Sopeutuja

Meille lauantaina kotiutunut kissakaveri, kutsuttakoon häntä täällä vaikkapa Kolliksi (hänen kasvojaan en peittele sydämillä ;)), on sopeutunut perheemme menoon aivan loistavasti! Toisaalta sitä emme hirveästi epäilleetkään, sillä kissa tuli meille perheestä, jossa on pieniä lapsia ja hän oli luonteeltaan juuri sellainen, jonka arvelimme perheemme menoon sopivan. Kollia luonnehdittiin isoksi, sosiaaliseksi ja rohkeaksi. Vain pari ensimmäistä päivää meni jänskätessä ja meitä väistellessä, jo neljäntenä päivänä napsin muun muassa näitä kuvia:

Kolli tulee poikiemme kanssa aivan loistavasti juttuun. Itseasiassa ensimmäisinä päivinä ilmeisesti pienten lastemme äänet olivat ainut tuttu ja turvallinen asia Kollille - hän nimittäin tuli luo ainoastaan, kun pojat kutsuivat ja muutenkin puski ensimmäisenä juuri heitä päin. Kolli ei pelkää lapsia, ja toisaalta meidän pojat eivät häntä kovakouraisesti käsittelekään, vaan pikemminkin vähän varovat Kollia. Ja se on ihan hyvä. Kolli antaa poikien silittää itseään, mutta vaihtaa tarvittaessa maisemia toiseen kerrokseen, jos lasten läsnäolo alkaa ketuttaa. Meille vanhemmille on tietenkin todella tärkeää opettaa lapsia kohtelemaan eläimiä kunnioituksella: kissaa silitetään nätisti, hännästä ei oteta kiinni, kissalle annetaan rauha syödä ja nukkua - vaikka allaoleva kuva muuta osoittaa :D

Kloppinen ja Kolli <3

Kolli tulee loistavasti juttuun myös meidän aikuisten kanssa. Hän tykkää olla omissa oloissaan, mutta myös meidän ihmisasukkaiden seurassa. Iltaisin, kun pojat ovat menneet nukkumaan, Kolli tulee minun ja Ukkokullan kanssa köllöttelemään sohvalle. Kollia ei tarvitse paljon silitellä, kun hän jo kehrää kuuluvasti - tai murisee, kuten Jäpikkä aina sanoo. Oikeastaan Kollin kehräämiseen ei tarvita edes sitä silitystä, hän nimittäin kehrää jo pelkästään siitä, kun saa ruokakuppiinsa täytettä.

Kolli on tosiaan aikuinen kissa, hänellä on ikää nyt noin 8-10 vuotta. Aikuinen kissa oli juuri sitä, mitä me etsimme. Kissanpentua emme halunneet, koska halusimme suoraan sanoen päästä helpolla: emme halunneet sisäsiisteyden opettelua tai että leikkisä pikkupentu raapii ja puree meidän pieniä lapsia. Halusimme toisaalta myös tarjota kodin kissalle, jossa hän voi toivottavasti viettää mukavissa oloissa loppuelämänsä. Kissanpentuja kun haluavat kaikki, mutta löytöeläinkodit täyttyvät juuri niistä kypsempään ikään päässeistä kissoista... Kollin historiasta sen verran, että hän muutti edelliseen kotiinsa juuri löytöeläinkodista ja ehti olla siellä noin viitisen vuotta. Nyt Kolli on sitten meidän kissa osaksi siitä syystä, että meillä pääsee ulos. Ja viikonloppuna sitten koittaakin se jännityksen hetki, kun meinaamme päästää Kollin pihalle tutkimaan ranchin.

Toivotaan, että tämä hurmaava herrasmies ei seikkailuillaan eksy tai jää auton alle, sillä koko perhe on jo nyt aivan ihastunut tähän karvakamuun! <3


Nina