Kyllä lomalla on I-HA-NAA!

1,5 viikon loma on ohi. Thank God. On se kivaa ottaa ja lähteä. MUTTA. On se ihanaa tulla takaisinkin. Loma meni Suomen kotimaata pörräten, kilsoja kertyi pyöristäen 2500. Huoh vaan sille. No, miten meidän loma sitten meni?

Me ripuloitiin. Tai siis Kloppinen ripuloi. Vikkeliä, viekkaita ja aivan helvetin pahanhajuisia kakkoja alettiin päästellä noin päivää ennen kuin matkaanlähtö koitti. Ja tätä ruljanssia kesti läpi matkan. Ei auttanut mustikkasose, ei banaanit, ei Lactophilus-kuuri, joka haettiin apteekista. Ruoka ja maito maittoivat onneksi hyvin, mutta pehvahan siinä pentuparalla kärähti pahemman kerran. Sinkkivoidetta, talkkia, ilmakylpyjä (ja kakkoja sekä tietysti pissoja toisten pyyhkeillä), sinkkivoidetta, jatkuvaa vaipanvaihtoa – jopa öisinkin. Eikä mitään apua mistään. Kun pehva alkoi olla jo ihan oikeasti rikki, oli pakko soittaa heti maanantaina neuvolaan. Kuulemma vain jokin vatsapöpö, rikkinäiseen peppuun Sibicortia, kuului ohje. No, pehva on jo vähän parempi, mutta edelleen pasta on löysää ja takamus punoittaa. Huomenna on neuvola, joten sieltä varmaan saadaan lisäohjeita jatkon kanssa. Ai niin, vaippoja meillä kului 1,5 viikossa 1,5 PAKETTIA (!!!!!!). 

Me ei nukuttu. Poikaa valvotettiin, jotta hän nukkuisi mahdollisimman paljon automatkoilla. Vaan eipä nukkunut ei. Normaalisti kun Kloppinen vetää päikkäreitä yhteensä jopa neljäkin tuntia, niin loman aikana päikkäreitä nukuttiin mm. tunti. Että oliko kivantuulinen nasta pikkumies meillä, oliko. Lisäksi yksi yö meni huutaessa, ihan tyystin. Eipä oltu sitten tuollaistakaan ennen koettu...

Me tapeltiin. Niin, mitä tapahtuu, kun yhdistetään lomalla yksi kipeäpehvainen ja yliväsynyt taapero, ja kaksi helvetin väsynyttä vanhempaa? No tietenkin vähän tappelua, pahasti sanomista, huutoa, mökötystä, itkua. Kyllä sitä sitten sovittiinkin, mutta ei siitä sen enempää.

Me shoppailtiin. Ulkomailla pyörähdetiin sen verran, että Haaparannassa käytiin. JIPPII. ;) Auton takakontti täyttyi, kun tämä mamma pääsi pyörähtämään Iittala Outletissa ja ihan valtavan suurissa karkkikaupoissa sekä lastentarvikeliikkeissä. 

Meitä sattui. Kloppista takamukseen, äitiä sormenpäihinsä, kun kynsihuoltoa kuumeisesti kaipaavat kynnet jäivät ennen matkaa ilman huoltoa ja yksitellen kynnet antoivat periksi ja kirjaimellisesti repeilivät liitoksistaan. Auts, auts ja auts! Selkäänkin sattui vähän yhdellä jos toisella, mikä ei sikäli ole ihmekään, kun niitä kilsoja tosiaan kertyi miltei 2500 ja autossa istui yksi selkävammainen mies ja sen raskaana oleva tuleva vaimo.

Meitä hävetti. Kukkahattutädit ja ah, ne autuaan täydelliset äiti-ihmiset varmaan repivät hiukset päästään, kun lukevat tämän, mutta tunnustanpa kuitenkin: Kloppinen tippui sitten ensimmäisen kerran sängystä. Siis meidän aikuisten sängystä. Minä olin vessassa meikkaamassa, kun kuulin muksauksen ja sen jälkeen sydäntä raastavan huudon. Ukkokulta oli "ihan äkkiä vain" hakenut jostain toisesta huoneesta jotain ja tietenkin sillä välin poika oli pyörinyt reunalle, ja siitä selälleen alas. Mitään ei onneksi tainnut käydä, ei tullut edes kuhmua, mutta kyllä meillä vanhemmilla sydän rusentui tämän selkkauksen johdosta. Olisin halunnut raivota Ukkokullalle ja vähintäänkin antaa hälle selkään, mutta koska näin, miten mieskin säikähti, niin annoin olla. Eiköhän tästä nyt otettu opikseen. Samalla tajusin sen jäätävän tosiasian, että poika vain kasvaa ja saa elämän kolhuja aina vain enemmän. Voi miten se ottikaan sydämestä – miten ikinä voisinkin kasvattaa lapsiani kuplassa, jottei heihin koskaan sattuisi?

Me täytettiin 10 kuukautta. Ja ollaan muuten monen monta kertaa päivässä konttausasennossa. Ai jaiks. Lisäksi poika puhuu kuin papupata kutakuinkin koko ajan. Sekaan mahtuu paljon "äääääiiiiiiii-tti" sekä "iiiiiiiiiit-ti" ääntelyitä. Voi sentäs. <3 

Me nähtiin eläimiä. Vaikka Kloppista tuijotti suoraan silmiin heppa, jonka pää on ladonoven kokoinen, niin siltikin poikaa kiinnosti enemmän omien rattaiden renkaat. Tuleva inssi? Mulla ja tallin tammoilla oli muuten aika samistukat – saman sävyiset ja aika lailla yhtä karheat.

Me paleltiin. Lähdin matkaan legginseissä ja trikoomekossa. Pohjoisimmassa kohteessamme marssin vaunulenkillä takki ja paksu neuletakki päällä sekä huivi kaulassa. Ky-ly-mä! Eipä ollut pahemmin käyttöä Kloppisella hellevaatteille, vaan jouduin ostamaan poikaparalle HANSKAT. ELOKUUSSA. Nice!

Me juotiin kahvia. Joka paikassa kahvia. Ainakin yksi kuppi kahvia. Örp. Pahoittelen Jäpikkä kofeiiniyliannostusta! Mutta joka kerta hyvässä seurassa, hyvän pullan kera. Voi hitto, pahoittelen Jäpikkä-pikkuruiseni myöskin saamaasi sokeriyliannostusta...

Me nähtiin ensikertaa kummityttö. Voi elämä, noinko pieniä ne kaikki ovat kuukauden ikäisenä? Ai Kloppinenkin muka oli? Kuulostaa kliseiseltä tuo koon äimistely ja ajan kulun hämmästely, mutta sitä se näköjään vaan on, kun saadaan lapsia. Pitelin kummityttöäni epävarmana ja haparoiden ihan kuin olisin pidellyt vastasyntynyttä ensimmäistä kertaa elämässäni. Huvittavaa. Oma on vaan oma ja sen kanssa sitä tuntee itsensä itsevarmaksi. Toisten (vieraiden) lasten kanssa olen näköjään edelleen oma kömpelö itseni. Mutta oli se rinsessa silti ihana kuin mikä, vaikka kummitätillä tatsi onkin hukassa aina ja ikuisesti! <3

...Ja nyt me ollaan kotona. Ah. Ukkokulta lomailee vielä tämän viikon, mikä selittää sen, että olen kirjoittanut tätä postausta nyt kolmatta päivää... Ohjelmassa on sängynpäädyn askartelupaskartelua (tästä tulossa ihan oma juttunsa, mikäli ei mene ihan persiilleen koko rojekti), neuvoloita, vanhoja autoja ja varmaan edelleenkin pahanhajuisten kakkojen kakkaamista.

Kyllä kesä on kiva.


Nina