maanantai 15. joulukuuta 2014

Poikien joululahjatoiveita

Apua - alle 10 päivää jouluun! Joko saa hyperventiloida ja haaveilla kinkusta ja odottaa Joulupukkia ikkunassa? Tunnustan olevani jouluihminen - tykkään hössöttää eikä muidenkaan hössötys juuri häiritse. Viime päivinä olen kuitenkin ollut kireä kuin viulunkieli ja koska v*ttup*rkeleet on kiva jättää näin joulun alla kirjoittamatta, niin olen pärissyt blogin ulkopuolella. Lähimmäisteni iloksi. Virn. :D

No, takaisin jouluun. Ja johonkin positiiviseen aiheeseen. Kävimme Ukkokullan kanssa viikonloppuna toimittamassa pukin apureiden virkaa eli ostamassa joululahjoja pojille. Eilen paketoimme niitä ja hihkuimme kuinka mukavaa tämä on. Joka vuosi olemme kahdestaan sekä etsineet lahjoja että paketoineet niitä. Siinä on ihan oma tunnelmansa, joku aivan erityinen juttu. <3

Vaikka tunnustamme molemmat Ukkokullan kanssa "kärsineemme köyhää lama-ajan lapsuutta" ja haluaisimme nyt hukuttaa lapsemme materiaan, koska itse emme saaneet, koitimme pitää järjen päässä. Ostimme pojille lahjaksi asioita, joiden tiesimme olevan erittäin mieleisiä. Yritin kirjoittaa poikien kanssa kirjettä Joulupukille, mutta kun Kloppisen toiveet alkoivat jo heti kättelyssä olla tyyliin matoja ja hirviöitä, päätin antaa olla. Kirjoitetaan sitten ensi vuonna, vuosi viisaampana. ;) Jäpikältä sen sijaan kysyessäni sain selkeät toiveet: työkaluja ja auto. Eipä varmaan vaikeaa arvata, että ainakin kaksi edellämainittua toivetta toteutetaan...


Kloppinen sen sijaan rakastaa isolla R-kirjaimella dinosauruksia, joten pehmoinen ja aika söpökin dinokaverus löytyy Kloppisen paketista. Muuten on lie aika selvää, että kun lahjansaajille on ikäeroa vain yksi vuosi, ovat kaikki lahjat aika yhteistä kauraa. Yhteisiin leikkeihin pojat saavat Joulupukilta muun muassa Brion hellan. Yksi poikien lempileikki onkin ruoanlaitto. :)

Pikkuhahmot, kuten Fisher Pricen Little Peoplet ja Muumit, ovat kovassa suosiossa, joten pukinpakettiin ollaan toivottu lähipiiriltä myös Muumilaivaa ja Fisher Pricen maatilaa.


Paketteihin kääräistiin myös tusseja, Kloppiselle uusi tehtäväkirja (Miina ja Manu! Pienet nostalgia-överit, kun tajusin että itselläni on ollut IHAN SAMANLAINEN!) ja muovailuvahoja, joista varsinkin Kloppinen on innostunut aivan hurjasti. Mietimme myös muutamaa peliä, mutta ne tuntuivat meistä vielä liian monimutkaisilta. Etenkin kun myös kaksivuotias Jäpikkä tahtoo osallistua. Ja osata. Niinpä tyydymme pelaamaan vielä Choco-pelillä ja muistipeleillä hetken ja ostamme/pyydämme pelejä lahjaksi vasta myöhemmin.

Millaisia lahjoja teidän pukinkonteista löytyy? Entä mitä pienet toivoivat lahjaksi? Matoja, hirviöitä, anyone? ;)


Nina

Ei kommentteja: