Kaikille pervertikoille tiedoksi, että mitään alapäävertailuja ei ole luvassa, vaan tämä(kin) postaus sisältää armotonta tykitysvitutusta vauva(&vanhempi)maailmasta.
Tiedättekö ne tekopyhät paskiaiset, jotka silmät sinisinä väittävät, että ehei, meidän MattiJukanpoikaTeppo saa kasvaa ja kehittyä justiinsa niin ku itte tahtoo, me ei vertailla kultuhöpönassulia kehenkään muuhun. Voi v*ttu kuinka ärsyttävää. Onkohan ne ihmiset oikeasti sellaisia? En kyllä oikein usko. En ainakaan halua uskoa. Itse tahtoisin olla justiinsa tuollainen, mutta ei. On oltava rehellinen ja tunnustettava mustaa valkoisella, että itse sorrun kaikenlaiseen vertailuun hävettävän usein.
Viimeksi tänään, kun luonamme vieraili kaverini sekä hänen kolme viikkoa Kloppista vanhempi poika. Tämä poju ryömi, harjoitteli konttaus-asentoa, varasi hienosti painoaan jaloilleen ja osasi miltei istua. Meidän poika taas, no, ei osaa mitään edellämainituista. Olenko universumin lapsellisin, kun se vähän (no okei, aika paljon) vitutti? Olenko miten nolo? Väitän kyllä, että pelkästään tähän kateellisten panettelijoiden Suomi-maahan mahtuu kasa muitakin noloja – tunnustakaa pois.
Siis oikeesti, ihanaahan se on, että nuo kersat kasvavat ja oppivat uutta. En toivo jälkeenjäämistä luonnollisesti kenellekään. Mutta toki toivon, että oma rakkauden hedelmäni pysyy muiden tahdissa mukana. Enkä minä sitä oikeastaan edes epäile. Hei järki käteen, jokainenhan kehittyy tahtiinsa. Ehkä minä vaan saan tästäkin aiheesta kivat kilarit pikkupääkopassani, kun hormonihöyryissäni alan kelata, että eihän meidän pojassa ole jotakin vain vialla. Kloppinen kun on ollut tähän mennessä koko huikean ikänsä (kohta 7 kk) aina vähän niin kuin askeleen edellä muita. Siksi tämä toisen kersan huima kehitys sai minut näin suunniltaan, luulen. Sitä heti ensimmäisenä miettii kaikkea pastaa, että miksei meillä mennä noin ja näin. Miksi meillä ollaan nyt jumahdettu paikoilleen.
Tyhmää, tosi tyhmää. Nolottaa jo nyt, kun jaoin tämän heikon hetken tuntemukseni kanssanne. Uskallankohan edes julkaista tätä?
Aasista toiseen. Meillä on takana nyt kolme hyvin nukuttua yötä ja olen aivan varpaisillani. En todellakaan uskalla tässä hihkua onnesta, vaan odotan, että onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä. Hyvin nukuttuihin öihin liittyy yksi hassu seikka, josta en tosin ole ihan varma, että liittyykö se oikeasti edes nukkumiseen vai onko tämä vain sattumaa. Nimittäin illalla syöty ehta kunnon kaurapuuro.
Tätä ennen on nimittäin menty varmaan kuukauden päivät sillä riisipuurolla, jota toki Kloppinen saa edelleen silloin tällöin. Kaurapuuron sekaan ostin Piltin Punaposki-sosetta ja avot, puuro uppoaa kuin veitsi voihin. Koko helkatin puurolautanen on syöntisession jälkeen TYH-JÄ, ruokalapulla ei ole puuroa, lapsi on tyytyväinen. Koska Punaposki-sose ikävä kyllä meni loppumaan, jouduin tänä aamuna antamaan pojalle puuron kanssa metsämarja-sosetta. Ja kyllä, puuron suosio laantui silmissä.
Lisäksi kaurapuuron menekkiä on edesauttanut ns. ylikypsennys, eli kun ohje käskee mikrossa lämmittää kolme minuuttia, niin minä lämmitän noin 3,5 minuuttia. Näin puurosta tulee jotenkin pehmeämmän ja täyteläisemmän oloista. Ja ainakin se on uponnut paremmin, joten luulen tässä ainakin olevan selvän yhteyden.
Toinen havaintoni on vähän nolo tunnustaa, mutta se nyt sopii tähän postaukseen kuin nyrkki silmään. Nimittäin töllö, tv, televisio, telkkari, rakkaalla lapsella monta nimeä. Se on meillä aamusta ehtooseen päällä, tuli sieltä jotakin katsottavaa tai ei, katsoi sitä joku tai ei. Usein aamuisin, kun Kloppinen on saanut aamumaitonsa ja puuronsa, avaan töllön kun itse syön aamupalaa. Kloppinen tietenkin jähmettyy lattialle mitä himmeimpiin asentoihin ja lumoutuu katkotunnisteista, Huomenta Suomen -tunnareista sekä mainoksista. Tämä on ärsyttänyt minua jo tovin, mutta vasta tänä aamuna tein päätöksen, etten avaa koko pahuksen töllöä. Ja miten kävi – Kloppinen pyöri lattialla, peruutti, tutki lelujaan, tutki mattoa, tutki kirjahyllyä, yritti liikkua jne, kun minä vetelin aamupalaa napaan. Kloppinen oli siis jälleen ihan "normaali vauva". Ukkokulta ei näe töllön vahtaamisessa mitään ongelmaa, vaan olisipa ollut tänä aamuna näkemässä eron, niin olisi varmasti hänkin eri mieltä.
No juu, näiden nolouksien ja toteamuksien jälkeen toivotan teille mukavaa viikonloppua! Yritän palata asiaan ensi viikolla kera vähän kevyempien aiheiden... ;)
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti