keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kuka huijaa?!

Joka tuutista tulee viestiä ja mielipidettä, ettei mitään ylipientä kannata ostaa. Siis tarkoittaen nyt lähinnä vauvanvaatteita, koossa 50-56 cm. Tämä on yleinen käsitys, jopa ihmiset, jotka eivät tiedä vauvoista mitään, tietävät sen ettei niitä pikkuruisia vaatteita kannata ostaa. Ainakaan uutena. Käytettynäkin jos nyt ihan kahdet kolmet vain. Maksimissaan. Tämä käsitys pätee niin keskustelupalstoilla kuin äiti-ihmisten mielipiteissäkin.

"Osta ja panosta niihin 62 senttisiin." 

Yksi ystävistäni on "veistetty aivan eri puusta". Siinä kun muut käskevät panostaa suurempiin vaatteisiin ja olla ostamatta ainakaan niitä pikkuvaatteita, niin tämä ystäväiseni painostaa minua hamstraamaan tuota ja tätä: "Siis se vauva on sitten vain yllättävän pieni -- Nämäkin potkarit olivat meidän pojalle ihan liian suuret -- Siis tottakai sä tarvitset näitä yökkäreitä useammat, joskus yhden yön aikana näitä kuluu kolmetkin...".

Ystävältäni saatua: yökkäreitä 4 kpl.
Kahdet vastustamattoman pehmoiset ja lämpöiset potkarit. Sormet ristissä toivon, että vauvamme mahtuu näihin! :D
Kuka siis huijaa? Onko ystäväni ainut lähipiiriini neito, joka on tarvinnut 56 cm vaatteita ihan tosissaan? Onko kaikkien muiden vauvat kasvaneet kahdessa yössä ulos 5:lla alkavista vaatteista ja siirtyneet suoraan "suuriin" vaatteisiin? Hmmm? Tai syntyneet 65 cm pitkinä?

Sanotaan, että niitä vaatteita ei tarvitse olla kuin kolme jokaista: yksi päälle, yksi pesuun ja yksi kuivumaan. Tämä äiti-ystäväni on aivan eri mieltä; hänen mielestään vaatteita todellakin tarvitaan enemmän ja siksi toiseksi pyykinkoneen ei tarvitse huutaa jatkuvalla syötöllä. Onhan se nyt kiva vaihtaa lapselle puhdas (ja kuiva) body päälle, jos rinnuksille sattuu mustikoita ja puklua.

Bodeja, joita emme todellakaan enempää tarvitsisi... Eh-he-he.
Mutta oikein Espritin bodejakin oli tarjolla...
Kai aina nyt sukille ja tumpuille on käyttöä...?

Ystäväni vauva käyttää jo kokoa 62, joten nyt meille tarjoillaan hopeatarjottimella koko ajan ihania ja houkuttelevia vaatteita, joista minun on älyttömän vaikeaa kieltäytyä... :) Joten tilanne on nyt se, että lipasto pursuilee liitoksistaan ihania vaatteita, kaikkia emme luultavasti ehdi käyttää, mutta ainakaan meidän perheessämme ei ressata pyykkivuoroista tai käytetä yhtiä ja samoja vaatteita päivästä toiseen, vaikka olisivat vähän likaisiakin.

Odotan vain mielenkiinnolla, millaiset ovat sitten omat kokemukseni vaatteiden kanssa.



Nina

tiistai 30. elokuuta 2011

En malta odottaa.

Pian alkaa 34. raskausviikko ja arvioituun h-hetkeen on enää 6 viikkoa! Apua! Ja ihanaa! Synnytyksen lähestyessä sitä miettii jo aikaa, kun vauva on sylissä eikä enää asusta vatsassa. Ja vaikka koko raskausaikani on ollut hyvinkin siedettävää ja helppoa (jälleen kerran koputtelen täällä puuta...), niin tietysti odotan jo innokkaasti sitäkin, että pääsen tästä kömpelöstä vauvavatsasta ja raskaanaolevasta olemuksesta eroon. Näin ollen tämä postaus luettelee asiat, joita tämä tuleva mamma on kovasti kaivannut viimeiset 30 viikkoa.

Kas näin se lyllertää menemään. :)
Tässä meneillään rv 33+0. Olen vatsan lisäksi kasvattanut itselleni näköjään myös allit. <3
Voi kuntosali, me vissiin nähdään vielä. 

Kunnon seksiä. Kaikenlaisissa asennoissa, ihan luovasti ja irstaasti kuulkaas lähetyssaarnaajassakin. Vatsat vastakkain, kunnolla lähekkäin. (Tiedän, että monikaan ei esimerkiksi loppuraskauden aikana innostu seksuaalisesta kanssakäymisestä, mutta minä olen siinä(kin) poikkeus: voisin "urheilla" ukkokultani kanssa aamusta ehtooseen. Ja niinä kertoina, kun muru viekottelee tätä paksuvartista seksipommia, niin hän ei todellakaan laita hanttiin... :D)

Vatsallaan olemista. Nukkumista, oleilua. Kykyä olla vain vatsallaan, jos siltä tuntuu. Esimerkiksi lehtien lueskelu vatsallaan sohvalla... Ah. Soon, my sofa, soon...

Kykyä olla virtsaamatta useampi tunti. Sitä tunnetta, ettei jatkuvasti rakossa tunnu inha paine, kun pikkuisemme päättää lepäillä rakkoani vasten tai käsillään (?) painella (?) sitä. Vaikka vielä toistaiseksi olen välttynyt pahimmilta virtsatipoilta pöksyissäni, isosti nauraminen ja paine rakossa on pelottava yhdistelmä.

Lupaa syödä MITÄ VAIN. On raskasta miettiä, että onko mozzarella mitä juustoa. Naurakaa vain, mutta en ole oikein koskaan perehtynyt ruoka-aineksiin enkä oikeasti tiedä, että mikä sisältää mitäkin. En ole oikein koskaan ihmeemmin piitannut salmiakista tai lakusta, mutta nyt kun niiden syömistä pitäisi rajoittaa, niin luonnollisesti himoitsen niitä joka kerta kaupan karkkihyllyllä. Ajatus, että voin tilata pitsan huoletta aurajuustolla ja syödä ihanaa kanasalaattia vuohenjuustolla, on... mmm, hyvin houkutteleva.

Lupaa juoda lasin punaviintä. Luultavasti punkku näyttää nyt paremmalta kuin mitä välttämättä edes maistuisi, mutta voih, jo pelkkä punkun tuoksu saa minut sekaisin... Toivottavasti en anna itsestäni ihan hirvittävän alkkiksen mielikuvaa, sillä sellainen en todellakaan ole, mutta ajatus myös huurteisesta terassilla tai ihanan kuivasta omenasiideristä... Tai skumpasta! Nam! :D

Lupaa polttaa yhden savukkeen. Tosin tämä tie ja ajatus pelottaa minua suuresti. Entisenä röökaajana pelkään tietysti, että retkahdan uudestaan. En halua olla sellainen röökiltä haiseva, kurttuinen mutsi! Mutta jos pystyisi elämään niin, että joskus kun ottaa ystävän kanssa lasin (tonkan) punkkua, niin voisi tuprutella muutaman savukkeen. Hmmm, kiusauksia, kiusauksia...

Ketterää olemustani. En ole koskaan ollut superkuntoinen supersportti, mutta kohtalaisen hoikka ja taipuvainen kuitenkin. Odotan innolla kykyä vetäistä kengät jalkaan tosta vaan, kykyä leikata varpaankynsiä tosta vaan sekä vaappumisen loppumista.

Vanhoja vaatteitani. Sormet ristiin, että mahdun niihin vielä! No, vaikka en heti mahtuisikaan, niin silti ajatus, että voin ostaa "normaaleja" vaatteita eikä minun tarvitse miettiä, että mahtuuko tuonne vatsa ja leveneekö lantioni kuinka paljon, on tällaiselle himoshoppaajalle kutkuttava. Etenkin kun sesonki on vaihtunut, niin olen melkoisen malttamaton talvivaatteiden ostamisen suhteen...

Rakennekynsiä. Olen jo päättänyt, että tässä lähiviikkoina teen inventaarion kotistudiooni ja teen tilauksen muutamista tarvikkeista. Ja heti vain kun aika on kypsä, teen itselleni kynnet! Jiihaa!

Tällaisia tulee askarreltua paskarreltua huvin ja urheilun vuoksi. :)
Näitä asioita on varmasti muitakin, mutta tässä nyt muutaman päivän mietinnän tulos ja hedelmä. Tiedän, että jään toki kaipaamaan vauvamasuanikin, etenkin kun se vain on (tai ainakin oli) niin mahdottoman sievä ja pyöreä, mutta jospa sellainen vielä siunattaisiin meille toistekin... :)



Nina

maanantai 29. elokuuta 2011

Yllätys-babyshowerit! :)

Lauantaina tarkoituksenani oli lähteä kirpputorille kahden ystäväni kanssa. Tämä kyseinen kirppis sijaitsee noin 150 kilometrin päässä (jos tätä kirppistä siis edes oikeasti on olemassa...) ja siksi sovimme jo noin kuukautta ennen lauantain koska lähdemme. Lähtö oli klo 7.00, sillä toisella ystävälläni oli kuulemma lapsenvahtivuorot hoidettu niin, että hänen pitää olla päivällä takaisin. Kovasti paljon huonosti viime aikoina nukkuneena olisin tietysti ollut valmis lähtemään myöhemminkin...

Noh, sitten koitti tämä lauantaiaamu. Kello soi klo 06.00 ja mieheni pomppasi pirteästi ylös kahvinkeittoon. Sanoin hänelle, ettei hänen tarvitse herätä ja nousta, jatkakoon unia vain, johon ukkokultani kuittasi, että höps, tottakai hän herää kanssani. Kummastelin mieheni reipasta käytöstä (ja ehdin jo pahoittaa vähän mieltäni, että onko mieheni todella näin innoissaan siitä, että lähden päiväksi pois...), mutta hoidin kuitenkin itseni lähtökuntoon (LUE: pesin naaman ja laitoin ripsaria. Väsyneenä on vaikea olla pinnallinen.).

Ovikello soi, ystäväni tuli hakemaan minua. Hän kehotti miestäni vaihtamaan vaatteet, sillä myös hän tulisi mukaan. Olin äimän käkenä ja totesin ääneen, että nyt ei taida olla kyse mistään kirppisreissusta. Eikä ollutkaan, määränpäämme oli nimittäin Turun satama. Parasta oli, että "juonessa" mukana ollutta miestäni huiputettiin myös: hän luuli lähtevänsä kanssamme vain aamiaiselle, mutta niin vain myös ukkokultani tajusi lähtevänsä risteilemään tyttöjen kanssa ja viettämään babyshowereita. :D

Satamassa vastassa olivatkin rakkaimmat ystäväni (muutama tosin ei päässyt mukaan, mikä oli tietysti harmi) ja aamu aloitettiin alkoholittomalla mansikkaskumpalla. :)

Ihanat lahjapussukat sisälsivät ihania vauvalahjoja. :)


Päivä kului ihanien ihmisten ihanassa seurassa. Söimme hyvän aamiaisen ja nautimme lämpimästä päivästä kannella. Nauroimme paljon ja koska ystävistäni monella on jo lapsia, keskustelimme raskaanaolosta ja synnytyksestä. Mukana ollut mieheni usein vain tuijotti minua silmät suurina, kun tytöt sensuroimatta paljastivat synnytyksiensä yksityiskohtia... :D





Minulle oli kustannettu ihania hierontoja ja aivan mieletön päivällinen kaikilla herkuilla. Lisäksi tytöt olivat ostaneet minulle ihania vauvalahjoja. Kaiken kaikkiaan tytöiltä on varmasti palanut ihan rutosti rahaa ja vaivaa babyshower-päiväni eteen. Kenenkään muun babyshowereita ja ystäviä lainkaan väheksymättä, nämä babyshowerit olivat oikein kaikkien babyshowereiden mersu!



Tuliaisia Taxfreestä. Mieheni ihastui pulloihin, minä sisältöihin: valkkaria ja punkkua. :D
Kohtuudella karkkia... ;)
Tuntuu, etten oikein osannut edes kiittää ystäviäni... Menin vain niin sanattomaksi, kukaan ei ole koskaan järkännyt minulle mitään yllätyspartyjä ja nähnyt näin hirvittävän paljon vaivaa vuokseni.



Minulla on mielettömät ystävät. <3




Nina

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Tunne potenssiin tuhat.

HUOM, OBS: Tämä(kin) postaus sisältää sensuroimatonta materiaalia raskausajasta, liikkuvia tukehtumisen aiheuttavia osia ja se tuskin sopii kenellekään ikään katsomatta. Ainakaan ällöttävän yltiöpositiivisille ihmisille, joiden elämä on AINA h*lvetin IHANAA.

Varoitusteksti oli siinä, here we go...

On ollut melkoisen mahtavaa ja ennen kaikkea skeidaa huomata, että raskaus on saanut tunneryöpyt aivan uusiin sfääreihin. Eniten vituttaa tai surettaa kaikki. Osan aikaa. Ja sen toisen osan ajasta tunnen vain aivan ääretöntä rakkautta. Enimmäkseen vatsassa asustelevaa pikkumiestä kohtaan, mutta myös ukkokultaani kohtaan.

Jotenkin sitä on mieli vain todella herkillä. Koko ajan. Huomaan jumaloivani miestäni entistä enemmän. Hänen sanoessaan jotain superurpoa minä kihertelen mielessäni, että juuri moisen tollon minä tarvitsen rinnalleni. Hänen kaikki spontaanit hölmöydet, jotka kajahtavat ilmoille ja saavat minut nauramaan ääneen vedet silmissä... Sellaistahan elämäni kuuluukin olla. Tylsä ja tavallinen ei ole minun juttuni. Voisin tuijotella miestäni tuntikausia, katsella hänen kasvojensa piirteitä ja yksityiskohtia, miettiä mitä näistä meidän rakkauden hedelmämme perii ja miten hän onkaan vain vastustamattoman komea.

Sitten iskee ajatustulva: tunteeko hän samoin? Ajatteleeko hän samoin minusta?

Sitten iskee lisäksi ehkä vähän huonompi päivä: hän ei huomioi minua kuten toivoisin tai ennen. Eikö hän rakasta enää minua? Miksei hän huomioi minua? Olenko ruma ja lihava ja ärsyttävä? Onko hänellä mielessä joku muu?

Raskauden aikana olen kaivannut konkretiaa, jonka olen ehkä aikaisemmin kokenut silkkana ahdisteluna. Nyt kaipaan katseita, kosketusta, sanoja ja tekoja. Vaikka rakkaani minua kohtaan samoin tuntisikin, ei hän enää näytä tunteitaan samalla tavalla kuin ennen. Tai sitten vain luulen niin: hän on kuten ennenkin, mutta minä kaipaankin enemmän? Joka tapauksessa, olen raskaana, olen kertonut kaipaavani huomiota ja rakkautta enemmän, ja silti tunnen jääväni usein paitsioon.

Tästä johtuen raskauteeni on mahtunut huonojakin hetkiä. Joita välillä tuntuu olevan aivan liikaa ja liian usein. Pienen pienistä asioista kasvaa suuren suuria. Ne pahoittavat mielen. Ne saavat minut tuntemaan itseni typeräksi, tarpeettomaksi, turhaksi, yhdentekeväksi ja korvattavaksi.

Ikävät ajatukset maksimoivat ikävyytensä, kun ajattelen, että olen raskaana = minunhan pitäisi ajatella ihania asioita ja olla positiivinen kuin Lindsey Lohan ekstaasikätkön löytäessään. Negatiivisista ajatuksista syntyy kuulemma itkuisia, negatiivisia lapsia. Synnytänkö maailmaan siis valmiiksi jo masentuneen pienen, viattoman ihmisen? Ja tadaa, oravanpyörä on käynnissä. Jo pelkät ajatukset onnettomasta pienestä vauvasta saavat mielen vieläkin matalemmalle.

Yritän lohduttautua ajatuksella, että maailmasta on pakko löytyä joku muukin odottava äiti, joka on sekaisin kuin seinäkello ja jolla ajatukset ovat joskus yhtä vähän aurinkoisia kuin minullakin. Tällainen hormonimyrsky aiheuttaa aivan varmasti jossakin muussakin sekasortoa (saa ilmoittautua minulle, kiitos) ja vähemmän seesteistä arkea. Kai joku muukin on vain ihan todella lemmenkipeä, jota kestovaippojen ompelu kiinnostaa yhtä paljon kuin kilo santaa?

Tunnen olevani usein helvetin itsekäs, kun en osaa hillitä itseäni. Minusta on tulossa äiti, minun pitäisi osata hillitä tunteeni ja ajatella jälkipolveni parasta. Mutta ei. Jos minusta tuntuu pahalta, annan palaa. Jos jokin asia painaa mieltäni, en montaakaan kertaa epäröi avata sanallista arkkuani... Turhauttaa. Turhauttaa olla minä ja turhauttaa elämäni suuri rakkaus, joka ei vain tajua.

Että tässä teille sitä raskausajan silkkaa onnea, hehkua ja seesteisyyttä. J*malauta. <3 <3 <3



Nina

perjantai 26. elokuuta 2011

Elämäni ilman hiustenpidennyksiä.

Noin kolme vuotta elämästäni ehti pyörähtää, kun olin ja elin hiustenpidennysten hurmoksessa. Eikä siinä mitään ole vikaa, jos ei huomioida sitä, että melko kalliiksihan se tuli: ajoittain pitää tilata uutta tukkaa, tukkaa ei voi hoitaa kaupan halpismyrkyillä ja maksaapa tuo kampaajalla istuminenkin.



Itse käytin kaikki vuodet sinettipidennyksiä ja niistä myös kovasti pidin. Ne tuntuivat kohtalaisen luonnollisilta ja ennen kaikkea näyttivät siltä! Toisin kuin olen kuullut teippipidennysten näyttävän. Tukkani ei mennyt kovinkaan pahasti takkuun, mutta kuten jo ehkä alkutekstistä voi päätellä, minä panostin hiustuotteisiin eli ostin vain kampaamotuotteita. Lisäksi tietysti hoidin tukkaani hyvin: harjasin juuri oikeanlaisella harjalla, laitoin yöksi letin jne.

 Tigin lämpösuojia. S-Fa
Jos jonkinlaista "nostattavaa" tuotetta on tullut kokeiltua, jotta oma kuontalo olisi kuohkea eikä roikkuisi päätä myöden... Näistä jokainen jäi milteipä käyttämättä. Eivät varmastikaan huonoja, mutta minun tukalleni eivät sopineet.

Lisäkkeet pysyivät todella hyvinä, kunnes minuun iski ahneus. Halusin aina vain lisää tukkaa ja entistä pidempänä. Otatutin vanhat tuuhennukset pois ja tilasin tilalle uudet, jotka maksoivat 300 euroa. Kukapa olisi arvannut, että tämä kallis satsi oli todella paskalaatuista hiusta (painotetaan tässä nyt, että kyse siis todella oli aidosta hiuksesta, ei mistään Cybershopin kuiduista): tukka oli järkyttävän takussa jatkuvasti. Ihan yksi lysti mitä ainetta kokeilin tai miten hellästi rakkaudella yritin niitä hoitaa – tukka oli takussa. Lähes rastoina.



Hiukset sai harjata puoliväkivalloin auki vähintään kerran päivässä. Ja vaikka koitin harjauksen suorittaa varsin levollisella mielellä ja hellällä otteella, tukkaa lähti niputtain irti. Kaiken kivan lisäksi oma tukkani veti tästä suuret herneet ja katkeili, eli lyheni ja oheni reippaasti. Monen monta kertaa sanoin paskoista hiuksista luottokampaajalleni, että tässä ei nyt laatu kohtaa ja etkö huomaa kuinka hiustenpidennykset ovat ohentuneet ja katkeilleet. Luvatusta pituudesta ja tuuheudesta oli lopussa jäljellä vain murto-osa. Aina sain kuitenkin vastaukseksi sen, ettei maahantuoja voi luvata parasta mahdollista laatua, "Kaikki hiuksethan ovat yksilöllisiä" ja että miten todistaisimme maahantuojalle, että olen hoitanut tukkaani hyvin. Eli kuulemma valitusprosessi on niin monimutkainen, ettei siihen kannata lähteä.

Tässä muutama tuote, joilla koitin tukkaani silottaa ja pelastaa pehkoni takuilta:

Goldwellin kosteuttava suihke ei sopinut pidennyksille lainkaan.
KMS:n Silksheenistä tykkäsin kovasti!

Sanomattakin selvää, että luottokampaajani pisteet laskivat silmissä.

Yritin sinnitellä päivä päivältä ohenevan takkutukan kanssa, mutta muutaman kuukauden pohdiskeltuani (ja kerätessäni hillitöntä raivoa pidennyksiä kohtaan), päätin otattaa ne pois.

Samalla päätin muuttaa lookiani vähän lyhentämällä tukan olkapäille ulottuvaksi sekä vaalentamalla sitä jokusen asteen. Tukkani on jo monta vuotta pitkä ja tummanruskea, joten ehkäpä tämä muutos oli ihan tervetullut. Koska olen raskaana, vaalennusprosessi on tietysti hidas, emmehän uskalla käyttää mitään aivokallon läpi porautuvia superhapetteita. Tällä hetkellä tukkani on siis omituisen värinen, mutta matkalla kohti jotakin kivaa vaaleanruskeaa sävyä.

Lisäksi tukkani on ihanan helppohoitoinen! Sitä ei tarvitse föönata, ei oikeastaan edes harjata. Sinettejä ja niiden repimistä, esimerkiksi tukkaa harjatessa, ei tarvitse varoa. Omaa sisukkuuttaan vaatii tietysti se pointti, että oma tukka tuntuu hyvin, hyvin ohuelta hiirenhännältä, kun on tullut totuttua keinotekoisen paksuun tukkaan. Siltikin, tietynlainen vapaus on koittanut! <3


Nämä tuotteet ovat käytössä nyt. On ollut jännä huomata, kuinka jotkut tuotteet sopivat lyhyempään vaalennettuun tukkaani, mutta eivät pitkiin tummiin pidennyksillä. Eli jäivät aikanaan käyttämättä, mutta nyt ovat kovassa käytössä. Esimerkiksi Tigin sarja on ehtinyt jo uudistuakin tässä välissä... :D


 





Aion nauttia tästä helposta elämästä hiusteni suhteen täysin rinnoin. Tarkoitus ei ollut kuitenkaan mollata pidennyksiä, ne ajavat asiansa vuosia, jos ne ovat laadukkaat ja kunnon kampaajan laittamat. Ehkä vielä joskus ne roikkuvat taas takaraivossani...



Nina

torstai 25. elokuuta 2011

Sairaalakassi, osa 1.

Koska en jostain syystä pysty vielä miettimään tavaroita itselleni, niin teen pienen postauksen pikkuisemme tavaroista. Tai no, eihän vauvamme juuri muuta tarvitse kuin vaatetusta, mutta kuitenkin. Sain kuitenkin tähän menemään hyvän tovin aikaa, kun mietin eri vaateyhdistelmää, ennustin syntymäpäivän säätä jäkälistä ja sekoitin ajatuksenvirrallani myös ukkokultani päätä.

Seuraava kuvakavalkadi kertokoon, mitä hoitolaukku (pikkuisemme sairaalakassi) sisältää:

Vaatekerta koossa 50 cm.
Vaatekerta koossa 56 cm.
Ankka-kaveri otetaan mukaan vauvan sänkyyn... :) En tiedä, saako tällaista rehata minnekään synnärille, mutta me otamme riskin! :D
Ulkovaatteiksi vanuhaalarit, muutama erikokoinen hattu, tossut ja tumput. Tossut viimeistään todistavat, että myös tuleva isä oli mukana valkkaamassa tulokkaan vaatteita ja asusteita... :)
Jostain keskustelupalstalta lukaisin, että tulevat mammat aikovat pakata matkaan myös harsoja. Joten varmuuden vuoksi niitä löytyy myös meidän sairaalalaukustamme. 


Sitten pitäisikin suunnitella sitä "tärkeämpää", eli omaa laukkua... En tiedä miksi se tuntuu niin toissijaiselta ja kiinnostus ostaa esimerkiksi paksuja terveyssiteitä on puhdas nolla. Hmph!



Nina

Ps. Tuli vain mieleen, että minulta itseltäni taitaa puuttua oikean kokoinen kassi, johon saisin mahtumaan kaiken tarvittavan... Pitääkö minun siis ostaa laukku? Voi eiiiii, pitääkö minun oikeasti?! Siis eiiiihhh.......

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Saamattomuus ja pesänrakennusviettikato.

Olen lievästi ahdistunut muiden odottavien äitien touhukkuudesta, sillä itse huomaan istuvani päivät pitkät koneella. Lueskellen, kun muut odottavat äidit kirjoittavat blogeissaan touhuamisestaan. Missä on minun pesänrakennusviettini, missä? Miksen minä vain jaksa innostua vauvan huoneen sisustamisesta, haaveile omakotitalosta maalla ja miksi minusta edelleen koiravauvat ovat ihmisvauvoja söpömpiä?

Siivoaminen ei kiinnosta ollenkaan, vauvan huone on sekaisin kuin mikä, en ole kutonut vauvalle tumppuja enkä ommellut verhoja. Itseasiassa, vauvamme huoneessa ei ole lainkaan verhoja. Vieläkään. Noin kuukausi sitten vielä suunnittelin ostavani huoneeseen tummanruskeat laskosverhot, mutta siihen sekin sitten jäi. Mitään nalleverhoja en tahdo ostaa, enkä oikein muutenkaan sisustaa huoneesta mitään yltiölapsekasta sisältäen kaikkia eri sateenkaaren sävyjä ja viidakkometsän eläimiä. Disneyn hahmoista puhumattakaan.

Lipaston päälle on eksynyt ihan vain yksi tai kaksi tavaraa...

Ratkaisuksi tähän ostin tällaisen söpön korin, johon laittaa pikkuesineitä. 

Lohdutan itseäni ajattelemalla, että vaatteet ovat onneksi pestyjä ja viikattuna lipastossa. Kuten myös petivaatteet, pyyhkeet ja harsot. Kaiken lisäksi kehto muuttaa jossakin kohtaa makuuhuoneeseemme, joten eihän pikkuinen edes tajua oman huoneensa olevan ilman verhoja ja kattolamppua. Eihän vauva ylipäätään tajua, että hänellä on omakin huone. Niin tosiaan, vauvan huoneestahan puuttuu myös katosta lamppu.

Jaksan innostua vain asioiden ostelusta ja katselusta, mutta en minkään sortin järjestelystä tai tekemisestä. Jotenkin ärsyttävää. Haluaisin järjestellä ja mielessäni järjestelenkin asioita. Ja paljon. Mutta oikeassa elämässä elän virtuaalielämää ja katson, kun muut järjestelevät ja antautuvat pesävietin vietäviksi.



Äidinvaistoa ja naarasviettiä etsien,
Nina

tiistai 23. elokuuta 2011

Kiltti lapsi?

En tiedä millainen lapsukainen vatsassani kasvaa. Toisaalta juuri tämä epätietoisuus tekee kaikesta entistä jännittävämpää. Tietysti jokainen toivoo jälkipolvensa olevansa kilttejä ja kuuliaisia, niin minäkin. Nyt voin tunnustaa, että yhdessä asiassa pikkuiseni on jo nyt mahdottoman kiltti ja ihana. <3

Tiedättehän sen tunteen (siis jos satutte olemaan raskaana), kun vauva ei ole hetkeen liikkunut ja havahdutte pieneen pelkoon ja paniikkiin, että miksi ei. Minä ehdin panikoida keskimäärin 2 minuuttia, jos sitäkään, kun pikkuisemme tökkäisee minua kylkeen tai vaihtaa asentoaan, kuin kertoakseen äidilleen, että valtakunnassa kaikki hyvin.

Onko kyse vain sattumasta? Kenties, mutta näin on "sattunut" lähes joka kerta, kun olen havahtunut lapseni liikkumattomuuteen. Ja mitä siitä vaikka olisikin sattumaa, minusta se on siltikin yltiösöpöä ja aivan sanoin kuvaamattoman suloinen piirre pienessämme! <3


Huomaan muutenkin usein pohtivani sitä, että millaisen pojan me saamme. Miltä hän näyttää, periikö hän minulta tumman olemuksen vai mieheltäni vaaleat hiukset sinisine silmineen? Millainen hän on luonteeltaan, periikö lapsemme vanhemmiltaan (tulisilta oinaksilta...) temperamenttia vai tuleeko hänestä rauhaa rakastava tasapainoinen tenava? Missä lapsemme on hyvä, mistä hän pitää? Piirtämisestä kuten äitinsä vai nyrkkeilystä kuten isänsä?

Ennen kaikkea, osaanhan minä (ja tietysti myös mieheni) tukea lapsemme kasvua ja kannustaa häntä "oikeisiin" asioihin? Osaammehan kasvattaa lapsestamme kohteliaan ja hillityn? Lapsen ei tarvitse olla aina kiltti, ei kukaan jaksa olla aina kiltti, mutta eihän hänestä tule sellaista supermarkettien kauhukakaraa, joka terrorisoi meidän ostoskärrymme lisäksi koko hyllyväliä?

Onhan hänessä kuitenkin luonnetta ja tarmokkuutta, ettei hän jää toisten jalkoihin? Eihän hänestä tule vain koskaan koulukiusattua....?

Pohtivatkohan muutkin tulevat vanhemmat samanlaisia asioita? Voiko kaikkeen edes vaikuttaa? Apua?



Nina

maanantai 22. elokuuta 2011

Pitää olla pikkusen pläski!

"Nosta sinä penkistä. Minä nostan pankista."
Ennen raskautta painoin keskimäärin 55–58 kiloa. Jotta paino saa oikeat mittasuhteet, niin on paljastettava, että olen muutamaa senttiä vaille 160 pitkä. Jo heti raskauden alkutaipaleella päätin jättää tupakat tupakoimatta, ja jo parissa viikossa tunsin kuinka kehostani katosi nikotiinien myötä aineenvaihdunta. Painoa tuli jo kuukaudessa muutama kilo ja niinpä elämäni ihkaensimmäisessä neuvolassa painokseni mitattiin 59,9 kg.

Kolmea kuukautta myöhemmin, kesäkuun alussa, painoa oli tullut jo lähes 10 kg! Puntari antoi painavan sanansa: 67,6 kg. Viikkoja oli täynnä 22+1. Ahdisti. Okei, en ole ihan kieltäytynyt kaikista maailman herkuista kuten jäätelöstä ja Mäkkärin mätöistä, mutta joku roti, enhän sentään päivittäin herkutellut. Ja kaiken kaikkiaan söin melko lailla yhtä säälimättömästi kuin ennen raskaana oloakin. Silloin toki olin vain tottunut siihen, että voin syödä lähes mitä vain ja puntarin neula ei juuri heilahda.

Noin kuukautta myöhemmin painoa oli tullut 2 kg lisää, raskausviikkoja ollen 26+0. Jäljellä oli noin 14 viikkoa raskaana oloa ja painoa oli jo nyt 69,7 kg. Perkele!

Tällainen oli varsi joskus muutama vuosi sitten.
Ennen sitä kuvitteli olevansa jotenkin pyöreähkö, mutta kun näitä kuvia katselee näin jälkeenpäin, niin voi vain todeta, että kunpa näihin mittoihin vielä voisi palata!

Pari viikkoa tästä, heinäkuun 21. pvä ylitin uuden kymmenyksen: 71,1 kg! Tämä oli neuvolatädille kuin virstanpylväs: "kas, tänään astummekin jo varmasti ihan uusille kymmenyksille (hah-ha-haa, senkin läski, toivottavasti astut vielä sitäkin seuraavalle kymmenykselle, hah-ha-haa!)". Ajattelin järkyttyneenä, että minusta tulee varmaan Suomen suurin synnyttäjä ja vauvani kehon ympärillä on kerros silkkaa ihraa ja hän syntyy 13 kiloisena ja minulla todetaan pian sydänvika ja mitä vielä!

Noin kaksi viikkoa sitten, raskausviikolla 31+1, oli viimeisin neuvolakäyntini ja painoni näytti 72,3 kg. Mitäpä tuohon voisi enää sanoa, en oikein muuta enää odottanutkaan, tottakai painoni nousi, kuinkas muutenkaan. Ajattelin raskaana olevaa ystävääni, jolle kiloja on kertynyt muutama hassu ja hän oli jo ennen raskautta todella hoikka (minua 5–10 senttiä pidempi ja 10 kg hoikempi). Masennuin ja ärryin. Elämä on ihan sairaaaaan epäreilua.

Sitten tapasin noin pari viikkoa sitten erään ystäväni ystävän, joka kehaisi, että minun painonnousuni ei ole mitään verrattuna häneen painonnousuun – hänellä painoa tuli kaiken kaikkiaan 25 kg, mutta niin vain hän on nyt yhtä hoikka kuin ennen raskautumista.

Sain uutta pontta, päätin masentua vähemmän, olla kiinnostunut puntarin lukemasta vähemmän ja mahdollisesti muuttaa tämän blogin vielä laihdutusblogiksi! :)



Nina

Atoopisen ihon vitsaus

Tämän postauksen aihe on oma pärstävärkki, joka aiheuttaa suurta mielipahaa, etenkin talvisin. Ilonani on nimittäin atoopinen iho ja kuivat, kutisevat ihottumaläikät. Kasvoissa, silmien luomissa, missäs muuallakaan... Myös leuka ottaa nokkiinsa, kun käytössä on paksut huivit (joita pidän myös turhan paljon sisätiloissa, shame on me!).

Tässä kuitenkin hyväksi toteamiani hoitotuotteita, joista minä olen digannut jättepaljon ja jotka ovat minua jeesineet vaikeina aikoina. <3

Nivean Pure & Natural - tuoksuu mukavan hentoiselta, koostumus on ihana, talvikokemuksia ei vielä ole... Saa nähdä onko tuote liian kevyt pakkaseen ja talvikäyttöön. Muistaakseni tuotteessa käytetyt ainesosat lupaavat olla puhtaampia ja parempia, ja kaiken maailman ylimääräiset myrkyt on jätetty pois.


Silmänympärysihoa kosteutan Acon FACE plus -silmänympärysvoiteella. 


Ihanaa kosteutta kosteusvoiteen alle antaa The Bodyshopin Vitamin E Moisture Serum. Tykkään! Kuiville ja tuskallisen kutiseville ihottumille sopii (ainakin minulla) Clinidermin Barrier Repair -voide. Ja kun ihottumat ovat pahimmillaan, oloa helpottaa Locobasen Repair-erikoisvoide, jota saa apteekista ja joka on myös melko hintavaa tavaraa. Mutta minkäs teet, kun ihottumille on jotain laitettava.


Kasvojen puhdistukseen minulle sopii parhaiten Biothermin Biosource-putsarivoide. Arvokasta tavaraa tämäkin, mutta hintansa veroista: ihostani tulee nimittäin superpehmeä!


Kakkosputsarina käytän L'oréalin Perfect Cleaniä, joka on myös voidemaista, mutta vaahdottuessaan on ihanan pehmoista. Mukana tulee myös tuollainen kuminen "putsausharja", jota ainakin näin kesällä olen uskaltanut käyttää. Talvella iho voisikin tuosta ottaa nokkiinsa, liian radikaalina hoitotoimenpiteenä. Kuorintavoiteista suosikkini on jo pitkään ollut The Bodyshopin Vitamin E Cream Exfoliance -kuorintavoide, joka on hellänvaraista, mutta tekee ihostani ihanan pehmeän. Kuvaan pääsi mukaan myös Doven suihkugeeli, joka on ihan kelpo tavaraa sekin. :)


Aqualan L -voiteella putsaan silmämeikit. Tämä yleisvoide ajaa asiansa siinä kuivattamatta ja ärsyttämättä, mutta kuitenkin tehokkaasti ilman panda-efektiä. :)



Nyt vielä pitää nauttia atoopisen ihon parhaasta hoitomuodosta, nimittäin auringosta! 



Nina

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Pupujussikat, pupujussikat...

Koko raskausajan olen jaksanut kuolata Pupujussikat-tuotteita (joihin törmäsin muuten aivan sattumalta. Mikä on paskempi juttu lompakolleni.). Tuotteet ovat verrattain toki kalliita, mutta itse olen vain sitä mieltä, että suomalaista käsityötä ja designia tulee (ja pitää) tukea. Ja jos olisin yhtään rikkaampi, niin aivan varmasti panostaisin tavaroihin enemmän ja Ikean kiertäisin kaukaa. :)

Näissä Pupujussikat-ihanuuksissa on vain jotain sellaista hempeyttä ja romanttisuutta, josta pidän. Miau! <3







Näitä voisi tilata joka sävyssä ja mallissa ainakin yhdet! :D

Kuvat "lainattu" täältä. Ja voipihan siellä ostoksiakin tehdä... Itse tyydyn nyt kuitenkin tutkailemaan Huuto.netin tarjontaa, jos säästyisi muutama euro. Ja vähän luontokin. :)



Nina