Missä minä olin, kun näitä ominaisuuksia jaettiin?
Joka tapauksessa olen alkanut varovaisesti välillä innostua tästä raskaudesta toden teolla. Minut tuntien se tarkoittaa tottakai, että olen erinäisillä Facebook-kirppareilla katsellut sillä silmällä pikkuruisia vaatekappaleita ja miettinyt kaikkea muutakin ostettavaa. Ajatus pienestä tuhisevasta vauvasta on kyllä aivan mahdottoman ihastuttava! <3
Jotenkin asiasta innostuminen on vain vähän pelottavaakin. Mitä jos kaikki ei menekään hyvin? Tipun korkealta ja kovaa. Kun on kuullut ja lukenut kaikesta pelottavasta, niin väkisinkin sitä miettii, että voiko oma onni enää jatkua - meillä on jo kaksi täysin tervettä, ihanaa lasta. Tuleeko sieltä nyt ne koliikkokolmoset?
On muuten sairaan ärsyttävää, kun ei ole aavistustakaan, että millä raskausviikolla nyt mennään. Tekisi tosi lujaa mieli mennä tälläkin kertaa varhaisultraan. Tsekkaamaan, että onhan siellä joku. Toisinaan nimittäin tuntuu, ettei siellä ketään ole. Kun ei ole oikein kunnolla oireitakaan. Olo on välillä nimittäin todella energinen, tuntuu että olen elämäni vedossa. En todellakaan raskaana. Lisäksi taas tässäkin raskaudessa kiinnostaa, että onhan siellä vain yksi elämänalku... Ajatuskin, että matkassa olisi kaksi, on kohtalaisen pelottava. Ja ne raskausviikot - selviäisipä nekin siinä samalla. Tietäisi, että koska tämä on saanut alkunsa ja koska on odotettavissa laskeutumisaikaa.
Viime yö oli muuten aika farssia. Ja pakko myöntää, meidän pikkulapsiperheemme yöt nähtävästi ovat sellaista todella harvoin. Kop-kop. Jäpikkä heräsi noin yhdentoista jälkeen alkuyöstä itkemään, että sattuu vatsa. Pompimme vuorotellen Ukkokullan kanssa ylös lohduttamaan ja silittämään päätä/vatsaa/kättä/whatever bodypart. Jäpikkä rauhoittui joka kerta, kerran hän itse käski minun mennä pois ja antaa hänen nukkua. :D
Mutta niin vain löytyi vatsakivulle syy: huono olo. Oksennusta tuli yhteensä neljässä satsissa. Vasta noin kahden maissa nukahdimme koko perhe. Kyllä: Kloppinenkin heräsi katselemaan oksennussirkusta. Ennen klo 2 yöllä olin vaihtanut kolmet petivaatteet, kolmet yövaatteet, meidän sängystä toisen tyynyn ja aluslakanan, todennut että kaikki yöpuvut ovat nyt likaisia, unikaveri-paroista puhumattakaan. Nekin saivat vatsahapoista osansa.
Yöllä väkisinkin ehti miettiä, että mitä jos tämä kolmonen olisikin oikein superhuono nukkuja? Mitä jos se itkee koliikissaan yöt? Mitä olisi valvoa joka yö näin, vähintään näin? Tajusin, että olemme päässeet poikiemme kanssa aika helpolla... Toisaalta ripulioksuja on varmaan vasta luvassa, kun lapset ennemmin tai myöhemmin menevät päiväkotiin. Tuonne bakteerien ja virusten hellään huomaan.
En tiedä minkä piikkiin saa laittaa sen, että tänään ihastelin monen monta kertaa Kloppista. 3,5-vuotiasta esikoispoikaani.
 |
| Tänään reipas esikoiseni lähti hammastarkastukseenkin, vaikka kuulemma vähän pelotti. <3 |
Sydän meinasi pakahtua sijoiltaan onnesta ja ylpeydestä, vaikka tottakai näitä tuntemuksia tunnen rintalastan tienoilla jatkuvasti. Raskaushormonit liekö siellä jo sekoittavat pakkaa. Vaikka Kloppisella on aivan selvästi tällä hetkellä meneillään uhmakausi, joka saa kaksivuotiaan pikkuveljen näyttämään itse levollisuudelta, on hän vain niin terävä ja ihana poika! Mielikuvitus on huikea ja hän rakentelee tällä hetkellä aivan innoissaan muun muassa avaruusraketteja legoista.
Tänään meinasin haljeta onnesta, kun ennen syömistä Kloppinen alkoi siivota leluja pois olohuoneesta aivan pyytämättä. Ja kun olin saanut ruuan valmiiksi, oli olohuone aivan siisti. Is this real? <3
Tänään on pyykinpesukone saanut tehdä töitä koko huonevuokransa edestä. Ehkä huomenna suomme hälle vapaapäivän.
TGIF. Eli thank God I'm Fabulous!
Viikonloppuja <3
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti