maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulun jälkeistä elämää.

Joulu oli ja meni. Mööh. Jokaisen joulun jälkeen minulle iskee lievä haikeus. Miksei joulu voi kestää kauemmin? :D Kuten jo todettua, olen aika jouluihminen. Rakastan sitä tunnelmaa, jota omien lasten läsnäolo vain parantaa ja korostaa. Rakastan jouluruokia (laatikot, ah! <3) ja rentoa yhdessäoloa rakkaiden ihmisten kanssa. Rakastan sitä kiireettömyyttä. Tunnustan: rakastan joulua.


Joulun jälkeen jatkuu taas perushuttu arki. Tylsää, puuduttavaa. Ei mitään, mitä odottaa. Joka vuosi sama juttu: kun muut masistelevat syksyisin, niin minä masistelen joulun jälkeen alkuvuoden. Silloin ei ole mitään. Ei yhtään mitään.

Kohtalonsisaria siellä puolella ruutua?

Enpä sitten ehtinyt bloginkaan ääreen ennen joulua. Kaikki ei taas nähkääs mennyt aivan niin kuin alunperin suunnittelin. Käväisimme ennen joulua tosiaan pienellä reissulla ja vielä viime tinkaan ennen lähtöä minä säntäsin hammaslääkärin päivystykseen poistattamaan viisuria, joka alkoi vaivata päivä päivältä enemmän. Ajattelin pelastavani sekä reissun että joulun hammassäryltä. No, hammaslääkäri nappasikin viisureita lopulta kaksin kappalein pois. Viimeinen viikko ja pari päivää päälle ovat menneet siis särkylääkkeitä napsiessa. Antibioottikuurikaan ei heti ensiyrittämällä purrut, joten sain eilen hakea apteekista toisen. Nyt kaikki raajat koukussa toivon, että turvotus ja kolotus pikkuhiljaa helpottaisivat...

No, hammasvaivoista huolimatta meillä oli todella ihana joulu. Ensimmäinen laatuaan omassa, tunnelmallisessa kodissamme. <3


Vietimme joulunpyhät vain kotonamme oman perheen kesken. Jouluaattona minun vanhemmat tulivat meille. Kävimme omassa pihasaunassa joulusaunassa ja Joulupukkikin ehti muorineen tulla kylään. Jänskäsimme Ukkokullan kanssa, että mitä pojat mahtavat moisesta ilmestyksestä tuumia, mutta eiväthän he olleet oikein moksiskaan. Kloppinen ensin vähän arasteli, mutta pieni ujostelu hävisi todella nopeasti ja pojat kävivät muun muassa hakemassa itse lahjansa Joulupukilta. Ja muistivatpa oikein kiittääkin. Jäpikkä halusi myös laulaa Joulupukille, ihan yksin, joten ilmoille kajahti mitä suloisin versio "Joulupuu on rakennettu" -veisusta. Oli siinä äidillä itkussa pidättelemistä - miten tuo pieni VOI olla niin hellyttävä! <3

Kun ei tarvinnut säntäillä paikasta toiseen, sai oikeasti vain rentoutua kotona. Pojat leikkivät, pelasivat ja touhusivat. Televisio oli poikkeuksellisesti päällä aamusta iltahämärään.


 
Joululahjoja tuli taas hirvittävä kasa, mutta kovin mieluisia ovat kaikki olleet. Huikein juttu taisi olla Stigan rattikelkat, joilla lasketeltiinkin jo tukka putkella mäkeä alas Mummolassa. Ihanaa, että eteläänkin tuli juuri jouluksi lunta!


Minä pyysin oikeastaan vain yhtä asiaa: Riviera Maisonin leipälaatikkoa ja se toive myös toteutui. Puspus vaan Ukkokulta, mikäli tänne joskus eksyt <3


Lisäksi sain sähköhammasharjan, viinilaseja ja lahjakortin erääseen rakastamaani sisustuskauppaan... ;) Ukkokulta sen sijaan sai joululahjaksi minulta lahjakortin EMP:lle ja Gugguun oranssit collegehousut - ja oli muuten tyytyväinen mies. Minä siinä päätin, että kevään mallistosta omat Gugguunsa saa myös äiti!

Eilen kävimme Ukkokullan kanssa vielä kaksin leffassa. Se oli ikään kuin viimeinen joululomajuttu. Tänään on sitten palattu sorvin ääreen. Ja olen jättänyt ne jouluruuatkin jo rauhaan. Kyllä - voisin vieläkin syödä yhden päivän lanttulaatikkoa. Olen varmaan hullu? :D Kaikki muut taloudessamme ovat kuitenkin laatikoista toista mieltä, joten hemmottelin miesväkeäni lihapullilla ja tuoreella salaatilla.




Sellaista meillä, mites teillä: miten joulu meni ja mikä oli joululahjoista paras? :)


Nina

perjantai 19. joulukuuta 2014

Raivohärkä.

Meille on ilmestynyt joulun rauhaa ihastuttamaan pieni raivohärkä. Väittävät, että uhmaikä iskee kaksivuotiaana. No ei kyllä iske. Tai ainakin meillä sekä isompi että pienempi ovat olleet melko piece of cake -tapauksia kaksivuotiaana. Oikeastaan tuo meidän kaksivuotias on itse leppoisuus verrattuna kolmevuotiaaseen Kloppiseen. Taivas varjele, minkälainen tämä uhma vielä on!

Ei, tätä ei voi kuvailla sanoin: oman tahdon lisääntyminen. Ehei. Kyse on jotain paljon sekopäisemmästä. Alle kolmivuotiaiden äidit, ehkä teidän on syytä passata tämä teksti. Tai toisaalta lukea se, jotta tiedätte mitä on mahdollisesti tulossa. Ehkä teillä on jonkin sortin kasvamisen ja itsenäistymisen hulluus koettu jo kaksivuotiaana, ehkä teille ei edes ole luvassa tällaista. Mutta jos tämä kuulostaa tutulta, niin kommenttiloora odottaa myötätuntoisia rakkauskirjeitä. Kaikki "ai eeeeeei meidän Liisu-Pekka vaan" -viestit lupaan poistaa oman käden oikeudella.

Puspus vaan, mennäänpä siis asiaan!

Eli juu, sillai kai, että meidän esikoisemme Kloppisen tapauksessa se ihan ehta uhma odotutti itseään aika jetsulleen kolme vuotta ja pari kuukautta, kunnes päräytti päälle sata lasissa. Miten uhma, tai mikälie vaihe, sitten näkyy? Kloppinen tulistuu supernopeasti. Jos asiat eivät suju niin kuin hän haluaa. Jos lelut eivät mene niin kuin hän haluaa. Jos hän ei saa mitä haluaa. Sitten palaa käämi. Toisinaan toisen harmitus jää melko laimeaksi, varsinkin jos osut juuri oikeaan aikaan paikalle, eli toinen ei ole jo kilahtanut. Mutta aivan yhtä usein myöhästyt otollisesta hetkestä ja saat katsoa, kun rakkauspakkaus sätkii maassa, itkee silmät turvoksiin ja huutaa kuin tapettava sika.

Kiva vertauskuva näin joulun alla, eikö?

Itse olen huomannut, että Kloppinen ei selkeästi osaa nyt käsitellä niitä tunteita, kun hän epäonnistuu jossakin. Siis jos hän ei saa vaikka jotakin ukkoa pois auton kyydistä tai kärry ei jää traktoriin kiinni. Ero on aika melkoinen "entiseen" Kloppiseen, sillä hän on melko rauhallinen ja kärsivällinen tapaus. Nyt lehmän kärsivällisyys on kuitenkin vaihtunut kärsimättömyyteen. Ja raivareihin.

Lisäksi tilanteet, joissa en anna Kloppiselle periksi, saavat pojan hiiltymään ennennäkemättömällä tavalla. Esimerkiksi eilen Kloppinen riehusi ja raivosi lattialla yli puoli tuntia, kun en mennyt keräämään hänen kanssaan leluja, vaan ilmoitin, että minä siivoan nyt keittiön ja sinä lelut - tulen auttamaan, kun olen hoitanut ensin sen keittiön. Eipä kelvannut järjestelyt eivätkä neuvottelut. Ei, vaikka näin toimitaan joka päivä, samalla tavalla, kun on lelujen keräämisaika.

Tässä Kloppisen taidonnäyte, kun pyysin häntä keräämään lelut olohuoneesta omaan leikkihuoneeseen. :D

No, tänään vastaava tilanne oli taas miljoona kertaa helpompi eikä ollut minkäänlaisia ongelmia. Eli ehkä eilen koimme kuitenkin jonkin opin hetken, että millä tavalla asioita saa ja millä tavalla ei.

Raivarit ovat aika hurjaa katsottavaa toisinaan. Kloppinen huutaa, karjuu, kiljuu, irvistelee, pyörii maassa ja toisinaan hän koittaa "repiä naamaansa" tai jopa lyödä itseään. Erittäin kahjon, erittäin pelottavan näköistä, johon mikään ei oikein auta. Ei ainakaan meillä, ei Kloppisella. On odotettava, että toinen osoittaa rauhoittumisen merkkejä ja sitten otettava kevyt kontakti. Joka toki usein johtaa uusiin raivareihin. Sitä tulee väkisinkin mietittyä, että VOIKO tämä olla normaalia? Olen lukenut ja kuullut kaikenlaista, jotka tukevat käsitystä, että kyllä - tämä käytös on normaali kehitysvaihe. Mutta silti - oh Dear Mother of God...

Ennustan superfantsua automatkailua kohti Pohjanmaata huomenna! <3 :D

Hyvää viikonloppua, yritän ehtiä eetteriin vielä ensi viikon alussa!


Nina

tiistai 16. joulukuuta 2014

Ajatus käväisi keväässä...

Voitteko kuvitella? Vaikka jouluhössö on ihan kesken! :D

Joo, ehdottomasti nautitaan joulu ensin pois alta, mutta löysin vahingossa niin keväisen herkullisia sisustusjuttuja lasten huoneeseen, etten malta olla vinkkaamatta näistä teille. Joulun keskellä. :)

Bongasin siis Lekmeriltä merkin nimeltä Jox, joka valmistaa kauniin skandinaavisia huonekaluja ja sisustusesineitä. Värimaailma lumosi minut täysin, sillä olinhan suunnitellut maalaavani yhden pinnatuoleista mintun väriseksi poikien nukkumishuoneeseen. Niinpä tein muutaman kollaasin, johon lisäilin herkkuja, jotka ehdottomasti voisin kotiuttaa. Pöytä ja tuolit askartelua varten sekä pikkupurkkeja pikkuleluille leikkihuoneeseen, ja sinne nukkumishuoneeseen tyynyjä, matto, valaisin lipaston päälle ja hauskat talohyllyt... Oi, tahtoo! <3



Kaikki kuvat lainattu Lekmerin sivuilta.

Tämä sisustuskuume on piinallinen! Mikä tähän auttaa?

Muu kuin sisustaminen? ;)


Nina

maanantai 15. joulukuuta 2014

Poikien joululahjatoiveita

Apua - alle 10 päivää jouluun! Joko saa hyperventiloida ja haaveilla kinkusta ja odottaa Joulupukkia ikkunassa? Tunnustan olevani jouluihminen - tykkään hössöttää eikä muidenkaan hössötys juuri häiritse. Viime päivinä olen kuitenkin ollut kireä kuin viulunkieli ja koska v*ttup*rkeleet on kiva jättää näin joulun alla kirjoittamatta, niin olen pärissyt blogin ulkopuolella. Lähimmäisteni iloksi. Virn. :D

No, takaisin jouluun. Ja johonkin positiiviseen aiheeseen. Kävimme Ukkokullan kanssa viikonloppuna toimittamassa pukin apureiden virkaa eli ostamassa joululahjoja pojille. Eilen paketoimme niitä ja hihkuimme kuinka mukavaa tämä on. Joka vuosi olemme kahdestaan sekä etsineet lahjoja että paketoineet niitä. Siinä on ihan oma tunnelmansa, joku aivan erityinen juttu. <3

Vaikka tunnustamme molemmat Ukkokullan kanssa "kärsineemme köyhää lama-ajan lapsuutta" ja haluaisimme nyt hukuttaa lapsemme materiaan, koska itse emme saaneet, koitimme pitää järjen päässä. Ostimme pojille lahjaksi asioita, joiden tiesimme olevan erittäin mieleisiä. Yritin kirjoittaa poikien kanssa kirjettä Joulupukille, mutta kun Kloppisen toiveet alkoivat jo heti kättelyssä olla tyyliin matoja ja hirviöitä, päätin antaa olla. Kirjoitetaan sitten ensi vuonna, vuosi viisaampana. ;) Jäpikältä sen sijaan kysyessäni sain selkeät toiveet: työkaluja ja auto. Eipä varmaan vaikeaa arvata, että ainakin kaksi edellämainittua toivetta toteutetaan...


Kloppinen sen sijaan rakastaa isolla R-kirjaimella dinosauruksia, joten pehmoinen ja aika söpökin dinokaverus löytyy Kloppisen paketista. Muuten on lie aika selvää, että kun lahjansaajille on ikäeroa vain yksi vuosi, ovat kaikki lahjat aika yhteistä kauraa. Yhteisiin leikkeihin pojat saavat Joulupukilta muun muassa Brion hellan. Yksi poikien lempileikki onkin ruoanlaitto. :)

Pikkuhahmot, kuten Fisher Pricen Little Peoplet ja Muumit, ovat kovassa suosiossa, joten pukinpakettiin ollaan toivottu lähipiiriltä myös Muumilaivaa ja Fisher Pricen maatilaa.


Paketteihin kääräistiin myös tusseja, Kloppiselle uusi tehtäväkirja (Miina ja Manu! Pienet nostalgia-överit, kun tajusin että itselläni on ollut IHAN SAMANLAINEN!) ja muovailuvahoja, joista varsinkin Kloppinen on innostunut aivan hurjasti. Mietimme myös muutamaa peliä, mutta ne tuntuivat meistä vielä liian monimutkaisilta. Etenkin kun myös kaksivuotias Jäpikkä tahtoo osallistua. Ja osata. Niinpä tyydymme pelaamaan vielä Choco-pelillä ja muistipeleillä hetken ja ostamme/pyydämme pelejä lahjaksi vasta myöhemmin.

Millaisia lahjoja teidän pukinkonteista löytyy? Entä mitä pienet toivoivat lahjaksi? Matoja, hirviöitä, anyone? ;)


Nina

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Sisustus-haaveita ja -suunnitelmia

Tiedättekö, olen ihan toivottomassa Instagram-koukussa. Ja ei, minä en siellä stalkkaa Janni Hussia enkä Hunkseja, vaan sisustuskuvia. Inspiroidun, saan ideoita ja pyörin monta kertaa päivässä omassa haavemaailmassani. Oma koti - mitä kaikkea voinkaan täällä toteuttaa ja tehdä! Etenkin kun tämä meidän koti on jotenkin todella inspiroiva jo omalla olemuksellaan. No, haavemaailmani inspiroimana ajattelin omaksi, ja vähän teidänkin, iloksi tehdä pientä listaa röyhkeästi sieltätäältätuolta varastamieni kuvien kera, että mitä kaikkea haluaisin meillä sisustuksen suhteen askaroida.

1. Sisäänkäynti ja kuisti

Tällä hetkellä haaveilen totta kai jouluisesta ja talvisen tunnelmallisesta sisäänkäynnistä, joka syntyy muun muassa sypresseillä ja lyhdyillä. Iso kranssi on sekin ostoslistalla.


2. Pieni tila rappusten alla

Eteisessämme rappusten alla on hieman tyhjää tilaa. Ja sana "hieman" tekeekin kaikesta pirun kinkkistä. Rappusten alle sijoitettiin kylpyhuoneremontin yhteydessä lämminvesivaraaja, joten se vie rappusten alla olevasta tilasta ison siivun, mutta alle jää kuitenkin pieni tyhjä tila. Tällä hetkellä se toimii ylirumana varastona tavaroille, jotka eivät ole muuton jälkeen löytäneet paikkaansa, mutta ai että, kun sille keksisi jotain järkevämpää ja silmää hivelevää käyttöä...


3. Keittiön sisustus

Keittiössä remontti on pientä viilausta vailla valmis, joten nyt olisi aika pienelle sisustamiselle ja somistamiselle. Vaikka keittiössä yksi tärkeimmistä asioista on tasotila, kaipaan minä tasoille jotakin kaunista. Tykkään runsaasta tyylistä, krumeluuristakin, kunhan silläkin on rajansa ja tavaramäärä ei tee siivoamisesta yhtä tuskaa. Meidän keittiössä on avaraa tilaa myös lattiatasossa, joten pieni saareke tuollaisen tuolin kera olisi ihana kombo! <3

 

4. Uusi ruokailuryhmä

Olen ihan tajuttoman kyllästynyt vanhaan ruokailuryhmäämme, joka ei mielestäni tyylillisesti edes tähän taloon sovi. Haaveilen puisesta pöydästä ja pitkästä penkistä toiselle puolelle.

 

5. Kauniita esineitä, jotka kruunaavat kokonaisuuden

Lyhtyjä, turkistyynyjä ja -torkkupeittoja, sisustustyynyjä lisää sohvalle ja Riviera Maisonin valokuvakehyksiä koukkujen kera. Nämä ovat ostoslistalla.

 

6. Jotain hauskaa poikien nukkumishuoneeseen

Poikien nukkumishuone on tällä hetkellä suuren kysymysmerkin alla. Ensinnäkin se huone on tällä hetkellä "turhan iso", joten siellä voisi toteuttaa monenlaisia ratkaisuja nukkumisjärjestelyjen suhteen. Etenkin, kun pinnasänky mitä luultavimmin lähikuukausina pienemmältä vaihtuu isompien lastensänkyyn. Lisäksi huoneeseen kaivattaisiin myös lisää säilytystilaa. Ja hauskuutta! Näitä ratkaisuja olemme Ukkokullan kanssa harkinneet ja pyöritelleet:

 


7. Kevään kohde: terassi

Meidän talossa ei ole lainkaan terassia ja koska meistä sellainen on melkeinpä oltava, niin olemme suunnitelleet erillistä terassia vanhojen omenapuiden keskelle. Oma viihtyisä alue ja grillikatos.


Työn alla on muuten postaus meidän kodista, sellaisena kuin se tällä hetkellä on - paikka paikoin aivan fantastisen ihanana, ja paikka paikoin ihan kamalan keskeneräisenä.

Mutta omakotitalohan on aina ikuisuusprojekti. Right...? :)


Nina

Ps. En saanut sitä hakemaani työpaikkaa ja vaikka se paikka ei edes tuntunut minun paikalta, olen ihan siipi maassa. Olinko niin hiton surkea? Oliko palkkatoiveeni liian korkea? Saanko koskaan töitä? Oliko urani siinä? Olenko pian leipäjonossa? Vaikka kuinka eilen uhosin Ukkokullalle, että työnnän duunijutut nyt loppuvuodeksi sivuun ja keskityn jouluun, niin jatkuvasti päässäni pyörivät mitä sekopäisimmät ja lannistavimmat ajatukset. Jee.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Söpöyksiä lastenhuoneessa

Bongasin Facebookin hämmästyttävästä maailmasta turkulaisen harraste-käsityöläisen tekeleitä ja ihastuin niihin niin kovasti, että 1) niitä oli pakko ostaa kotiin, ja 2) esitellä myös teille. Kyseessä on handmade by Kotona -sisustustuotteet, joita kannattaa käydä vilkaisemassa olitpa mistäpäin tahansa - näitä kun saa tilattua netin kautta kotiin.

Minä tilasin poikien nukkumishuoneeseen kaksi pehmoista pilvikoristetta ja viirin.



Pehmeille pilville olisin keksinyt vaikka mitä käyttötarkoituksia ja pitkään itse harkitsin laittavani ne roikkumaan katosta, mutta lopulta ne löysivätkin paikkansa seinältä osana kollaasia.


Jäpikän puolen kollaasi näyttää tältä:


 

Ja Kloppisen puoli näyttää tältä:



Viiri päätyi Kloppisen sängyn viereen. Olisin halunnut laittaa viirin Jäpikänkin sängyn viereen, mutta pienempi on sen verran jästipää, ettei hän antaisi viirin olla hetkeäkään rauhassa... :D


 Sellaisia, aika ihania eikö? <3


Nina

perjantai 5. joulukuuta 2014

Avokadoa aloittelijoille.

Minä olen ollut aina ihan toivottoman huono syömään avokadoja. Joo, tiedän - ne ovat superterveellisiä. Mutta kun ei. Meikämannekiinin suuhun ne ovat aina silti maistuneet karseilta. Se tuhti rasvaisuus. Yäk. Oksettavaa.

En ole silti antanut periksi, vaan olen kuitenkin yrittänyt tottua avokadon makuun. Totutella pikkuhiljaa. Kunnes eilen löysin makukombon ja juuri minulle sopivan käyttötavan avokadolle. Jos sinäkin olet yhtä surkimus ja aloittelija avokadojen kanssa, niin testaapa tätä!

Avokadoa leivällä. Ruisleivällä. Päällä hieman voita, sitten lusikoit avokadoa päälle. Ripaus suolaa ja mustapippuria. Kruunaa voikkari basilikan lehdillä. Oli loistavan hyvää. <3


Maistuuko avokado teille? Miten te syötte avokadoa? Vinkit jakoon keltanokalle!

Viikonloppuja <3


Nina

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulunmakuisia juureksia

Minulla on nyt käynnissä operaatio syö enemmän kasviksia-vihanneksia-juureksia-mitä-ne-ny-o-ku-maassa/mullassa/puussa-kasvaa. Toistaiseksi projekti pyörii onnistuneena käynnissä ja yritän vimmaisesti löytää uusia makuja sekä reseptejä. Yksi aivan liian helppo idea on kuitenkin unohtunut kaiken hifistelyn keskellä: uunivihannekset.

Kokkasin niitä viikonloppuna kinkkurullan lisukkeeksi, sillä vietimme perheen kesken perinteisiä pikkujoulujamme. Uunipataan päätyi satokauden herkullisia, edullisia ja kotimaisia juureksia yrttien kera. Uunivihannekset maistuivat aivan taivaallisen hyviltä. Uuni tekee vihanneksille jotain aivan fantastista... <3 Koska makuelämys sopii loistavasti näin joulun alle syötäväksi jo pelkästään satokautensa puolesta, laitetaanpa resepti jakoon täälläkin.

Kuori/paloittele/lohko/laita uunipataan:
<3 perunoita
<3 porkkanoita
<3 lanttua
<3 punajuuria
<3 punasipulia
<3 valkosipulia


Mausta laittamalla sekaan:
<3 oliiviöljyä
<3 suolaa
<3 mustapippuria
<3 oreganoa
<3 persiljaa
<3 rakuunaa
<3 rosmariinia


Sekoita kunnolla ja lykkää uunin perukoille n. 45-60 minuutiksi (kypsymisaika vaihtelee vihannesten koon mukaan) 200 asteeseen.

Onneksi ostettiin juureksia isot säkit - tein näitä tänäänkin karjalanpaistin kaveriksi. Punajuuri sopii muuten aivan uskomattoman hyvin lihan kaveriksi. Kannattaa kokeilla!

Viikonloppuna laitoimme kotiin vähän jo joulun tuntua ja voin kertoa, että sitä hetkeä olin odottanut. Omakotitalo aivan huusi pimenevinä iltoina sitä ihanaa, joulukoristeiden tuomaa tunnelmaa. <3 Muutaman pienen koristeen ajattelin vielä ostaa, jos vain hilut suinkin riittävät muiden jouluostosten lisäksi. Joulukuusi saa vielä hetken odottaa vuoroaan. :)


 

Meillä päivittäin kurkitaan myös joulutonttuja. Äiti ja isi kun muistavat ahkerasti muistuttaa lapsia, että siellä ne tontut vilkuilevat tiuhaan tarkkailemassa pikkumuistivihkojensa kanssa, että miten perheen lapset käyttäytyvät... Kröhöm.




Nina

maanantai 1. joulukuuta 2014

Semmonen kauluspaita.

Työhaastattelu on ollutta ja mennyttä. Se meni varmaan ihan hyvin, sillä tänä aamuna sähköpostiini oli tullut viesti jatkoonpääsystä ja lisätehtävästä. Tietää siis mihin tämän illan tunnit kuluvat. ;) Innostuin aivan toden teolla työnhausta ja laitoin parin muuhunkin paikkaan hakemuksen. Nyt alkaa olla sellainen olo, että on aika palata "oikeisiin" töihin. Pojat ovat isoja ja taitavia, ja minäkin alan ehkä pikkuhiljaa kaivata jotakin muutakin. Ainakin muutosta tilin saldoon - kotihoidontuella kitkuttelu alkaa ottaa nyt päähän ja toden teolla...

No, ajattelin jakaa teidän kanssa sellaisen maagisen SIIS MITÄ V*TTUA -hetken. Tiedättekö sellaisen, kun on vähän kiire ja hiki ja jännittää ja ahdistaa ja sydän tykyttää ja kaikki on kesken ja kaiken pitäisi olla jo valmista. Eilen. No, sellainen hetki koettiin siinä työhaastattelun alla. Mietin työhaastattelu-vaatetustani ja päädyin nopeasti melko ilmeiseen, eiku klassiseen, valintaan: kauluspaitaan. Olin ostanut sellaisen kivan rennon just joku aika sitten HenkkaMaukasta. Se oli kerran käväissyt päällä, pyykkikorissa, pesussa ja nyt se roikkui vaatehenkarilla ryppyisenä kuin mikä.

Vaan nou hätä - ei kun silitysrauta kaapista ja hommiin!

Päätin nyt ainakin muodon vuoksi vilkaista pesuohjelappua, että millaisessa lämpötilassa paidan sopisi silittää. Ja arvatkaa mitä - lapun mukaan paitaa EI saa silittää, ollenkaan.

Kyllä: on olemassa kauluspaita, jota ei saa silittää. Kauluspaita, joka ei todellakaan siliä itsestään. Kauluspaita, joka on ehdottomasti pakko silittää. Voi jysäys, että kiristi hetken aikaa panta. Kunnes päätin sitten ilmiliekkejä uhmaten silittää paidan. Ilmiliekeiltä onneksemme vältyttiin, vaan tuloksena oli melkoisen sileä kauluspaita. Paita, jolla kehtasi mennä haastatteluun ja paita, joka päällä päästiin ihan jatkoonkin. Sillai kai!

Tuntuu kyllä aivan hurjalta, että saatan palata työelämään. Sairaan pelottavaa. Osaanko olla sosiaalinen enää ollenkaan? Osaanko tehdä enää yhtään mitään? Vai olenko vaan jättimäinen pettymys?

Itseluottamus - misä sää oot?

Tuntuu haikealta, että pojat menevät lähikuukausina hoitoon ja ovatkin jonkun ihan muun kanssa ison osan päivästä. Joku muu näkee, mitä he keksivät ja oppivat. Toisaalta myös kovin ihanaa - mitä kaikkea ylikivaa päiväkodissa tehdäänkään? Uusia kavereita, hyvää tärkeää varhaiskasvatusta, hyviä tapoja... Poikien päivähoito on oikeasti hyvä juttu. Toivon ainakin. Viikonloppuna ihastelin Kloppisen rakentajainotteita: hän rakensi Brion rakennuspalikoista ihan hillittömän hienon "linnan, jossa asuu kuningas ja kuningatar". <3


Mukavaa alkavaa viikkoa - ja alkavaa joulukuuta, ihanaa vihdoin! <3


Nina