljäntenä päivänä napsin muun muassa näitä kuvia:

Kolli tulee poikiemme kanssa aivan loistavasti juttuun. Itseasiassa ensimmäisinä päivinä ilmeisesti pienten lastemme äänet olivat ainut tuttu ja turvallinen asia Kollille - hän nimittäin tuli luo ainoastaan, kun pojat kutsuivat ja muutenkin puski ensimmäisenä juuri heitä päin. Kolli ei pelkää lapsia, ja toisaalta meidän pojat eivät häntä kovakouraisesti käsittelekään, vaan pikemminkin vähän varovat Kollia. Ja se on ihan hyvä. Kolli antaa poikien silittää itseään, mutta vaihtaa tarvittaessa maisemia toiseen kerrokseen, jos lasten läsnäolo alkaa ketuttaa. Meille vanhemmille on tietenkin todella tärkeää opettaa lapsia kohtelemaan eläimiä kunnioituksella: kissaa silitetään nätisti, hännästä ei oteta kiinni, kissalle annetaan rauha syödä ja nukkua - vaikka allaoleva kuva muuta osoittaa :D

Kloppinen ja Kolli <3

Kolli tulee loistavasti juttuun myös meidän aikuisten kanssa. Hän tykkää olla omissa oloissaan, mutta myös meidän ihmisasukkaiden seurassa. Iltaisin, kun pojat ovat menneet nukkumaan, Kolli tulee minun ja Ukkokullan kanssa köllöttelemään sohvalle. Kollia ei tarvitse paljon silitellä, kun hän jo kehrää kuuluvasti - tai murisee, kuten Jäpikkä aina sanoo. Oikeastaan Kollin kehräämiseen ei tarvita edes sitä silitystä, hän nimittäin kehrää jo pelkästään siitä, kun saa ruokakuppiinsa täytettä.

Kolli on tosiaan aikuinen kissa, hänellä on ikää nyt noin 8-10 vuotta. Aikuinen kissa oli juuri sitä, mitä me etsimme. Kissanpentua emme halunneet, koska halusimme suoraan sanoen päästä helpolla: emme halunneet sisäsiisteyden opettelua tai että leikkisä pikkupentu raapii ja puree meidän pieniä lapsia. Halusimme toisaalta myös tarjota kodin kissalle, jossa hän voi toivottavasti viettää mukavissa oloissa loppuelämänsä. Kissanpentuja kun haluavat kaikki, mutta löytöeläinkodit täyttyvät juuri niistä kypsempään ikään päässeistä kissoista... Kollin historiasta sen verran, että hän muutti edelliseen kotiinsa juuri löytöeläinkodista ja ehti olla siellä noin viitisen vuotta. Nyt Kolli on sitten meidän kissa osaksi siitä syystä, että meillä pääsee ulos. Ja viikonloppuna sitten koittaakin se jännityksen hetki, kun meinaamme päästää Kollin pihalle tutkimaan ranchin.

Toivotaan, että tämä hurmaava herrasmies ei seikkailuillaan eksy tai jää auton alle, sillä koko perhe on jo nyt aivan ihastunut tähän karvakamuun! <3


Nina

Miau!

Meidän perhe kasvoi tänään - kissa-vahvistuksella! :) 

Kissaa on jo pitkään mietitty, harkittu, pohdittu ja etsitty, ja viime viikolla "se oikea" taisi löytyä. Se tiesi kirjeenvaihtoa vanhan omistajan kanssa ja lopputulos oli se, että pitkin viikkoa hankimme tulevalle lemmikillemme tavaroita ja sovimme, että kissa haetaan meille tänään lauantaina.

Tällä hetkellä kissa-polo piileksii arkana sohvan alla, mutta jospa hän reipastuisi vielä tämän vuorokauden puolella ja tulisi antamaan kulinaristisen arvosanan hankkimallemme kissanruualle. ;)

Pojat ovat ihan pähkinöinä! <3 (onneksi kissa muutti meille kodista, jossa on pieniä lapsia, joten hän on itseasiassa uskaltanut tulla moikkaamaan vasta vain lapsia :D)

Toivotaan, että karvakasa sopeutuu meille, jotta voimme tarjota sille leppoisan aikuisiän kodin. Kissa-kuulumisia luvassa siis!


Nina