Etelän vetelä.

Tämä postaus ei kerro eteläisen Suomen säästä (kyllä, räntäpastaa tiputtelee alas - edes Kollia ei kiinnosta mennä ulos), vaan jotenkin todella vetämättömästä omasta olosta. Olo on väsynyt. Jäpikkä on itkustanut nyt joka yö jotain viimeisen viikon ajan, ja vaikka itku kyllä laantuu helposti ja nopeasti, jään minä sen jälkeen pyörimään sänkyyn. En saa heti unta ja se turhauttaa. Jään miettimään kaikkea, aivan älyttömiäkin asioita.

Olo on vittuuntunut. Kaikki vituttaa, vituttaa olla kotona. Tuntuu, että pojat tappelevat jatkuvasti jostakin. Tuntuu, että he eivät kuuntele mitään eivätkä ainakaan tottele, vaikka kuulisivatkin. Tuntuu, etten tee päivisin mitään muuta kuin siivoa ja kokkaa. Samoja sotkuja ja samoja ruokia.

Lelut levitetty ympäri leikkihuonetta...

...jotta Kolli mahtuu leluille tarkoitettuun hyllykköön nukkumaan?

 

Kotiäidin rooli maistuu tällä hetkellä todella happamalta ja olisin aivan totaalisen valmis tekemään päivät jotain aivan muuta. Palkkakin olisi toivottava asia, varsinkin kun herkullisia kevät/kesä-mallistoja tipahtelee joka puolelta ja haluaisin kotiuttaa muun muassa kaiken.

Olo on vetelä myös siksi, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi lähteä treenaamaan. Muuton jälkeen en suoraan sanoen tiedä, mihin paikkaan läskiä lähtisi polttamaan. Olen vertaillut jo tovin erinäisiä liikuntapaikkoja, mutta joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa enkä vaan osaa valita, että minne päätyä. Kun on ollut liian pitkään tekemättä mitään, on kynnys myös lähteä päivä päivältä isompi. Blaah.

Sohvallakin on ihan hyvä olla.

Treenaamisesta on kuitenkin mielettömästi hyötyä. Silloin nukun hyvin, olen energisempi, virkeämpi, hartioita ei kolota, päätä ei särje. Lisäksi se on sitä kallisarvoista omaa aikaa, jota ei tällä hetkellä ole minulla minkäänlaista.

Ajatelkaas! Onko ihmekään, että välillä kiristää panta?

En vain tiedä, mitä se oma aika oikein olisi, jollei sitä treenaamista. Kaikilla ystävillä on lapsia, joten jos sitä lähtisi jonkun luo kahvittelemaan, niin tuntuisi kummalliselta lähteä ilman omia lapsia. En myöskään ole sellainen, että lähtisin pyörimään ostoskeskukseen yksin. Koska en palaa sieltä ikinä yksin. ;) Ostoksille lähteminenhän on ihan todellakin parasta yksin, mutta aavistuksen liian kallis harrastus viikoittain.

...ja shoppailla voi myös ihan kotonakin. ;)

Tiedän paljon äitejä, jotka nauttivat siitä, että pääsevät ruokaostoksille yksin. Mutta minä en koe siinäkään mitään hienoa. Se johtunee kai siitä, että poikien kanssa on ainakin tällä hetkellä ihan kiva mennä kauppaan. He käyttäytyvät useimmiten hienosti, ovat kärsivällisiä eivätkä he saa tolkuttomia raivareita lelu- tai karkkihyllyllä. Ruokakaupassa on kiva käydä lasten kanssa.

Kai sitä voisi lähteä iltaisin kävelylle, mutta yksin, ääh. Ollapa edes vauva, jota työntää vaunuissa. Kaiken lisäksi iltaisin on pimeää. Iuh ja huih. Joku karhu tai arabihan saattaisi viedä meikämannekiinin mennessään.

Mitä siis tehdä yksin muuta kuin treenata? Istua vessassa?

Millaista omaa aikaa teillä on, mitä te teette?

Ei sen puoleen, eipä tuolla meidän Kollillakaan tunnu juuri omaa aikaa olevan. Jatkuvasti joku ihastunut on silittelemässä. <3

Nina

"Hiljaiseloa".

Tästä blogista on tainnut tulla tylsin ikinä. Elämä on vain tällä hetkellä sellaista kiireisen tylsää settiä, että päivä on ei-niin-mediaseksikästä eikä siitä kirjoiteta fantastista postausta.

Päivä kun sujuu kutakuinkin näin, joka päivä:

Aamulla herään poikien kanssa, syödään aamupala, touhutaan, siivotaan, leikitään, luetaan kirjaja, pyykätään ja laitetaan ruokaa. Lounasta, tänään jauhelihakeittoa, josta Kloppinen onnistui syömään ainoastaan perunat ja jauhelihat - porkkanat ja lantut eivät menneet sensuurin läpi. Sitten Jäpikkä meneekin jo päikkäreille ja Kloppinen viettää satuhetkeä sohvalla. Minä yritän tällä välin lukea koulukirjoja tai sitten myönnän tappioni, kuten tällä hetkellä, ja kirjoitan blogia. Postausta, jolla ei ole oikein mitään erikoista kerrottavana, mutta tuleepa tehtyä. Helvetin huonojen kuvien kera. Ihanan laadukasta! <3

Sitten onkin jo iltapäivä ja taas touhutaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, muun muassa köökissä. Eilen väänsin sämpylöitä yleisön pyynnöstä, ovat ne vaan hitsin herkullisia kyllä minustakin.

Tämä resepti ei keksi polkupyörää uudelleen, mutta paljastetaanpa se kuitenkin:

Ninan herkut sämpät <3

Näitä tarttet:

- 5 dl vettä

- 50 g hiivaa

- 2 tl suolaa

- 1 rkl sokeria/siirappia/hunajaa

- 4 dl grahamjauhoja.

