Pelon tunteet vaihtuvat pikkuhiljaa varovaiseen innostukseen ja odotukseen, että tämä odotus on ohi. Ja alkaa tapahtua... :) Valehtelisin jos väittäisin, että ihan yhtäkkiä olen epäilyksiä vaille oleva, kaikkeen valmis äiti-ihminen. Joka päivä mieleen putkahtaa kysymys, että mihin hiton liemeen olenkaan itseni laittanut. Mutta tämä aito halu saada vauva jo maailmaan on ihan uutta.
Malttamattomuuteen vaikuttaa myös jatkuva kurja olo. Missään asennossa ei ole hyvä, nukkuminen on kaunis muisto vain (nyt herään yössä kerran pissalle ja noin 30 kertaa vaihtamaan asentoa, raah) ja joka puolella kehoa tunnen kipua. Pikkuhiljaa alan vain toivoa, että tämä raskaus olisi ohi. Vaikka kuulemma pitäisi voida nauttia tästä elämän suuresta ihmeestä. Itseasiassa välillä pelkään, että kaikki nauttiminen ja asioiden huomaaminen unohtuvatkin, kun keskityn vain kaikkeen negatiiviseen (noh, kipuun). Mutta niin se vain, ainakin minun kohdallani, että tämä epämukava olo tekee minusta entistä innokkaamman: edessä on melkoinen rääkki vielä, mutta sitten saan pikkuiseni luokseni ja ehkä entisen kepeän oloni takaisin.
Näinkö se raskausaika siis kasvattaa naista ja auttaa häntä valmistautumaan lapsen tuloon?
 |
| Yöpuku odottaa nukkujaansa ja Ihaa unikaveria. <3 |
 |
| Kaappiin on järjestetty ulkovaatteita, petivaatteita yms. tarvittavaa. |
 |
| Ja lipastoon on järjestetty vaatteet kokonsa puolesta. |
Joten rakas vauvani, tervetuloa meille, kun olet valmis ja vielä vähän kasvanut! <3
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti