Hävettää tunnustaa, että ensitupakat on tullut polteltua jo 12-kesäisenä. Siis aivan lapsena! Voi vanhempiani, jotka yrittivät minua kaitsea oikealle ja järkevälle polulle siinä kuitenkin epäonnistuen... Säännöllisesti nortti paloikin suunpielessä jo ehkä 14-vuotiaasta asti. Tai niin säännöllisen epäsäännöllisesti kuin vain alaikäinen voi tupakkaa saadakaan ja poltella.
En ole koskaan yrittänyt lopettaa. Rajoittaa ehkä korkeintaan. Tupakointi on häirinnyt elämääni ja kalvanut mieltäni. Jokaisen flunssan tehdessä tuloaan kurkkukipuiluna olen pelännyt saavani keuhkosyövän ensioireita. Jokainen hengenahdistus ja jokainen vinkuva hengitys on saanut minut miettimään, mitä helkatin järkeä tässä touhussa oikeastaan onkaan. Siltikään, en ole edes yrittänyt lopettaa, vaan olen pistänyt tuhansia euroja savuna ilmaan ja laittanut kehoni (tai keuhkoni ainakin) melkoiseen rääkkiin.
Tupakkaa tuli polteltua siis noin 12 vuotta (APUA!!!!!!!), kunnes tein positiivisen raskaustestin. Ja tästä noin puolitoista viikkoa minä poltin. Ensimmäiset päivät menivät täysin hämillään ollen: siis mitä, voinko minä mukamas ollakaan raskaana. Jotenkin kaikki tuntui niin epätodelliselta, ettei tupakoinnin lopettaminenkaan tuntunut tehtävältä asialta parin päivän ajan.
Muutaman päivän kun sain asioita pohtia ja raskaus alkoi iskostua päänuppiini, alkoi tupakoinnista tulla melkoinen mörkö ajatuksiin, moraalisesta darrasta puhumattakaan. Niinpä röökit vähenivät noin 15:sta 5:een päivässä. Joista jokainen aiheutti siltikin minulle todella pahan mielen. Ystäväni yrittivät lohduttaa minua, että eihän vauva ole edes kanssani samassa verenkierrossa ja ettei minun kannattaisi nyt stressata asioista.
Sitten tuli eräs helmikuinen keskiviikko. Jätin aamutupakan polttamatta, koska ne aiheuttivat minulle yleensä huonon olon. Jätin polttamatta töissä. Jätin polttamatta lounaalla. Jätin polttamatta illalla. Ja oho, niin oli päivä ilman tupakkaa eletty. Kohtalaisen helpostikin. Yllättävän helposti. Suunnitelmissani ei ollut lopettaa tupakointia juuri tänä keskiviikkona, minä vain testasin itseäni, että kuinka pystyn olemaan ilman. Päässäni yksinkertaisesti napsahti jotakin.
Kuljin 3 päivää tupakat ja sytkäri mukanani, mutta ainuttakaan en polttanut. Hyvän olon tunne, että olin pystynyt olemaan tupakoimatta, oli huikea. Ja jokainen päivä oli lisäsaavutus. Sitten tuli eräs lauantai, vaikea lauantai, edesmenneen appiukkoni tuhkien laskeminen haudan lepoon. Voisin ladella tässä miljoona tekosyytä miksi sytytin sen yhden tupakan, mutta en taida viitsiä. Jokainen on niin paska syy. Sytytin tupakan (oltuani tosiaan sen 3 päivää ilman) ja hyi hittolainen, kuinka uskomattoman paskalle se rööki maistui! Poltin tupakasta ehkä noin kolmasosan ja heitin loput menemään. Kaduin koko typerää ideaani vetää koko röökiä. Sain automatkalla itselleni hepulin (kuulostaa koomiselta, ja sitä se kuulemma olikin.) ja heitin koko askin ikkunasta ulos.
Ja siihen loppui minun tupakointi. Nyt tupakatonta taivalta on takana siis lähemmäs puoli vuotta. Joka päivä ajattelen tupakkaa ja nykyään tupakka jopa tuoksuu hyvälle. Maistanut en ole kuitenkaan. Olen saavutuksestani mahdottoman ylpeä. Tupakoinnin lopettaminen nyt raskauden aikana on ehdottomasti elämäni yksi suurimpia saavutuksia. Tämä on edes yksi todellinen todiste siitä, etten ole maailman itsekkäin ihminen.
En vain pystynyt polttamaan enää ainuttakaan röökiä. Jotenkin ajattelin, että mikä oikeus minulla on pilata toisen pienen ihmisen terveys? Ja mahdollisesti elämä? Mikä oikeus minulla on rääkätä häntä savuilla ja myrkyillä? Rääkätä omaa lastani, minun lihaa ja vertani? Lapseni ansaitsee mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämälleen, mahdollisimman terveen kehon. Vain niin hän voi tehdä niitä pieniä ihmeitä ja suuria tekoja, joihin uskon vakaasti hänen pystyvän. <3
Ennen kaikkea, en kestäisi ajatusta, että lapsessani on jotain vikaa, jonka minä olen mahdollisesti aiheuttanut. En voisi elää sellaisen asian kanssa. Nyt saan tarpeeksi morkkista syömällä tuorejuustoja ja pelkäämällä niistä tulevia pöpöjä. Tämä morkkis kyllä riittää...
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti