maanantai 14. toukokuuta 2012

Linjauksia.

Edellinen postaukseni sai minut vähän varpailleen. Jotenkin hävetti, että julkaisin koko postausta. Toisaalta olen ehkä hitusen ylpeä, että minäpä uskallan ainakin sanoa justiinsa niin kuin asia on. Minun mielestä. Ehkä joku samaistuu, ehkä joku toinen pyörittelee päätään. Väkisin kuitenkin aloin miettiä, että onko blogini linja liian rohkea, kuten yksi anonyymi lukijani joskus kommentoi. Pitäisikö tekstieni kuitenkin olla vain kesympiä, sillä en halua ainakaan pahoittaa kenenkään mieltä suoruudellani. 

Olen kai vain luonteeltani sellainen ihminen, joka aika herkästi sanoo mitä oikeasti ajattelee, ilman että jaksan kaunistella asioita saati puhua mieluummin jostain ns. turhanpäiväisestä. Paitsi että tähän vaikuttaa hyvin paljon seura – ystävien läsnä olen oma itseni, eli toisinaan aika rääväsuu ja taas vieraampien seurassa melkoisesti enemmän hillitty. Olen aikanaan miettinyt tätä blogiani ja tyyliäni, että haluan pikemminkin herättää tunteita, suuntaan tai toiseen, kuin olla yhdentekevä. Myönnän toki postaavani useinkin kaikesta turhasta hömpästä, mutta ah, tämä hömppä sitten taas pursuaa piirteestäni nimeltä pinnallisuus. 

No joo, mikä sitten mahtoi olla tämän ajatusripulin lopputulema. Kaipa se, että vaikka miten naamattomana kirjoittaisi, niin silti sitä miettii, että mitä paljastaa itsestään, mitä jakaa tuntemattomille, mistä ylipäätään kirjoittaa. Se on kuitenkin lähes satavarma juttu, että naamattomana tätä bloggailua aion ehdottomasti jatkaa, myös lapsieni osalta. Itse henkilökohtaisesti kaihdan pientäkin julkisuutta. Pelkkä ajatuskin, että minut tunnistettaisiin kadulla, on karmaiseva ja nostaa karvat pystyyn. Peukut niille, joita tämä ei haittaa, olette rohkeita (ja ehkä myös vähän tyhmiä, mutta toivokaamme, ettei se kostaannu tulevaisuudessa, PUS!).

Mutta hei, palatakseni niihin kevyempiin asioihin sekä tyypilliseen linjaani "Hei kattokaa mitä oon taas menny ostelee" – tässä sitä tulee: 

Kirppareiden löydöt ovat olleet viime kuukausina surkeita. Kivoja, hyväkuntoisia vaatteita koossa 74–80 ei tunnu juurikaan löytyvän. Ainakaan pojille, ainakaan Turun lähistöltä. Itseasiassa olen ostanut viime kuukausina vain kaksi juttua sieltä: 



Huuto.netistä on tarttunut joitakin löytöjä juuri minun haaviini, mutta sielläkin tuntuu olevan lauma sangen todellisuudentajunsa menettäneitä myyjiä, jotka kauppaavat rääsyjänsä sikahintaan unohtaen, että niistä tahraisista kamaluuksista pitäisi maksaa vielä postituskulutkin. Nämä minä kuitenkin huutelin itselleni voitokkaasti, ja järkevään hintaan:





Käytettyjen vaatteiden tarjonnan ollessa näin pasta, olen sortunut ostamaan joitakin vaatekappaleita jälleen aivan uutena. Nämä ostin Cittarista ollessani siellä ruokaostoksilla, eli näköjään sieltäkin voi löytyä jotakin kivaa (ainakin lapsille/vauvoille):



Loppuun vielä söpistuliainen Floridasta ystävältäni, kesää odotellessa... :)



Nina

Ps. Kolme hurraa-huutoa valoisille illoille, vähävaloisille öille sekä hyvin valoisille aamuille – Kloppinen heräsi tänään ensimmäisen kerran klo 05:00. Miau.

Pps. Kloppinen täytti perjantaina 7 kuukautta! Öö, mihin tää aika oikein valuu? Kohtahan saa laittaa eläkepapereita vetämään?

2 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Älä nyt tuollaisia mieti, blogisi on inspiroivaa luettavaa ja mielipteensä saa ja pitää sanoa. Itse en ainakaan lukisi tätä jos kyseessä olisi pelkkää hehkutusta vauvojen ihanuudesta jne. vaan luen juuri siksi että on jännittävää huomata, että joku "kaltaiseni" voi tosiaan hankkia lapsen, ehkä siis minäkin joskus! :D Jatka kuule samaan malliin.

Nina kirjoitti...

Kiitos kannustavasta kommentista! :)