perjantai 27. syyskuuta 2013

Aikaansaatua ja -saamattomuutta.

Täällä piehtaroidaan taas pahemman luokan saamattomuuden kourissa. Okei, olen ollut jossain asioissa kyllä melko ahkera: olen kokannut joka päivä erinomaisia murkinoita tyytyväiselle pienelle perheelleni, pitänyt kodin melko siistinä, urheillut BodyCombatin ja kahvakuulan merkeissä sekä toisinaan suonut ajatuksen pari opinnäytetyölleni (joka on silti liian vähän ja saamattomuutta on nähtävissä siis tässäkin).




Poikiin liittyviä "prokkiksia" on joitakin alla. Ensinnäkin Jäpikän täyttäessä pian 11 kuukautta, olemme päättäneet alkaa jättää tuttia pois unilta. Paras hetki tähän on ollut illat, kun Jäpikkä on eniten väsynytkin. Päikkäreillä poika saa siis vielä tuttinsa. Nyt takana on noin neljä iltaunille menoa ilman tuttia. Jäpikkä on aikansa höpöttänyt - kai ihmetellyt ääneen, että missä tuttiseni on, mutta lopulta sammahtanut tyytyväisenä pienenä miehenä. Hurraa! Kohta saisi alkaa miettiä tuttipullonkin kohtaloa...


Muita "uusia" juttuja ovat vaipattomuus-harjoittelu, josta jutun juurta riittäisi niin, että teen siitä myöhemmin oman postauksensa, ja junnusängyn haku Ikeasta. Hah, kauankohan olen täällä blogissa puhunut tästäkin muutoksesta eikä vieläkään olla päästy juuri teoriaa pidemmälle. Kumma kiire, kun ei edes Ikeaan enää ehdi - Ukkokulta kiittää. ;)

No, se saamattomuus näkyy muuallakin kuin täällä blogissa. Eniten kotonamme: lipaston päällä makaa hääkuvistamme teetetyt taulut aina vaan, Jäpikän huoneen sisustus laahaa, etupihalla on edelleen aurinkotuoli, puolikuolleista kesäkukista puhumattakaan... Kröhöm. Että annattehan anteeksi, jos en täällä joka päivä jaarittele. 

Kloppisesta on muuten kehkeytynyt sellainenkin taiteilija, ettei ole tosikaan. Hän ei muuta juuri haluaisi tehdäkään kuin piirtää, piirtää ja piirtää. Eniten hän piirtää lentokoneita ja hämähäkkejä - pojat on poikia. <3 





Että tekee se onneksi muutakin kuin kiukkuaa uhmaansa. ;)

Ja taas on se päivä viikosta, kun saa toivottaa viikonloppuja. Joten: hyvää viikonloppua!


Nina

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kokemuksia Miikkareista.

Teitä ehkä huvittaa, että olen ehtinyt olla sekä äiti että bloggaaja noin pari vuotta ja vasta nyt tämä hidas keltanokka esittelee ensimmäisiä Meandi-hankintojaan. No, kuten jo aikaisemmin kerroinkin, niin olen suhtautunut näihin vaatteisiin ehkä tarpeettoman kriittisesti. Tai siis lähinnä olen päivitellyt, että miten joillain on varaa pukea mukelonsa näin kalliisiin vaatteisiin. Saati ostaa niitä monia kertoja vuodessa ja suhtautua näihin niin tulisen fanaattisesti.

Kunnes osallistuin itse ihkaensimmäisille kutsuille ja sorruin hipelöimään vaatteita. Ja ihastuin. Olihan se tilaus sitten tehtävä...

Kloppinen sai karavaani-paidan ja pupu-velourhousut:



Ha, kuvattu eri päivänä, eri valossa, eri lattialla! Ha-ha.

Jäpikkä sai karavaani-bodyn ja siihen mätsäävät Harrikka-isää ilostuttavat oranssit velourhousut:



Näistä vaatteista en osaa sanoa vielä kovasti sanoa muuta kuin että ainakin tuo 74/80 on reilu koko, jonka siis Jäpikän vaatteisiin otin. Jäpikkä käyttelee muuten vaatteissaan kokoa 74 ja 80, mutta näihin vaatekappaleisiin poika hukkuu. Vähän mööh, sillä olin suunnitellut, että tämä asukokonaisuus olisi pojalla päällä 1-vuotiskuvauksessa... No, ehkä pitää vielä sovitella. Tai jos Jäpikkä vaikka kasvaisi 1,5 viikossa, öö, huomattavasti?

Kloppiselle sen sijaan valitsin koon 86/92, ja ne taas ovat juuri nyt sopivat. Mikä on harmillista, sillä kasvuvaraa olisi voinut olla aavistuksen enemmänkin, etenkin tuossa paidassa. Kloppinen tosiaan on päässyt jo käyttämään uusia vaatteitaan ja hän on ollut kovin ihastuksissaan. On sairaan siistiä, kun paidassa on autoja ja housujen taskussa pupu. Pari kertaa olen tätä asukokonaisuutta jo pessyt eikä se ole kyllä miksikään mennyt. Ja syytä olla menemättäkin, kun tosiaan on näin arvokkaista vaatekappaleista kyse.

Jotain tilasin itsellenikin ja siitä osaan sanoakin pari valittua sanaa...


Tilasin nimittäin nämä ihanat sammaleenvihreät velouriset Yoga-housut itselleni ja olen AIVAN myyty! <3 Nämä ovat päällä ihanan pehmeät ja joustavat! Malli on aivan super lahkeesta, sillä näissä lahje ei roiku jatkuvasti jalan alla. Muita housuja en ole juuri kotona enää käyttänytkään, joten pesukoneessakin nämä ovat pyörineet jo useampaan otteeseen menettämättä muotoaan ja pehmeyttään. Suosittelen! <3


Summa summarum: kai minä vähän ihastuin näihin Miikkareihin ja kaipa minä toistamiseenkin eksyn kutsuille. Liityin jopa Facebookissa Meandi-kirpparille -> se on menoa sitten? ;)

Mitä te olette näistä vaatteista mieltä? Oletteko ihastuneita vai meneekö hinnat yli hilseen?


Nina

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Arkea ja shoppailua.

Olen ollut taas kateissa ja hukassa. Olen käynyt ihmettelemässä, että mitä, onko minulla vielä lukijoita ja toisaalta olen yrittänyt kirjoitella jotain, mutta joka kerta olen jättänyt kirjoittamisen kesken, koska se on tuntunut pakkopullalta isolla P:llä.

Tiedän, ettei postauksen tarvitse sisältää ihan superihmeellisiä juttuja. Ei tarvitse matkailla avaruudessa (tai edes ulkomailla) saati ostella Chanelin laukkuja, että olisi jotain kerrottavaa. Ihan arkiset pienet asiatkin ovat kutkuttavia, kiinnostavia ja inspiroivia. Tykkään lukea niistä toistenkin blogeista, joten miksipä en itsekin kirjoittelisi niistä.

No, se aika on kortilla. Paljastinkin jo, että olen taas koulun kirjoilla ja tarkoitus olisi tässä kirjoitella opparia sekä muita tehtäviä. Tällä hetkellä tuntuu, että päivässä on tasan yksi hetki, jolloin ehdin tehdä rauhassa jotain, ja se on silloin, kun pojat nukkuvat eli klo 12-14. Siinä minulla on kaksituntinen, jolloin ehdin syödä lounasta, juoda rauhassa kahvia, tehdä opparia ja/tai kirjoitella blogia. Tänään valitsin näin... ;)

Vaikka tämän julkaisemisen jälkeen aion kyllä ehtiä opparinkin pariin. Heti sen jälkeen, kun olen saanut pyykit koneeseen. Tekeminen ei toki siihen lopu. Kiitoskortit odottavat osoitteitaan lipaston päällä. Siivota pitäisi, sillä samalla tajusin, että sen samaisen lipaston päällä on ihanainen kerros pölyä. Sekä kaikkea roinaa, joka ei sinne todellakaan kuuluu. Niin ja päivälliseksi pitäisi ehtiä tehdä makkarakastiketta.

Raah?

Olen muuten shoppaillut viime aikoina hävettävän paljon kaikkea lapsille: sisävaatteita, ensifillarin ja Kloppiselle kurikset. Jälkimmäiset löytyivät tosin käytettynä Facebookin kirpparilta. Kloppiselle pitäisi ostaa se junnusänky, edelleen, ja talvihaalaristakin näen päiväunia. Siitä lisää hetken päästä. ;)

Fillaria haluttaisiin päästä testaamaan jo kovasti, mutta ennen testiajoja on ostettava kypärä. Me kun yritämme opettaa Kloppiselle heti alusta alkaen, että ei ajelua ilman kypärää. Kypäriä ollaankin ahkeraan etsitty mm. netistä ja yksi nousi ylitse muiden:


Crazy Stuffin kypärät nousivat heti suosikeiksi. Siis meidän vanhempien. :D Etenkin tuo tiikeri on niin päheä, että minäkin tahdon jo oman pyörän sekä kypärän! <3 Näitä myydään miltei kymmenkunta erilaista mallia lastentarvike.net -verkkokaupassa. Vielä en ole kuitenkaan raaskinut tilata...

Tilaus sen sijaan lähti myös Polarn O. Pyretin verkkokauppaan, kun tilasin pojille ihan peruskivaa sisävaatetta, Kloppiselle pari yöpukua ja muutamat hanskat sekä pipon. Moni dissaa näitä vaatteita, että maksavat paljon, mutta eivät laadullaan loista. Itse olen kyllä toista mieltä - ne muutamat Polarnin vaatteet, jotka meidän kaapista löytyvät, ovat olleet todellakin joka euron väärttejä! Plus että ovat hienoja, istuvat meidän hoikkeleille ja niillä on ihan mukava jälleenmyyntiarvokin. Tykkään! <3








Tajusinpa juuri, etten ole esitellyt juuri mitään ostoksiani viime aikoina. No, ainakin talvivaatteista ja niistä Meandi-vaatteista on tulossa juttua vielä!

Niin, se haaveilujen talvihaalari - arvaatteko mikä se on?

Kuva täältä.
Mini Rodinin Panda, minullakin... Aaah! <3

Ovh. 200 € - vähän vähemmän aaah. </3

Semmosta. Olipa järjetön postaus?

Palataan!


Nina

tiistai 10. syyskuuta 2013

Too Faced.

Nyt on taas pakko hehkuttaa, kun on aihetta. Tilasin nimittäin jokin aika sitten Pretty.fi -verkkokaupasta muutaman Too Faced -merkkisen tuotteen. Yksi niistä on monen meikkaajan klassikkosuosikki, ja siksi minäkin tunnen valmistajan, mutta yhtä huulikiiltoa lukuunottamatta kokemuksia ei ole. Paitsi tosiaan siitä huulikiillosta, joka oli todella hyvä ostos. Ensinnäkin sävy oli mahtava, tuoksu herkullinen ja sen pysyvyys aivan omaa luokkaansa. No, olihan se vähän tahmeaa tavaraa, mutta kaikkea ei voi saada. Vai voiko?


Tilasin siis sitä klassikkoa: silmemeikin pohjustusvoidetta ja sen lisäksi meikkivoidetta sekä tuollaisen meikkipaletin, jossa on miltei kaikki, mitä täydelliseen meikkipohjaan tarvitsee. Olen muuten viimeksi ostanut jonkinlaisen meikkipaletin valehtelematta 20 vuotta sitten. Siis aivan skidinä. Muistikuva nousi nimittäin juuri hetki sitten verkkokalvoilleni luomivärisetistä, jossa valehtelematta oli kaikki sateenkaaren sävyt edustettuna. Onneksi ei taida olla kuvamateriaalia lapsen käsin tehdyistä meikkikokeiluista...


Hehkutan näitä vasta nyt, kun olen käyttänyt näitä varmaan jo kolmisen viikkoa ja käsitys tuotteiden toimivuusta on kutakuinkin syntynyt. No, silmämeikin pohjustusvoide ei ole klassikko syyttä - se on aivan loistava tuote! Luomiväri pysyy siellä, mihin sen sutaisetkin, eikä se viiden tunnin päästä ole luomivaossa.

Meikkivoidekin on ihanan tuntuinen tuote, mutta ei tarpeeksi peittävä minun makuuni. Ehkä se olisi siis kesällä aivan loistava sellaisenaan. Minä sen sijaan lantraan L'oréálin True Match -meikkivoidetta tällä fifty-sixty -suhteella ja lopputulos on ihan killeri! Too Faced -meikkivoide on aika rasvaisen oloinen, mutta se sopii erittäin hyvin kuivalle ja atoopiselle iholleni. Ja kun tosiaan sekoitan mukaan vähän True Match -meikkivoidetta, niin saan lisää peittävyyttä ja tasaisuutta sekä sopivan hehkuvan ja kuulaan meikkipohjan. Siis aivan täydellinen kombo! <3



Tähän palettiin suhtauduin vähän pelokkain mielin, sillä pelkäsin, että sävyt eivät ole minulle sopivat. Olin väärässä, sävyt ovat aivan täydellisiä lukuunottamatta tuota Concealia - se on liian tumma, ikävä kyllä. Muuten olen käyttänyt tätä settiä valehtelematta joka päivä, vaikka ennen jaksoin iskeä naamariin vain perusmeikkivoiteet sekä puuterit perusposkipunan kera. Nykyään sen sijaan maalaan sinne tänne valoa ja varjoa. Ja kuinka kätevää, että kaikki kulkevat näppärästi yhdessä pakkauksessa. Mahtava tuote tämäkin ja jäi aivan ehdottomasti vakkarikäyttöön! <3


Crème Blush ei näytä oikein houkuttelevalta tuossa (kuva on siis otettu juuri avaamisen jälkeen), mutta sävy on aivan loistava. Itseasiassa olen tähän mennessä koko ikäni käyttänyt vain puuterimaisia poskipunia, mutta tuo voidemainen on aivan ylivoimainen verrattuna niihin.

Tänään pitäisi muuten lähteä noin kolmen kuukauden tauon jälkeen BodyCombatiin. Jaiks...


Nina

maanantai 9. syyskuuta 2013

Uhmatuhmat.

Muistelen toisinaan itkun ja naurun sekaisena väittämää, että ensimmäinen vuosi vauvan kanssa olisi haastavin. Että vauva muuttaa elämän ja maailman ja arjen ja kaiken. Että silloin vauva vain huutaa ja vähän vielä huutaa, eikä vanhempi-poloilla ole aavistustakaan, että mitä helvettiä se huutaa.

Meillä oli helpot vauvat. Sekä Kloppinen että Jäpikkä. He eivät "turhia" ole itkeneet, vaan jos on paruttanut, niin sille on ollut joku todella hyvä syy. Esimerkiksi ääriään myöten täynnä oleva vaippa ei ole koskaan ollut sellainen. Ei sillä, että olisin vauvojani täpötäysissä vaipoissa koko päivää istuttanutkaan. Meillä vauvat ovat olleet aina hyviä nukkumaan, syömään ja kaikin puolin tyytyväisiä elämäänsä. Elämä vauvan kanssa on ollut paaaaaaljon seesteisempää kuin mitä meitä on peloteltu. Jos käsillä siis silloin oli elämämme vaikein vuosi, niin sittenhän loppuelämä olisi aika helppoa?

Ööö, not.

Vaikka uhmikkaista taaperoista ja tenavista heitetään kosolti läppää, niin silti se karu totuus jää kuulematta synnytysvalmennuksissa. Vanhemmat pääsisivät heti ongelmien ytimeen, kun lötkön nuken sijaan heidän pitäisi pukea vaippa vahvalle kaksivuotiaalle, joka sätkii ja kirkuu kuin jakomielitautinen.

Lähes jokaiselta vanhemmalta unohtuu kertoa kuinka sen helvetillisen vauva-ajan jälkeen sille pikkupirulle kehittyy mullistavan iso oma tahto ja heti sen perään ensimmäinen uhma. Juuri kun luulet, ettei elämä voisi enää kamalammaksi käydä, niin lapselle iskee "uusi vaihe", jonka toivotaan sormet ristissä olevan mahdollisimman lyhytkestoinen.

Kuten ehkä olet jo voinut päätellä, niin meillä on käynnissä ihana kaksivuotiaan uhma ja toisaalta tuo pian yksivuotiaskin on kasvattanut aika hurjasti omaa tahtoaan viime päivinä. Siinä välissä minä ihmettelen, että KUINKA he voivat muka täyttää jo yksi ja kaksi!

Kaiken kiukuttelun välissä he ovat osaavat olla kaksi mitä hurmaavinta pientä miestä, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etteikö tämä uhman raadollisuus olisi yllättänyt minut täysin. Yksi ilta tunnustin Ukkokullalle, etten olisi koskaan osannut kuvitellakaan, että uhmaisen lapsen kanssa olo voisi olla näin kamalaa. Ukkokulta tuumi samaan hengenvetoon, että hän on ajatellut aivan samoin. Väkisin mietin, että tuntevatko muutkin vanhemmat samoin vai onko meidän mukuloissa, etenkin tuossa suuremmassa, jotain "vikaa"?

Elämä on meillä enimmäkseen varmaan aika perushuttua uhmatuhman kanssa eloa. Sillä menee hermo menee ja sitä raivostuttaa. Syynä voi olla ihan mikä tahansa, milloin tahansa. Vastaus kaikkeen on ei - ihan sama mitä kysyit. Pukeminen on perseestä. Kenkienlaitto on perseestä. Ulos pitää päästä, mutta ilman kenkiä tietenkin. Ja kun sinne ulos on lopulta päästy, useimmiten kenkien kera, niin sieltä ei todellakaan tulla omin jaloin sisälle, vaan jompikumpi vanhemmista saa kantaa kiljuvaa ja potkivaa ihmistaimea sisälle. Turvaistuimeen ei todellakaan istahdeta, vaan edessä on äärimmäinen taistelu, jonka jälkeen sekä äiti/isä että poika ovat kaikki hiestä märkänä. Muita on kiva lyödä, tahallaan. Vaikka siitä tulee joka siunatun kerta rangaistus. Pakoon pitää pötkiä, etenkin silloin kun puitteet ovat vaarallisimmillaan. Tämä tarkoittaa yleensä, että lähistöllä on joko vesistöä tai vilkkaita autoteitä. Äidin hätääntyneet huudot perään eivät tee juuri vaikutusta. Paitsi jos tavoitteena oli saada poika juoksemaan kahta kovemmin ja/tai saada hänet nauramaan.

Kuulostaahan tutulta, kuulostaahan...?

Huomaan kuitenkin usein, että Kloppinen käyttäytyy huonommin kuin muut ikätoverinsa (tai sitten olemme hämmästyttävän usein todella kilttien ja arkojen lasten seurassa). Ensinnäkään Kloppisella ei ole pätkääkään vieraskoreutta. Häntä ei paljoa kiinnosta, jos olemme vaikka vieraina jossakin, ventovieraiden ihmisten ympäröimänä. Ehei, jos vituttaa, niin sehän vittu näytetään koko maailmalle! Olen usein tyytyväinen siitä, että Kloppinen on rohkea. Mieluummin näin kuin että hän olisi jatkuvasti itkemässä jalassani kiinni. Itse olin sellainen lapsi ja voin kertoa, ettei se ollut kovinkaan mukavaa.

Tämä kiukkumainen usein kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei meillä pidettäisi minkään sortin kuria. Että vähintään lauma simpansseja olisi kasvattanut meidän pojan. Ja samalla minä olen mielestä asteen verran kovempi kurinpitäjä kuin vaikkapa muutama mammakamu. Yritän olla jämäkkä ja periksiantamaton. Torun Kloppista, kun on aihetta, mutta myös kehun ja ylistän, kun on aihetta. Toisinaan laitan poikaa jäähylle, toisinaan korotan ääntä. Pidän siis kuria, monella tavalla. Myös huonolla, kuten tuo äänen korottaminen. Yritän pitää rajat samanlaisina ja selkeinä, olla johdonmukainen.

Ja silti toinen käyttäytyy kuin pahasisuinen kakara, joka viis välittää kielloista eikä paljoa korvaansa letkauta. Mietin usein, että näenkö vain liian vähän tämän ikäisiä lapsia, että tuntuuko oma lapsi todella paljon hankalammalta kuin muut? Pitäisikö mennä vakoilemaan jonkun päiväkodin pihan puskaan vuorokaudeksi? Vai olenko kasvattamassa ilkeää adhd-lasta, joka näillä näppäimillä opettaa huonot tavat myös pikkuveljelleen?

Joku voisi kai sanoa, että höllää sitä pantaa, että lapset ovat lapsia. Mutta olen kai aika natsi, kun suorastaan vaadin lapsilta hyvää käytöstä. Mutta toisaalta ajattelen, että ei kai kukaan anna lastensa riekkua kuin vähä-älyiset: antaa heidän kirkua, heitellä leluja, lyödä toisia jne...? Tunnen itseni joskus todella epäonnistuneeksi - kuuluu kai äitiyteen. Siitäkin huolimatta, että samalla tiedän koko ajan tekeväni parhaani.

Jäpikkäkin tosiaan lähestyy sitä kuuluisaa yhtä ikävuotta, jolloin olin ihmeissäni Kloppisen kanssa - ei kai mikään uhma vielä voi tulla? Omaa tahtoa on todella alkanut näkyä ja Jäpikkää harmittaa aivan vietävästi, mikäli häneltä kielletään hoitopöydällä kääntyminen tai isoveljen pureminen. Kohtuuttomat vanhemmat, hmph. Epäilen myös, että ikenissä on meneillään jotain hammastouhuja, siihen malliin on ollut kuopus äkäinen.

Tätä sirkusta ei jaksaisi päivääkään, ellei päivissä olisi kosolti niitä hyviäkin hetkiä. Kyllä, juuri niitä, joista ne toiset bloggarit vain kirjoittelevat. ;) Jäpikkä opettelee sanomaan "äiti" (Ukkokultakin on ollut tätä kuulemassa ja todistamassa monta kertaa, joten en kuvittele) ja lisäksi hän hymyilee aamusta iltaan. Edelleen. Olemme siis edelleen sitä mieltä, että perheemme pienimmällä on paras lääkitys. Ehe-ehe. Kloppinen sen sijaan tulee antamaan haleja ja pusuja, laulaa sydämensä kyllyydestä ("Minä aaaaaaaaina ajannnn!!!!") ja oppii taitavammaksi eri asioissa saaden äitinsä ihastuksesta sykkyrälle.

Olen lapsistani suunnattoman kiitollinen ja onnellinen sekä luonnollisesti ylpeä, mutta usein mietin, että onko tämä arki siltikin muilla yhtä kaaosta ja kamaluutta?

Nyt äidit, tunnustakaa, asuuko teilläkin kammottavan uhman kourissa pyristelevä kauhukakara?


Nina

perjantai 6. syyskuuta 2013

Highlights.


Taas on ollut nähtävästi haasteellinen viikko kirjoittaa. Ensinnäkin Ukkokulta on painanut duunia koko viikon kotona, joten minulta on uupunut se kuuluisa kirjoitusrauha poikien vetäessä unta palloon päikkäreillään. Eikä tämä asia taida miksikään muuttua - Ukkokullan uusien työkuvioiden myötä hän on enemmän kotona (mutta vähemmän läsnä) ja minun pitää vain totutella tähän eriskummalliseen kuvioon. 

Tähän viikkoon on mahtunut taas kaikenlaista. Isoimmat pointit lienevät Jäpikän muutto omaan huoneeseensa ja elämäni ensimmäiset Meandi-kutsut. Olen aina suhtautunut "Miikkareihin" huvittuneena: mielestäni vaatteet eivät ole kovin kummoisia, ne maksavat helvetisti ja niitä ostavat ihmiset ovat niin fanaattisia "Miikkareidensa" kanssa, ettei sitä voi uskoa todeksi. Oletteko huomanneet saman ilmiön? Yksi ystävistäni on niin rakastunut Meandi-vaatteisiin, että hän kehuu niitä suu vaahdossa miltei aina kun näemme. Vaikea uskoa, etteikö hänelle jo melkein maksettaisi kaikesta siitä mainostamisesta. 

No, sain sitten kutsun näille vaatekutsuille ja lähdin suunnattoman mielenkiinnon kera katsomaan, että mistä on oikein kyse. Ensimmäinen huomio oli se, että kutsuilla olleet ihmiset olivat ostaneet jo vuosikausia Meandi-vaatteita. He muistivat kuosit ja mallit edeltäviltä kausilta. Insane! Toinen huomio oli, että vaatteet näyttivät livenä paljon paremmilta kuin nettisivuilla. Osa vaatteista teki vaikutuksen, kun niitä kokeili ja hiplaili - ne tuntuivat ja näyttivät todella laadukkailta. Erityisen vaikuttunut olin Miikkareiden velourhousuista. Ja muutamat sellaiset lopulta tilasinkin pojille, söpöjen autopaitojen kavereiksi. Velouriset Yoga-pantsit ostin muuten myös itselleni, sillä ne tuntuivat syntisen hyviltä päällä. Skeptisenä vastarannan kiiskinä aion silti testailla vaatteita armottoman kriittisenä ennen kuin alan hypettää niitä itsekin. Esittelen ostokseni teillekin, jahka ne saapuvat postiin.

Ja sitten kuopukseemme Jäpikkään. Tämä asia on kyllä ollut viikon suurin highlight, mutta tulipa ensin nyt vaahdottua noista vaatteista. Jäpikkä on tosiaan nyt nukkunut kolmen päivän päikkärit sekä kahdet yöunet omassa huoneessaan ja hyvin on mennyt. Joka yöhön on mahtunut yksi mystinen itkustus, mutta sama meno on ollut silloinkin, kun hän on nukkunut meidän makuuhuoneessakin. Itkustus on loppunut aina nopeasti tutilla. Muuten tuntuu, että yöt ovat menneet paremmin ja jokainen on nukkunut paremmin. Haikeus on (minulla) on suuri - tuntuu, että makuuhuoneestamme puuttuu jotakin todella oleellista. Mutta näin se menee: lapset (ikävä kyllä) kasvavat eivätkä he ole ikuisesti vauvoja.

Tämän muuton johdosta meillä on käynnissä taas pientä prokkista sisustuksen kanssa ja huonekalut sekä tavarat yrittivät vimmatusti löytää paikkaansa kodissamme. Koti-postaus on siis tulossa, kunhan kaaos katoaa. Eli ei koskaan ehkä? ;)

Ja jotta aikani ei missään nimessä kävisi vain liian pitkäksi, niin kävin eilen sähköpostikeskusteluja opettajani kanssa. Kyllä vain, minulla on opintoja hieman kesken ja opinto-oikeutta on jäljellä alle vuosi. Pakkorako valmistua siis. Edessä on siis epäilemättä kreisi vuosi, mutta yritän ehdottomasti pyhittää aikaa myös tälle blogille. 

Kummaa miten tällaisesta "turhakkeesta" voikaan tulla jotain näin tärkeää?

Tällä hetkellä en voi kuin äimistellä, että miten hitossa aika riittää kaikkeen ja missä välissä sitä ehtii nukkua, mutta eiköhän se siitä, kun löytyy se jonkinlainen kultainen keskitie kaikkeen tekemiseen. Minähän siis aion suoritella opintojani etänä, kotisohvalta, ilman että vien kumpaakaan poikalasta vielä hoitoon. En halua enkä raaski - he ovat vielä niin pieniä ja haluan elää tätä hetkeä nyt kotona. Loppuelämän ehdin olla muuallakin. Mutta se, että onnistuuko opiskelu täällä, onkin eri asia. Jaiks?

Kaikki kannustavat kommentit opiskelevilta äideiltä otetaan avosylin vastaan! 

Viikonloppuja tasapuolisesti jokaiselle! 


Nina

tiistai 3. syyskuuta 2013

Lahja aviopuolisolle.

Tässä taitaa tulla blogini kolmanneksi viimeinen hää-postaus - huomenlahjojen esittelyn jälkeen kerrottavaa ja/tai näytettävää on enää potrettikuvien ja budjetin/rahanmenon osalta. Se on sitten siinä. Muiden häistä toki aion jäkättää, mikäli aihetta on. Häitä onkin tälle syksylle tiedossa kahdet - ihanaa!

Mutta näitä kaikkia ennen tietysti jutunjuurta meidän huomenlahjoista. Minä sain lahjaksi jotain, mitä ehkä vähän osasin odottaakin saavani. Muutaman kerran olin nimittäin vihjannut Ukkokullalle, että rannekello olisi mieluinen lahja. Ja Ukkokulta oli (kerrankin) ollut kuulolla toiveideni kanssa. Sain huomenlahjaksi todella upean Guessin rannekellon, joka käy miltei jo korusta.



Kello sopii täydellisesti yksiin sormusten kanssa. Ah, blingiä! Terveisin harras harakka. <3



Ja sitten esittelyyn huomenlahja, jonka Ukkokulta sai. Ahkerimmat stalkkerit ja lukijat tietävätkin, että emmin ja jänskäsin lahjan "tekoa" sekä ennen kaikkea sitä, että minkälainen olisi lopputulos. No, lopputulos oli yllättävän hyvä ja lahjan luominenkin oli yllättävän miellyttävää puuhaa. Ukkokulta sai siis huomenlahjaksi valokuva-albumin, jossa on kuvia minusta poseeraamassa Harley Davidsonin päällä. Te saatte muutaman maistiaisen kuvista, joissa vaatteita on eniten päällä. ;)



Pahoittelen taas painajaismaisia kasvojen retusointeja - ohjelmat eivät kertakaikkiaan toimineet yhteistyössä kanssani ja herttaiset sydämet jäivät tällä kertaa lisäämättä.

