Pitkästä aikaa minulla on oma pieni hetki, jonka käytän ehdottomasti bloggaamiseen, enkä esimerkiksi syömiseen, vaikka vatsa kurnii niin, ettei ajatuksiaan kuule. En näe mitenkään tarkoituksella nälkää. Vaikka ehkä pitäisi. Superdieetin tulokset olivat nimittäin melko laihat. Kai kuvittelin saavuttavani enemmän. Toisaalta turha parkua, kun kuuteen viikkoon mahtui pari pakollista herkkupäivää (kuten Ukkokullan 30-vuotiskemut), treenejä jäi välistä ja ruokavaliotakaan en noudattanut aivan orjallisesti. Minä esimerkiksi join läpi dieetin rasvatonta maitoa ruuan kanssa ja söin ihan kaiken värisiä vihanneksia. Muuten kuitenkin söin ohjeiden mukaisia määriä ja "oikeita" ruokia.
Paino jojoili sinne, tänne ja vähän tonne. Korkeimmillaan se oli 62 kg, dieetin alussa, ja alimmillaan jossain kohtaa 59,1 kg. Viimeinen "virallinen" lukema puntarissa oli 59,6 kg. Viikon aikana paino saattoi huidella kilon verran suuntaan jos toiseen. Liekö ihan normaalia? Käväisin siis joka aamu aamupissan jälkeen tyhjällä vatsalla puntarilla toppi päällä. Eli väittäisin, että melko luotettavia olivat tulokset, mikäli mitään punnituksista tajuan.
No, kaiken kaikkiaan kuudessa viikossa karisi kiloja 2,4 kg ja senttejä lähti muutamia sieltä täältä, eniten vatsalta ja lantiolta. Huomaan, että muutamat farkut tuntuvat ehkä snadisti löysiltä ja vatsan/vyötärön seutu on selkeästi saanut lihasta sekä tiukkuutta, mutta muuten tulokset ovat kyllä toooodella vähäisiä. Kai minä kuvittelin, että edes ruokavaliota muuttamalla tapahtuisi jotakin radikaalimpaa. Että selkä olisi lihasta pullollaan eikä löysästä läskistä olisi tietoakaan. Hmmm.
Mutta näin kävi, näillä mennään ja ensi maanantaina alkaa superdieetti extra, joten homma jatkuu. Toki tuohon tulevaan kuuteen viikkoon mahtuu jälleen synttäreitä ja reissua Tallinnaan ja vaikka mitä, joten ihan joka päivä en mittaile raejuustoa gramman tarkkuudella... Mutta ai että vaan, jos pääsisin eroon tuosta riivatun läskilantiosta sekä jenkkakahvoista.
Reidestä - 4 cm
Pohkeesta - 2 cm
Lantiolta - 4 cm
Vatsalta - 3,5 cm
Vyötäröltä - 4 cm
Rinnasta - 2,5 cm (....ei tarttis kyllä tän osaston enää kiinteytyä....)
Käsivarresta - 1 cm.
Painoa on tippunut yhteensä 3,9 kg.
Olen ollut tässä toisinaan todella pahantuulinen. Moni asia vituttaa. Mainittakoon vaikkapa Kloppinen, häävieraiden innon puute ja kaiken kaikkiaan ajanpuute.
Kloppista riivaa mikälie demoni ja päivät tuntuvat toisinaan olevan pelkkää minun huutamista ja Kloppisen kirkumista. Rakkauspakkaus tekee just eikä melkein mitä tahtoo, viis siitä onko se sallittua. Päivät pursuavat draamaa. Viimeisimpänä esimerkkinä tänään päikkäreille meno. Vein pojan sänkyyn ja hetken kuluttua alkoi show - järkyttävä kiljuminen ja rääkyminen. Menin katsomaan, että mitä helvettiä Kloppinen touhuaa. No, jätkä oli nakannut unilelut ja peiton lattialle, ja sekös sitten vitutti. Nostin rojut lattialta sänkyyn ja lähdin pois. Huone hiljeni. Ah. <3
Häävieraat sen sijaan, tai osa heistä, eivät tunnu pitävän mitään kiirettä ilmoittautumisen kanssa. Jotenkin oletin, että sieltä tulisi innokkaita ilmoittautumisia (no on niitäkin toki tullut), mutta parhaimmat (pahimmat) ovat:
Minun tätini: "On niin vaivaalloista lähteä, pitäisi tulla junalla ja lähteä heti illalla takaisin yöjunalla ja ja ja..." (Niin, miksi ei voi yöpyä, en vaan tiedä...)
Vanha lapsuudenystäväni: "No silloin on kyllä meidän vaarin synttäritkin..." (Ainoa hyväksyttävä syy, jos se vaari täyttää ainakin 150 vuotta.)
Lisäksi minun sukuni puolelta on vedetty herneitä nenään siitä, että pyysimme hääinfossa, ettei lapsia otettaisi häihimme mukaan. Kyllä, olemme itsekkäitä - voitteko kuvitella, että haluaisimme ihmisten juhlivan kanssamme auringonnousuun emmekä heidän lähtevän iltakahdeksalta viemään pikku ErkkiJuuliaa iltapuurolle! Etenkin kun siihen mennessä emme ole vielä tanssineet häävalssia/tanssiakaan. Tuo äskeinen on siis edelleen päättämättä: minä tahtoisin tanssin ja Ukkokulta valssin. Laitoin lapsettomuus-toiveestaamme huolimatta kuitenkin yhdelle serkuistani kutsun ja kirjoitin kuoreensa hänen nimensä + perhe, sillä tiesin, että hän haluaa ottaa lapsensa mukaan. Mutta näemmä ei serkkuni tätä vihjettä ymmärtänyt, ja nyt on suvussa bolemiikki päällä. Voi yhren tähren...
Aikaa taas ei tunnu olevan oikein mihinkään. Tarkoitan siis järkevään. Ehdin kyllä funtsia hääjuttuja, lukea hääblogeja, lukea kaikenlaisia blogeja, suunnitella hääjuttuja ja treenata. Ja siinä se. Pihalla ei ole kesäkukkia, ei kivasti järjesteltyjä kesäkalusteita ja nyt on jo toukokuun puoliväli. Naapurin piha luonnollisesti näyttää paratiisilta, melko masentavaa. Eikä asiat sen paremmin ole täällä seinien sisäpuolellakaan. Siivousintoa ei ole hetkeen nähty. Lähinnä teen vain sen, mikä on aivan pakko. Eli sitä kotipostausta ei ihan lähivuosina ole tulossa, jos intoni nähdä kotimme eteen vaivaa on näin huima...
Mutta tiättekö, jotain positiivista ja sairaan ihanaakin sentään. Olin viime lauantaina koemeikissä ja -kampauksessa, ja lopputulos oli IHANA! Kemiat kohtasivat sekä kampaajan että meikkaajan kanssa. Voi kun voisinkin teille näyttää pärstäni kuvan - meikkini oli nimittäin upea ja tunsin itseni ihan superkauniiksi. Sehän on kai tarkoituskin omana hääpäivänä? ;) Tukkakin oli todella mieleinen. Sen verran fiksataan tätä kampausta hääpäivänä, että kiharaa tulee ehkä aavistuksen verran enemmän ja nuo hiusosiot kasvojen vieressä asetellaan eri lailla. Lisäksi tukkaa tupeerataan vieläkin lisää, jotta se on oikein ISO. <3 Hyvä tulee, uskon ja toivon niin.
Varasin noin viikkoa ennen häitämme itselleni jo puhdistavan ja kosteuttavan kasvohoidon sekä kulmien värjäyksen. Hemmottelua, ihanaa! Huomenna sen sijaan kutsuu ensimmäinen solkkukertani, joten eiköhän tästä tytönlylleröstä vielä kuoriudu ihanan hehkeä morsio. :)
Kivaa viikkoa lukijoille ja stalkkereille! <3
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti