Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulujuttuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulujuttuja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulun jälkeistä elämää.

Joulu oli ja meni. Mööh. Jokaisen joulun jälkeen minulle iskee lievä haikeus. Miksei joulu voi kestää kauemmin? :D Kuten jo todettua, olen aika jouluihminen. Rakastan sitä tunnelmaa, jota omien lasten läsnäolo vain parantaa ja korostaa. Rakastan jouluruokia (laatikot, ah! <3) ja rentoa yhdessäoloa rakkaiden ihmisten kanssa. Rakastan sitä kiireettömyyttä. Tunnustan: rakastan joulua.


Joulun jälkeen jatkuu taas perushuttu arki. Tylsää, puuduttavaa. Ei mitään, mitä odottaa. Joka vuosi sama juttu: kun muut masistelevat syksyisin, niin minä masistelen joulun jälkeen alkuvuoden. Silloin ei ole mitään. Ei yhtään mitään.

Kohtalonsisaria siellä puolella ruutua?

Enpä sitten ehtinyt bloginkaan ääreen ennen joulua. Kaikki ei taas nähkääs mennyt aivan niin kuin alunperin suunnittelin. Käväisimme ennen joulua tosiaan pienellä reissulla ja vielä viime tinkaan ennen lähtöä minä säntäsin hammaslääkärin päivystykseen poistattamaan viisuria, joka alkoi vaivata päivä päivältä enemmän. Ajattelin pelastavani sekä reissun että joulun hammassäryltä. No, hammaslääkäri nappasikin viisureita lopulta kaksin kappalein pois. Viimeinen viikko ja pari päivää päälle ovat menneet siis särkylääkkeitä napsiessa. Antibioottikuurikaan ei heti ensiyrittämällä purrut, joten sain eilen hakea apteekista toisen. Nyt kaikki raajat koukussa toivon, että turvotus ja kolotus pikkuhiljaa helpottaisivat...

No, hammasvaivoista huolimatta meillä oli todella ihana joulu. Ensimmäinen laatuaan omassa, tunnelmallisessa kodissamme. <3


Vietimme joulunpyhät vain kotonamme oman perheen kesken. Jouluaattona minun vanhemmat tulivat meille. Kävimme omassa pihasaunassa joulusaunassa ja Joulupukkikin ehti muorineen tulla kylään. Jänskäsimme Ukkokullan kanssa, että mitä pojat mahtavat moisesta ilmestyksestä tuumia, mutta eiväthän he olleet oikein moksiskaan. Kloppinen ensin vähän arasteli, mutta pieni ujostelu hävisi todella nopeasti ja pojat kävivät muun muassa hakemassa itse lahjansa Joulupukilta. Ja muistivatpa oikein kiittääkin. Jäpikkä halusi myös laulaa Joulupukille, ihan yksin, joten ilmoille kajahti mitä suloisin versio "Joulupuu on rakennettu" -veisusta. Oli siinä äidillä itkussa pidättelemistä - miten tuo pieni VOI olla niin hellyttävä! <3

Kun ei tarvinnut säntäillä paikasta toiseen, sai oikeasti vain rentoutua kotona. Pojat leikkivät, pelasivat ja touhusivat. Televisio oli poikkeuksellisesti päällä aamusta iltahämärään.


 
Joululahjoja tuli taas hirvittävä kasa, mutta kovin mieluisia ovat kaikki olleet. Huikein juttu taisi olla Stigan rattikelkat, joilla lasketeltiinkin jo tukka putkella mäkeä alas Mummolassa. Ihanaa, että eteläänkin tuli juuri jouluksi lunta!


Minä pyysin oikeastaan vain yhtä asiaa: Riviera Maisonin leipälaatikkoa ja se toive myös toteutui. Puspus vaan Ukkokulta, mikäli tänne joskus eksyt <3


Lisäksi sain sähköhammasharjan, viinilaseja ja lahjakortin erääseen rakastamaani sisustuskauppaan... ;) Ukkokulta sen sijaan sai joululahjaksi minulta lahjakortin EMP:lle ja Gugguun oranssit collegehousut - ja oli muuten tyytyväinen mies. Minä siinä päätin, että kevään mallistosta omat Gugguunsa saa myös äiti!

Eilen kävimme Ukkokullan kanssa vielä kaksin leffassa. Se oli ikään kuin viimeinen joululomajuttu. Tänään on sitten palattu sorvin ääreen. Ja olen jättänyt ne jouluruuatkin jo rauhaan. Kyllä - voisin vieläkin syödä yhden päivän lanttulaatikkoa. Olen varmaan hullu? :D Kaikki muut taloudessamme ovat kuitenkin laatikoista toista mieltä, joten hemmottelin miesväkeäni lihapullilla ja tuoreella salaatilla.




Sellaista meillä, mites teillä: miten joulu meni ja mikä oli joululahjoista paras? :)


Nina

maanantai 15. joulukuuta 2014

Poikien joululahjatoiveita

Apua - alle 10 päivää jouluun! Joko saa hyperventiloida ja haaveilla kinkusta ja odottaa Joulupukkia ikkunassa? Tunnustan olevani jouluihminen - tykkään hössöttää eikä muidenkaan hössötys juuri häiritse. Viime päivinä olen kuitenkin ollut kireä kuin viulunkieli ja koska v*ttup*rkeleet on kiva jättää näin joulun alla kirjoittamatta, niin olen pärissyt blogin ulkopuolella. Lähimmäisteni iloksi. Virn. :D

No, takaisin jouluun. Ja johonkin positiiviseen aiheeseen. Kävimme Ukkokullan kanssa viikonloppuna toimittamassa pukin apureiden virkaa eli ostamassa joululahjoja pojille. Eilen paketoimme niitä ja hihkuimme kuinka mukavaa tämä on. Joka vuosi olemme kahdestaan sekä etsineet lahjoja että paketoineet niitä. Siinä on ihan oma tunnelmansa, joku aivan erityinen juttu. <3

Vaikka tunnustamme molemmat Ukkokullan kanssa "kärsineemme köyhää lama-ajan lapsuutta" ja haluaisimme nyt hukuttaa lapsemme materiaan, koska itse emme saaneet, koitimme pitää järjen päässä. Ostimme pojille lahjaksi asioita, joiden tiesimme olevan erittäin mieleisiä. Yritin kirjoittaa poikien kanssa kirjettä Joulupukille, mutta kun Kloppisen toiveet alkoivat jo heti kättelyssä olla tyyliin matoja ja hirviöitä, päätin antaa olla. Kirjoitetaan sitten ensi vuonna, vuosi viisaampana. ;) Jäpikältä sen sijaan kysyessäni sain selkeät toiveet: työkaluja ja auto. Eipä varmaan vaikeaa arvata, että ainakin kaksi edellämainittua toivetta toteutetaan...


Kloppinen sen sijaan rakastaa isolla R-kirjaimella dinosauruksia, joten pehmoinen ja aika söpökin dinokaverus löytyy Kloppisen paketista. Muuten on lie aika selvää, että kun lahjansaajille on ikäeroa vain yksi vuosi, ovat kaikki lahjat aika yhteistä kauraa. Yhteisiin leikkeihin pojat saavat Joulupukilta muun muassa Brion hellan. Yksi poikien lempileikki onkin ruoanlaitto. :)

Pikkuhahmot, kuten Fisher Pricen Little Peoplet ja Muumit, ovat kovassa suosiossa, joten pukinpakettiin ollaan toivottu lähipiiriltä myös Muumilaivaa ja Fisher Pricen maatilaa.


Paketteihin kääräistiin myös tusseja, Kloppiselle uusi tehtäväkirja (Miina ja Manu! Pienet nostalgia-överit, kun tajusin että itselläni on ollut IHAN SAMANLAINEN!) ja muovailuvahoja, joista varsinkin Kloppinen on innostunut aivan hurjasti. Mietimme myös muutamaa peliä, mutta ne tuntuivat meistä vielä liian monimutkaisilta. Etenkin kun myös kaksivuotias Jäpikkä tahtoo osallistua. Ja osata. Niinpä tyydymme pelaamaan vielä Choco-pelillä ja muistipeleillä hetken ja ostamme/pyydämme pelejä lahjaksi vasta myöhemmin.

Millaisia lahjoja teidän pukinkonteista löytyy? Entä mitä pienet toivoivat lahjaksi? Matoja, hirviöitä, anyone? ;)


Nina

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulunmakuisia juureksia

Minulla on nyt käynnissä operaatio syö enemmän kasviksia-vihanneksia-juureksia-mitä-ne-ny-o-ku-maassa/mullassa/puussa-kasvaa. Toistaiseksi projekti pyörii onnistuneena käynnissä ja yritän vimmaisesti löytää uusia makuja sekä reseptejä. Yksi aivan liian helppo idea on kuitenkin unohtunut kaiken hifistelyn keskellä: uunivihannekset.

Kokkasin niitä viikonloppuna kinkkurullan lisukkeeksi, sillä vietimme perheen kesken perinteisiä pikkujoulujamme. Uunipataan päätyi satokauden herkullisia, edullisia ja kotimaisia juureksia yrttien kera. Uunivihannekset maistuivat aivan taivaallisen hyviltä. Uuni tekee vihanneksille jotain aivan fantastista... <3 Koska makuelämys sopii loistavasti näin joulun alle syötäväksi jo pelkästään satokautensa puolesta, laitetaanpa resepti jakoon täälläkin.

Kuori/paloittele/lohko/laita uunipataan:
<3 perunoita
<3 porkkanoita
<3 lanttua
<3 punajuuria
<3 punasipulia
<3 valkosipulia


Mausta laittamalla sekaan:
<3 oliiviöljyä
<3 suolaa
<3 mustapippuria
<3 oreganoa
<3 persiljaa
<3 rakuunaa
<3 rosmariinia


Sekoita kunnolla ja lykkää uunin perukoille n. 45-60 minuutiksi (kypsymisaika vaihtelee vihannesten koon mukaan) 200 asteeseen.

Onneksi ostettiin juureksia isot säkit - tein näitä tänäänkin karjalanpaistin kaveriksi. Punajuuri sopii muuten aivan uskomattoman hyvin lihan kaveriksi. Kannattaa kokeilla!

Viikonloppuna laitoimme kotiin vähän jo joulun tuntua ja voin kertoa, että sitä hetkeä olin odottanut. Omakotitalo aivan huusi pimenevinä iltoina sitä ihanaa, joulukoristeiden tuomaa tunnelmaa. <3 Muutaman pienen koristeen ajattelin vielä ostaa, jos vain hilut suinkin riittävät muiden jouluostosten lisäksi. Joulukuusi saa vielä hetken odottaa vuoroaan. :)


 

Meillä päivittäin kurkitaan myös joulutonttuja. Äiti ja isi kun muistavat ahkerasti muistuttaa lapsia, että siellä ne tontut vilkuilevat tiuhaan tarkkailemassa pikkumuistivihkojensa kanssa, että miten perheen lapset käyttäytyvät... Kröhöm.




Nina

perjantai 24. lokakuuta 2014

Paisunut ostoskori

Uusi koti tarkoittaa lähes aina shoppailua. Harvoin kaikki vanhat huonekalut sopivat ja istuvat uusiin neliöihin sekä tilaratkaisuihin, joten on osteltava uusien tarpeiden mukaisia juttuja. Me shoppailimme jo muun muassa uuden isomman sohvan. Ei tosin siksi, etteikö vanha olisi sopinut tähän kotiin, vaan siksi, että vanha sohvamme oli eittämättä liian pieni ja koko perhe ei mahtunut enää rötväämään.

Muuton ohessa tajusin, että myös verhot menevät uusiksi. Ja lähes joka huoneessa. Omakotitalomme ikkunat ovat nääs ihan eri mallisia ja kokoisia kuin yhdenkään entisen kotimme ikkunat.


Nämä ikkunat ovat kapeampia ja niitä kehystävät muhkean kokoiset, selkeästi seinästä ulkonevat ikkunanpokat sekä ikkunalaudat, joten vanhoille sivuverhoille sai jättää hyvästit. Lähdin muutaman alekoodin innoittamana tutkimaan Elloksen tarjontaa ja sieltä löytyikin, toivottavasti, juuri meille sopivat valkoiset laskosverhot. Hinta oli erittäin edullinen, joten vähän jännittää, että ovatko verhot aivan tiskirätit livenä...

Lisäksi uusi sohva vaatii kaverikseen uudet sohvatyynyt, sillä vanhat tyynynpäälliset olivat niin jäätävässä kunnossa, että ne lensivät kylmästi roskiin muuttoa tehdessämme. Taas tuli valittua tähtikuosia. Minä se en kyllästy niihin varmaan ikinä. Oli miten last season sisustusvalinta tahansa. :)


Alekoodi sekoitti pään ja ostohuumassa tuli tilattua verhot myös jouluksi. Ja ostoskoriin saattoi eksyä myös yksi jouluinen tyynynpäällinenkin. Hups. Saattaa olla ehkä Ukkokullalle selitettävää, kun tekemäni "verhotilaus" saapuu :D Mutta minkäs minä tälle saatoin, kun kerrankin löytyi jouluisia tekstiilejä, jotka eivät ole punaisia tai täynnä tonttuja. Nämä olivat vain niin minun näköisiä, että ne oli pakko ostaa pois maleksimasta. Käyhän teille muillekin näin? Aika useinkin, jos olette aivan rehellisiä? Ehh?

 
Me olemme Ukkokullan kanssa taas ahkeroineet ja saimme maalattua eräänä iltana koko keittiön, kun pojat menivät nukkumaan. Neljä tuntia se otti, mutta nyt näyttää keittiökin ihan uskomattoman paljon siistimmältä. Uudet keittiönkaapistot saivat arvoisensa taustat. Maalattavaa toki vielä riittää, mutta onneksi omaa kotia on aivan ilo laittaa. <3


Huh näitä karmaisevia puhelinkuvia, iuh! Missäköhän se järkkäri luuraa...

Lupsakkaa viikonloppua! <3


Nina

torstai 19. joulukuuta 2013

Oo, tannebaum.

Joulu se tulla jolkottaa. Viis päivää ja kotonakin alkaa näyttää ihanan jouluiselta. Pari päivää sitten kasasimme kuusen - ei, meillä ei ole perinteenä tuoda kuusta kotiin vasta aattona. Minä haluan nauttia kuusesta hitusen pidempään, joten tänä vuonna kuuselle tehtiin paikka aika lailla viikkoa ennen jouluaattoa.

Tänäkin vuonna meidän kuusi on valkoinen ja se on koristeltu hopeapalloin. Tänäkin vuonna ihastelen sen yksinkertaisuutta ja kaunista värimaailmaa. Tässä silmä lepää. Ainakin minun silmä. Ja Ukkokullan.

     


Kuusenkoristeen lisäksi olen ostanut tänä jouluna vain yhden ainoan joulukoristeen ja siihen rakastuin heti ensisilmäykselle. Tämä hopeakuusi oli aivan pakko saada... <3



Meillä on näköjään joulunakin hopeaa ja valkoista. Miltä teillä näyttää? Iskeekö perinteisyys vai modernimpi tyyli?

Ennen joulua olin suunnitellut vielä yhtä postausta tulevaksi, mutta en uskalla sitä vielä pää pölkyllä luvata - olemme nimittäin viikonlopun reissussa, joten aikaa tälle postauksen teolle jäisi vain aatonaattona, ja se saattaa olla aika kiireinen päivä. Silloin kun pitäisi vielä ostaa yksi lahja sekä vikat jouluruuat. Tänään luuttusin kämpän lattiasta kattoon, mutta ehkä silloin pitää vielä näyttää imuriakin. Mutta katsotaan... ;)

Hyvää viikonloppua!


Nina

tiistai 17. joulukuuta 2013

Gugguu!

Pakko vinkata teillekin erittäin nastasta alennuksesta. Onko kotimainen Gugguu Kids Fashion tuttu? Heidän valikoimastaan löytyy ihanuuksia, aika arvokkaita sellaisia, lapsille ja myös aikuisille. Tähän asti olen tyytynyt vain haaveilemaan. Kunnes tänä aamuna Facebook-diggaajana bongasin heidän joulukalenteri-tarjouksen: kaikki collegetuotteet -25 %. <3

Olisin ehdottomasti klikannut ostoskoriin jumpsuitit pojille, mutta kokoja ei ollut enää jäljellä. Hö. Ostoskoriin sen sijaan päätyi pojille samis-hupparit sekä collegepökät.

Kuvat lainattu Gugguun nettisivuilta.

Minulla ei ole tästä merkistä mitään kokemusta, olen ainoastaan kuullut siitä hyvää. Koska en ui ikävä kyllä käteisessä, on lompakko ollut toista mieltä, kun olen Gugguun vaatteita ihastellut. Nyt kun näin alennuksen, en voinut kertakaikkiaan vastustaa itseäni... ;)

Jos sinäkään et voi vastustaa, niin alennus on käsittääkseni voimassa vain tänään tiistaina, joten hop shoppiin!

Onko teillä kokemuksia Gugguun vaatteista?


Nina

Ps. Viikko jouluun! Kinkku - täält mä tule! <3

maanantai 16. joulukuuta 2013

Lasten joululahjat.

Meillä vaikeuksia tuotti tänä jouluna lahjojen ostaminen erikseen Kloppiselle ja Jäpikälle. Molemmat ovat kiinnostuneita ja tykkäävät samanlaisista leluista. Eihän ikäeroa toisaalta ole kuin vain se yksi vuosi. Leikeissä on tietysti aavistuksen verran eroa: Kloppisen leikeissä alkaa olla jo juonta ja tavoitetta, kun taas Jäpikkä lähinnä tutkii leluja. Suullaan. ;)

No, se ongelma siis tosiaan piili siinä, että kenen nimi kirjoitetaan mihinkin pakettiin. Avattavaa kun mielestämme pitäisi reiluuden nimissä olla yhtä paljon. Vaikka kaikki onkin aikalailla yhteistä.

Pakettien sisältä tulee löytymään mm. Muumitalo, Legon Safari-setti, Brion junarataan osia, Ikean leikkiruokia sekä -astioita...

Kuvat: brio.fi, cdon.com & kauppakeskus24.fi

...Brion IHANA (!!!!! <3 !!!!!) ajettava doggie sekä muutama kirja. Kirjoista pojat kun tykkäävät aivan ylikaiken. Soiva laulukirja on varmasti Kloppisen mieleen - hän on nimittäin todella kova hoilottamaan.

Kuvat: brio.fi & suomalainen.com

Olen niin innoissani näistä lahjoista enkä malttaisi odottaa aattoon, että pääsen antamaan nämä pojille. Tiedän, että nämä osuvat ja uppoavat. Kihih!

Mitä teidän lasten paketeista löytyy?


Nina

Ps. Sen verran pitää vinkata, että minun vanhempani antavat pojille lahjaksi Muumitalon sekä Brion koiruuden - loput lahjat ovat meiltä vanhemmilta.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Ukkokullan paketit.

Onko maailmassa mitään vaikeampaa kuin ostaa miehelle lahjaa?

Sukkia ja kalsareita toi hanipöö kyllä tarttis, mutta jotenkin se on jo niin kliseinen ja eeppinen idea, ettei oikein huvittais.

Ukkokulta kirjoitti vaatimattomasti Pukin kirjeeseen, että omakotitalo ja Harrikka olis jees. Koska Pukin rahkeet eivät taida edellämainittuihin lahjoihin kuitenkaan riittää, on Ukkokullan paketeissa:

Minun tuunaama persoonallinen kalenteri, josta pystyin muokkaamaan juuri sellaisen kuin itse halusin...


Kuva: persoonallinenkalenteri.fi

Palvelussa sai lisättyä myös tärkeitä päivämääriä paikoilleen, joten mörökölli aviomieheni vieköön, jos hän unohtaa hääpäivämme.

Kuva: persoonallinenkalenteri.fi

Innostus oli niin kova paketoidessa, että myös kalenteri kääriytyi paperiin ennen kuin ehdin ottaa siitä kuvan kuvaa...

Mutta teidän onneksenne tein itselleni aika lailla samanlaisen kalenterin, joten vilautanpa sitä teille. Ukkokullan kalenteri on vähän vähemmän romsku, vaikka on siinäkin love-sanoja, hääkuvia ja muuta imelää. ;)


Toiseksi lahjaksi olin ajatellut tätä Lumoavan Mahti-korua, joka on niin mahtavan ja Ukkokullan näköinen. Mietin vain, että onko mälsää, että hän saa TAAAAS korun, sillä isänpäivälahjaksihan Ukkokulta sai niinikään Lumoavan korun. Se lahja tosin osui ja upposi, sillä koru on roikkunut saantihetkestä lähtien joka päivä Ukkokullan kaulassa.

Naisillehan koruja voi ostaa vaikka kuinka, mutta miten mahtaa olla miesten laita...? Ukkokulta on aika äijä-mies, mutta ehkä näitä äijä-koruja voisi kaulassa roikkua kaksikin?

Mitä te olette mieltä?

Kuva: lumoava.fi

Mitä te ostatte miehillenne? Viime hetken vinkit jakoon!

Mukavaa viikonloppua!


Nina

torstai 12. joulukuuta 2013

Äidin joululahjatoiveita.

Rakas Joulupukki,

jos en saa (tänäkään) vuonna omaa kotia, siis omakotitaloa, ja sinne ihania huonekaluja sekä kauniita esineitä...

Kuvat: weheartit.com

...tai isoa, turvallista citymaasturia...

Kuva täältä.

...niin voisinko saada edes uusia treenivaatteita ja treenikassin?

Kuvat Fitnesstukku.fi

Kuvat: Stadium.fi & Sportamore.com

Edes sykemittarin?

Kuva netanttila.fi

Kiitos.

Mitä te toivotte Pukilta?


Nina

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pienen pieni korjaus.

Menin tässä postauksessa mainitsemaan Canderelin Stevia-makeutusaineen positiivisessa mielessä. Siis että Stevia on parempi valinta kuin tavallinen sokeri. Näin se on edelleen, mutta meninpä sitten vilkaisemaan tuon makeutusaineen ravintoainesisältöä. Paljastui jotain aika oksettavaa: sisältää makeutusaineita, joista VAIN 10 % on stevioliglykosidia (eli niitä Stevia-kasvin uutteita). Kymmenen! Mitä siis mahtaa olla se 90 % makeutusaineista?!

Hyi hitto. Olinpa juuri vielä makeuttanut teeni tuolla litkulla, kun aloin lukea tuoteselostetta. Tee kaatui muuten välittömästi viemäriin...

Voi perärööri, mitä kusetusta. Kuluttajan kusetusta, jäkä-jäkä. Minä olen ainakin just niin juntti, että jos minulle myydään Stevia-makeutusainetta, niin tottahan toki minä kuvittelen sen todella olevan vain ja ainoastaan Steviaa. Luulen, että samanmoisia juntteja on muitakin.

