keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Muumi-ale!

Hei vaan,

sellaista pikaista asiaa vain niille, jotka kovasti Muumeista diggaavat, että Finlaysonin nettisaitilla on mahdollista liittyä F-klubiin ja saada Muumi-tuotteista ihan mukava – 40 % alennus. Tarjous on voimassa TÄNÄÄN (30.5.) viimeistä päivää, joten jos sydämessä muljahti tämän uutisen johdosta, niin KLIK! Minä itse harhauduin sivustolle ihan vahingossa ja liityin klubiin tietysti heti. Ihan vain jotta voisin tilata nämä:


Eli pussilakanasetit minulle ja Ukkokullalle sekä Kloppiselle/Tyypille. Niin ja ihania keittiöpyyhkeitä!


Nina

torstai 24. toukokuuta 2012

Helevettilääne.

Ei ollut hymy herkässä aamun neuvolassa, kun omaa rakkahinta terkkatätiäni tuurasi oikea ehta biiaatch. Hymy ei varsinkaan ollut herkässä, kun tämä akka sitten ilmoitti, että sokerirasituksen tuloksen mukaan ensimmäinen arvo on liian korkea. Raja oli ymmärtämäni mukaan 5.3 ja minä sain tähän tulokseksi 5.4. PERKELE. Se tietää sitä, että sen vittumaisen haahkan tuijotuksen alla minä, neulapelkoinen, jouduin ottamaan itse itseltäni sen miniversio-verikokeen. Hitto, se oli kauheeta. Ihan oikeesti, naurakaa vaan, mutta minä väänsin melkein parkua. Nyt on edessä sitten kaksi neljän päivä mittaussessiota. Vituttaa. Voi että kun vituttaa. Tätähän minä olen pelännyt. Että sukurasite tekee tehtävänsä. Terkka huomautti, että nyt loppu mässäilyt ja hitto kun olisi pitänyt sanoa ääneen se, mitä ajattelin: sellaista on pikkuisen paha lopettaa mitä ei ole koskaan aloittanutkaan.

Mutta nyt, kun pitäisi olla ns. dieetillä ja tarkkaan miettiä mitä syö, niin nälkä on jatkuva ja herkkuja tekee mieli. Tää on niin tätä. Musta ei hei ole tällaiseen. Sitten taas jos oltaisiin sanottu, että tulokset olivat normaalit, niin enpä minä tässä näkisi märkiä päiväunia mistään suklaasta. Niinhän ne viisaat sanoo, että se kielletty hetelmä on muka makia hetelmä. Hitto, kun saattoikin mennä päivä totaalisen pieleen heti aamusta alkaen...

No, Tyypillä kaikki on hyvin ja alakertakin oli siivossa, hyvässä kunnossa. Jee. Lisäksi sain lähetteen rakenneultraan ja ajattelinkin tässä varailla aikaa jo juhannusviikolle. Jee.

Jee myös näille ilmoille. Buu sille, ettei ole ollut harmainta aavistusta, mitä Kloppisen päälle pukea. Pienikin tuuli mietityttää ja kaikki hellevaatteet saa jäädä samaan nurkkaan, mistä ne alunperin kaivoinkin. Sitä paitsi entäs tuo taivaalla möllöttävä, mukavasti lämmittävä mutta inhottavasti säteilevä, tulipallon pötkylä? Ei kait ulos voi viedä sen alle puolialastonta pikkumiestä? Aurinkovoiteisiinkaan en täysin luota? Öö.

Niinpä olen sitten pukenut Kloppiselle vähintään saman verran vaatetta kuin sisällä ollessa, eli pitkähihaisen bodyn ja paksuhkot housut kuten vaikka farkut. Olen laittanut pojalle vielä hupparitakinkin ja ohuehkon pipon. Villasukat päätyivät pesun kautta arkistoon ja olemme siirtyneet Converse-linjalle. En sitten tiedä, että ylipuenko poikaraasua ihan mennen tullen, mutta vähän järkyttyneenä olen seurannut näitäkin, jotka pistävät puolivuotiaansa (vain) 20 asteen lämpöön heppoisessa hellemekossa. Meillä mennään siis näin, varman päälle ottaen (tuskanhiki niskassa?).



Vihdoin ja viimein saimme muuten aikaiseksi siirtyä ihan uudelle aikakaudelle: vaunuista rattaisiin. Kloppinen tuntuu tykkäävän, maailmaa näkee paaaaaaljon paremmin. Mitä siitä, jos et nyt malta nukkua niitä päikkäreitä siinä ohella. Tuntuu ihan hirvittävältä, että juuri hetki sitten maailmaani syntynyt, maailmani mullistanut, pieni poika istuu jo rattaissa!




Istumisesta puheen ollen, muutaman hassun kerran Kloppinen on hetken istunut vailla minkään sortin tukea. Edelleen jalkojeni välissä kylläkin, että jos horjahtaa, niin vahinkoa ei pääse syntymään. Että pikkuhiljaa kaiketi tuokin taito opitaan. Samalla tuli muuten mieleen, että Kloppinen on päässyt puistoon keinumaan jo muutamaan otteeseen ja voi hauskuuden multihuipentuma, että se voi olla toisesta kivaa. En tosin tiedä yhtäkään lasta, joka ei keinumisesta tykkäisi, mutta kuitenkin, kiikkaa on meillä(kin) nyt in.


Nina

maanantai 21. toukokuuta 2012

Omistuskirjoituksia lapsille.

Ajattelin omistaa tämän postauksen lapsilleni: rakkaimmalleni Kloppiselle sekä kengille, jotka ennen lapsia toimittivat lapsikatraan virkaa.

Kloppinen on reilut seitsemän kuukautta vanha ja edelleen hän on kiltti sekä iloinen oma itsensä. Se lienee hänelle suotu persoonallisuutensa? Toki sellaista asiaan kuuluvaa kipakkuuttakin pojasta löytyy ja luulen, että viimeistään uhmaiässä pyörrän kaiken kirjoittamani. Mutta tällä hetkellä poikamme on rauhallinen ja hymyileväinen. Hymyn kirvoittaa monen monta asiaa enkä varmasti edes muistaisi jokaista tekijää, joten tässäpä vain pari:

- oma peilikuva hymyilyttää.
- "atsiuuh"-ääni hymyilyttää.
- jonkun toisen hymy hymyilyttää.
- pinnasänkyyn aamulla tukka pystyssä kurkkiva äiti hymyilyttää.

Yöt ovat menneet nyt paremmin. Unta saattaa toisinaan riittää jopa klo 7.45 asti, mikä on minusta varsin mainio suoritus. Vain muutamana yönä viimeisen parin viikon aikana olen saanut laittaa Kloppiselle tutin suuhun, kun hän huusi suoraa kurkkua. Siinä kun yöunet ovat parantuneet, on päikkäreiden laatu heikentynyt... Ennen kolmekin tuntia kestäneet päikkärit ovat silloin tällöin kestäneet vain reilut puoli tuntia. Samainen kiljuhuuto on ilmestynyt päiviinkin. Välillä olen ihan hämilläni ja ihmeissäni, että mitä pahusta tämä oikein on, mutta toisaalta kun muuten poika tuntuu olevan pirteä ja iloinen, niin oletan ettei hällä ole mitään hätää. Uskon edelleen siihen, että nyt elämme vain jotakin vaihetta. En tiedä?

Ehkä viimeisen kuukauden verran olemme tehneet illoistamme säännöllisempiä. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen iltayhdeksää poika on makuuhuoneessa peiton alla. Uni tulee edelleen näpsästi ihan itsekseen eikä meidän vanhempien tarvitse juosta yläkerrassa. Mukavaa, hyvin mukavaa, emme valita. Eräs lähipiirimme rouva tosin ihmetteli, että miten lapsen voi laittaa muka nukkumaan ilman heijaamista. Herran Jumala, sepä tästä enää puuttuisikin, että joka ilta saisi heijata tuota kymmenen kilon keijukaista tunnin verran hartioiden huutaessa hoosiannaa... Voi kun onnistuisimme tässä nukuttamisessa Tyypinkin kanssa. Ilman heijaamista kiitos.

Kloppinen hakee lattialla ollessaan selkeästi jo konttausasennon alkeita ja yrittää kovasti päästä eteen(kin)päin. Tahdonvoiman mokoma ei tässä vaan riitä ja joskus meneekin snadisti hermot. Istuminen alkaa olla tukevampaa, tosin en siltikään istuta poikaani ikinä yksin. Hän oppii kyllä istumaan, ilman että siihen tarvittaisiin monta kallovammaa pään osuessa lattiaan. Kloppinen yleensä istuu lattialla jalkojeni välissä ja välillä nojaa vatsaani, välillä ottaa tukea jaloistani. Tänään aamulla poika päätti siirtyä istuvaltaan mahalleen konttausasennon kautta ja jo pienen hetken pidättelin hengitystäni, että lähteekö se nyt konttaamaan.

Kirjojen lukemisesta on tullut entistä mielekkäämpää, mutta myös haastavaa, ja epäilenkin ettei Tyypille jää ainuttakaan ehjää kirjaa katseltavaksi, sillä Kloppinen ei enää vain haltioituneena tuijota kuvia, vaan tykkää itse käännellä sivuja sekä tietysti rytistää niitä. Eilen annoin lukemani Ellen Kloppiselle tuhottavaksi ja siinä menikin hyvä tovi, kun toinen ei edes huomannut ympäröivää maailmaa. Vain Elle-lehden sekä rapisevat sivut. Uusi hauskaakin hauskempi juttu on istua syöttötuolissa ja leikkiä kauhoilla ja muilla keittiövälineillä. Tämä on siitä mukava ajanviete, että minä ehdin kaikessa rauhassa siivota köökkiä tai tehdä ruokaa, sillä toinen viihtyy mukisematta.

Tällainen on päivärytmimme tällä hetkellä:

Klo 06.30-08 Herätys, aamupuuro ja aamumaito 180 mll.
Klo 09-10 Aamu-unille, jotka kestävät 30 minuutista 1,5 tuntiin. (nämä unet taitavat jäädä lähitulevaisuudessa historian kirjoihin?)
Klo 11 Lounas: lihasosetta ja maitoa 150 mll.
Klo 12.30 Päikkäreille, jotka yleensä kestävät 1,5-3 tuntia.
Klo 14 Välipalaa: hedelmäsose ja maitoa 150 mll.
Klo 17-18 Päivällinen: kasvissosetta ja 150 mll maitoa.
Klo 17.30-18 Iltapäikkärit, jotka kestävät yleensä maksimissaan tunnin. Joskus Kloppinen saattaisi nukkua pidempäänkin, mutta me herätämme hänet, jotta yöunikin maittaisi.
Klo 20 yöpuku päälle.
Klo 20.30 Iltapuuroa ja maitoa 180 mll, jonka jälkeen yöunille!

Maitoa ei tosin mene aina tuota määrää, toim. huom.

Kloppinen on muuten ihan hassu. Jokaisen kylvyn jälkeen, kun puhdistan korvat pumpulipuikoilla, on toinen aivan ekstaasin ja nirvanan rajamaastossa. Poika siis pötköttää kyljellään ja on silmät tirrillään, onnellinen hymy kasvoillaan. Jotenkin tuo korvien kuivaus sekä putsaus tuntuu toisesta ihan mahdottoman hyvältä. Ja joka ikinen kerta jaksan huvittua toisen naatiskelusta yhtä paljon. Hassu Kloppinen. <3

Samainen poikalapsi sai uuden keväthatun Lastenpuoti Kuplasta. Olen näköjään hurahtanut noihin tähtiin nyt itsekin... Suosittelen kyseistä kauppaa lämpimästi: palvelu oli todella nopeaa ja tuote oli pakattu tosi kivasti – huomaa sydäntarra. Symppistä! <3 Ihan halvin tuo pipa ei ollut (19 €), mutta sitäkin hienompi!




No, sai tämä äitikin jotakin... Nimittäin niitä kenkälapsosia. Ja oikein muuten kaksoset tuli. Kävin Skopunktenissa vähän kuolaamassa. Siis balleriinojahan ei vain voi olla liikaa! Miau. <3






Ettäpä semmosta. Mukavaa viikkoa jokaiselle!


Nina

perjantai 18. toukokuuta 2012

Pötsin kasvattelua.

Pahoinvointi, tai ainakin oksentamisen tarve, on tasaisen vähentynyt. Ehdin jo hehkuttaa koko lystin jo loppuneen, kunnes sain tämän viikon alussa jälleen aamutuimaan yökkiä sappinesteitä kropastani pihalle... Lisäksi tällä viikolla on mennyt muutama ilta ihan pipareiksi, sillä olen sitten jostain syystä päättänyt vetäistä vielä illalla jotakin tuhtia, kuten oikeaa ruokaa, ja sehän vasta tekikin minut huonovointiseksi. Joten, note to myself: älä syö enää iltaisin mitään raskasta. Kaipa tämä muuten tästä alkaa helpottaa, toivon ainakin. Syytä ainakin olisi, huomennahan raskausviikkoja on plakkarissa jo 16+0. Tuntuu muuten aivan käsittämättömältä ajatella, että sitten tämän raskauden puoliväliin on enää neljä viikkoa... Aika menee niin hurjaa vauhtia.

Hyvä vaan, ei tämä raskaanaolo niin autuasta autuutta olekaan.

No, ainakin alan olla energisempi, jos en parempivointinen. Sellaista kuuluisaa pesänrakennusviettiäkin on ollut havaittavissa – voisin vain puunata ja järjestellä kotia aamusta ehtooseen. Tällaista oloa minulla ei muuten ollut Kloppisesta ollenkaan ja sitä(kin) olen tainnut täällä joskus purnata. Tämä olo on aivan ihanan touhukas, tykkään, mutta jos alan ommella niitä kestovaippoja ja päivittäinsä leipomaan, niin voisiko joku tulla koputtamaan päähän ja tarkistamaan lääkityksen? Kiitos.

Alan olla myös malliltansa aina vain enemmän raskaanaoleva...

 

Pötsikin vaan kasvaa, onneksi Tyypin johdosta eikä ruuan – I hope. Vasemmanpuoleinen kuva on uusi ja oikeanpuoleinen kuva Kloppisen aiheuttamasta pötsistä. Tämä vatsa on siis suurempi kuin Kloppista odotellessa ja vähän eri muotoinenkin...? Kumpua on ylempänä kuin mitä Kloppisesta. Hauskaa tämä vertailu. Niin muuten, molemmat kuvat otettu raskausviikolla 15+2.

Äitini hokasi, että vatsani on taas hirmu edessä ja arveli, että tulossansa olisi siis toinen poika. Tytöt kuulemma levittävät vain vatsaa. Ja oikeassahan saattaa tuo muori ollakin, sanoin jo aikaisemmin Ukkokullalle, että tämä näyttää poikavatsalta. Jos sellaista nyt vielä voi edes arvioida. Lisäksi eräs päivä Ukkokulta puhui "poikien huoneesta" ja huomasi heittonsa heti itsekin ja kuittasi sen oholla sekä naurulla. Ukkokulta tuntuu tosin odottavan tyttöä hitusen enemmän, vaikka on toki sanonut, että ei ole millään väliä paitsi terveydellä. Ja samoilla linjoilla olen myös minä. Toisaalta joskus (illan pimeinä hetkinä) ajattelen, että enhän ole Ukkokullalle pettymys, jos en voikaan tarjota hälle tyttöä. Eilen illallakin Ukkokulta vielä sanoi ennen nukahtamistaan, että voi kun Tyyppi olisikin tyttö. Vähän ahdistava lausahdus ja itse kukuinkin kivan tovin miettiessäni tulevaa.

Olen koittanut kuvitella itselleni tyttöä ja toisaalta taas kahta poikaa. Molemmat tuntuvat yhtä omituisilta ajatuksilta. Tytön kasvatus tuntuu mielenkiintoiselta, mutta jotenkin haastavalta. Miettikää, kyllä naiset ovat paaaaaaaljon vaikeampia kuin miehet. Kaksi poikaa taas, kaksi mahdollisesti hurjapääluonnetta viritettyine mopoineen nostaa vähän niskavilloja pystyyn. Tytön kanssa voisi antaumuksetta elää pinnallisena shoppailuhullu-mutsina, mutta poikien kanssa minähän olisinkin perheen ainut prinsessa... Taitaa olla puolensa kummassakin vaihtoehdossa. :)

Olen ollut tuntevinani Tyypin liikettä. Kerran olen tuntenut oikein potkun tapaisen, mutta muuten vaan pikemminkin muljahduksia. Ja siis... no, liikettä ylipäätään, sitä on vaikeaa kuvailla. Toisinaan tunnen sitä enemmän, toisinaan vähemmän. On ollut kuitenkin hassua tuntea, että hei, se Tyyppi oikeesti liikkuu, kun vielä Kloppisesta muistaa nämä liikkeet niin hyvin. Ja tasan tarkkaan muistaa miltä ne tuntuvat. Kloppisesta taisin tuntea liikkeitä ja potkuja joskus rv 18–19, mutta niinhän sitä sanotaan, että seuraavista ne liikkeet sitten ovatkin paremmin huomattavissa. Kloppisen potkuissa ja liikkeissä oli jotenkin jännästi jytyä, ne olivat minun mielestäni selviä pojan potkuja, joten ihan mielenkiinnolla odottelen, että millaista vilskettä Tyyppi saa aikaiseksi vatsani uumenissa. Niitä varpaita kylkiluiden väliin en taas kaipaakaan niin kovin...


Nina

tiistai 15. toukokuuta 2012

Ruusun (ja sokerirasituksen) aika.

Elämäni ensimmäinen äitienpäivä takana. Ja taas ajatellen, että vatsassa kasvaa ihmisenalku, jonka johdosta minä tosiaan olen äiti. Päivä oli oikein ihana. Ukkokulta muisti minua ihanalla aamiaisella (miten niin huomaa, että miehisen miehen tekele: kahvia ja leikkelettä, alla vähän leipää.), ruusulla, konvehdeilla sekä vieläpä oikein isolla kukka-asetelmalla. Olipa Ukkokulta oikein ottanut onkeensa smoothie-innostuksestani ja väsännyt sellaisen minulle vaaleanpunaisena. Olen onnekas. <3



Iltapäivällä suuntasimme vanhempieni luo, jossa söimme heidän fantastista kanapöperöään sekä katsoimme töllöstä kiekkoa. Vanhempanikin muistivat minua ruusulla, käteisellä, sydän-kahvikupeilla sekä Muumimamma-kortilla. Olen erittäin onnekas. <3



Kakkua ei kukaan sentään itse leiponut, vaan pakastimesta löytyi meille just hyvä kaakku: prinsessakakku. Kuolasin tätä kaupassa, mutta tosiasiassa on tää vaan melkoisen äiläkkää. Eli montaa palaa ei mene alas, vaikka kuinka niin luulit kaupassa. Se on tosin vain hyvä juttu, sillä tänään aamulla oli tämän raskauden ensimmäinen sokerirasitus... Tulos jännittää, sillä väkisinkin sitä alkaa itsekin pelätä diabetesta, kun tuntuu, että jokainen sitä pelkää ja on varma, että sellainen minullekin tulee. Siis tietona tai kertauksena: äidilläni on diabetes, joten olen ehtaa riskiryhmää ja saan ravata näissä ihanaisissa <3 verikokeissa <3 vielä monta kertaa. Onneksi parin tunnin odottelu sujui mukavan leppoisasti, kun olin varannut itselleni pari häälehteä joukkoon. 




Niin tosiaan, minä innostuin vasta viikonloppuna väsäämään smoothieita itse. Muuten olen aina ostanut niitä vain kahviloista valmiina. Mutta nyt kun ostimme Kloppiselle blenderin, niin tajusin, että hetkinen, tuollahan sekoittaa mukavasti itsellekin jotakin. ;) 


Ensimmäinen Smoothie-kokeiluni:

1 banaani
jäisiä mansikoita ja mustikoita
maitoa 2 dl
vaniljajogurttia noin 1 dl

- ja taivas varjele, että oli hyvää!


Piti vielä jäkättää tähän loppuun vanhemmistani, jotka olivat Kloppista vahtimassa minun ollessani sokerirasituksessa. No, minähän annoin heti aamutuimaan tiukat ohjeet, mitä meillä on tapana aamupäivällä tehdä, mihin aikaan ja miten. Kyse on lähinnä aamu-unista, joille Kloppinen käy noin klo 09–10 riippuen siitä koska päivään on herätty. Tänään se alkoi aikaisin: 06:18 – miksi aurinko nouset niin aikaisin, miksi? Sanoin vanhemmilleni, että näin ollen uni tulee varmasti jo klo 09, eli silloin peittoa korville ja vaikka toinen kuinka touhuaisi (painotan sanaa: KUN touhuaa...), ei siihen tule reagoida mitenkään. Poika nukahtaa kyllä aivan itsekseen, kun on aikansa heilunut ilman että tätä unta pitäisi mitenkään kisutella nukuttamalla. Painotin, että pysykää pois Kloppisen silmistä älkääkä toljottako häntä vieressä. Silloin kun poika ei tietenkään nuku.

No, miten kävi? Tulin sokerirasituksesta kotiin klo 10.15 ja äitini istuu sohvalla Kloppisen vieressä ja höpöttää sille, että jokos kohta tulisi uni. Kloppinen on tietysti aivan hereillä eikä ole missään vaiheessa nukkunutkaan.

SIIS VOI P*RKELE!

Koska klo 11 on yleensä ollut jo lounasaika, niin päätin, että poika pysykööt sitten hereillä siihen saakka, että lounas on syöty. Se toki onnistui, mutta syöminen oli yhtä huutoa ja itkua. Toinen raasu oli aivan katkipoikkiloppuväsynyt. Kiukuttelua kuunnellessani teki mieli soittaa pieni palautepuhelu äidilleni, mutta sainpa sitten hillittyä itseni.

Mikä h*lvetti siinä tuntuu olevan, etteivät nuo isovanhemmat tunnu ymmärtävän Suomea, kun heille selittää vauvanhoidon pelisääntöjä ja aikatauluja? Joku voi taas ajatella, että minulla panta kiristää turhan kireästi, mutta minulle säännöllinen rytmi on tärkeä. Uskon, että se on lapsellekin hyväksi ja tärkeä. Takaahan se tuttu ja turvallinen rytminhittolainen hyvät yöunetkin!

Huoh.


Nina

maanantai 14. toukokuuta 2012

Linjauksia.

Edellinen postaukseni sai minut vähän varpailleen. Jotenkin hävetti, että julkaisin koko postausta. Toisaalta olen ehkä hitusen ylpeä, että minäpä uskallan ainakin sanoa justiinsa niin kuin asia on. Minun mielestä. Ehkä joku samaistuu, ehkä joku toinen pyörittelee päätään. Väkisin kuitenkin aloin miettiä, että onko blogini linja liian rohkea, kuten yksi anonyymi lukijani joskus kommentoi. Pitäisikö tekstieni kuitenkin olla vain kesympiä, sillä en halua ainakaan pahoittaa kenenkään mieltä suoruudellani. 

Olen kai vain luonteeltani sellainen ihminen, joka aika herkästi sanoo mitä oikeasti ajattelee, ilman että jaksan kaunistella asioita saati puhua mieluummin jostain ns. turhanpäiväisestä. Paitsi että tähän vaikuttaa hyvin paljon seura – ystävien läsnä olen oma itseni, eli toisinaan aika rääväsuu ja taas vieraampien seurassa melkoisesti enemmän hillitty. Olen aikanaan miettinyt tätä blogiani ja tyyliäni, että haluan pikemminkin herättää tunteita, suuntaan tai toiseen, kuin olla yhdentekevä. Myönnän toki postaavani useinkin kaikesta turhasta hömpästä, mutta ah, tämä hömppä sitten taas pursuaa piirteestäni nimeltä pinnallisuus. 

