tiistai 14. kesäkuuta 2011

Entä jos hän onkin tyttö?

En tiedä, kelaako kukaan muu tällaisia asioita, mutta itse huomaan usein miettiväni, että mitä sitten jos synnytänkin tytön?! Siis kuten jo aikaisemmin on tullut todettua, sukupuolella ei ole MITÄÄN väliä. Vain sillä on, että vauvamme on terve.

Eniveis. Olen kuitenkin onnistunut luomaan vauvalleni mielikuvapersoonan, joka on poika. En tiedä millainen poika, mutta se ei haittaa. Odotan vain innolla, että pääsen tutustumaan tähän pieneen poikaan. Vauvaan, josta kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kasvaa mies. Mies. Mies eikä nainen. Ymmärrättekö? Ajatusmaailmani menee mullin mallin, jos sieltä tuleekin tyttö.

Ehkäpä osaan nopeasti muuttaa sitten ajatusteni juoksua, kun pieni tyttö tulee kotiin? Nyt kuitenkin huomaan ajattelevani tulevaisuutta pienen pojan äitinä. Mietin tulevia mustelmia ja haavoja. Mietin poikien rajuja leikkejä ja koitan hyväksyä sen tosiasian, että tulen mitä luultavimmin näkemään verta. Katson Hauskoja Kotivideoita aivan eri mentaliteetilla kuin ennen - "voi miksi nuo pojanklopit eivät koskaan opi??!!?!" :)

Kyse ei ole siis siitä, että minua harmittaisi pakata pojan vaatteet ja tavarat pois ja ostaa tilalle mekkoa ja kolttua. No ehkä vähän harmittaa, sillä olen tehnyt todellisia löytöjä poikien vaatteista kirppareilla. Mutta toisaalta olen löytänyt sieltä myös aivan ällistyttävän ihania tyttöjen vaatteita, joiden ostamatta jättäminen on ollut tuskan ja työn tulos. :) Uusia asioita voi aina ostaa, mutta se päähäni pinttynyt illuusio poikavauvasta ei olekaan noin vain ostettavissa pois.

Tätä aivojen elämää ja toimintaa on todella vaikeaa kuvailla ja vielä vaikeampaa varmasti ymmärtää, mutta tällaisia ajatuksia kuitenkin tällä kertaa. :)

Nina

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Niin paljon sanottavaa, niin vähän aikaa...

Kun tein päätöksen, että alan kirjoittaa tällaista blogia, ajatuksissani oli selkeä malli, miten jäsentelen eri postauksiin eri asioita ja välttäisin näin hokemasta samoja asioita kerta toisensa jälkeen... Ja että ennen kaikkea saisin sanotuksi sen kaiken, mitä olen tässä halunnutkin sanoa. Idea oli jota kuinkin selvä. Päässäni. Toteutuksessa – ihan kaikkea muuta.

Okei, myönnettäköön, että elämässäni on tällä hetkellä jotain muutakin sisältöä kuin kirjoitella juttuja blogiin ja valokuvata vauvan vaatteita, mutta silti tämä ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Nyt tulee muuten tunnustus, mulla ei ole harmainta aavistusta, mikä tuo Strömsö on. Paikkakunta? Tv-sarja? Sanonta on vain jotenkin tarttunut minuun. :)

Huvittavinta tässä kuitenkin on, että suunnittelin pitkät tovit kuinka lisäilen kuvia ja muuta ihanuutta omaan blogiini. Kuinka teen asioita paremmin kuin muut. Ja katin kontit! Nostan todella hattua bloggaajille, jotka päivittäin postaavat jotain, jaksavat lisätä kuvia yms. En todella tajua miten heillä riittää aika? Olen kuitenkin ymmärtänyt, että he opiskelevat, käyvät töissä, harrastavat liikuntaa, shoppailevat, pitävät kodin siistinä, kokkaavat terveellisiä ruokia itse kotona ja ovat ilmeisen sosiaalisia persoonia, koska heidän elämässään myös tapahtuu postauksista ja valokuvista päätellen. Ei käy mun järkeen. Olen nimittäin oppinut, että sellaisia supernaisia ei kyllä ole olemassakaan. Ja jos on, en todellakaan halua tietää heidän olemassaolostaan, jotta epätäydellisen hurmaava illuusioni epätäydellisistä ihmisistä ei vain katoa. ;)

Noh, jospa tää lähtis oikein kunnolla vauhtiin, kun pääsen kirmaamaan kesälomille. Tai sitten ei. En ota ressii. Enhän mäkään ole mikään supernainen. ;)


Nina