Kloppinen hammaslääkärissä.

Meillä oli tänään ensimmäistä kertaa hammaslääkäri. Tai siis Kloppisella oli. Minä silti taisin olla se, jonka puntti tutisi eniten odotushuoneessa. Jännitettävää ei juuri kyllä ollut, sillä meillä ollaan melkoisen tarkkoja hammaspesu-rutiineista ja mehutkin jäävät aina kaupan hyllylle. Itseasiassa niistä ei olla edes kovin tietoisia - olisikohan Kloppinen tähän ikään mennessä kerran mehua maistanut?

Silti jännitti, että näkyykö hampaissa se, ettei hampaidenpesu aina toisinaan ole kovin laadukasta: lapsi venkuilee, huutaa, heiluttaa käsiä, hammasharja lentää lattialle, hammastahnassa on karva, lapsi on karannut lähimaastosta, äitillä menee hermot, hammasharja kävi suussa, jotta lapsi voi tuumata, että nam, mutta yhtäkään hammasta ei harjattu.

Kuulostaako tutulta? No, meillä se ainakin toisinaan menee näin.

Kaikesta huolimatta me saimmekin kiitosta, ruusuja ja kehuja niin, että korvia punotti. Tuli jo hieman nolo olo, että uskookohan hammaslääkäri edes minun puhuvan totta, kun joka kysymykseen vastaus on "oikea". Minä tosin olin kaikessa aivan rehellinen: meillä ei ole syöty tuttia tai tuttipullosta enää vuoden päiviin, meillä ei koskaan juoda mehuja eikä syödä karkkeja, herkkujakin äärimmäisen harvoin, ateriarytmi on tappavan tasainen ja hampaat harjataan aamuin illoin.

Niin, siis meillä herkkuja ja karkkeja eivät syö lapset. LAPSET. Aikuiset syövät heidänkin edestä... Kröhöm.

Täti tuumi, että ksytolipastilleja ja purkkaa voi alkaa antaa. Muuten nähdään joskus 1,5-2 vuoden päästä. Tässä kohtaa teki mieli hypätä tuolista ja tuulettaa, jes! Hammaslääkärin penkissä istuminen on kammottavaa, vaikkakin oma suu jääkin ronkkimatta. Mutta se haju, ne valot... Yök. Miten kummassa tämä kammo jäisi oppimatta omilta lapsilta?

Kloppinen asteli tosin hammaslääkäristä silmin nähden ylpeänä ulos - olihan hän saanut sinisen tiikeri-hammasharjan sekä purkkaa. Ihan jotain parasta ikinä siis.


Nina