Tilasin Feelvivid-verkkokaupasta joululahjoiksi kaikenlaisia uutteita, joten samalla ostoskoriin päätyi myös meille kotiin Stevia-uutetta. Ehtaa Steviaa. 100 % sellaista.



Eilen uskaltauduin pitkästä aikaa takaisin salille. Tai oikeastaan BodyCombatiin. Tehot eivät olleet ihan kohdillaan, johtuen sairastamisen viemistä voimista ja uudesta ohjelmasta. Se vaikutti aivan loistavalta mielestäni. Innolla odotan, että se juurtuu mieleen ja pääsee kolisuttamaan mielikuvitus-vastustajan leukoja täydellä teholla! <3




Nina

tiistai 10. joulukuuta 2013

Jouluhaaste.

Säännöt:
* Vastaa 24 kysymykseen.
* Haasta blogikollegat vastaamaan samoihin kysymyksiin.
* Kerro kuka sinut on haastanut ja kenet haastat.

Malla se mennä haasteli meikäflikankin jouluhaasteen tekoon, joten tässä tulee vastauksia:

Parasta joulussa?
Parasta on joulun laittaminen kotiin ja joulun odottaminen. Lempeä tunnelma. Hyvä ruoka.

Joulumusiikkisi?
Tykkään perinteisistä suomalaisista joululauluista. Esimerkiksi "Sydämeeni joulun teen" on aika <3

Tykkäätkö katsoa jouluelokuvia? Millaisia?
Jouluun kuuluu ehdottomasti joka kanavan leffamaratonit, mutta mitään lempparia ei ole. Esimerkiksi Samu Sirkan Joulutervehdys tulee katsottua joka vuosi.

Jouluherkkusi?
Kinkku, lanttulaatikko, joulutortut, konvehdit.

Mitä ehdottomasti täytyy olla jouluaterialla?
Kinkkua, lanttulaatikkoa sekä isäni paistamaa lihaa.

Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
Marraskuun loppupuolella ilmestyvät ensimmäiset.

Joulu kotona vai jossain muualla?
Viime vuosina olemme olleet kotona ja minun vanhempani ovat tulleet meille. Tykkään emännöidä, kattaa pöydän ja höösätä muita.

Itsetehdyt lahjat, kaupasta ostetut vai molempia?
Itsetehdyt olisivat kyllä kivoja, mutta mikä on kun ei taidot riitä... Kaupasta ostetuilla mennään. Tänäkin vuonna. Ehkä lähivuosina pojat voisivat askarrella jotakin symppistä isovanhemmilleen?

Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
Suunnitelmissa ainakin olisi - valosarja on tosin vielä sisällä paketissa...

Joulu oman perheen kanssa vai isommassa porukassa?
Vietämme joulua yleensä minun vanhempieni kanssa, mutta mukavaa olisi viettää sitä isommallakin porukalla. Ukkokullan sisarukset tuntuvat vain niin jakautuvan joka puolelle, ettei kimppajoulu taida onnistua edes ajatuksen tasolla.

Onko sinulla joululahjatoivetta?
Lahjakortti vaikkapa Stadiumiin olisi hyödyllinen. 

Paras saamasi joululahja?
Mieleen on jäänyt yksi isältäni saatu taulu sekä Ukkokullan ensimmäinen joululahja minulle: Guessin sydämellä varustettu rannekoru, jota käytän edelleen harva se päivä.

Kamalin saamasi joululahja?
Seeprakuviolliset karvasäärystimet. Herra Jumala. Oikeesti. Anoppi. <3

Kuvaile unelmiesi joulu?
Rauhallinen, ihana tunnelma, kauniisti koristellussa OMASSA omakotitalossa. Kaikilla kauniit juhlavaatteet päällä, kaunis kattaus, takkatuli, ulkoroihut...