No joo, mikä sitten mahtoi olla tämän ajatusripulin lopputulema. Kaipa se, että vaikka miten naamattomana kirjoittaisi, niin silti sitä miettii, että mitä paljastaa itsestään, mitä jakaa tuntemattomille, mistä ylipäätään kirjoittaa. Se on kuitenkin lähes satavarma juttu, että naamattomana tätä bloggailua aion ehdottomasti jatkaa, myös lapsieni osalta. Itse henkilökohtaisesti kaihdan pientäkin julkisuutta. Pelkkä ajatuskin, että minut tunnistettaisiin kadulla, on karmaiseva ja nostaa karvat pystyyn. Peukut niille, joita tämä ei haittaa, olette rohkeita (ja ehkä myös vähän tyhmiä, mutta toivokaamme, ettei se kostaannu tulevaisuudessa, PUS!).

Mutta hei, palatakseni niihin kevyempiin asioihin sekä tyypilliseen linjaani "Hei kattokaa mitä oon taas menny ostelee" – tässä sitä tulee: 

Kirppareiden löydöt ovat olleet viime kuukausina surkeita. Kivoja, hyväkuntoisia vaatteita koossa 74–80 ei tunnu juurikaan löytyvän. Ainakaan pojille, ainakaan Turun lähistöltä. Itseasiassa olen ostanut viime kuukausina vain kaksi juttua sieltä: 



Huuto.netistä on tarttunut joitakin löytöjä juuri minun haaviini, mutta sielläkin tuntuu olevan lauma sangen todellisuudentajunsa menettäneitä myyjiä, jotka kauppaavat rääsyjänsä sikahintaan unohtaen, että niistä tahraisista kamaluuksista pitäisi maksaa vielä postituskulutkin. Nämä minä kuitenkin huutelin itselleni voitokkaasti, ja järkevään hintaan:





Käytettyjen vaatteiden tarjonnan ollessa näin pasta, olen sortunut ostamaan joitakin vaatekappaleita jälleen aivan uutena. Nämä ostin Cittarista ollessani siellä ruokaostoksilla, eli näköjään sieltäkin voi löytyä jotakin kivaa (ainakin lapsille/vauvoille):



Loppuun vielä söpistuliainen Floridasta ystävältäni, kesää odotellessa... :)



Nina

Ps. Kolme hurraa-huutoa valoisille illoille, vähävaloisille öille sekä hyvin valoisille aamuille – Kloppinen heräsi tänään ensimmäisen kerran klo 05:00. Miau.

Pps. Kloppinen täytti perjantaina 7 kuukautta! Öö, mihin tää aika oikein valuu? Kohtahan saa laittaa eläkepapereita vetämään?

perjantai 11. toukokuuta 2012

V***n vertailu ja puuron valmistus.

Kaikille pervertikoille tiedoksi, että mitään alapäävertailuja ei ole luvassa, vaan tämä(kin) postaus sisältää armotonta tykitysvitutusta vauva(&vanhempi)maailmasta.

Tiedättekö ne tekopyhät paskiaiset, jotka silmät sinisinä väittävät, että ehei, meidän MattiJukanpoikaTeppo saa kasvaa ja kehittyä justiinsa niin ku itte tahtoo, me ei vertailla kultuhöpönassulia kehenkään muuhun. Voi v*ttu kuinka ärsyttävää. Onkohan ne ihmiset oikeasti sellaisia? En kyllä oikein usko. En ainakaan halua uskoa. Itse tahtoisin olla justiinsa tuollainen, mutta ei. On oltava rehellinen ja tunnustettava mustaa valkoisella, että itse sorrun kaikenlaiseen vertailuun hävettävän usein.

Viimeksi tänään, kun luonamme vieraili kaverini sekä hänen kolme viikkoa Kloppista vanhempi poika. Tämä poju ryömi, harjoitteli konttaus-asentoa, varasi hienosti painoaan jaloilleen ja osasi miltei istua. Meidän poika taas, no, ei osaa mitään edellämainituista. Olenko universumin lapsellisin, kun se vähän (no okei, aika paljon) vitutti? Olenko miten nolo? Väitän kyllä, että pelkästään tähän kateellisten panettelijoiden Suomi-maahan mahtuu kasa muitakin noloja – tunnustakaa pois.

Siis oikeesti, ihanaahan se on, että nuo kersat kasvavat ja oppivat uutta. En toivo jälkeenjäämistä luonnollisesti kenellekään. Mutta toki toivon, että oma rakkauden hedelmäni pysyy muiden tahdissa mukana. Enkä minä sitä oikeastaan edes epäile. Hei järki käteen, jokainenhan kehittyy tahtiinsa. Ehkä minä vaan saan tästäkin aiheesta kivat kilarit pikkupääkopassani, kun hormonihöyryissäni alan kelata, että eihän meidän pojassa ole jotakin vain vialla. Kloppinen kun on ollut tähän mennessä koko huikean ikänsä (kohta 7 kk) aina vähän niin kuin askeleen edellä muita. Siksi tämä toisen kersan huima kehitys sai minut näin suunniltaan, luulen. Sitä heti ensimmäisenä miettii kaikkea pastaa, että miksei meillä mennä noin ja näin. Miksi meillä ollaan nyt jumahdettu paikoilleen.

Tyhmää, tosi tyhmää. Nolottaa jo nyt, kun jaoin tämän heikon hetken tuntemukseni kanssanne. Uskallankohan edes julkaista tätä?

Aasista toiseen. Meillä on takana nyt kolme hyvin nukuttua yötä ja olen aivan varpaisillani. En todellakaan uskalla tässä hihkua onnesta, vaan odotan, että onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä. Hyvin nukuttuihin öihin liittyy yksi hassu seikka, josta en tosin ole ihan varma, että liittyykö se oikeasti edes nukkumiseen vai onko tämä vain sattumaa. Nimittäin illalla syöty ehta kunnon kaurapuuro.

Tätä ennen on nimittäin menty varmaan kuukauden päivät sillä riisipuurolla, jota toki Kloppinen saa edelleen silloin tällöin. Kaurapuuron sekaan ostin Piltin Punaposki-sosetta ja avot, puuro uppoaa kuin veitsi voihin. Koko helkatin puurolautanen on syöntisession jälkeen TYH-JÄ, ruokalapulla ei ole puuroa, lapsi on tyytyväinen. Koska Punaposki-sose ikävä kyllä meni loppumaan, jouduin tänä aamuna antamaan pojalle puuron kanssa metsämarja-sosetta. Ja kyllä, puuron suosio laantui silmissä.

Lisäksi kaurapuuron menekkiä on edesauttanut ns. ylikypsennys, eli kun ohje käskee mikrossa lämmittää kolme minuuttia, niin minä lämmitän noin 3,5 minuuttia. Näin puurosta tulee jotenkin pehmeämmän ja täyteläisemmän oloista. Ja ainakin se on uponnut paremmin, joten luulen tässä ainakin olevan selvän yhteyden.

Toinen havaintoni on vähän nolo tunnustaa, mutta se nyt sopii tähän postaukseen kuin nyrkki silmään. Nimittäin töllö, tv, televisio, telkkari, rakkaalla lapsella monta nimeä. Se on meillä aamusta ehtooseen päällä, tuli sieltä jotakin katsottavaa tai ei, katsoi sitä joku tai ei. Usein aamuisin, kun Kloppinen on saanut aamumaitonsa ja puuronsa, avaan töllön kun itse syön aamupalaa. Kloppinen tietenkin jähmettyy lattialle mitä himmeimpiin asentoihin ja lumoutuu katkotunnisteista, Huomenta Suomen -tunnareista sekä mainoksista. Tämä on ärsyttänyt minua jo tovin, mutta vasta tänä aamuna tein päätöksen, etten avaa koko pahuksen töllöä. Ja miten kävi – Kloppinen pyöri lattialla, peruutti, tutki lelujaan, tutki mattoa, tutki kirjahyllyä, yritti liikkua jne, kun minä vetelin aamupalaa napaan. Kloppinen oli siis jälleen ihan "normaali vauva". Ukkokulta ei näe töllön vahtaamisessa mitään ongelmaa, vaan olisipa ollut tänä aamuna näkemässä eron, niin olisi varmasti hänkin eri mieltä.

No juu, näiden nolouksien ja toteamuksien jälkeen toivotan teille mukavaa viikonloppua! Yritän palata asiaan ensi viikolla kera vähän kevyempien aiheiden... ;)


Nina

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Väsyttää isolla V:llä.

Takana on viikonloppu Pohjanmaalla, ja nyt ollaan takaisin kotipesässä lopen uupuneena. Kolmen päivän sosiaalisuussetti sekä liian pieni matkasänky Kloppisella plus yölliset mutinat/natinat/kiljumiset/parkumiset tekivät minusta totaalisen väsyneen. Ukkokullasta toki myös. Niin ja Kloppisestakin.

Vaikka reissailu sukulaisilla on raskasta, on se myös mukavaa. Pohjanmaalla kun asustaa Kloppisen kaikki serkut sekä liuta muita sukulaisten kersoja. Kloppinenhan nauttii, kun hän pääsee näkemään muita lapsukaisia ja tökkimään heitä silmiin. On oikeasti ilo huomata kuinka lapsi voikaan nauttia toisen lapsen seurasta. Tosin oma sisarus ei välttämättä ole niin pop ja rock sitten loppupeleissä, mutta koen nyt ihan hirvittävästi tuovani ekstraa pojan elämään odottamalla hälle jo pikkuveljeä tai -siskoa.

Kloppinen sai kovasti kehuja ja ihastusta siitä, että vaikka oltaisiin kuinka meluisassa paikassa, joka on täynnä kiljuvia lapsia sekä äänekkäästi nauravia aikuisia, ei poikamme ole tästä moksiskaan. Selitinkin muutamalle ihmettelijälle, että meidän elämä on loppujen lopuksi melko sosiaalista ja harva se päivä näemme jotakuta tuttua tai kaveria. Pientä vierastamista on edelleen ilmoilla, mutta se Kloppiselle suotakoon, kun ikäänkin kerran kuuluu.

Ajomatkat menivät tällä kertaa todella hyvin sekä mennessä että tullessa. Epäilemme menestyksen salaisuuden piilevän siinä, että pitkitimme Kloppisen päikkäreille menoa niin, että poika veteli hirsiä sitten autossa. Normaalisti Kloppinen herää tosiaan 7–8 välillä ja siitä parin tunnin päästä hän menee aamu-unille, jotka kestävät vaihtelevasti 30 minuutista puolentoistatunnin uniin. Nämä unet Kloppinen nukkui normaalisti, mutta puoli yhden unille hän ei päässytkään puoli yhdeltä. Normaalisti klo 14 tarjottava hedelmä- tai marjasose-ateria syötiin jo yhden jälkeen, ja sen jälkeen Kloppinen puettiin fleecehaalariinsa ja laitettiin autoon. Uni tuli samantien. Olihan vatsa mukavasti täynnä ja tunnin verran se armoton väsymys oli tehnyt jo kiusaa. Niin vain Kloppinen nukkui matkastamme kolme tuntia ja loput 45 minuuttia leikki leluillansa. Sama taktiikka toimi, kun palasimme takaisin tänne Turun huudeille.

Olen miljoona kertaa täällä jo itkeä tihrustanut kuinka yöt ovat meillä nykyään melko lailla yhtä helvettiä. No, reisun päällä yöt olivat helvettiä potenssiin biljardi. Yöllä sai herätä monen monta kertaa nostamaan poikaa, kun hän oli jännästi valahtanut matkasängyssänsä ihan päätyyn (sen lisäksi että öisin älämöidään muutenkin). Eli på finska: matkasänky alkaa olla Kloppiselle aivan liian pieni.


Tämä matkasänky on muistaakseni Samsoniten Pop Up -malli ja muistaakseni luvattiin sen menevän sinne 9 kuukauteen asti. Meillä on kohta plakkarissa se 7 kuukautta ja ei voi enää ajatellakaan, että tämä olisi käytössä kaksi kuukautta. Pituus loppuu kesken meidän menomieheltä, joten tämä yltiökätevä matkasänky menee arkistoon pariksi kuukaudeksi odottamaan Tyyppiä ja Kloppiselle on nyt haussa Samsoniten suurempi malli. Tai sitten kenties ihan joku muu matkasänky.

Kuten aikaisemmin jo totesin, meillä on yöt tosiaan aika helvetillisiä. Yössä saa nousta parhaimmillaan lähes 10 kertaa laittamaan Kloppiselle tuttia tai rauhoittamaan muuten vain, kun hän yleensä unissaan itkustaa, tai lähinnä oikeastaan kiljuu kurkku suorana. Joka tuutista sanotaan vain, että johtuu tuosta iästä, johtuu hampaista, johtuu liikkumisen harjoittelusta. Hampaita ei näy mailla halmeilla, joten väkisinkin tämä pessimisti sahaa ranteitaan jo pelkästä ajatuksesta, että tulevat yöt ovat vielä hirveämpiä, kun ne hampaatkin astuvat mukaan kuvaan. Ei helvetti oikeesti. Tai sitten ajatus, että tätä yöllistä kukkumista jatkuu sinne asti, että Tyyppi onkin jo syntynyt, jolloin on sitten uusi ajanjakso koskien tämän perheen vanhempien unta. Ajoittain olen niin väsynyt aamuisin ja aamupäivisin, että voisin miltei nukahtaa Kloppisen viereen, kun hän leikkii lattialla. Hitto, kun pitää olla niin huono itse nukkumaan niitä päikkäreitä, jollei ole aivan pakko...

Pahoittelen, kun jäkätän joka kerta samoista asioista. Taitaa käydä yksitoikkoiseksi? Väsyneessä päässä kun ei vain edelleenkään oikein muuta ole mielessä.


Nina

perjantai 4. toukokuuta 2012

Lohduttajat.

Taannoin marmatin kuinka ketutti olla nonstoppina vähän kipeä, eli joka toinen päivä oli heikko olo ja jonnekin särki. Ulkonakaan, saati ystävien kanssa, ei uskaltanut riekkua, ettei pahentaisi omaa tai toisten oloa. Mitäs siinä sitten teet, sisällä, joka päivä sisällä, neljän seinän sisällä, vieläpä kovin kärttyisen minimiehen kanssa? No, shoppailet jotakin tietenkin netistä. Ja kummasti koheni fiilis ja mieliala nousi. Facebookin mainosmaakarit tiesivät, että tokihan minä tartun koukkuun, jos sivubannerissa on mainos: "Sokoksen verkkokaupasta kampaamotuotteita – 40 %". Jaa jaa, ich komme, ich komme.


Kaikenlaista sieltä sitten löytyi. Ukkokullalle shampoota, minulle shampoota sekä hoitsikkaa. Schwarzkopfin tuotteet tuoksuvat minusta aivan fantastisen hyviltä, tuoksu jää jopa hiuksiinkin ja mikä parasta, niin ovat kovin toimivia ja laadukkaitakin.


Ikuisena tuuheuden metsästäjänä huomaan kerta toisensa jälkeen hamstraavani hiustuotteita, jotka lupaavat tukkaan massaa ja ilmavuutta. L'oréalin Full volume muotovaahto teki vaikutuksen heti ensikokeilussa! Hiukset saivat sellaista tuuheutta, jota en ollut hetkeen nähnytkään. Tuo Volume Expand puolestaan on enemmänkin hiuksiinjätettävä hoitovaahto, joka siinä ohessa sitten tuuheuttaa. Lopputulos ei ollut yhtä vaikuttava kuin tuolla oikein muotovaahdolla, mutta Volume Expand antoi kuitenkin jonkun verran tuuheutta sekä lisäksi hiuksiin ihanaa pehmeyttä. Mietinkin, että mitä tapahtuisi, jos lätkäisisin näitä molempia päähän? Hmm. :)


Toinen tuote, jota huomaan tällä hetkellä kaipaavani, on kosteuttaja ja/tai siloittaja. Eritoten tuota kosteutusta kaivataan, kun hiuksiani on asteittain vaalennettu tummanruskeasta vaaleampaan ruskeaan. Lisää vaaleata sävyä tuo taivaalla köllöttelevä arska sekä parin viikon päässä kalenterissa odottava kampaaja, jonka olisi tarkoituksena tehdä latvoihin vaaleita raitoja. Voi latvaparat siis. Tuo Smooth Shine silotti karhean latvan välittömästi ja ah, tuoksui niin ihanalta. Loistava tuote tuokin, jäänee käyttöön. Samoin tuo Moisture Kick -suihke oli aivan loisto ostos! Se vähensi huomattavasti pörröisyyttä ja jätti hiuksen pinnan ihanan pehmeäksi. Kerrankin siis klikkailin ostoskoriini aivan superhyviä juttuja, joihin olin kaikkiin kovin tyytyväinen.

Tukkani on tällä hetkellä loistavassa kunnossa. Se on paksu ja pitkä. En edes tällä hetkellä ymmärrä, mihin olen hiustenpidennyksiä joskus tarvinnut, mutta kai se on niin, että nälkä kasvaa syödessä. Uutta tukantupsua kasvaa tällä hetkellä jatkuvasti ja joka suunnasta. Että jos jotakin positiivista tässä raskaudessa, niin tämä 9 kuukauden kuuri on tehnyt joka kerta kutreilleni ihmeitä. Joskin raskauden jälkeen tukka sitten putoileekin kaksin käsin viemäriin... Ehkä sitten tämän Tyypin jälkeen, ennen häitämme innostun taas maksimäärästä tukkaa ja päästäni tulee jälleen roikkumaan lisäkkeet. Who knows.

Samaan tukka-postaukseen sopii myös muutama kampausidis. Ystävämmehän menevät tosiaan tässä kuussa naimiaisiin, ja vakkarikampaajani lupautui tekemään minulle juhlakampauksen, joten tässä muutama ajatus tulevasta kampauksesta. On se vain niin ihanaa hemmottelua, kun joku muu sorkkii päätä ja tukkaa. Ja itse kun on niin hiton käsi, kun pitäisi omaan kuontaloon kampauksia väsätä...


