Täällä taas!

Pitkästä aikaa: Moi!

Tuntuupa hurjalta, että viime postauksesta on kulunut melkein neljä kuukautta! Miten ihmeessä sitä lähtisi edes puimaan sinä aikana tapahtuneita asioita...

Syy tauollehan oli opiskeluni. Takana on aivat hurjat kuukaudet: päivät olen kaitsenut lapsia ja illat sekä viikonloput vääntänyt kouluhommia. Tauolla ei ole ollut vain bloggaus, vaan myös ihan kaikki liikunnat ja osittain myös sosiaalinen elämä. Kavereitakaan ei ole aivan entiseen tyyliin ehditty siis nähdä. Mutta repiminen kannatti, olen nyt nimittäin viittä vailla valmistunut. Opinnäytetyö on valmis, kaikki tarvittavat kurssit suoritettu. Enää puuttuu lappusota koulun kanssa: oppari pitää vielä virallisesti luovuttaa ja tutkintoa pitää myös hakea virallisesti lomakkeitse. Sitten se on siinä.

Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä tunnetta, olen aivan hillittömän ylpeä itsestäni. Olen tehnyt nimittäin valtaisan työn ja moni on epäillyt matkan varrella, ettei tästä mitään tule. Myös ennen kaikkea minä itse. Mutta niin vain kovalla työllä ja itsekurilla olen saavuttanut tutkinnon. Olemalla samalla kahden alle 2,5-vuotiaan kanssa kotona. Huhhei, on varmaan syytäkin tuntea sisuskaluissa pientä ylpeyttä... :D

Mitä muuta näihin kuukausiin on mahtunut... No, ainakin edessä on muutto. Taas, kyllä vain. Tässä kodissa ehdittiin asua vuosi ja risat, kun vuokraisäntä ilmoitti, että hänen ex-rouvansa haluaa muuttaa tähän takaisin. Harmi, mutta toisaalta helpotuskin. Olemme kironneet tämän kämpän ominaisuuksia lukuisia kertoja ja nyt on aika sitten toimia. Olemme pitkään jo harkinneet oman talon rakentamista, mutta koska irtisanomisaika on "vain" puoli vuotta, emme luonnollisestikaan ehdi tölliä laittaa tässä ajassa pystyyn. Koska vuokra-asunnot maksavat ihan sikana, olemme tulleet sellaiseen tulokseen, että ostamme vanhan talon. Jollei ihan mahdottomia muutoksia suunnitelmiin nyt yhtäkkiä tule. Taloja on käyty katsomassa monta ja vielä tämän viikon perjantaina on edessä yksi asuntonäyttö, mutta yksi kohde on ollut ylitse muiden ja ehkä tullut meidän uniinkin...

Kaikki on kuitenkin vielä niin auki, etten uskalla hehkuttaa yhtään mitään ennen kuin nimiä on paperissa. Mutta luvassa on siis talokuumeilua ja muuttohommia viimeistään syksyyn. Ja jos tuuri käy, niin kesään mahtuu vielä remppahommiakin... :)

Kesästä sen verran, että aion viettää sen kotona vielä poikien kanssa. Suunnitelmissa on vain lomailla, olla paljon ulkona ja tehdä lomareissuja. Syksyllä ehkä kutsuu jo työt, mikäli sellaisia saan. Uskomatonta mikä haikeus pelkästä ajatuksesta syntyy! Ei sillä - olen menettänyt järkeni kotona tuhat kertaa ja ajatellut, että lähden tältä seisomalta vaikka bajamajoja pesemään, kunhan ei tarvitse olla näiden rasavillien kanssa hetkeäkään kotona. Mutta toisaalta, on ihan kauheaa, että pojat eivät olisikaan enää kotona, vaan suurimman osan päivästä jonkun muun kanssa. Ihan kauheaa, että aamupalaa ei enää syötäisi kaikessa rauhassa hartaudella sotaten, vaan kovalla kiireellä herätyskellon herättämänä. En olisi kuuna päivänä uskonut, että kykenen olemaan näinkin pitkään lasten kanssa kotona. Ja nyt kun mietin, on tämä reilu 2,5 vuotta mennyt käsittämättömän nopeaa...

No, sellaisia kuulumisia ja fiiliksiä pitkästä aikaa. Asiaa olisi vaikka ja kuinka, mutta jätetäänpä asioita vielä tuleviinkin postauksiin. Ja lupaan - niitä ei joudu odottamaan neljää kuukautta. ;)


Nina

"Hiljaiseloa".

Tästä blogista on tainnut tulla tylsin ikinä. Elämä on vain tällä hetkellä sellaista kiireisen tylsää settiä, että päivä on ei-niin-mediaseksikästä eikä siitä kirjoiteta fantastista postausta.

Päivä kun sujuu kutakuinkin näin, joka päivä:

Aamulla herään poikien kanssa, syödään aamupala, touhutaan, siivotaan, leikitään, luetaan kirjaja, pyykätään ja laitetaan ruokaa. Lounasta, tänään jauhelihakeittoa, josta Kloppinen onnistui syömään ainoastaan perunat ja jauhelihat - porkkanat ja lantut eivät menneet sensuurin läpi. Sitten Jäpikkä meneekin jo päikkäreille ja Kloppinen viettää satuhetkeä sohvalla. Minä yritän tällä välin lukea koulukirjoja tai sitten myönnän tappioni, kuten tällä hetkellä, ja kirjoitan blogia. Postausta, jolla ei ole oikein mitään erikoista kerrottavana, mutta tuleepa tehtyä. Helvetin huonojen kuvien kera. Ihanan laadukasta! <3

Sitten onkin jo iltapäivä ja taas touhutaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, muun muassa köökissä. Eilen väänsin sämpylöitä yleisön pyynnöstä, ovat ne vaan hitsin herkullisia kyllä minustakin.

Tämä resepti ei keksi polkupyörää uudelleen, mutta paljastetaanpa se kuitenkin:

Ninan herkut sämpät <3

Näitä tarttet:

- 5 dl vettä

- 50 g hiivaa

- 2 tl suolaa

- 1 rkl sokeria/siirappia/hunajaa

- 4 dl grahamjauhoja.

Liuota hiiva kädenlämpoiseen veteen ja lisää sekaan edellämainitut. Anna turvota viitisen minuuttia.

Sitten tarttet:

- 7 dl vehnäjauhoja

- 1/2 dl oliiviöljyä

Ala työstää taikinaa lisäämällä vehnäjauhoa tasaisesti. Minusta paras taikina tulee, kun jauhoja lisää noin seitsemän desiä. Loppuvaiheessa lisää sekaan öljy.

Anna taikinan nousta puoli tuntia lämpimässä paikassa liinan alla.

Kun taikina on noussut, jaa taikina kahtia ja tee molemmista puolista oma levyllinen sämpsää: tee taikinasta pitkulainen ja leikkaa siitä samankokoisia fliisuja veitsellä ja pyörittele sämpylöiksi. Anna nousta liinan alla vielä toiset puoli tuntia.

Paista 225 asteessa 10 minuuttia. Meillä on kiertoilmauuni, ja tämä kombo toimii parhaiten ainakin meidän uunissa.

Meillä nämä sämpylät uppoavat ihan kaikille, nams. <3

No, takas päivän tapahtumiin. Ennen päivällistä meikäläinen hipsii jumpalle, eilen BodyCombatiin, tänään reisivatsapeppuun. Hiki lentää. Takaisin sorvin ääreen. Pojille iltapalat ja yökkärit, pehkuihin. Nina sohvalle. Ei, ei rentoutumaan, vaan lukemaan koulukirjoja, joista saa kirjoitella referaatteja ja esseitä. Sitten kello onkin jo kymmenen ja päästä sammuu lamppu.

Siinäpä se. Kuulostaa tylsältä, mutta kumman vauhdilla päivästä katoaa vain tunnit...


Nina

Sama vanha laulu.

Nimittäin mitä tehdä kampaajalla hiuksille?

Sellainen peliveto on tehty, että varasin ajan itselleni ajan ihkauuteen kampaamoon, joten toivottavasti lopputulos on mieleinen. Jännittää, mutta toisaalta fiilis on myös aivan hillittömän toiveikas, sillä lähes joka kerta olen entisen kampaajan jäljiltä ollut melkoisen pettynyt lopputulokseen.

Tällä hetkellä tukka näyttää kutakuinkin tältä:

Kuva otettu hetkeä ennen, kun lähdin kahvakuulailemaan - siksi treenikuteet. ;)

Kummallisen värinen, ehdottomasti liian punertava, todella teollisen ja luonnottoman värinen. Kaikenkaikkiaan: dislike!

Kun takana on putki epäonnistunutta värjäyssettiä, kummasti alkaa tehdä mieli värjätä takaisin todella tummaksi... Siinä on sitä jotakin, siinä tummassa. Yksinkertaisen kaunista. Ja se onnistuu AINA.

Kuva Googlesta.

Toisaalta, tuohon yksiväriseen tummaan vain kyllästyy niin helposti. Kaiken lisäksi minulla on ollut tuollaiset hiukset jo vuosikaudet ja mieli tekisi jotain aivan muuta. Jotain kesäistä, vaaleita raitoja, vaaleanruskeita sävyjä. Ei oranssia, mutta lämpimiä sävyjä. Kuitenkin tuhkaisia.

Kuvat Googlesta.

Karamellin värisiä raitoja? Nam! (Voiko ne syödä?)

Ette arvaa ikipäivänä mistä nää kuvat on?

Olenkohan maailman hankalin asiakas? :D

Päivitystä tapahtuneesta siis coming up!

Muuten meille kuuluu seuraavaa: minä olen ollut törkeässä flunssakierteessä KAKSI viikkoa, kärsinyt ihan törkeän mustista sukista (oma postaus ehkä tulossa, mikäli saan sellaisen luovan raivon takaisin päälle), pojat ovat nuhassa, parin viikon tauko treenaamisesta (paitsi eilen olin siellä kahvakuulassa, TAIVAALLISTA!) ja opintopisteitä puuttuukin tuplasti enemmän kuin luulin.

* Tähän sellainen sekopäinen nauru loppuun? *

Simmottis. Kuullaan taas!


Nina

Kevään miikkarit.

Pitkästä aikaa - tsau!

Haluaisin nyt jaaritella kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta yllätyttekö, jos kerron, että on vähän kiire, joten en ehdi?

No, en tosiaan ehdi. Pitää mennä lukemaan koulukirjoja Kloppisen viereen sohvalle. Se lueskelee siellä nimittäin omia kirjojansa, eikä nuku enää niitä päiväunia. No can do - jos se ei nuku, niin se ei vaan nuku.

Sen verran ajattelin kuitenkin tulla käymään, että kysyn teiltä, mitä te tykkäsitte Meandi:n kevätmallistosta? Hitti vai huti?

Minä petyin. Kloppinen sai ainoastaan hatun, jonka ajattelin mätsäävän kivasti Polarn O. Pyretin keltaisen kevättakin kanssa. Minä halusin harmaat yogat ja Jäpikkä sai muutaman setin lammas- ja pöllöversiona. No, eipä mene talous aivan kuralle, kun must have -herkkuja oli näin vähän.

kuvat: meandi.fi

Mukavaa viikonloppua!


Nina

Intoa ja motivaatiota.

Tunnustan, olen ihan törkeä välineurheilija - mikään ei innosta treenaamaan enempää kuin uutuuttaan hohkaavat treenivaatteet. No, ehkä tulokset... Mutta kuitenkin uusilla treenivaatteilla ja -varusteilla on kumman motivoiva vaikutus. Ainakin minulle. Toivoin Joulupukiltakin treenijuttuja ja pyyntöni kuultiin: paketeista paljastui uusi treenikassi, treenikengät ja jopa soman pinkit urheiluliivit. Ukkokulta. <3

Tuo Olvin Teho Sport -suklaa palautusjuoma on herrrrkullista! Senkin takia jo innostuu käymään nostelemassa rautaa vaikkapa kahvakuulan muodossa. ;)

Päätin joululahjojen lisäksi päivittää myös treenivaatepuolta ja uusien tieltä heitin monta kulahtanutta vaatekappaletta pois. Hm.comista tilasin vaaleanpunaisen topin, muut on tilattu Ellokselta. Kuvat myös pöllitty kyseisten nettikauppojen sivuilta. Yllättäin.

Viime viikolla olin aika epätavallisen tehokas ja ahkera: tein kaksi koulutehtävää, joista toinen oli viisi sivuinen essee, kävin kolmessa jumpassa (mm. BodyPump ja BodyCombat) ja siivosin kodinkin mopin kanssa viipottaen. Ja kaikki siitä huolimatta, että yhtenäkään yönä en ole saanut nukuttua kuin pätkiä - koskakohan meikäläisestä loppuu patterit?

Varmuuden vuoksi soitin aamulla isälleni ja pyysin, josko pojat voisivat mennä yhdeksi yöksi Mummolaan viikonloppuna. Mahtava, äärettömän rakas isäni tuumi tähän, että eikös ne pojat voisi tulla ihan koko viikonlopuksi... <3

Eli edessä on vielä neljä yötä ja sitten viimeistään saa nukkua oikein olan takaa...

Mukavaa alkavaa viikkoa!


Nina

Kiireinen kevät.

Joululoma on jatkanut lomaansa päässäni enkä ole saanut oikein mitään järkevää tehdyksi. Syytän tästä saamattomuudesta huonosti nukuttuja öitä, ja ne puolestaan johtuvat aina vain Kloppisen "vaiheesta".

Uskokaa pois, nyt meillä TAAS yritetään nukkua päiväunia. Joskus oikein huvittaa, että nytkö meilläkin sitten alkoivat nämä uniongelmat ja kunnolla, kun tähän mennessä meillä on nukuttu aivan mielettömän hyvin. Tilanne on nyt kuitenkin taas se, että Kloppinen yritetään saada nukkumaan. Parina päivänä Kloppinen nukahtikin ja nukkuin 40 minuutista tuntiin. Eilen jätkä vetäisi parin tunnin päikät huiviin, eikä olisi vielä silloinkaan herännyt ilman herättämistä. Ilta sen sijaan olikin yhtä sirkusta. Liekö johtunut liian pitkään nukutuista päiväunista, en tiedä. Tunnin verran Kloppinen huuteli meitä ja hakkasi huoneensa seiniä. Aika hurjaa meininkiä, mutta ei auta kuin olla tiukka ja päättäväinen.

No, öisin tosiaan huudetaan vähintään kerran. Edelleen. On uskomattoman turhauttavaa herätä parin tunnin välein monta kertaa yössä. Kippis teille, jotka valvovat joka yö, olette superb! Tunsin itseni aivan totaalisen naatiksi vielä viime viikon lopulla - väsymys otti sellaisen yliotteen, että koko elämä tuntui aivan paskalta. Dramaattista. ;) Viikonloppuna Kloppinen heräsi onneksi vain kerran ja silloinkin vasta aikaisin aamulla, kuuden jälkeen. Eli sain parina yönä monen tunnin katkeamattomat unet. Teki hyvää, vaikka viime yönä heräsinkin jälleen kolme neljä kertaa.

Treeni sen sijaan on kulkenut hyvin ja se vasta hyvää pääkopalle tehnytkin. Ihan yhtä ahkerasti aion treenata vastakin, sillä mikään ei ole niin mahtava kuin tuntea se polttava kipu lihaksessa. Olen kai menettänyt järkeni? :D

Lisästressiä ja -aktiviteettia kevääseen tuo ehdottomasti opiskelu. Luulin, että minulla on aikaa tehdä tehtäviä kesään saakka, mutta tänään selvisi, että minulla on opiskeluoikeutta kesään saakka - minun pitää saada kaikki tehtyä siis huhtikuun loppuun mennessä. Kääks. Ei auttanut muu kuin selvitä alkujärkytyksestä, napata kalenteri ja aikatauluttaa tulevat 16 viikkoa todella tarkkaan. Uskon, että kaikki on mahdollista, kunhan nyt vain keskityn olennaiseen ja pidän tavoitteet kirkkaana mielessä. Olen psyykannut tänään koko aamun itseäni, että nyt on alkamassa yksi rankempi vaihe elämässäni, mutta se on niin lyhyt, että siitä selviää varmasti.

Minun kevät on siis tiukkaan aikataulutettu yhdistelmä opiskelua, treenaamista ja kotiäitiyttä. Kaikessa touhukkuudessa aion ehtiä kuitenkin panostamaan parisuhteeseen ja vapaa-aikaankin. Pieniä irtiottoja pitää ehdottomasti suunnitella sinna ja tänne, että jaksaa muuten kuluttavaa arkea. Kuten vaikka pestä kuulakärkikynä-leikin tuloksia sieltä ja täältä...

Niin, ja blogiakin aion yrittää päivittää aina, kun siihen suinkin on mahdollisuus. Oli sitten järkevää kerrottavaa ja kirjoitettavaa, tai ei. :)


Nina

Kouluhommien lomassa.

Tämä viikko on mennyt vahvasti koulujuttujen parissa ja paljon olen saanut pahaa aikaiseksikin. Tekeminen ei toki siihen lopu, vaan itseasiassa tahti taitanee vain kiihtyä. Blogissa minua ei ole siis pahemmin näkynyt, mutta olen vähän kaavaillut, että jatkossa postauksia satelisi rutkasti ahkerammin... Siitä lisää lopussa. ;)

Koulutehtävät on mahdollistanut poikien loistavat, pitkät päikkärit yhtäaikaisesti vielä jopa. Kun unta riittää joskus jopa 2,5 tunniksi, on siinä ajassa jo ihan oikeasti mahdollista saada jotain tehtyäkin. Mitään sluibailu-hetkiä ei kyllä päivään pahemmin mahdu, mutta jotenkin olen nauttinut koulujuttujenkin tekemisestä. Etenkin sen opparin, sillä aihe on minusta aika kutkuttavan mielenkiintoinen. Toivottavasti siitä tulee yhtä hyvä kuin miltä nyt tuntuu.

Jäpikästä on kehkeytynyt aikamoinen kävelijä! Ja todella nopeasti vieläpä. Hän mennä kävelee jo pitkiäkin matkoja, hän saattaa kääntyä yhtäkkiä toiseen suuntaan ja joskus hän saattaa tanssia seisoaltaan. Tuntuu ihan mahdottomalta, että meidän pieni kuopus on kaikkea paitsi pieni - osaahan se jo kävellä! Hmph.

Tänään aamulla Jäpikkää herättäessäni tunsin ihan uskomattoman vahvan vauvakaipuu-tuntemuksen. Jäpikkä venytteli yksiosaisessa yöpuvussaan pinnasängyssään ja siitä näystä tuli melko kummallinen fiilis, että voi eiiiihh, jos ei meille enää tulisikaan uutta vauvaa... Kolmannesta lapsesta on kyllä käyty keskustelua ja aikamoisen vauvakuumeen kourissakin tuli piehtaroitua vielä jokin aika sitten. Tästä pitänee ehkä kirjoitella ihan oma postauksensa, sillä sekopäisiä ajatuksia riittää vaikka muille jakaa. Onneksi (?) pahin vauvakuume on kuitenkin laantunut.

En häpeäkseni muista, että mitä olen viimeksi Jäpikän tutittomuus-touhuista tänne kirjoittanut, joten anteeksi mahdollinen toisto. Enihuu, meillä ei enää käytetä tuttia juuri ollenkaan. Kaikille unilaaduille sammahdetaan ilman. Ainoastaan muutamat yölliset itkustamiset on taltutettu tutilla, jos ei hyssyttely ole riittänyt. Tällä viikolla heipat on sanottu myös tuttipulloille ja maito juodaan melko luonnikkaasti nokkamukeista. Eli sangen hyvin on tämä vieroitus, ainakin tähän asti, mennyt.

Tänään on tosin 1-vuotisneuvola, mikä tietää myös niitä surullisen kuuluisia rokotuksia, joten saapa nähdä mitä on tulossa. Jäpikkä on nimittäin nukkunut viimeiset 4 yötä ilman ainuitakaan yöhuutoja. Ihanaa! En edes ole muistanut kuinka gutaa katkeamattomat yöunet voivatkaan tehdä... Mutta ne rokotukset. Äh!

Kuten jo alussa kiusoittelin, niin olen tosiaan tässä jo tovin miettinyt erästä toteutusta blogiini. Kyse on nimittäin joulukalenterista, eli jokaiselle päivälle olisi tulossa oma postauksensa, oma juttunsa tai paljastuksensa. Ehkäpä jokin arvontakin.

Miltä kuulostaa, olisiko kiva? Toteutukseen vai ei?


Nina

Vastamäessä.

Arvatkaapas mitä meikäflikka teki eilen? No, kyllä - raskaustestin. Ennen kuin ehditte alkaa hihkua/järkyttyä pahemman kerran, niin toppuuttelen: tulos oli negatiivinen, joten en ole raskaana eikä lisää lapskultia ole tähän sirkukseen syntymässä.

Mutta, kuukautiseni jäivät silti jostain kumman syystä välistä - vain pientä tihrua ilmaantui muutamana päivänä. Olen aika äimänä, sillä kuukautiseni ei ole koskaan jääneet pois. Jos raskauksia ei lasketa. Olen syönyt pillereitä säännöllisesti eikä yksikään nappula ole unohtunut saati edes myöhästynyt. Hmmm. En keksi äkkiseltään muuta syytä kuin aika armottoman stressin tähän. Ellei minussa muuten ole jotain vikaa.

Stressiä ja turhautumista on aiheuttanut Kloppisen unet. Tai oikeastaan nukkumattomuus. Päivät ovat yhtä helvettiä, edelleen. Poika viedään sänkyyn ja sitten alkaa show: poika nousee jatkuvasti pois ja jos ei nouse, niin hän laulaa ja höpisee omiaan ilman hetkenkään unta. Usein tunnin, puolentoista jälkeen annan periksi - ei se sinne nukahda.

Otin yhteyttä jo neuvolaankin, sillä tilanne alkoi olla niin sietämätön. Kaikkien pinna alkoi olla niin katkeamispisteessä, etten enää nähnyt tässä mitään järkeä. Neuvolantätimme oli sitä mieltä, että päiväunet pitäisi ehdottomasti jättää pois, sillä pahimmillaan 1,5 tuntia pojan nukuttamista on vanhemmalle AIVAN liikaa. Hän kertoi, että toisinaan jotkut kaksivuotiaat eivät kerta kaikkiaan enää nuku päikkäreitä, ja se on okei, kunhan lapselle järjestää pienen lepohetken päivään, vaikka puolen tunnin satu- tai piirrettyhetken.

Huojennuin - ammattilaisenkin mielestä kiusaamme turhaan itseämme ja päikkäreiden poisjääminen olisi aivan okei. Mutta sitten kun on niitä päiviä, kun Kloppinen nukahtaakin. Joskus melko helpostikin: puoli tuntia ja kymmenisen kertaa sänkyynpalauttamisia ja poika on unessa... Vaan mistäpä tietää, että tänään onkin päivä, kun poika oikeasti nukahtaa eikä vain rieku sitä tuntia?

Eilen olin Kloppisen huoneenoven takana 40 minuuttia ja lopulta huoneen vallitsi ihana hiljaisuus. Tulin alakertaan ja istuin sohvalle huokaisten onnellisena pienestä omasta ajasta. Kunnes Kloppinen aloitti kiljunnat uudelleen. Tuntui, että silmissä miltei sumeni siitä turhautumisesta ja kiukusta. Olisin halunnut heittää kahvikupin seinään ja kirkua niin kovin kuin ääntä lähtee.

Kuulostaa hyvältä?

Siinä samassa päätin, että nyt tämä saa loppua.
Mikä lopulta on tärkeintä: lapsen uni vai kohtalaisen järjissään oleva, hyväntuulinen äiti? Jep.

Ainakin nyt mennään näin, ilman päikkäreitä. Yöunille käydään kasilta ja aamulla uni saa jatkua niin pitkään kuin jatkuu. Yleensä Kloppinen kyllä herää seiskan ja kasin välissä. Tänään laitoin pojan puoliltapäivin katsomaan tallennukselta Topia ja Tessua sekä annoin sille iPadin, jolla hän saa pelata Pikkukakkosta.

Tunnen itseni paljon rennommaksi, paljon iloisemmaksi. Arki on ihan tarpeeksi kuluttavaa ilman että siitä tekee vieläkin vaikeampaa itselleen. Itseasiassa arki on ollut meillä aika haastavaa jo viikkoja ja se näkyy selkeästi jo minun ja Ukkokullan väleissä. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet todella räjähdysherkkiä eikä riidoilta olla todellakaan säästytty.

Olemme keskustelleet viimeiset pari päivää mitä voisimme asialle tehdä, miten voisimme helpottaa arkeamme ja tehdä elämästämme hieman mukavampaa. Suurta ahdistusta kun aiheuttavat myös perässä laahaavat koulujuttuni. Viikot vierivät ja ahdinko kasvaa, kun koulujutut eivät edisty. Missä välissä, millä ajalla, millä voimilla? Tällä hetkellä ajatus valmistumisesta on toivoton, mutta uskon, että tästä suosta vielä jollain ihmeellä noustaan. Olemmehan me Ukkokullan kanssa yksissä tuumin lähteneet miettimään arkeamme sekä tekemään muutoksia. Kloppisen päiväunien poisjättäminen oli ensimmäinen askel, muiden edellä.

Aina ei voi olla superkivaa ja helppoa. Pappikin tuumi, että käsikynkässä mennään, niin vasta- kuin myötämäessäkin. Nyt rämmitään ilmeisesti siinä vastamäessä... Mutta eiköhän tämä tästä!


Nina

Aikaansaatua ja -saamattomuutta.

Täällä piehtaroidaan taas pahemman luokan saamattomuuden kourissa. Okei, olen ollut jossain asioissa kyllä melko ahkera: olen kokannut joka päivä erinomaisia murkinoita tyytyväiselle pienelle perheelleni, pitänyt kodin melko siistinä, urheillut BodyCombatin ja kahvakuulan merkeissä sekä toisinaan suonut ajatuksen pari opinnäytetyölleni (joka on silti liian vähän ja saamattomuutta on nähtävissä siis tässäkin).

Poikiin liittyviä "prokkiksia" on joitakin alla. Ensinnäkin Jäpikän täyttäessä pian 11 kuukautta, olemme päättäneet alkaa jättää tuttia pois unilta. Paras hetki tähän on ollut illat, kun Jäpikkä on eniten väsynytkin. Päikkäreillä poika saa siis vielä tuttinsa. Nyt takana on noin neljä iltaunille menoa ilman tuttia. Jäpikkä on aikansa höpöttänyt - kai ihmetellyt ääneen, että missä tuttiseni on, mutta lopulta sammahtanut tyytyväisenä pienenä miehenä. Hurraa! Kohta saisi alkaa miettiä tuttipullonkin kohtaloa...

Muita "uusia" juttuja ovat vaipattomuus-harjoittelu, josta jutun juurta riittäisi niin, että teen siitä myöhemmin oman postauksensa, ja junnusängyn haku Ikeasta. Hah, kauankohan olen täällä blogissa puhunut tästäkin muutoksesta eikä vieläkään olla päästy juuri teoriaa pidemmälle. Kumma kiire, kun ei edes Ikeaan enää ehdi - Ukkokulta kiittää. ;)

No, se saamattomuus näkyy muuallakin kuin täällä blogissa. Eniten kotonamme: lipaston päällä makaa hääkuvistamme teetetyt taulut aina vaan, Jäpikän huoneen sisustus laahaa, etupihalla on edelleen aurinkotuoli, puolikuolleista kesäkukista puhumattakaan... Kröhöm. Että annattehan anteeksi, jos en täällä joka päivä jaarittele. 

Kloppisesta on muuten kehkeytynyt sellainenkin taiteilija, ettei ole tosikaan. Hän ei muuta juuri haluaisi tehdäkään kuin piirtää, piirtää ja piirtää. Eniten hän piirtää lentokoneita ja hämähäkkejä - pojat on poikia. <3 

Että tekee se onneksi muutakin kuin kiukkuaa uhmaansa. ;)

Ja taas on se päivä viikosta, kun saa toivottaa viikonloppuja. Joten: hyvää viikonloppua!


Nina

Arkea ja shoppailua.

Olen ollut taas kateissa ja hukassa. Olen käynyt ihmettelemässä, että mitä, onko minulla vielä lukijoita ja toisaalta olen yrittänyt kirjoitella jotain, mutta joka kerta olen jättänyt kirjoittamisen kesken, koska se on tuntunut pakkopullalta isolla P:llä.

Tiedän, ettei postauksen tarvitse sisältää ihan superihmeellisiä juttuja. Ei tarvitse matkailla avaruudessa (tai edes ulkomailla) saati ostella Chanelin laukkuja, että olisi jotain kerrottavaa. Ihan arkiset pienet asiatkin ovat kutkuttavia, kiinnostavia ja inspiroivia. Tykkään lukea niistä toistenkin blogeista, joten miksipä en itsekin kirjoittelisi niistä.

No, se aika on kortilla. Paljastinkin jo, että olen taas koulun kirjoilla ja tarkoitus olisi tässä kirjoitella opparia sekä muita tehtäviä. Tällä hetkellä tuntuu, että päivässä on tasan yksi hetki, jolloin ehdin tehdä rauhassa jotain, ja se on silloin, kun pojat nukkuvat eli klo 12-14. Siinä minulla on kaksituntinen, jolloin ehdin syödä lounasta, juoda rauhassa kahvia, tehdä opparia ja/tai kirjoitella blogia. Tänään valitsin näin... ;)

Vaikka tämän julkaisemisen jälkeen aion kyllä ehtiä opparinkin pariin. Heti sen jälkeen, kun olen saanut pyykit koneeseen. Tekeminen ei toki siihen lopu. Kiitoskortit odottavat osoitteitaan lipaston päällä. Siivota pitäisi, sillä samalla tajusin, että sen samaisen lipaston päällä on ihanainen kerros pölyä. Sekä kaikkea roinaa, joka ei sinne todellakaan kuuluu. Niin ja päivälliseksi pitäisi ehtiä tehdä makkarakastiketta.

Raah?

Olen muuten shoppaillut viime aikoina hävettävän paljon kaikkea lapsille: sisävaatteita, ensifillarin ja Kloppiselle kurikset. Jälkimmäiset löytyivät tosin käytettynä Facebookin kirpparilta. Kloppiselle pitäisi ostaa se junnusänky, edelleen, ja talvihaalaristakin näen päiväunia. Siitä lisää hetken päästä. ;)

Fillaria haluttaisiin päästä testaamaan jo kovasti, mutta ennen testiajoja on ostettava kypärä. Me kun yritämme opettaa Kloppiselle heti alusta alkaen, että ei ajelua ilman kypärää. Kypäriä ollaankin ahkeraan etsitty mm. netistä ja yksi nousi ylitse muiden:

Crazy Stuffin kypärät nousivat heti suosikeiksi. Siis meidän vanhempien. :D Etenkin tuo tiikeri on niin päheä, että minäkin tahdon jo oman pyörän sekä kypärän! <3 Näitä myydään miltei kymmenkunta erilaista mallia lastentarvike.net -verkkokaupassa. Vielä en ole kuitenkaan raaskinut tilata...

Tilaus sen sijaan lähti myös Polarn O. Pyretin verkkokauppaan, kun tilasin pojille ihan peruskivaa sisävaatetta, Kloppiselle pari yöpukua ja muutamat hanskat sekä pipon. Moni dissaa näitä vaatteita, että maksavat paljon, mutta eivät laadullaan loista. Itse olen kyllä toista mieltä - ne muutamat Polarnin vaatteet, jotka meidän kaapista löytyvät, ovat olleet todellakin joka euron väärttejä! Plus että ovat hienoja, istuvat meidän hoikkeleille ja niillä on ihan mukava jälleenmyyntiarvokin. Tykkään! <3

Tajusinpa juuri, etten ole esitellyt juuri mitään ostoksiani viime aikoina. No, ainakin talvivaatteista ja niistä Meandi-vaatteista on tulossa juttua vielä!

Niin, se haaveilujen talvihaalari - arvaatteko mikä se on?

Kuva täältä.

Mini Rodinin Panda, minullakin... Aaah! <3

Ovh. 200 € - vähän vähemmän aaah. </3

Semmosta. Olipa järjetön postaus?

Palataan!


Nina

Highlights.

Taas on ollut nähtävästi haasteellinen viikko kirjoittaa. Ensinnäkin Ukkokulta on painanut duunia koko viikon kotona, joten minulta on uupunut se kuuluisa kirjoitusrauha poikien vetäessä unta palloon päikkäreillään. Eikä tämä asia taida miksikään muuttua - Ukkokullan uusien työkuvioiden myötä hän on enemmän kotona (mutta vähemmän läsnä) ja minun pitää vain totutella tähän eriskummalliseen kuvioon. 

Tähän viikkoon on mahtunut taas kaikenlaista. Isoimmat pointit lienevät Jäpikän muutto omaan huoneeseensa ja elämäni ensimmäiset Meandi-kutsut. Olen aina suhtautunut "Miikkareihin" huvittuneena: mielestäni vaatteet eivät ole kovin kummoisia, ne maksavat helvetisti ja niitä ostavat ihmiset ovat niin fanaattisia "Miikkareidensa" kanssa, ettei sitä voi uskoa todeksi. Oletteko huomanneet saman ilmiön? Yksi ystävistäni on niin rakastunut Meandi-vaatteisiin, että hän kehuu niitä suu vaahdossa miltei aina kun näemme. Vaikea uskoa, etteikö hänelle jo melkein maksettaisi kaikesta siitä mainostamisesta. 

No, sain sitten kutsun näille vaatekutsuille ja lähdin suunnattoman mielenkiinnon kera katsomaan, että mistä on oikein kyse. Ensimmäinen huomio oli se, että kutsuilla olleet ihmiset olivat ostaneet jo vuosikausia Meandi-vaatteita. He muistivat kuosit ja mallit edeltäviltä kausilta. Insane! Toinen huomio oli, että vaatteet näyttivät livenä paljon paremmilta kuin nettisivuilla. Osa vaatteista teki vaikutuksen, kun niitä kokeili ja hiplaili - ne tuntuivat ja näyttivät todella laadukkailta. Erityisen vaikuttunut olin Miikkareiden velourhousuista. Ja muutamat sellaiset lopulta tilasinkin pojille, söpöjen autopaitojen kavereiksi. Velouriset Yoga-pantsit ostin muuten myös itselleni, sillä ne tuntuivat syntisen hyviltä päällä. Skeptisenä vastarannan kiiskinä aion silti testailla vaatteita armottoman kriittisenä ennen kuin alan hypettää niitä itsekin. Esittelen ostokseni teillekin, jahka ne saapuvat postiin.

Ja sitten kuopukseemme Jäpikkään. Tämä asia on kyllä ollut viikon suurin highlight, mutta tulipa ensin nyt vaahdottua noista vaatteista. Jäpikkä on tosiaan nyt nukkunut kolmen päivän päikkärit sekä kahdet yöunet omassa huoneessaan ja hyvin on mennyt. Joka yöhön on mahtunut yksi mystinen itkustus, mutta sama meno on ollut silloinkin, kun hän on nukkunut meidän makuuhuoneessakin. Itkustus on loppunut aina nopeasti tutilla. Muuten tuntuu, että yöt ovat menneet paremmin ja jokainen on nukkunut paremmin. Haikeus on (minulla) on suuri - tuntuu, että makuuhuoneestamme puuttuu jotakin todella oleellista. Mutta näin se menee: lapset (ikävä kyllä) kasvavat eivätkä he ole ikuisesti vauvoja.

Tämän muuton johdosta meillä on käynnissä taas pientä prokkista sisustuksen kanssa ja huonekalut sekä tavarat yrittivät vimmatusti löytää paikkaansa kodissamme. Koti-postaus on siis tulossa, kunhan kaaos katoaa. Eli ei koskaan ehkä? ;)

Ja jotta aikani ei missään nimessä kävisi vain liian pitkäksi, niin kävin eilen sähköpostikeskusteluja opettajani kanssa. Kyllä vain, minulla on opintoja hieman kesken ja opinto-oikeutta on jäljellä alle vuosi. Pakkorako valmistua siis. Edessä on siis epäilemättä kreisi vuosi, mutta yritän ehdottomasti pyhittää aikaa myös tälle blogille. 

Kummaa miten tällaisesta "turhakkeesta" voikaan tulla jotain näin tärkeää?

Tällä hetkellä en voi kuin äimistellä, että miten hitossa aika riittää kaikkeen ja missä välissä sitä ehtii nukkua, mutta eiköhän se siitä, kun löytyy se jonkinlainen kultainen keskitie kaikkeen tekemiseen. Minähän siis aion suoritella opintojani etänä, kotisohvalta, ilman että vien kumpaakaan poikalasta vielä hoitoon. En halua enkä raaski - he ovat vielä niin pieniä ja haluan elää tätä hetkeä nyt kotona. Loppuelämän ehdin olla muuallakin. Mutta se, että onnistuuko opiskelu täällä, onkin eri asia. Jaiks?

Kaikki kannustavat kommentit opiskelevilta äideiltä otetaan avosylin vastaan! 

Viikonloppuja tasapuolisesti jokaiselle! 

Nina