Mikä on ärsyttävin joululaulu?
Nämä TikuTaku-nenä-äänellä lauletut jolkotukset. Hyi faan.

Oletko tehnyt jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?
Olen laittanut kotiin hieman joulua, miettinyt ja ostanut joululahjoja sekä pohtinut joulunajan menua.

Paras joulujuoma?
Glögi. Onko edes muita joulujuomia?

Oikea joulukuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Tekokuusi. Oikeasta kuusesta tulee toki ihana tuoksu, mutta ne ötökät siellä sisuksissa plus varisevat neulaset. Ei kiitti.

Käykö teillä joulupukki?
Ei käy. Ehkäpä ensi jouluna on aika kutsua Pukki kylään.

Paras joulumuistosi lapsuudesta?
Jouluaaton vietot isovanhempieni luona.

Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän pyjamassa?
Isovanhempien jälkeen meillä ei enää ole ollut oikein tapana pukeutua. Ja se on minusta tosi harmillista. Ei me kalsareissa hypitä, mutta aika perushimavaatteissa kuitenkin, joka tarkoittaa vähintään polvipussillisia collegehousuja.

Peruna-, porkkana-, lanttu- vai bataattilaatikko?
Ehdottomasti lanttulaatikko! Ah! <3

Paras joulusuklaa?
Pandan juhlapöydän konvehdit on aivan kirkas ykkönen.

Joulutortut vai piparit?
Tortut, pipareita en syö juuri ollenkaan.

Minä haastan:
Julian
Emännän
Jonnan


Nina

maanantai 9. joulukuuta 2013

Vaivojen päivitys.

Juuri kun luulit, että yksivuotisrokotuksista aiheutunut kuumetauti sekä suunnaton kiukku olisi siinä eikä enempää tarvittaisi, nousee uusi kuume. Kestää muutaman päivän. Lähtee pois. Vain antaakseen tilaa näpyille.



Meidän Jäpikkä kaiken muun kiusan lisäksi sairasti nähtävästi myös vauvarokon. Nämä surkeat kuvat on napsittu surkealla puhelimella, mutta niistä ehkä vähän saatatte nähdä näpyn ulkonäköä. Tänään tilanne on jo aikalailla toinen: suurin osa punertavasta, ihottumaa muistuttavasta, näpystä on poissa.

Lueskelin netistä oireita sun muuta mukavaa ja sielläkin mainittiin ärtyneisyys. Ehkä tämä rokon aiheuttama ärtyneisyys sekä rokotusten aiheuttama ärtyneisyys on yhdessä tehneet pojastamme aivan mahdottoman. Tänäänkin aamu on aika lailla sujunut itkuparkuhuutoa vääntäessä. Teki mieli kiivetä katolle ja huutaa hurraa, kun Jäpikkä meni päikkäreille. "Nuku kulta pitkään", kuiskasin vielä korvaan ennen nukahtamista.

Eilen ehdittiin kiukkuamisen ohella kuitenkin pyörähtää joulumyyjäisissä, joista on muodostunut jo milteipä perinne meille. Jotain ostettavaakin löytyi:


Minä päätin kokeilla vuohenmaito-turvevoidetta, kun sen niin väitettiin olevan mitä parhain tuote atoopisen ihon hoitoon. Ja juttujani jo pidempään seuranneet tietävät, millaista kamppailua käyn tämän viheliäisen ihosairauden kanssa. En siis todellakaan epäröi testata uusia juttuja. Kuulette kyllä tästä voiteesta lisää, mikäli se on postauksensa arvoinen.



Lisäksi ostimme joulukuuseen koristeen sekä pojille joululahjaksi pehmoiset pöllöt, joihin ihastuin muuten ihan heti. Okei, tunnustan, ehkä nämä on enemmänkin suunniteltu sisustuselementeiksi... ;)



Mukavaa maanantaita!


Nina

Ps. Huomenna voi sanoa, että jouluun on 14 päivää aka 2 viikkoa! <3