Aivan erityisen nihilisti olen lasteni syömisten suhteen. Se johtunee monesta asiasta: kiinnostuksestani puhdasta, terveellistä ruokaa kohtaan ja toisaalta myös oma lapsuus, jossa oma äiti ei todellakaan ollut mikään pullantuoksuinen kodinhengetär. Sitä en kyllä ole minäkään, mutta oma äitini vihasi (ja vihaa edelleen) ruuanlaittoa eikä hän suoraan sanoen ollut (eikä ole vieläkään) siinä kovin hyvä. Minä, 26 vuotta äitiäni nuorempi nainen, osaan esimerkiksi keittää paremmin sekä riisit että perunat. En ole lapsuudestani katkera, mutta Saarioisten roiskeläpillä eläminen on jättänyt luonnollisesti minuun jälkensä. Se näkyy sillä tavalla, että arvostan ja rakastan aivan tavallista kotiruokaa. Ihan tavallinen lihakastike on suurta herkkua, sillä sellaista ei omassa lapsuudessa ruokapöydässä koskaan ollut.
Minulle on siis näistä syistä todella tärkeää, että lapseni syövät ravitsevaa, monipuolista ITSETEHTYÄ kotiruokaa. Valmisruuat ovat asia, joita vältän kutakuinkin viimeiseen asti. Voitte kuvitella, että asenteeni pikaruokaa kohtaan on kahta tiukempi...
Meillä pojat saivat viikonloppuna Kollin kotiinsaapumisen kunniaksi hampurilaisateriat. Vaikka kyseessä oli poikien kolmas pikamättöhampurilaissetti, tunsin siitäkin lievää morkkista. Naurettavaa, eikö? Kolmas ateria, haloo. Tiedän pieniä lapsia, jotka syövät kaiken maailman herkkuruokaa paljon useammin. Miksi minun siis pitää morkkistella?
Meillä poikien ruokailutottumukset ovat erittäin hyvällä tolalla: he syövät hedelmiä ja erityisesti Jäpikkä myös vihanneksia, he juovat janoonsa vettä ja esimerkiksi kaupassa he eivät tunnista muita herkkuja kuin suolakeksipaketin (niitä nääs juusto-himoisen nihilistimutsin kaapissa aika usein on...). He kyllä tykkäävät herkuista, totta kai, ja mielelläni heille jotain hyvää joskus annankin. Mutta pääosin syömiset ovat hyvin järkeviä. Morkkistelu on siis niin turhaa kuin vain olla ja voi.
Can't help myself.
Muita nihilistejä?
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti