Pari sanaa tästä, tyttöraskaudesta.

Ei raskaanaolemista ilman postausta niistä raskausoireista, right? :D

Jos aloitetaan ihan alusta, niin raskaustestin tein tosiaan 1.6. Menkat olivat tällöin jo viikon myöhässä. Mitään sen ihmeempiä oireita ei tässä kohtaa vielä ollut, vaan lähinnä oli vain sellainen tunne, että niinköhän vain... ;) <3

 

Alkuraskaus, eli raskausviikot 5-12, meni tällä kertaa jotenkin vähän vaivattomammin kuin pojista.  En ollut lainkaan niin kuolemanväsynyt, vaan saatoin jaksaa kukkua pystyssä jopa puolilleöin, kun poikia odotellessa se oli game over klo 20 - halusin tai en. En ollut järin pahoinvoivakaan, ehkä sellainen krapulainen heikko olo kuvailisi sitä oloa alkuvaiheessa kaikkein parhaiten.

Finnejä ja pieniä hormoninäppyjä alkoi ilmestyä kasvoille ja selkään. Välillä ihan kaksi kerrallaan, samaan paikkaan. Aissaa... Ja minullahan ei tosiaan normaalisti ole ongelmia finnien kanssa, vaan päinvastoin: pikemminkin atoopisen ihon kanssa!

Rinnat alkoivat aristaa ja tuntua tosi kipeiltä. Ne kasvoivat ja olivat tulikuumat. Pakki oli alussa sekaisin. Tuntui, että hengästyin ihan vain kävelystä ja hengittäminen tuntui yhtäkkiä hirvittävän vaivaalloiselta. Pinna alkoi kiristyä, pienet asiat alkoivat ärsyttää isommassa mittakaavassa. Päätä särki lähes joka päivä. Aloin muuttua myös itkuherkemmäksi ja huomasin myös, että ihokarvojen kasvu oli alkanut hidastua huomattavasti. Linea negra ilmestyi napaan saakka.

Olot alkoivat aaltoilla: meni päiväkausia, kun ei ollut minkäänlaisesta kuvotuksesta, tai oikein raskausoirestakaan, tietoakaan ja yhtäkkiä tuli päiviä, kun oli huonompi olo ja jouduin rynnistämään juoksujalkaa vessaan oksentamaan. Siinä missä poikia odotellessa syöminen helpotti oloa, tällä kertaa se pahensi sitä joka kerta. Esimerkiksi aamuisin ei ollut mitään kiirettä syödä jotain, niin kuin poikia odottaessa, koska 1) ei ollut aamupahoinvointia, ja 2) ei ollut edes nälkä. Etenkin lämpimien ruokien, ja varsinkin liharuokien, syöminen alkoi tökkiä isosti. MITÄÄN ruokaa ei tehnyt mieli. Olisin voinut elää Hesen kanacaesar-salaatilla ja täytetyillä patongeilla, kun taas Kloppisesta etenkin himoitsin kieli pitkällä Hesen pekonihampurilaisia. Syömisen jälkeen alkoi toisinaan jo tässä vaiheessa närästää. Eikä ollut aina edes väliä, että mitä söin - närästi silti.

Jo alkuraskauden erikoisista oireista (liharuokien tökkiminen, kiukkuisuus, itkuisuus, finnit ja ihokarvojen kasvun hidastuminen) aloin epäillä odottavani tyttöä. Tai kaksosia - kääks. Toisaalta taas poikienkin raskausajat olivat erilaisia keskenään, joten en uskaltanut antaa tyttö-aavistus-tunteelleni ylivaltaa. Etten vain pettyisi ultrassa, niin kuin vähän petyin Jäpikän ultrassa. Kuitenkin ennen niskapoimu-ultraa sanoin Ukkokullalle, että jollei täällä ole tulossa kaksoset, niin sitten sieltä tulee tyttö. Kun ultrassa näkyi vain yksi vauva, nimesi Ukkokulta tämän Tintta-Iitaksi - nimi tulee kuulemma siitä, että vauva tekee äidistään vähän vaikean... :D

Maagisten viikkojen ollessa täydet (rv 12 ->) olo ei ole juurikaan muuttunut. No, se vähäinenkin huono olo on kyllä mennyt ohi. Etenkin kun välttelin liharuokien ja rasvaisten ruokien syömistä - sellaisten jälkeen joudun menemään vieläkin joskus oksentamaan. Rv 16 jälkeen sain viikata vanhat pillifarkut kaihoisasti kaappiin odottamaan ensi vuotta. Kaiho kesti tosin vain minimaalisen hetken, sillä näiden melkein kolmen vuoden aikana olen ehtinyt unohtaa, kuinka taivaallisen mukavat äitiysfarkut ovatkaan päällä! <3 Eli kyllä, melko varhain vatsanseutua alkoi jo turvottaa ja pieni kumpu alkoi tehdä tuloaan. Kumpu muuten minusta on aika lailla samanlainen kuin pojistakin, ja siksi juuri vatsanmuoto sai minut epäilemään tyttö-olojani ja pohtimaan, että saankin kolmannen pojan.

Kun alkuraskauden olin saanut hihkua, että pysyn hereillä myös iltaisin, tuli keskiraskaus ja aivan jäätävä väsymys iltaisin. Harvassa ovat ne illat, kun en vieläkin nukahda sohvalle... Onneksi päivisin tunnen itseni energiseksi ja saankin paljon aikaiseksi kotona. En edes muista koska viimeksi olisin siivonnut näin ahkeraan kuin nyt. :)

Tunnemyrskyt ovat pahentuneet: on vituttanut, raivostuttanut, itkettänyt, ahdistanut, pinna palanut. Olen ollut tosi vaikea, ja mikä karseinta, tiedostan tämän itsessäni itsekin. Ja se on oikeasti kauheaa: huomata se muutos itse. Kerran esimerkiksi söin iltapalaa ja toimitusta häiritsi kärpänen. Raivosin, että mistä saatana näitä vitun kärpäsiä tänne tulee ja huidoin ilmaa kuin jakomielitautinen. Huitominen päättyi siihen, että löin käteni tuolin selkänojaan ja purskahdin huutoitkuun. Voin kertoa, että Ukkokullan ilme oli näkemisen arvoinen... :D

Pohdin myöhemmin, että pitääkö työnimi Tintta-Iita muuten vaihtaa, jos rakenneultrassa tulokas paljastuukin pojaksi. Tähän mies tuumi, että sen kärpäs-episodin jälkeen hän on melko varma, ettei nimeä tarvitse muuttaa. :D

Jo ennen raskauden puoliväliä tunsin hyvin Tintta-Iitan (olkoon tämä nimi nyt täälläkin työnimenä) liikkeitä ja rv 19 myös mies tunsi ne ensimmäistä kertaa vatsan päältä. <3

Tässä raskaudessa olen himoinnut irtokarkkeja ihan infernaalisessa mittakaavassa. Kuin ihmeen kaupalla, en kärynnyt ensimmäisessä sokerirasituksessa, mutta toinen on jo kulman takana odottamassa, joten enpä ala hihkua aiheesta enempää. Alussa söin hirvittävästi sokerikorppuja ja mansikkatorttua teki jatkuvasti mieli - olihan vielä kesä. Olen syönyt myös valtavia määriä porkkanoita ja jogurttia. Ja ehkä vähän myös suklaata. Suolaisista jutuista mieli on tehnyt syödä kaikenlaisia juustoja, sipsejä ja wingsejä. Itseasiassa muuten kana on aikalailla ainut liha, jota pystyn syömään tässä raskaudessa.

Tällä hetkellä (tänään rv 21+2) selkeimpiä raskausoireita ovat tietysti kasvava masu, mutta myös jonkinlainen ruokahaluttomuus. Luulin aikaisemmin, että tämä lämmin ruoka -ällötys menisi ohi alkuraskauden oireiden mukana, mutta oikeastaan tämä on vain pahentunut... :( Huomaan usein tuntevani nälän tunnetta, mutta mitään ei tee mieli syödä. Ei varsinkaan sitä lämmintä ruokaa, muttei oikein mitään muutakaan. Kaikki maistuu puulta, paitsi ne irtsarit, ja syödä saa nykyään aina enemmän ja vähemmän väkisin. Välillä stressaan, että syönkö liian vähän ja miten saisin syötyä jotenkin monipuolisemmin ja paremmin. Vauva on kuitenkin ihan normaalinkokoinen, joten neiti ottanee tarvitsemansa. <3

No, enää alle 20 viikkoa, niin olen toivottavasti taas normaalimpi. Tämänkin asian suhteen. ;) Ukkokulta varsinkin on joutunut kokemaan aikamoista shokkihoitoa, kun ruokalistalle on ilmestynyt kasvisruokia ja esimerkiksi lihapullia en ole tehnyt kertaakaan. :D

Mitäs muuta... No, sitä närästävää tunnetta tulee edelleen melkeinpä päivittäin. Karvankasvu on edelleen ihanan hidasta! <3 Näin tummaverikkönä sitä nauttii, kun ennen parin päivän sheivailu on vaihtunut jos ny kerta viikkoon -tahtiin. ;) Lisäksi karva on hentoisempaa ja pehmeämpää. Voisiko tämä oire olla kiitos pysyvä?

Edelleen myös kiukkuan, raivoan, tunnen näistä morkkista, itken ja herkistyn asioista, jotka eivät normaalisti ihan näin suurta tunnekohua aiheuta. Rinnat tuntuvat edelleen aroilta. Karkkia tekee edelleen jatkuvasti mieli, samoin porkkanoita. Poskessa on taas pieni näppy/finni/mikälie, samoin muuten leuassa. Moni klassinen tyttöoire pitää siis kohdallani kyllä paikkansa, etenkin se, että tyttö vie äitinsä kauneuden. En muista koska olisin tuntenut itseni näin rumaksi kuin tässä raskaudessa... Very nice.

Lisää raskausoireita ja -vaivoja tulen varmasti päivittelemään siis tänne, mutta tällaista vuoristoratakyytiä on tämä tyttöraskaus minulle tähän mennessä tarjoillut.

Olisi kiinnostavaa kuulla miten teillä on raskaudet eronneet toisistaan? Tuliko tyttöjä vai poikia?


Nina

Ps. Ihan kohta aion päästää shoppailuhullun itseni irti ja ostella pienelle tyttösellemme kaikkea tarvittavaa. Sellainen pöhlö unelma kuin Rodinin pallis-lakanat, oli pakko jo toteuttaa. Onhan tää meidän viimeinen vauva, joten eikö saa vähän seotakin... <3

Pikkuveljen päivä.

Vihdoin ja viimein luvassa postausta pikkuveljen suuresta päivästä, eli Jäpikän ristiäisistä. Nimi on ja pysyy salaisuutena aina vain, tsorppa, joten täällä blogissa pikkuveli tunnetaan jatkossakin nimellä Jäpikkä. Oikeassa elämässä sen sijaan poika sai mitä ihanimman nimen ja sitäkös sitten juhlistettiin komiasti.

Tällä kertaa päätimme järjestää tämän pienimuotoisen juhlan kotona senkin uhalla, että tämä ressi-erkki-äiti saattaa saada hepulin tai kaksi siivouksien ja tarjoilujen suhteen. Hepuleista huolimatta juhla oli todella onnistunut. Tunnelma oli ihanan läheinen ja rento. Koti oli siisti ja kaunis, ja tarjoilut herkullisia. Ero Kloppisen juhliin, jotka vietettiin siis kirkon (kolkoissa) tiloissa, oli huima. 

Kummeilla virtasi selkää pitkin tuskanhiki. Turhaan. Jäpikkä nimittäin nukkui tyytyväisenä läpi seremonian, vaikkakin heräsi hieman pään kastamiseen. Minua Jäpikän rauhallisuus ei yllättänyt, ihan samaa sarjaa ovat molemmat meidän pojat. Turhista ei itkustella, vaan elämään suhtaudutaan asiaan kuuluvalla rentoudella. Kadehdittavaa - keneltäköhän jälkipolvi on moisen piirteen perinyt?

Tarjoilut upposivat vieraisiin kuin lusikka voihin. Rääpittävää ei juurikaan seuraavalla päivälle jäänyt. Ja hyvä niin. Vähemmän sitä laardia nääs äiskän lanteille. Täytekakussa oli muuten kirjailtu Jäpikän nimi kaikessa kauneudessaan, mutta senhän minä "pyyhin" kuvista tietysti pois. ;)

Yleisön toiveesta me harjoittelimme Ukkokullan kanssa kakun leikkuuta yhdessä sekä tietenkin sitä kuuluisaa polkaisemista. Yhteisymmärrykseen emme luonnollisesti päässeet siitä, että kumpi fuskasi ja kumpi ei. 

 

Väriteemana juhlissa oli valkoinen, hopea ja vaaleansininen.

Jäpikän lisäksi minäkin sain lahjan - Pentikin ihanan kynttilänjalan. Ihana, ihana, ihana. Sanoinko jo, että se on mielestäni ihana? Se on tosi ihana.

Minä juhlin Gina Tricotin musta pitsimekko päälläni. Tämä mekko ei näyttänyt oikein miltään kaupassa henkarissa roikkuessaan, mutta onneksi päätin epätoivon runtelemana sovittaa tätäkin. Se nimittäin istui kauniisti, tuntui ihanalta päällä eikä ollut edes kovin kallis: 29,90 €. Mekon kaverina olivat vain mustat sukkahousut, Guessin korut ja kiharapilvi. 

Ukkokulta sitten tahattomasti herätti Jäpikän klo 05.20 torkuttamalla herätyskelloaan. Joten tässä sitä ollaan, hereillä, ja kello näyttää vasta puolta kahdeksaa. Aamupala on syöty, Jäpikkä on syötetty, lukemani blogit luettu ja Facebook koluttu. Kloppinen herää vasta noin 1,5 tunnin päästä. Luultavasti Jäpikkä herää aamu-uniltaan samoihin aikoihin ja sitten pukkaakin kiirusta, kun molempia poikakultia pitää syöttää ja vaatettaa. Nyt pitänee siis nauttia tästä "omasta ajasta", olkoon kello mitä hyvänsä...

Nina

Mahrottoman kilttejä.

Meillä ollaan näköjään oltu kilttejä, kun katsoo poikien lelukasaa. Tontuilta on mennyt ohi meidän vanhempienkin tuhmailut - me nimittäin saimme sen toivomamme lahjakortin sisustusliikkeeseen ja tokihan se lahjakortti on osittain jo törsättykin. Ja näin ollen olohuonettamme koristaa I-H-A-N-A Riviera Maisonin valaisin. <3 Olen vain tuijotellut tuota valaisinta nämä pari päivää ja huokaillut ihastuksesta. Olen niin rakkaudesta sekaisin... Vuokraisäntä hyppii varmaan onnesta, mutta ei auta kuin kaivaa porakone (jälleen) esiin, jotta saadaan tuo taulu paremmin aseteltua. 

Lisäksi me Ukkokullan kanssa saimme muitakin kivoja lahjoja, mutta koska en jaksanut alkaa kuvailla esimerkiksi Ässä-arpoja, niin kuvailin jotain vähän pirtsakampaa. Nimittäin niitä jätkäpätkien lahjoja, joita tuli niin tajuton kasa, etten muistanut edes kuvata kaikkia. Mieleen olivat lahjat, Kloppinen on tutkinut sekä omiaan että pikkuveljen uutuuksia silmät kiiluen. 

...ja kuten ylläolevasta kuvasta saatat huomata, niin lelulaatikko pursuilee leluista eikä mene enää edes kunnolla kiinni. Ihan mahrotonta.

Joulu meni ihanasti kaikessa rauhassa. Ukkokulta lomaili välipäivät, joten minäkin olen pidättäytynyt kirjoittamasta tätä blogiani, joka menee melkein työstä jo sekin. Eilen juhlittiin Jäpikän ristiäisiä, joten kiirettäkin on pukannut. Näistä pippaloista kirjoittelen postausta, jahka ehdin. Mitäs tässä viikossa olisi muuta ennättänyt tapahtua... Ai niin, Kloppinen on vieroitettu onnistuneesti, ja aika helpostikin, tutista ja Jäpikästä on tullut kova poika höpöttämään.

Mutta jouluähkystä on selvitty hengissä ja huomenna lapsukaiset menevät Mummolaan, sillä me vanhemmat lähdemme istumaan iltaa ystäviemme luo. Piiiiiiitkästä aikaa. Osaakohan sitä ilman lapsia ollakaan? Saati juoda jotain oikein alkoholipitoista ilman että heti humahtaa hattuun? Ja miksi hitossa minulla on jo nyt sellainen kurja olo siitä, että lapset menevät hoitoon (vaikka me menemme samaan paikkaan yöksikin, eli minit heräävät kuitenkin meidän vierestä)? Ärsyttävää.


Nina

11+1 asiaa.

Asia 1: Mummi ja Ukki olivat erityisen teräviä ja hankkivat Kloppiselle suklaattoman Muumi-joulukalenterin, sillä he varmaan aavistivat, että suklaat olisivat joutuneet kuitenkin isin ja äiskän suihin. Katselin sitten ihan muuten vaan Muumi-juttuja Lekmerin sivuilta ja tämä samainen kalenteri oli siellä myynnissä hintaan 22,90 €. Eikä siinä vielä kaikki, kalenteri oli tarjouksessa tuon hintainen. Normaalisti se maksaa 29,90 €. Whatthefff...? Niin ja Muumit tuossa kalenterissa ovat sellaisia extrasmall-kokoisia, joita ei voi Kloppiselle antaa leikittäväksi varmaan vielä teini-iässäkään tukehtumisvaaran vuoksi...

Asia 2: Olen niin ylpeä Kloppisesta, kun hän niin hienosti juo maitonsa nokkamukeista. Tuntuu, että päivä päivältä maitoa uppoaa enemmän. Nokkamukeja olen sitten joutunut ostamaan uusia ja kantapään kautta todennut sellaisen seikan, että kaikkein paras nokkamuki on sellainen, jolla on korvat. Alla näkyvässä kuvassa oleva muki siis menettelee, mutta kaipaisi ehdottomasti korvat. 

Asia 3: Miksi tutit ovat niin rumia? Tai ne kuvat niissä? Sitten jos löydät hienon tutin, niin jälkikasvu ei sitä luonnollisesti suuhunsa hyväksy. No, Tarjoustalosta kuulkaas löysin tuon tuttipaketin ja kuvat olivat ihan jees: raitoja ja tähti. Uuu! <3 Meidän jätkät eivät muuten muita tutteja ole huolineet kuin näitä Mammin tutteja.

Asia 4: Ostin kirpparilta 8 eurolla Kloppiselle tällaisia Megablockseja. Kauhea hommahan näitä oli tiskata, ja sitten Kloppinen ei näistä edes piitannut. Liekö johtui tyttöväreistä?

Asia 5: Kauheeta miten noi meidän jätkät kasvaa! Etenkin Jäpikkä - toinen ei ollut vielä 1,5 kuukauttakaan, kun 62 senttinen body meni juuri ja juuri päälle! Jäpikkä tuntuu hirvittävän pitkältä, ainakin selästä, ja onpa poijjaalla tuota vatsaakin... Isänsä poika. Kloppinen puolestaan on ollut sellainen hoikkeli poikkeli aina, mutta 86 cm vaatteita käyttää jo hänkin. Tuntuu, että jatkuvasti saa laittaa pientä vaatetta jemmaan. Ja näiden jemmojen tila on rajallinen ja lisää jemmoja kaivataan.

Asia 6: Ostin pitkästä aikaa jotain itsellenikin. Kengät tietenkin. <3

Asia 7: Kloppinen on oppinut halaamaan, ja sekös vasta lämmittää mieltä. Lisäksi pojalle on jotenkin ihan yhtäkkiä huimasti kehittynyt huumorintajua. On hassu tunne hassutella oman lapsensa kanssa ja nauraa kikattaa yhdessä kaikelle pöljälle. Mainio mukula tuo meidän Kloppinen. <3

Asia 8: Kloppinen syö nykyään jo lähes kaikkea mitä mekin ja voi että kun hän tykkää. Ihan supernamsnamsomnom-herkkua olivat lohkoperunat (mausteena siis oliiviöljyä, yrttejä, pippuria, valkosipulijauhetta ja suolaa). Sormiruokailuun täydellisesti sopivia. Niin ja maistus ne meille vanhemmillekin. ;)

Asia 9: Tilasin Ukkokullalle joululahjaksi tällaisen korun. Toisella puolella on kuva minusta ja Kloppisesta ja toisella puolella Ukkokullasta ja Jäpikästä. Tekstinä on "Elämäni rakkaudet <3". Melko liikkistä, vai mitä? Mutta ainakin omaperäinen ja ainutlaatuinen lahja. Jos kiinnostuit, niin klik-klik. Vähän kyllä jännittää, että onko Ukkokulta lahjaansa kovin pettynyt, kun hän varmasti availisi mieluiten paketeistaan iPadeja ja Samsung Smart-tv:ita.

Asia 10: Oli hirvittävä homma vakuuttaa Ukkokulta, että joulukuusen latvaan ostetaan parinkympin Led-tähti eikä sellaista parin euron etäisesti tähteä muistuttavaa venkulaa. Sain tahtoni läpi. Mutta oli se hirvittävä homma.

Asia 11: Siis vähän ihania ne Littlephant-jutut Lindexillä. Juu, minun ja tuhannen muun bloggaajan mielestä. Omaperäistä! <3 Jahkailuni ansiosta en saanut enää näitä himoitsemiani pöksyjä kuin Jäpikälle koossa 68. Olisin halunnut nämä nimittäin molemmille pojille. No, ostin Kloppiselle kuitenkin jarrut alle Littlephant-mallistosta. Päätin laittaa molemmat ostokset pukinkonttiin, jotta Kloppisella olisi paketteja ihmeteltävänä ja revittävänä sitten jouluaattona.

Asia 12: Minä olen vetänyt naamaani niin paljon suklaata viimeisen kuukauden aikana, etten uskalla astua puntarille ennen lumien sulamista. Ihan oikeesti. Apua. Mutta toisaalta näitä ihanaisia Pandan juhlapäivänkonvehteja ei saa kuin tässä joulun tienoilla. Vai saako. Jos saa, niin älkää todellakaan kertoko.


Nina

Kyl ne ruattalaiset osaa!

Teille on ehkä tullut selväksi jo, että rrrrrrakastan Lundmyr of Swedenin tuotteita, jotka ovat siis ruåtsalaista designia. No, kerrottakoon, että olen rakastunut toiseenkin ruåtsalaiseen. Nimittäin Färg och formiin. Voi miiiii-jauuu! <3

Olen kuolannut näitä juttuja niin kauan kuin olen ollut äiti ja lasten tavarat ovat ylipäätään kiinnostaneet, mutta tällä hetkellä hankinnassa ovat nuo pilvisäilytyspussukat. Me nimittäin hankimme tähän olohuoneeseen hoitopöydän ja siihen pitää ehdottomasti saada kivat säilytysratkaisut kaikelle pienelle sälälle. Ja näkisin, että nuo pilvikuosiset harmaana olisivat justiinsa passelit. ;)

Muuten olisin kyllä aivan valmis kotiuttamaan nämä kaikki meille (vink-vink Pukki!). Otin jotain itsellenikin tähän ylläolevaan kollaasiin, kun Ukkokulta on muutaman kerran maininnut, että miksi pitää aina ostaa vain pojille. No, nyt olisi jotain minullekin: hirvikuosinen muistivihko sekä penaali. Happy now?

Nina

Joulupukkii, joulupukkiiiii...

Dear Santa (+ minä itse, Ukkokulta, äiti ja isi),

minä, eiku meidän pojat, toivovat joululahjaksi seuraavaa:

- Lundmyr of Swedeniä! <3

Kuvat täältä.

- Muumipyyhkeitä: Jäpikkä pienempiä peppupyyhkeiksi ja Kloppinen kylpypyyhkeitä.

Kuva lainattu täältä.

- Kloppinen Brion pinottavaa lelua. Koira tai pöllö ois kiva. Kuvat pöllitty täältä.

- Kloppinen Pallomeri-lohikäärmestä ja Jäpikkä aktiviteettikrokoa Ellokselta. Kuvat pöllitty sieltä.

Pukinkonttiin lisätään, toivoi tätä kukaan tai ei, Libero-kaupasta "ostettu" pehmojuna. On muuten ihkaensimmäinen juttu, mitä olen pisteilläni sieltä hankkinut. Ensin ajattelin antaa tämän Kloppiselle ihmeteltäväksi heti, mutta sitten tajusin, että jos juna menee pukinkontiin, niin minulla, eiku tontulla, on enemmän paketoitavaa ja Kloppisella avattavaa. Win-win -tilanne siis.

Minä taas toivon joululahjaksi lahjakorttia sisustusliikkeeseen, vaikkapa tänne Loviisan Aittaan. Ostaisin varmastikin jotain ihan muuta kuin joulujuttuja, mutta kattokaas näitä Riviera Maisonin ihanuuksia, mijau:

Kuvat lainattu Loviisan Aitan nettisivuilta.

Lisäksi minä voisin haluta lahjakortteja vaatekauppoihin, hemmotteluhoitohin kauneushoitolaan, Olivia-lehden vuosikerran, kihartimen, koruja (Ukkokulta, Diamonds are Girl's best friend...) ja lottovoiton.

Ukkokulta toivoo omakotitaloa. Sen voisit sinä Joulupukki toteuttaa. Kiitos.

Joulupukinkonttiin aion kirjoittaa Ukkokullalle "lahjaksi" rakkauskirjeen. Tämän ihanan idean sain ihanalta ystävältäni, joka kertoi, että he toteuttivat tämän miehensä kanssa viime jouluna ja koska molemmat olivat niin otettuja toistensa kirjeistä, niin he aikovat tehdä saman uusiksi tänä vuonna. Minä innostuin tästä ideasta ihan kybällä. Rakastanhan minä ylikaiken kirjoittamista ja toisekseen liian usein jäävät ne ihanat asiat sanomatta. Romskua, vai mitä. <3


Nina