Kuten jo tuossa aikaisemmin sanoin, niin kuvaus ei ollutkaan niin kamalaa kuin mitä etukäteen ajattelin. Toki kuvaaja oli hauska ja rento tapaus, ja kertoi jo nähneensä "kaiken", joten häntä ei mikään enää voisi järkyttää. Kummasti lanteilla höllyvät selluliitit unohtuivat vitsiä heitellessä. :)

Oli myös mahtavaa, että sain molemmat kaasoni mukaan kuvaukseen. Heistä oli todella paljon apua, etenkin tuolla henkisellä kantti-puolella.

Kuvauskeikka päätettiin tyttöjen kanssa terassille, jossa tietysti puitiin läpi jokaisen parisuhteen kompastuskivet sekä mietittiin miksi miehet ei vaan tajuu. Perus akkojen huttua siis. ;)


Höh, tuliko jollain muulla aavistuksen verran ikävä kesää, kun katsoo tuota ylläolevaa kuvaa?

Tai jano? ;)


Nina

maanantai 2. syyskuuta 2013

Petipuuhia.

Päätin jo kuukausia sitten, että häälahjarahoilla tullaan ehdottomasti ostamaan meille uudet peitot ja Ukkokullalle uusi tyyny. Ehkä lapsellista, mutta minusta on jotenkin mukava ajatus, että nyt avioparina nukumme petivaatteissa, joissa ei ole kaiken maailman eksät ja hoidot nukkuneet. Sitähän he siellä sängyissä ovat tehneet - nukkuneet. :D Sänkykin on uusittu parisuhteemme aikana, joten eiköhän tuo pyhättö ole varattu vain meille kahdelle. Tai no, meille neljälle.

Ja hei, vaikkei mitään eksiä enää ees muistettaisi, niin yksi maailman mukavampia asioita on uudet peitot ja etenkin niissä nukkuminen.

Me teimme tilauksen Finlaysonin verkkokaupassa, kun heillä oli klubilaisille tarjous "kaikki tuotteet - 25 %". Tämän tarjouksen myötä ei paljon tarvinnut miettiä, että mistä ja milloin peitot ynnä muut ostetaan. Me valitsimme ostoskoriin Ultra-peitteet ja Ukkokullalle Ultra-sarjan täytettävän ja muotoiltavan tyynyn. Tyynyn kanssa minä en ole nukkunut, joten siitä en juuri voi mitään sanoa, mutta tuo peitto on kyllä paras peittoni koskaan. Kuinka se voikaan olla niin höyhenen kevyen oloinen, silti niin ihanan lämmin ja niin taivaallisen pehmeä? <3


Samalla tilasin Kloppiselle vauvatyynyn (kyllä, nyt vasta.) ja valmiiksi jo lastenpeiton junnusänkyä varten. Kauan olen kuolannut tätä Elefantti-sarjaa, joten sitä tilattiin nyt oikein koko perheelle. Kloppiselle lasten koossa, sillä se uusi sänky pitänee lähitulevaisuudessa hakea. Vaikka ajatus ahdistaakin. Ei auta, koettelemukset on kohdattava ja jospa tässä helpottaisi hiton hienot lakanat?


Ja heräteostoksia tuli tehtyä. TOTTAKAI. Pikku Myy -patakinnas ja patalaput. Näille tosin oikeasti oli tilausta. Seli-seli.


Antakaa anteeksi nolot suurennuslasien kuvat - napsin kuvat kuvakaappauksen avulla Finlaysonin verkkokaupan sivuilta. Kiitos sinne siis lainasta vaan. :)

Näyttää muuten siltä, että nyt siellä ovatkin peitot ja tyynyt taas tarjouksessa - 20 %. Ja tämä on muuten silkkaa sattumaa, sillä tämäkään postaus ei ole maksettu eikä millään tavalla sponsoroitu mainos.

MUTTA! Jos ne Finlaysonin ihmiset siellä tahtovat jotakin lahjoittaa, niin täällä ollaan kädet ojossa. ;)


Nina