 

Koska juhlamekkoni on tämä, tuollainen raikas ja keijumainen, haluan että kampauksenikin olisi sellainen rento ja jotenkin keijukaismainen. Ei mikään ylikireä nuttura takaraivolla, vaikka se varmasti mukavasti silottaisikin kasvojen uurteita... ;) Saas nähdä kuinka tällä kertaa onnistutaan, kun kampauksen tekee vuosikausia minua palvellut luottokampaajani. 

Kampausvinkkelikuvia etsiskellessäni mietin väkisinkin tulevaa hääkampaustani... Mietin hiusmallien valtavaa kirjoa ja sitä, että kuinka ikinä osaan löytää sen parhaimman mallin minulle, tai kuinka ylipäätään osaan päättää, mitä haluan! Sama pätee hääpukuun, hääkimppuun jne jne. Varokaa vaan, kyllä täältä vielä Bridezilla siis tulloo.


Nina

torstai 3. toukokuuta 2012

Heikko kohta.

Meillä on totisesti nyt meneillään se puolen vuoden kuuluisa nukutaanko yöt hei tosi huonosti –vaihe. Krooh ja pyyh. Lähes joka yö saan herätä vähintään yhden kerran rauhoittamaan täydellä voimalla kiljuvaa lastani. Ja se kiljuminen, kyllä - KILJUMINEN, on jotain aivan älyttömän raastavaa! Normi-itkemiseltä ääni kuulostaa vain harvoin. Tiedättekö miltä tuntuu herätä säikähtäen joka yö siihen, kun toinen huutaa sängyssään kuin tapettava sika? Se on valehtelematta jotakin aivan hirveää ja helvetin raskasta. Sydän hakkaa, olet hädissäsi mutta samalla helvetin vittuuntunut. Raskaus aiheuttaa omat yöheräilynsä sekä nukahtamisvaikeutensa, lisäksi Ukkokulta kuorsaa. Siihen sitten vielä nuo Kloppisen yökiljumiset... Äitiä oikeesti välillä väsyttää niin, ettei lanttu päiväsaikaan oikein leikkaa.

Huudon rauhoittaa yleensä tutti, pojan rauhoittelu ja silittely sekä aika. Kerran Kloppinen piti ottaa syliin ja antaa hänelle maitoa, sillä meno alkoi olla melkoisen hysteeristä. Kaikkein pahinta kaikessa pahassa on se, että itse menetän öisin nanosekunnissa malttini: veri kohisee suonissa, puna nousee poskille, tekisi mieli hakata tyynyä, itkeä ääneen. Ei taas tätä herätystä, en jaksa enää, sain vasta hetki sitten unen päästä kiinni ja nyt TAAS herätys! Saan hillitä itseäni kaikin voimin, etten huuda Kloppiselle kurkku suorana, vaan silitän vain kiljuvaisen poskea verenpaineen huidellessa pilvissä. 

Öisin olen raivona, aamulla taas surullinen. Miksi olen näin surkea äiti, miksen ymmärrä, että lapsellani on vain jokin vaihe, ehkäpä jokin hätä? Pahimmassa tapauksessa jokin kipu! Miksi kuvittelen öisin lapseni tahallaan kiljuvan yöt, missä sympatia ja ymmärrys? Miksi päivisin jaksan (paremmin), mutta öisin pinnaani ei ole enää lainkaan? 

Yöt. Valvomiset. Heräämiset. Nukahtamisvaikeudet. Siinä minun heikkouteni äitinä, jotka minun pitää oppia hyväksymään itseltäni tai sitten yrittää keskittyä niiden parantamiseen. Minun pitäisi oppia ajattelemaan, että tämä hetki kestää vain hetken, vaikka jokainen tunti yöllä tuntuukin ikuisuudelta. Minun pitäisi käsittää, että kyllä tämänlainen tilanne kiristää kenen tahansa päänuppia. Jopa Ukkokullan, joka muuten on kärsivällinen ja ymmärtäväinen isä. Muistan ystävienikin olleen joskus raivostansa punaisia, kun omat kersat ovat valvottaneet tai eivät ole nukahtaneet. Ei kai tämä aikakausi ole helppo kenellekään? 

Nyt tuli muuten flashback ja muistan jo valittaneeni tästä joskus. No, nyt tulee toistoa, pahoittelen, tämä vaihe nyt vain päällimmäisenä on mielessä. Ja väkisinkin sitä tosiaan miettii, että mistä on kyse, kun joka yö saa kuunnella toisen hätää, mutta päivisin ei ole mitään. 

No, mitäs muuta elämäämme. Eilen pyysimme ystäväpariskuntaamme Tyypille kummeiksi ja haimme Ikeasta uusia kalusteita kotiimme. Tästä muutoksesta kodissamme on tulossansa ihan oma postauksensa, mutta vielä odottelemme sohvapöytää saapuvaksi, ja että saamme ylipäätään tämän kodin näyttämään kodiltamme. Paitsi että olemme kurkkuamme myöten täynnä tätä kämppää ja sivusilmällä etsimme uutta tilalle. Tähän asti saalis on ollut surkea joka kerta, joten saapa nähdä mihin sitä vielä päädytään. 

No mutta, tässäpä teille ihkaensimmäiset vatsakuvat Tyypistä! Ukkokultani, joka ei todellakaan ole ammattikuvaajaa nähnytkään, osaa ottaa jotenkin kuvia niin, että vatsani näyttää vieläkin valtaisammalta. Väitän. ;) Jotenkin tuo kuvakulma ei anna mielestäni ihan oikeaa kuvaa vatsan koosta, mutta olkoot. Pullahtanut se pötsi kuitenkin on, as you can see. Nämä kuvat on otettu vapunpäivänä ja silloin oli raskausviikkoja kasassa 13+3.


Joka blogissa on kerrottu mitä tapahtui vappuna, joten minä ajattelin säästää teidät siltä, sillä me emme tehneet mitään, mitä joku bloggari ei olisi jo tehnyt. Paljastan tähän loppuun vain millaisen vappupallon Kloppinen sai...


...ja millaiset kengät minä sain DinSkosta itselleni vapuksi. Kaupasta tuotuani ne olivat kauniin puhtaan valkoiset, mutta tivolin jälkeen vähän vähemmän valkoiset.




Nina