keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Vastamäessä.

Arvatkaapas mitä meikäflikka teki eilen? No, kyllä - raskaustestin. Ennen kuin ehditte alkaa hihkua/järkyttyä pahemman kerran, niin toppuuttelen: tulos oli negatiivinen, joten en ole raskaana eikä lisää lapskultia ole tähän sirkukseen syntymässä.

Mutta, kuukautiseni jäivät silti jostain kumman syystä välistä - vain pientä tihrua ilmaantui muutamana päivänä. Olen aika äimänä, sillä kuukautiseni ei ole koskaan jääneet pois. Jos raskauksia ei lasketa. Olen syönyt pillereitä säännöllisesti eikä yksikään nappula ole unohtunut saati edes myöhästynyt. Hmmm. En keksi äkkiseltään muuta syytä kuin aika armottoman stressin tähän. Ellei minussa muuten ole jotain vikaa.

Stressiä ja turhautumista on aiheuttanut Kloppisen unet. Tai oikeastaan nukkumattomuus. Päivät ovat yhtä helvettiä, edelleen. Poika viedään sänkyyn ja sitten alkaa show: poika nousee jatkuvasti pois ja jos ei nouse, niin hän laulaa ja höpisee omiaan ilman hetkenkään unta. Usein tunnin, puolentoista jälkeen annan periksi - ei se sinne nukahda.

Otin yhteyttä jo neuvolaankin, sillä tilanne alkoi olla niin sietämätön. Kaikkien pinna alkoi olla niin katkeamispisteessä, etten enää nähnyt tässä mitään järkeä. Neuvolantätimme oli sitä mieltä, että päiväunet pitäisi ehdottomasti jättää pois, sillä pahimmillaan 1,5 tuntia pojan nukuttamista on vanhemmalle AIVAN liikaa. Hän kertoi, että toisinaan jotkut kaksivuotiaat eivät kerta kaikkiaan enää nuku päikkäreitä, ja se on okei, kunhan lapselle järjestää pienen lepohetken päivään, vaikka puolen tunnin satu- tai piirrettyhetken.

Huojennuin - ammattilaisenkin mielestä kiusaamme turhaan itseämme ja päikkäreiden poisjääminen olisi aivan okei. Mutta sitten kun on niitä päiviä, kun Kloppinen nukahtaakin. Joskus melko helpostikin: puoli tuntia ja kymmenisen kertaa sänkyynpalauttamisia ja poika on unessa... Vaan mistäpä tietää, että tänään onkin päivä, kun poika oikeasti nukahtaa eikä vain rieku sitä tuntia?

Eilen olin Kloppisen huoneenoven takana 40 minuuttia ja lopulta huoneen vallitsi ihana hiljaisuus. Tulin alakertaan ja istuin sohvalle huokaisten onnellisena pienestä omasta ajasta. Kunnes Kloppinen aloitti kiljunnat uudelleen. Tuntui, että silmissä miltei sumeni siitä turhautumisesta ja kiukusta. Olisin halunnut heittää kahvikupin seinään ja kirkua niin kovin kuin ääntä lähtee.

Kuulostaa hyvältä?

Siinä samassa päätin, että nyt tämä saa loppua.
Mikä lopulta on tärkeintä: lapsen uni vai kohtalaisen järjissään oleva, hyväntuulinen äiti? Jep.

Ainakin nyt mennään näin, ilman päikkäreitä. Yöunille käydään kasilta ja aamulla uni saa jatkua niin pitkään kuin jatkuu. Yleensä Kloppinen kyllä herää seiskan ja kasin välissä. Tänään laitoin pojan puoliltapäivin katsomaan tallennukselta Topia ja Tessua sekä annoin sille iPadin, jolla hän saa pelata Pikkukakkosta.

Tunnen itseni paljon rennommaksi, paljon iloisemmaksi. Arki on ihan tarpeeksi kuluttavaa ilman että siitä tekee vieläkin vaikeampaa itselleen. Itseasiassa arki on ollut meillä aika haastavaa jo viikkoja ja se näkyy selkeästi jo minun ja Ukkokullan väleissä. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet todella räjähdysherkkiä eikä riidoilta olla todellakaan säästytty.

Olemme keskustelleet viimeiset pari päivää mitä voisimme asialle tehdä, miten voisimme helpottaa arkeamme ja tehdä elämästämme hieman mukavampaa. Suurta ahdistusta kun aiheuttavat myös perässä laahaavat koulujuttuni. Viikot vierivät ja ahdinko kasvaa, kun koulujutut eivät edisty. Missä välissä, millä ajalla, millä voimilla? Tällä hetkellä ajatus valmistumisesta on toivoton, mutta uskon, että tästä suosta vielä jollain ihmeellä noustaan. Olemmehan me Ukkokullan kanssa yksissä tuumin lähteneet miettimään arkeamme sekä tekemään muutoksia. Kloppisen päiväunien poisjättäminen oli ensimmäinen askel, muiden edellä.

Aina ei voi olla superkivaa ja helppoa. Pappikin tuumi, että käsikynkässä mennään, niin vasta- kuin myötämäessäkin. Nyt rämmitään ilmeisesti siinä vastamäessä... Mutta eiköhän tämä tästä!


Nina

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen kokeilemaan nukuttamista ulos rattaisiin!
Yllätyin juuri positiivisesti (kun meno alkoi näyttää päiväunien aikaan samalta kuin teillä) kun päätin kokeilla josko unet maistuisivat vielä melkein 2-veelle ulkona. Ja maistuihan ne, sisällehän ei enää nukkumaan saa.
Itsekin jo pelästyin, että menikö se päivän ainoa lapsivapaa-hetki siinä.
Tsemppiä arkeenne :)

Nina kirjoitti...

Kiitos tsempeistä! Meillä on vain todella hankalaa tuo ulkona nukutus, kun vaunut eivät mahdu sisälle, vaan ovat varastossa ja varasto puolestaan ei ole kovin näppärällä etäisyydellä... Ajatus jatkuvasta ramppaamisesta ei oikein houkuta. Lisäksi puuttuu jokin suojaava katos, jonka alle rattaat voisi lykätä unien ajaksi. :/