keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Täällä taas!

Pitkästä aikaa: Moi!

Tuntuupa hurjalta, että viime postauksesta on kulunut melkein neljä kuukautta! Miten ihmeessä sitä lähtisi edes puimaan sinä aikana tapahtuneita asioita...

Syy tauollehan oli opiskeluni. Takana on aivat hurjat kuukaudet: päivät olen kaitsenut lapsia ja illat sekä viikonloput vääntänyt kouluhommia. Tauolla ei ole ollut vain bloggaus, vaan myös ihan kaikki liikunnat ja osittain myös sosiaalinen elämä. Kavereitakaan ei ole aivan entiseen tyyliin ehditty siis nähdä. Mutta repiminen kannatti, olen nyt nimittäin viittä vailla valmistunut. Opinnäytetyö on valmis, kaikki tarvittavat kurssit suoritettu. Enää puuttuu lappusota koulun kanssa: oppari pitää vielä virallisesti luovuttaa ja tutkintoa pitää myös hakea virallisesti lomakkeitse. Sitten se on siinä.

Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä tunnetta, olen aivan hillittömän ylpeä itsestäni. Olen tehnyt nimittäin valtaisan työn ja moni on epäillyt matkan varrella, ettei tästä mitään tule. Myös ennen kaikkea minä itse. Mutta niin vain kovalla työllä ja itsekurilla olen saavuttanut tutkinnon. Olemalla samalla kahden alle 2,5-vuotiaan kanssa kotona. Huhhei, on varmaan syytäkin tuntea sisuskaluissa pientä ylpeyttä... :D


Mitä muuta näihin kuukausiin on mahtunut... No, ainakin edessä on muutto. Taas, kyllä vain. Tässä kodissa ehdittiin asua vuosi ja risat, kun vuokraisäntä ilmoitti, että hänen ex-rouvansa haluaa muuttaa tähän takaisin. Harmi, mutta toisaalta helpotuskin. Olemme kironneet tämän kämpän ominaisuuksia lukuisia kertoja ja nyt on aika sitten toimia. Olemme pitkään jo harkinneet oman talon rakentamista, mutta koska irtisanomisaika on "vain" puoli vuotta, emme luonnollisestikaan ehdi tölliä laittaa tässä ajassa pystyyn. Koska vuokra-asunnot maksavat ihan sikana, olemme tulleet sellaiseen tulokseen, että ostamme vanhan talon. Jollei ihan mahdottomia muutoksia suunnitelmiin nyt yhtäkkiä tule. Taloja on käyty katsomassa monta ja vielä tämän viikon perjantaina on edessä yksi asuntonäyttö, mutta yksi kohde on ollut ylitse muiden ja ehkä tullut meidän uniinkin...

Kaikki on kuitenkin vielä niin auki, etten uskalla hehkuttaa yhtään mitään ennen kuin nimiä on paperissa. Mutta luvassa on siis talokuumeilua ja muuttohommia viimeistään syksyyn. Ja jos tuuri käy, niin kesään mahtuu vielä remppahommiakin... :)

Kesästä sen verran, että aion viettää sen kotona vielä poikien kanssa. Suunnitelmissa on vain lomailla, olla paljon ulkona ja tehdä lomareissuja. Syksyllä ehkä kutsuu jo työt, mikäli sellaisia saan. Uskomatonta mikä haikeus pelkästä ajatuksesta syntyy! Ei sillä - olen menettänyt järkeni kotona tuhat kertaa ja ajatellut, että lähden tältä seisomalta vaikka bajamajoja pesemään, kunhan ei tarvitse olla näiden rasavillien kanssa hetkeäkään kotona. Mutta toisaalta, on ihan kauheaa, että pojat eivät olisikaan enää kotona, vaan suurimman osan päivästä jonkun muun kanssa. Ihan kauheaa, että aamupalaa ei enää syötäisi kaikessa rauhassa hartaudella sotaten, vaan kovalla kiireellä herätyskellon herättämänä. En olisi kuuna päivänä uskonut, että kykenen olemaan näinkin pitkään lasten kanssa kotona. Ja nyt kun mietin, on tämä reilu 2,5 vuotta mennyt käsittämättömän nopeaa...


No, sellaisia kuulumisia ja fiiliksiä pitkästä aikaa. Asiaa olisi vaikka ja kuinka, mutta jätetäänpä asioita vielä tuleviinkin postauksiin. Ja lupaan - niitä ei joudu odottamaan neljää kuukautta. ;)


Nina

7 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Jei, hienoa, että olet täällä taas. Ja ennen kaikkea onnittelut hienosta saavutuksesta!! EI todellakaan ole helppoa saattaa loppuun opintoja kahden pienen naperon kanssa. Nauttikaa kesästä!

Elina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Elina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Elina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Nina kirjoitti...

Kiitos! :) Nautinnollista kesää myös sulle!

Jenni Heinonen kirjoitti...

Mahtavaa, että olet tullut takaisin!
Ja superisti onnea mielettömästä suorituksesta.
Tiukan paketin oot puristanut tässä kevään aikana! =)
Täällä päässä harjoitellaan nyt eloa ja oloa 1,5-vuotiaan
isoveljen ja kuukauden ikäisen pikkuveljen kanssa.
Huhhuh, kyllä tääkin tästä vielä voitoksi muuttuu.

Nina kirjoitti...

Kiitos! :) Ja onnea kovasti - muistankin hämärästi, että odottelit vauvaa syntyväksi. On siinä työnsarkaa, mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa. Meilläkin pienempi on vikan kuukauden aikana oppinut syömään itse, joten enää ei tarvitse syöttääkään ketään. Saa syödä vaikka itsekin. :D Tsemppiä arkeen!