Liuota hiiva kädenlämpoiseen veteen ja lisää sekaan edellämainitut. Anna turvota viitisen minuuttia.

Sitten tarttet:

- 7 dl vehnäjauhoja

- 1/2 dl oliiviöljyä

Ala työstää taikinaa lisäämällä vehnäjauhoa tasaisesti. Minusta paras taikina tulee, kun jauhoja lisää noin seitsemän desiä. Loppuvaiheessa lisää sekaan öljy.

Anna taikinan nousta puoli tuntia lämpimässä paikassa liinan alla.

Kun taikina on noussut, jaa taikina kahtia ja tee molemmista puolista oma levyllinen sämpsää: tee taikinasta pitkulainen ja leikkaa siitä samankokoisia fliisuja veitsellä ja pyörittele sämpylöiksi. Anna nousta liinan alla vielä toiset puoli tuntia.

Paista 225 asteessa 10 minuuttia. Meillä on kiertoilmauuni, ja tämä kombo toimii parhaiten ainakin meidän uunissa.

Meillä nämä sämpylät uppoavat ihan kaikille, nams. <3

No, takas päivän tapahtumiin. Ennen päivällistä meikäläinen hipsii jumpalle, eilen BodyCombatiin, tänään reisivatsapeppuun. Hiki lentää. Takaisin sorvin ääreen. Pojille iltapalat ja yökkärit, pehkuihin. Nina sohvalle. Ei, ei rentoutumaan, vaan lukemaan koulukirjoja, joista saa kirjoitella referaatteja ja esseitä. Sitten kello onkin jo kymmenen ja päästä sammuu lamppu.

Siinäpä se. Kuulostaa tylsältä, mutta kumman vauhdilla päivästä katoaa vain tunnit...


Nina

Intoa ja motivaatiota.

Tunnustan, olen ihan törkeä välineurheilija - mikään ei innosta treenaamaan enempää kuin uutuuttaan hohkaavat treenivaatteet. No, ehkä tulokset... Mutta kuitenkin uusilla treenivaatteilla ja -varusteilla on kumman motivoiva vaikutus. Ainakin minulle. Toivoin Joulupukiltakin treenijuttuja ja pyyntöni kuultiin: paketeista paljastui uusi treenikassi, treenikengät ja jopa soman pinkit urheiluliivit. Ukkokulta. <3

Tuo Olvin Teho Sport -suklaa palautusjuoma on herrrrkullista! Senkin takia jo innostuu käymään nostelemassa rautaa vaikkapa kahvakuulan muodossa. ;)

Päätin joululahjojen lisäksi päivittää myös treenivaatepuolta ja uusien tieltä heitin monta kulahtanutta vaatekappaletta pois. Hm.comista tilasin vaaleanpunaisen topin, muut on tilattu Ellokselta. Kuvat myös pöllitty kyseisten nettikauppojen sivuilta. Yllättäin.

Viime viikolla olin aika epätavallisen tehokas ja ahkera: tein kaksi koulutehtävää, joista toinen oli viisi sivuinen essee, kävin kolmessa jumpassa (mm. BodyPump ja BodyCombat) ja siivosin kodinkin mopin kanssa viipottaen. Ja kaikki siitä huolimatta, että yhtenäkään yönä en ole saanut nukuttua kuin pätkiä - koskakohan meikäläisestä loppuu patterit?

Varmuuden vuoksi soitin aamulla isälleni ja pyysin, josko pojat voisivat mennä yhdeksi yöksi Mummolaan viikonloppuna. Mahtava, äärettömän rakas isäni tuumi tähän, että eikös ne pojat voisi tulla ihan koko viikonlopuksi... <3

Eli edessä on vielä neljä yötä ja sitten viimeistään saa nukkua oikein olan takaa...

Mukavaa alkavaa viikkoa!


Nina

Kiireinen kevät.

Joululoma on jatkanut lomaansa päässäni enkä ole saanut oikein mitään järkevää tehdyksi. Syytän tästä saamattomuudesta huonosti nukuttuja öitä, ja ne puolestaan johtuvat aina vain Kloppisen "vaiheesta".

Uskokaa pois, nyt meillä TAAS yritetään nukkua päiväunia. Joskus oikein huvittaa, että nytkö meilläkin sitten alkoivat nämä uniongelmat ja kunnolla, kun tähän mennessä meillä on nukuttu aivan mielettömän hyvin. Tilanne on nyt kuitenkin taas se, että Kloppinen yritetään saada nukkumaan. Parina päivänä Kloppinen nukahtikin ja nukkuin 40 minuutista tuntiin. Eilen jätkä vetäisi parin tunnin päikät huiviin, eikä olisi vielä silloinkaan herännyt ilman herättämistä. Ilta sen sijaan olikin yhtä sirkusta. Liekö johtunut liian pitkään nukutuista päiväunista, en tiedä. Tunnin verran Kloppinen huuteli meitä ja hakkasi huoneensa seiniä. Aika hurjaa meininkiä, mutta ei auta kuin olla tiukka ja päättäväinen.

No, öisin tosiaan huudetaan vähintään kerran. Edelleen. On uskomattoman turhauttavaa herätä parin tunnin välein monta kertaa yössä. Kippis teille, jotka valvovat joka yö, olette superb! Tunsin itseni aivan totaalisen naatiksi vielä viime viikon lopulla - väsymys otti sellaisen yliotteen, että koko elämä tuntui aivan paskalta. Dramaattista. ;) Viikonloppuna Kloppinen heräsi onneksi vain kerran ja silloinkin vasta aikaisin aamulla, kuuden jälkeen. Eli sain parina yönä monen tunnin katkeamattomat unet. Teki hyvää, vaikka viime yönä heräsinkin jälleen kolme neljä kertaa.

Treeni sen sijaan on kulkenut hyvin ja se vasta hyvää pääkopalle tehnytkin. Ihan yhtä ahkerasti aion treenata vastakin, sillä mikään ei ole niin mahtava kuin tuntea se polttava kipu lihaksessa. Olen kai menettänyt järkeni? :D

Lisästressiä ja -aktiviteettia kevääseen tuo ehdottomasti opiskelu. Luulin, että minulla on aikaa tehdä tehtäviä kesään saakka, mutta tänään selvisi, että minulla on opiskeluoikeutta kesään saakka - minun pitää saada kaikki tehtyä siis huhtikuun loppuun mennessä. Kääks. Ei auttanut muu kuin selvitä alkujärkytyksestä, napata kalenteri ja aikatauluttaa tulevat 16 viikkoa todella tarkkaan. Uskon, että kaikki on mahdollista, kunhan nyt vain keskityn olennaiseen ja pidän tavoitteet kirkkaana mielessä. Olen psyykannut tänään koko aamun itseäni, että nyt on alkamassa yksi rankempi vaihe elämässäni, mutta se on niin lyhyt, että siitä selviää varmasti.

Minun kevät on siis tiukkaan aikataulutettu yhdistelmä opiskelua, treenaamista ja kotiäitiyttä. Kaikessa touhukkuudessa aion ehtiä kuitenkin panostamaan parisuhteeseen ja vapaa-aikaankin. Pieniä irtiottoja pitää ehdottomasti suunnitella sinna ja tänne, että jaksaa muuten kuluttavaa arkea. Kuten vaikka pestä kuulakärkikynä-leikin tuloksia sieltä ja täältä...

Niin, ja blogiakin aion yrittää päivittää aina, kun siihen suinkin on mahdollisuus. Oli sitten järkevää kerrottavaa ja kirjoitettavaa, tai ei. :)


Nina

Pienen pieni korjaus.

Menin tässä postauksessa mainitsemaan Canderelin Stevia-makeutusaineen positiivisessa mielessä. Siis että Stevia on parempi valinta kuin tavallinen sokeri. Näin se on edelleen, mutta meninpä sitten vilkaisemaan tuon makeutusaineen ravintoainesisältöä. Paljastui jotain aika oksettavaa: sisältää makeutusaineita, joista VAIN 10 % on stevioliglykosidia (eli niitä Stevia-kasvin uutteita). Kymmenen! Mitä siis mahtaa olla se 90 % makeutusaineista?!

Hyi hitto. Olinpa juuri vielä makeuttanut teeni tuolla litkulla, kun aloin lukea tuoteselostetta. Tee kaatui muuten välittömästi viemäriin...

Voi perärööri, mitä kusetusta. Kuluttajan kusetusta, jäkä-jäkä. Minä olen ainakin just niin juntti, että jos minulle myydään Stevia-makeutusainetta, niin tottahan toki minä kuvittelen sen todella olevan vain ja ainoastaan Steviaa. Luulen, että samanmoisia juntteja on muitakin.

Tilasin Feelvivid-verkkokaupasta joululahjoiksi kaikenlaisia uutteita, joten samalla ostoskoriin päätyi myös meille kotiin Stevia-uutetta. Ehtaa Steviaa. 100 % sellaista.

Eilen uskaltauduin pitkästä aikaa takaisin salille. Tai oikeastaan BodyCombatiin. Tehot eivät olleet ihan kohdillaan, johtuen sairastamisen viemistä voimista ja uudesta ohjelmasta. Se vaikutti aivan loistavalta mielestäni. Innolla odotan, että se juurtuu mieleen ja pääsee kolisuttamaan mielikuvitus-vastustajan leukoja täydellä teholla! <3

Nina

Aikaansaatua ja -saamattomuutta.

Täällä piehtaroidaan taas pahemman luokan saamattomuuden kourissa. Okei, olen ollut jossain asioissa kyllä melko ahkera: olen kokannut joka päivä erinomaisia murkinoita tyytyväiselle pienelle perheelleni, pitänyt kodin melko siistinä, urheillut BodyCombatin ja kahvakuulan merkeissä sekä toisinaan suonut ajatuksen pari opinnäytetyölleni (joka on silti liian vähän ja saamattomuutta on nähtävissä siis tässäkin).

Poikiin liittyviä "prokkiksia" on joitakin alla. Ensinnäkin Jäpikän täyttäessä pian 11 kuukautta, olemme päättäneet alkaa jättää tuttia pois unilta. Paras hetki tähän on ollut illat, kun Jäpikkä on eniten väsynytkin. Päikkäreillä poika saa siis vielä tuttinsa. Nyt takana on noin neljä iltaunille menoa ilman tuttia. Jäpikkä on aikansa höpöttänyt - kai ihmetellyt ääneen, että missä tuttiseni on, mutta lopulta sammahtanut tyytyväisenä pienenä miehenä. Hurraa! Kohta saisi alkaa miettiä tuttipullonkin kohtaloa...

Muita "uusia" juttuja ovat vaipattomuus-harjoittelu, josta jutun juurta riittäisi niin, että teen siitä myöhemmin oman postauksensa, ja junnusängyn haku Ikeasta. Hah, kauankohan olen täällä blogissa puhunut tästäkin muutoksesta eikä vieläkään olla päästy juuri teoriaa pidemmälle. Kumma kiire, kun ei edes Ikeaan enää ehdi - Ukkokulta kiittää. ;)

No, se saamattomuus näkyy muuallakin kuin täällä blogissa. Eniten kotonamme: lipaston päällä makaa hääkuvistamme teetetyt taulut aina vaan, Jäpikän huoneen sisustus laahaa, etupihalla on edelleen aurinkotuoli, puolikuolleista kesäkukista puhumattakaan... Kröhöm. Että annattehan anteeksi, jos en täällä joka päivä jaarittele. 

Kloppisesta on muuten kehkeytynyt sellainenkin taiteilija, ettei ole tosikaan. Hän ei muuta juuri haluaisi tehdäkään kuin piirtää, piirtää ja piirtää. Eniten hän piirtää lentokoneita ja hämähäkkejä - pojat on poikia. <3 

Että tekee se onneksi muutakin kuin kiukkuaa uhmaansa. ;)

Ja taas on se päivä viikosta, kun saa toivottaa viikonloppuja. Joten: hyvää viikonloppua!


Nina

Too Faced.

Nyt on taas pakko hehkuttaa, kun on aihetta. Tilasin nimittäin jokin aika sitten Pretty.fi -verkkokaupasta muutaman Too Faced -merkkisen tuotteen. Yksi niistä on monen meikkaajan klassikkosuosikki, ja siksi minäkin tunnen valmistajan, mutta yhtä huulikiiltoa lukuunottamatta kokemuksia ei ole. Paitsi tosiaan siitä huulikiillosta, joka oli todella hyvä ostos. Ensinnäkin sävy oli mahtava, tuoksu herkullinen ja sen pysyvyys aivan omaa luokkaansa. No, olihan se vähän tahmeaa tavaraa, mutta kaikkea ei voi saada. Vai voiko?

Tilasin siis sitä klassikkoa: silmemeikin pohjustusvoidetta ja sen lisäksi meikkivoidetta sekä tuollaisen meikkipaletin, jossa on miltei kaikki, mitä täydelliseen meikkipohjaan tarvitsee. Olen muuten viimeksi ostanut jonkinlaisen meikkipaletin valehtelematta 20 vuotta sitten. Siis aivan skidinä. Muistikuva nousi nimittäin juuri hetki sitten verkkokalvoilleni luomivärisetistä, jossa valehtelematta oli kaikki sateenkaaren sävyt edustettuna. Onneksi ei taida olla kuvamateriaalia lapsen käsin tehdyistä meikkikokeiluista...

Hehkutan näitä vasta nyt, kun olen käyttänyt näitä varmaan jo kolmisen viikkoa ja käsitys tuotteiden toimivuusta on kutakuinkin syntynyt. No, silmämeikin pohjustusvoide ei ole klassikko syyttä - se on aivan loistava tuote! Luomiväri pysyy siellä, mihin sen sutaisetkin, eikä se viiden tunnin päästä ole luomivaossa.

Meikkivoidekin on ihanan tuntuinen tuote, mutta ei tarpeeksi peittävä minun makuuni. Ehkä se olisi siis kesällä aivan loistava sellaisenaan. Minä sen sijaan lantraan L'oréálin True Match -meikkivoidetta tällä fifty-sixty -suhteella ja lopputulos on ihan killeri! Too Faced -meikkivoide on aika rasvaisen oloinen, mutta se sopii erittäin hyvin kuivalle ja atoopiselle iholleni. Ja kun tosiaan sekoitan mukaan vähän True Match -meikkivoidetta, niin saan lisää peittävyyttä ja tasaisuutta sekä sopivan hehkuvan ja kuulaan meikkipohjan. Siis aivan täydellinen kombo! <3

Tähän palettiin suhtauduin vähän pelokkain mielin, sillä pelkäsin, että sävyt eivät ole minulle sopivat. Olin väärässä, sävyt ovat aivan täydellisiä lukuunottamatta tuota Concealia - se on liian tumma, ikävä kyllä. Muuten olen käyttänyt tätä settiä valehtelematta joka päivä, vaikka ennen jaksoin iskeä naamariin vain perusmeikkivoiteet sekä puuterit perusposkipunan kera. Nykyään sen sijaan maalaan sinne tänne valoa ja varjoa. Ja kuinka kätevää, että kaikki kulkevat näppärästi yhdessä pakkauksessa. Mahtava tuote tämäkin ja jäi aivan ehdottomasti vakkarikäyttöön! <3

Crème Blush ei näytä oikein houkuttelevalta tuossa (kuva on siis otettu juuri avaamisen jälkeen), mutta sävy on aivan loistava. Itseasiassa olen tähän mennessä koko ikäni käyttänyt vain puuterimaisia poskipunia, mutta tuo voidemainen on aivan ylivoimainen verrattuna niihin.

Tänään pitäisi muuten lähteä noin kolmen kuukauden tauon jälkeen BodyCombatiin. Jaiks...


Nina

Sata asiaa.

Huppitii, olen ollut lievästi sanottuna hieman kateissa... Asiaa olisi ollut milloin mitäkin, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä. Yritän kyllä nyt skarpata, sillä asiavuoreni on niin korkea, että kaikkea mielessä pyörivää en edes yritä sulloa tähän samaan postaukseen. Vaikka sekalainen sepustus tästäkin varmasti tulee...

Aloitetaan parhaasta jutusta:

Polttarit.

Aa-jee, mulla oli muutama viikko sitten lauantaina polttarit! Ja tiedättekö kuinka äimänkekänä meikäläinen seisoo ovella, kun pitkähiuksinen, nahkaliivinen harrikkamies totes, että morsmaikku lähtee hänen matkaansa... Kyllä. Ajeltiin tukat hulmuten sieltä ja täältä koukaten ystäväni luo, jossa minua odotti kaikki parhaat tyypit: seitsemän loistomimmiä sekä yks loistomies. Miestyttökaveri, yks tytöistä, tsih. Pääni menoksi oli vaikka mitä: piti pomppia trampoliinilla ja huikkia eksien nimet ilmoille, sain jalkahoidon ja meikin ammattilaiselta, ystäväni lattoi hiukseni, pääsin miesstripparin käsittelyyn ja itsekin näyttämään taitoni tangolla, syömään pippelijätskiannosta Amarillossa ja revittämään leviksiä ihan täysillä tanssilattialla.

Siis päivä oli mieletön. MIE-LE-TÖN. Ei riitä tätä ihastusta sanat kuvaamaan, ne rakkaat olivat keksineet vaikka mitä ja nähneet hirveästi vaivaa! No, epäilemättä onnen kyyneliäkin vieritettiin ja ihan urakalla. Viimeistenkin hanat aukesivat, kun minun piti lähettää Ukkokullalle videotervehdys kera muchos rakkaudenosoitukset. Vetiseksihän se sitten meni. Vetisyyttä tietenkin edesauttoi ihan huikia humala, sillä heti aamusta alkaen eteeni kannettiin litratolkulla kaiken maailman alkojuomia. Aamulla oli pakko hölläilläkin, jotta näkisin polttaripäivästäni edes iltapäivän... ;) Aamukahteen me jaksettiin ja sitten olivat tytöt jo niin pelti kiinni, että game over vaan. <3

Muita kuulumisia:

Häät.

Kiirusta on ja kaikenlaista pientä touhua on ohjelmassa jatkuvasti. Nyt se kunnon häähössötys vasta alkaa! Tästä voisin kirjoittaa pitkät pätkät, joten kirjoittelenpa hääjutuista oman postauksensa.

Kloppinen.

Kiukkuaa. Uhma. Say no more. Toisinaan pinna on niiiiiiiiiin kireällä, että naps vaan. Mutta siinä samaisessa hetkessä kun olen täynnä kiukkua ja raivoa, niin sulankin sekunnissa ihan veteläksi, kun Kloppinen tulee ja antaa halin sekä pussaa käsivartta. Kloppinen puhua palpattaa aamusta iltaan ja sanamääristä hän saakin kehuja. Onhan se sujuvaa ja toisinaan voimme oikein keskustellakin jostakin. Joitakin lauseitakin jo tulee, kuten "missä on..." jne. Kloppinen harjoittelee syömään itse lusikalla, ja siinä onkin harjoittelemista. Lusikka nimittäin kääntyy miltei aina väärinpäin ja lusikan sisältö on sylissä. Siivo on siis järkyttävää ja pinnaa kiristävää sekin.

Pottahommista sen verran, että meillä ei edes ole pottaa koko huushollissa. Joka tuutista sitä pottailu-painetta kyllä saa, jos haluaa, mutta minäpä päätin, etten halua. Olen aina suhtautunut näihin "meidänpä Pertti-Johanna osasi mennä potalle jo puolivuotiaana" -äiteihin vähän skeptisesti. Minä kun en vain usko, että Pertti-Johanna ymmärtää pottailusta tuon taivaallista enkä siksi usko siinä olevan mitään järkeä. Tämä minun mielipiteeni sai neuvolakäynnillämme vahvistusta, kun pohdin pottajuttuja terkalle ääneen. Mietin muun muassa sitä, miksi siitä aletaan ottaa tajutonta ressiä jo yhden vuoden iässä. Tajuaako se mukula muka kakkahädän ja potan yhteyden niin pienenä. No, neuvolanterkan mukaan ei tajua. Kuulemma se kypsä ikä tuohon "sisäsiisteyteen" on noin 2-4 -vuotiaana. Hyvä homma, ostan sen potan siis vasta ens kauppareissulla. Jos muistan.

Jäpikkä.

Hampaita neljä. Vähän ärtsy lapsukainen. Johtunee hampaista. Plus siitä, että mieli tekis liikkua, mutta raajat ei ymmärrä liikkua. Pari kertaa olen nähnyt Jäpikän hieman ryömineen eteenpäin. Eli kohta voi sanoa heipat helpolle elämälle. Ne liikkuvat molemmat. Pojilla oli muuten myös eka "riita". Kloppinen rehasi paloautonsa Jäpikän käsien ulottuville, joten tottakai Jäpikkä nappasi siitä kaksin käsin kiinni ja alkoi imeä rengasta. No, siitäkös suuttui Kloppinen ja huutoitkun kera repi autonsa pikkuveljeltä pois. Ja SIITÄKÖS Jäpikkä vasta sitten suuttuikin ja huutoitkua kajahti ilmoille myös pienemmästä suusta. Ja minä, poikien äiti, seurasin tilannetta huvittuneena vierestä. Eka riita, sööttiä! <3

Pläskinpoltto.

No, vähän retuperällä niiden polttarien jälkeen... Mutta paino kyllä roikkui koko viime viikon 58-alkavalla numerolla, josta olin äärimmäisen iloinen. Viime viikonloppuna käväisimme pikkulomalla Tallinnassa hakemassa juominkeja (oma postauksensa coming up!) ja kuten arvata saatatte, laivalta ostettiin paaaaaaljon karkkia ja niitähän on tottakai pakko syödä kuin viimeistä päivää. Paino näytti tänään aamulla 59,1 kg. Buu. Jumpatkin ovat jääneet vähemmälle (yksi Combat per viikko), aika ei vain ole riittänyt siihenkään hupiin...

Suku on pahin.

Häidemme ilmoittautuminen on päättynyt jo pari viikkoa sitten ja minun puolen sukuni aiheutti vain suuren pettymyksen. Siinä missä Ukkokullan suku on ilmoittanut tulevansa ilomielin Pohjanmaalta tänne Turkuun juhlimaan, niin minun sukuni on ilmoittanut milloin milläkin verukkeella jättävänsä bileet väliin. "On niin pitkä matka, on niin vähän rahaa, sattuu niin paljon selkä, junassa on niin kylmä...". Nuo selitykset maistuvat todella paskalta sen jälkeen, kun Ukkokullan miltei kasikymppinen mummo Pohjanmaalta ilmoitti osallistuvansa häihin. Eipä siis minun suuri päiväni, meidän suuri hetkemme, sukuani paljoa kiinnosta. Vituttaa.

Bikinit.

Tilasin Nellystä iiiiiiiiihanat River Islandin bikinit ja rrrrrrrrrakastuin niihin tulisesti! <3

Oliko ikävä? Mulla oli, joten kuullaan taas pian!


Nina

Dieettailevan morsmaikun moikat.

Heippa taas heippa.

Pitkästä aikaa minulla on oma pieni hetki, jonka käytän ehdottomasti bloggaamiseen, enkä esimerkiksi syömiseen, vaikka vatsa kurnii niin, ettei ajatuksiaan kuule. En näe mitenkään tarkoituksella nälkää. Vaikka ehkä pitäisi. Superdieetin tulokset olivat nimittäin melko laihat. Kai kuvittelin saavuttavani enemmän. Toisaalta turha parkua, kun kuuteen viikkoon mahtui pari pakollista herkkupäivää (kuten Ukkokullan 30-vuotiskemut), treenejä jäi välistä ja ruokavaliotakaan en noudattanut aivan orjallisesti. Minä esimerkiksi join läpi dieetin rasvatonta maitoa ruuan kanssa ja söin ihan kaiken värisiä vihanneksia. Muuten kuitenkin söin ohjeiden mukaisia määriä ja "oikeita" ruokia.

Paino jojoili sinne, tänne ja vähän tonne. Korkeimmillaan se oli 62 kg, dieetin alussa, ja alimmillaan jossain kohtaa 59,1 kg. Viimeinen "virallinen" lukema puntarissa oli 59,6 kg. Viikon aikana paino saattoi huidella kilon verran suuntaan jos toiseen. Liekö ihan normaalia? Käväisin siis joka aamu aamupissan jälkeen tyhjällä vatsalla puntarilla toppi päällä. Eli väittäisin, että melko luotettavia olivat tulokset, mikäli mitään punnituksista tajuan.

No, kaiken kaikkiaan kuudessa viikossa karisi kiloja 2,4 kg ja senttejä lähti muutamia sieltä täältä, eniten vatsalta ja lantiolta. Huomaan, että muutamat farkut tuntuvat ehkä snadisti löysiltä ja vatsan/vyötärön seutu on selkeästi saanut lihasta sekä tiukkuutta, mutta muuten tulokset ovat kyllä toooodella vähäisiä. Kai minä kuvittelin, että edes ruokavaliota muuttamalla tapahtuisi jotakin radikaalimpaa. Että selkä olisi lihasta pullollaan eikä löysästä läskistä olisi tietoakaan. Hmmm.

Mutta näin kävi, näillä mennään ja ensi maanantaina alkaa superdieetti extra, joten homma jatkuu. Toki tuohon tulevaan kuuteen viikkoon mahtuu jälleen synttäreitä ja reissua Tallinnaan ja vaikka mitä, joten ihan joka päivä en mittaile raejuustoa gramman tarkkuudella... Mutta ai että vaan, jos pääsisin eroon tuosta riivatun läskilantiosta sekä jenkkakahvoista.

Katselin tuossa lohdutukseksi tammikuun puolivälin mittoja ja on niitä senttejä kadonnut, vaikkakin enemmänkin olisi voinut lähteä:
Reidestä - 4 cm
Pohkeesta - 2 cm
Lantiolta - 4 cm
Vatsalta - 3,5 cm
Vyötäröltä - 4 cm
Rinnasta - 2,5 cm (....ei tarttis kyllä tän osaston enää kiinteytyä....)
Käsivarresta - 1 cm.
Painoa on tippunut yhteensä 3,9 kg.

Olen ollut tässä toisinaan todella pahantuulinen. Moni asia vituttaa. Mainittakoon vaikkapa Kloppinen, häävieraiden innon puute ja kaiken kaikkiaan ajanpuute.

Kloppista riivaa mikälie demoni ja päivät tuntuvat toisinaan olevan pelkkää minun huutamista ja Kloppisen kirkumista. Rakkauspakkaus tekee just eikä melkein mitä tahtoo, viis siitä onko se sallittua. Päivät pursuavat draamaa. Viimeisimpänä esimerkkinä tänään päikkäreille meno. Vein pojan sänkyyn ja hetken kuluttua alkoi show - järkyttävä kiljuminen ja rääkyminen. Menin katsomaan, että mitä helvettiä Kloppinen touhuaa. No, jätkä oli nakannut unilelut ja peiton lattialle, ja sekös sitten vitutti. Nostin rojut lattialta sänkyyn ja lähdin pois. Huone hiljeni. Ah. <3

Häävieraat sen sijaan, tai osa heistä, eivät tunnu pitävän mitään kiirettä ilmoittautumisen kanssa. Jotenkin oletin, että sieltä tulisi innokkaita ilmoittautumisia (no on niitäkin toki tullut), mutta parhaimmat (pahimmat) ovat:
Minun tätini: "On niin vaivaalloista lähteä, pitäisi tulla junalla ja lähteä heti illalla takaisin yöjunalla ja ja ja..." (Niin, miksi ei voi yöpyä, en vaan tiedä...)
Vanha lapsuudenystäväni: "No silloin on kyllä meidän vaarin synttäritkin..." (Ainoa hyväksyttävä syy, jos se vaari täyttää ainakin 150 vuotta.)

Lisäksi minun sukuni puolelta on vedetty herneitä nenään siitä, että pyysimme hääinfossa, ettei lapsia otettaisi häihimme mukaan. Kyllä, olemme itsekkäitä - voitteko kuvitella, että haluaisimme ihmisten juhlivan kanssamme auringonnousuun emmekä heidän lähtevän iltakahdeksalta viemään pikku ErkkiJuuliaa iltapuurolle! Etenkin kun siihen mennessä emme ole vielä tanssineet häävalssia/tanssiakaan. Tuo äskeinen on siis edelleen päättämättä: minä tahtoisin tanssin ja Ukkokulta valssin. Laitoin lapsettomuus-toiveestaamme huolimatta kuitenkin yhdelle serkuistani kutsun ja kirjoitin kuoreensa hänen nimensä + perhe, sillä tiesin, että hän haluaa ottaa lapsensa mukaan. Mutta näemmä ei serkkuni tätä vihjettä ymmärtänyt, ja nyt on suvussa bolemiikki päällä. Voi yhren tähren...

Aikaa taas ei tunnu olevan oikein mihinkään. Tarkoitan siis järkevään. Ehdin kyllä funtsia hääjuttuja, lukea hääblogeja, lukea kaikenlaisia blogeja, suunnitella hääjuttuja ja treenata. Ja siinä se. Pihalla ei ole kesäkukkia, ei kivasti järjesteltyjä kesäkalusteita ja nyt on jo toukokuun puoliväli. Naapurin piha luonnollisesti näyttää paratiisilta, melko masentavaa. Eikä asiat sen paremmin ole täällä seinien sisäpuolellakaan. Siivousintoa ei ole hetkeen nähty. Lähinnä teen vain sen, mikä on aivan pakko. Eli sitä kotipostausta ei ihan lähivuosina ole tulossa, jos intoni nähdä kotimme eteen vaivaa on näin huima...

Mutta tiättekö, jotain positiivista ja sairaan ihanaakin sentään. Olin viime lauantaina koemeikissä ja -kampauksessa, ja lopputulos oli IHANA! Kemiat kohtasivat sekä kampaajan että meikkaajan kanssa. Voi kun voisinkin teille näyttää pärstäni kuvan - meikkini oli nimittäin upea ja tunsin itseni ihan superkauniiksi. Sehän on kai tarkoituskin omana hääpäivänä? ;) Tukkakin oli todella mieleinen. Sen verran fiksataan tätä kampausta hääpäivänä, että kiharaa tulee ehkä aavistuksen verran enemmän ja nuo hiusosiot kasvojen vieressä asetellaan eri lailla. Lisäksi tukkaa tupeerataan vieläkin lisää, jotta se on oikein ISO. <3 Hyvä tulee, uskon ja toivon niin.

Varasin noin viikkoa ennen häitämme itselleni jo puhdistavan ja kosteuttavan kasvohoidon sekä kulmien värjäyksen. Hemmottelua, ihanaa! Huomenna sen sijaan kutsuu ensimmäinen solkkukertani, joten eiköhän tästä tytönlylleröstä vielä kuoriudu ihanan hehkeä morsio. :)


Kivaa viikkoa lukijoille ja stalkkereille! <3


Nina

Lastenvaateshoppailuja.

Olen shoppaillut viime aikoina jonkin verran vaatetta pojille. Jäpikällä jotkut 68 senttiset alkavat jäädä pieniksi, joten ei auta kuin ostaa jo 74 senttisiä. Kloppiselta toki on jäänyt joitakin ihan hyväkuntoisiakin vaatteita, mutta silti tykkään ostaa Jäpikälle ihan uusia, "omia" vaatteitakin.

KappAhlista on tullut minulle viime aikoina ihan lempparikauppa, eniten on osteltu vaatteita sieltä. Jotenkin mallisto on nyt aivan mahtava! 

Kloppinen sai ehkä maailman mageimman t-paidan (kattokaa nyt tota selkäpuolta - mä en kestä!!!!!!!), pipon (joka tosin sopii paremmin Jäpikälle...) ja jarrusukkia:

Jäpikkä puolestaan sai nappibodyn ja laittoman söpikset nallepögät:

Lindexille laitoin tilauksen vetämään, kun siellä oli jokinen aika sitten sangen houkutteleva tarjous käynnissä: kaikki lasten vaatteet ota kolme, maksa kaksi.

Jäpikkä sai yöpuvun ja Kloppinen housut. Muumeja! <3

Jäpikkä sai pari bodyakin. Littlephant! <3

 Ja Kloppinen sai muutaman paidan. Bamse on vain ihan ok, joten se jäänee ilman sydäntä.

Kloppiselle tilasin Brandokselta Bundgaardin tähtilenkkarit. Näistä olen kuullut paljon hyvää. Vielä pitäisi ostaa jotkut halvemmat rymyämispopot. Näillä yksilöillä ei nimittäin todellakaan vedetä nelivedolla leikkipuistossa...

Hei kivaa, kun on näin mahtava keli! Vähän jopa v*tuttaa lähteä BodyCombatiin, kun voisi pakata lapsoset kärryihin ja lähteä ulkoilemaankin...

Viimeinen viikko Superdieettiä on muuten meneillään. Aika hurjaa. Todella nopeastihan nämä viikot vaan kuluivat, vaikka alussa oli sellainen olo, että ei jumanskekka, pitäkää tunkkinne! Paino kiikutteli aamulla 59,3 kg tuntumassa. Tavoite on lähellä...


Nina

Ps. Posti toi tänään esteettömyystodistuksemme! Niitä esteitä ei siis ole! Tsihih! :D <3

Vappupalloton postaus.

Olettehan te nähneet jo tarpeeksi vappupallojen kuvia blogeissa? Että minun ei enää tarvitsisi niitä meidän pallosia kuvailla. (Kyllä, meidänkin pojat saivat pallonsa, jos joku nyrppis siellä nyt kummastelee, että mitä helvettiä, eikö me ostettu meidän pojille taivahan talikynttilät ollenkaan vappupalloja????!!!!!) 

No, jos sen verran siitä työväenjuhlasta kuitenkin, että vappuna tuli syötyä hieman superdieetin ohjeiden ohi ja nyt on aivan kammottava morkkis. Etenkin kun noin viikko sitten pidin tankkauspäivän Fitfarmin ohjeiden mukaan ja paino lähti ihan käsittämättömän hienoon laskuun - vapunpäivänä puntari näytti 59,3 kg. Tai sitten siinä rakkineessa oli jokin syntax error. No, minähän en vappuani vietä, jos en saa perinteistä munkkia ja hattarapussukkaa, joten eivät ne tänäkään vuonna jääneet syömättä. Puntari näytti eilen torstaina 60,1 kg ja tänään 60,0 kg. Huoh. Tuntuu, että kaikki kova duuni on mennyt ihan hukkaan. Sitä miettii, että oliko se hattara tämän arvoista. No, oli se. Dieetin vika viikko pyörähtää käyntiin ensi viikolla ja olen jotenkin ihan hukassa. Ei ohjeita? Mitä minä sitten syön? Apua apua. Luulenpa siis, että otan sen Superdieetti extran tähän vielä jatkoksi. 

Tiedättekös, olen saanut rahkan maistumaan ihan loistavasti, kun olen lisännyt yhden purkin joukkoon muutaman tipan Stevia-makeutusainetta. Kuulemma ihan sallittuakin vielä. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että kaiken maailman keinotekoiset makeutusaineet eivät tasan tarkkaan ole ihmiselle hyväksi (käsittääkseni nehän ovat jossain päin maailmaa kiellettyjäkin...?), vaan mieluummin makeuttajana käytän ihan perussokeria, luonnon omaa makeuttajaa. Stevia sen sijaan on varmasti erinomainen sokerin sijaan, onhan sekin luonnollinen tuote. 

 

Ai niin, olenkos muuten muistanut hypettää muutamia välikausivaatehankintojani? Tämä pinnallinen äiti nimittäin hyppeli tasajalkaa, kun Polarn O Pyretin paketti saapui Postista. Tilasin Kloppiselle kevääksi (ja ehkä myös syksyksi) takin ja siihen sopivan raidallisen pipon. Otin takin kooksi 86 cm, sillä olen kuullut ja itsekin huomannut, että Pop:in kuteet ovat hieman reilua mitoitusta. Ja niin oli tälläkin kertaa: 86 senttinen esikoispoikani oli takkiin snadisti liian pieni. Ei häiritsevästi, ei niin etteikö sitä voisi käyttää. Mutta kasvuvaraa on ja uskonkin, että tuo ihana takki menee ihan varmasti syksylläkin. Kloppinen näytti nuo vaatteet päällä niin isolta pojalta, että tekipä melkein mieli kyynelehtiä hetki... 

Jäpikälle oli jäljellä Kloppiselta yksi vk-haalari, mutta kun näin tämän sinisen starba-haalarin Prismassa, en voinut olla ostamatta. Miten voikaan olla ihmisen mieli NÄIN heikko? Mätsäävät tumput oli tietty PAKKO saada, vaikkei ollut minkään sortin tarvetta.

Vielä pitäisi ostaa Kloppiselle parit kengät. Toiset hienosteluun ja toiset ulkona rymyämiseen. Lisäksi pitäisi katsastaa, että ovatko aikanaan ostamani Muumi-kumisaappaat aivan liian isot ja pitääkö kumpparitkin ostaa pienemmässä koossa. Kloppisen jalka tuntuu niin mahdottoman pikkuruiselta. Eilen mittanauhalla saatiin senttejä noin 12. Toki poika on muutenkin mittasuhteiltaan aika siro, vaikkei olekaan kokoisiaan pienempi ollenkaan, vaan ihan "normaalin" kokoinen taapero.

Uutta kosmetiikkaakin on vessan hyllylle ilmestynyt. Luomiväriä, johon olin kyllä hieman pettynyt. Väri on todella kovaa eikä siis levity yhtä kauniisti kuin vaikka tämä Isadoran ihanuus, jota sen sijaan voin suositella erittäin suuresti! Geelikynsiä ei ole huvittanut tehdä, eikä siihen hommaan ole ollut aikaakaan, joten päivittelen muutamaa kynsilakkasävyä valikoimaani. Uusia siveltimiäkin olen kaipaillut jo ties kuinka pitkään, joten niitäkin ostin koko sarjan.

Ja jotta tästäkin postauksesta saadaan äärimmäisen sekava, niin kerrotaanpa hääsuunnitelmista sen verran, että tiistaina haimme esteettömyystodistuksia ja saimme vihkiraamattummekin jo kotiin! <3 Tosin nyt saa olla tarkkana, ettei Kloppinen Jäpikän kuolanäppien avustuksella revi sitä eeppistä kirjaa aivan riekaleiksi ennen hääjuhlaa. Aikaa kun nimittäin on. Lisäksi nyt pitäisi varata matka Tallinnaan shoppailu- ja alkonhakureissulle, suunnitella sitä juomaostoslistaa ja myös soitella papin sekä kanttorin perään. Alle kolme kuukautta isoon päivään, ei hitsi!

Mukavaa viikonloppua! <3

Nina