torstai 30. elokuuta 2012

Katsaus tuleviin häihin.

Tattoobride-blogia kirjoittava Marika oli tehnyt blogissaan kivan katsauspostauksen liittyen häihinsä ja minähän tietenkin heti innostuin täyttämään tällaistä itsekin. Ja aika mukavasti muuten selvensi ja jäsenteli omia ajatuksia, eli ei ollut edes "turhaa" ajankulua tämä. Näytin postausta Ukkokullallekin (en sen huomenlahjan takia... ;)), josko hänellä olisi ollut jotain lisättävää tai kommentoitavaa. Mutta hyvin olen kuulemma kartalla. :) Tässä siis nippelitietoa kesähäistämme 2013:

Yleistä 
Tahdomme: 27.7.2013
Vieraita: Listalla on tällä hetkellä noin 90-110. 
Budjetti:  10 000 € + (+ ++++?)
Maksajat: Me itse, minun vanhemmat sekä Ukkokullan äiti. 
Teemaväri: Tällä hetkellä tuntuisi siltä, että valkoinen & hento vaaleanpunainen.
Kutsut: Askartelen ehdottomasti itse. Pientä ideaakin näistä jo on, mutta en halua lyödä mitään lukkoon vielä, kun on kerran kuukausitolkulla aikaa muuttaa mieltä. ;)


Morsian
Kaasot: Rouvat N & N
Hääpuku: Joku tajuttoman ihana ja liikenteen pysäyttävä, tietenkin. Näistä vasta unelmoidaan ja sovitetaan sitten alkuvuodesta viimeistään.
Alusvaatteet: Toivottavasti saavat Ukkokullan pyörimään housuissaan. Kirjaimellisesti. ;) Pitää olla seksikästä ja ehdottomasti jotain sellaista, mitä Ukkokulta ei ole ennen päälläni nähnyt.
Huntu: Tällä hetkellä on sellainen olo, että kyllä, tahdon.
Hääkengät: Kuolaan päivittäin, mutta en ole etsimällä etsinyt. Ja voiko näitä vielä oikein etsiäkään, saati ostaa, kun se pukukin vielä uupuu...?!
Sukkanauha: Tulee.
Laukku: Luultavasti tulee?
Sormus: Haaveissa vasta. Näitäkin olen jo kuolaillut, mutta päätöstä on niin vaikea tehdä. :)


Muut korut: Kaulakorua en luultavasti halua, ellei joku pukuun täydellisesti sopiva hyppää eteen. Paljas kaula näyttävässä puvussa on mielestäni kaunis. Jotain ihanaa rannekorua sen sijaan ajattelin metsästellä.
Kampaaja: Yksi hyvä ehdokas hääkampauksen tekijäksi on vakkarikampaajani, mutta mitä luultavimmin jatkan etsintöjä vielä. Vertailen ja kilpailutan.
Kampaus: Apua! Tämän kanssa muuttuu mieli lähes päivittäin. Toisinaan kuolaan rennosti tehtyjä niskanutturoita ja toisinaan kuolaan osittain auki olevia tuuheita harjaksia...  
Hiuskoristeet: Tiaran tahdon ehdottomasti. Sen verran prinsessa minäkin olen.
Meikki: Tällä hetkellä omalta ja kivalta tuntuisi tummat silmät ja vaaleanpunanudet huulet. Meikki saa olla näyttävä, muttei kuitenkaan mikään överi.
Huomenlahja sulhaselle: Hankin tietenkin, mutta että mikä se olisi...


Sulhanen
Bestmanit: Herrat J & K
Puku: Kahta vaihtoehtoa on pyöritelty: Pohjanmaan "kansallispukua" tai sitten perusmustaa tyylikästä pukua. Ehkä sakettikin? Hmm. Joka tapauksessa vuokrataan.
Kengät: Vuokrataan?
Sormus: Kihlasormus muuntautuu vihkisormukseksi, tarvitaan vain uusi kaiverrus.
Parturi: Minun vakkarikampaajani leikkaa?
Huomenlahja morsiamelle: Toivottavasti ja luultavasti saan. Voi kun se oliskin vaikka Michael Korsin rannekello! <3

Kukat
Hääkimppu: Tällä hetkellä haaveilen vaaleanpunaisista pioneista sekä valkoisista ruusuista. 
Heittokimppu: Miniversio hääkimpustani.
Sulhasen viehe: Ruusu? Pioni? En tiedä vielä.
Muut vieheet: Bestmaneille sekä morsiammen isälle.
Hääpaikan kukat: Pöytiin haluaisin asetelmia/kimppuja, mutta ulos ajattelin tehdä kukka-asetelmia/istutuksia itse.



Kuljetus
Hääauto: Sininen Buick vuodelta 1953, varattu on.
Kuljettaja: Tulee auton mukana.
Koristelu: on vielä harkinnassa.


Vihkiminen
Esteiden tutkinta/Kuulutukset: Ensi kevään juttuja.
Kirkko: Turun tuomiokirkko.
Pappi: on vielä valitsematta.
Häämarssit: Minä astelen alttarille perinteisesti Prinsessa Ruususen tahtiin, mutta poismenomusa on vielä päättämättä.
Muu musiikki kirkossa: Ei ole.
Heitettäväksi: Valkoisia ruusunterälehtiä? Lisäksi pikkukelloja, joita osa vieraista kilistelee? Päättämättä vielä.


Hääjuhla
Juhlapaikka: Piikkiön Wanha Talli.
Koristelu: Maalaisromanttista tyyliä teemaväreissä. Pöytiin pitsiä, ehkä jopa säkkikangasta? Tuikkuja, kynttilöitä, kukka-asetelmia?
Jatkopaikka: Jatkot ja seuraavan päivät etkotkin juhlitaan vielä Wanhassa Tallissa.
Seremoniamestari: Ukkokullan ystävä Herra M.
Puheet: Tulossa näillä näkymin ainakin morsiammen isältä sekä sulhasen äidiltä.
Istumajärjestys: Tulee olemaan ehdottomasti. Mutta tätä ei luonnollisesti olla vielä päätetty. :)
Bändi: Kaapeli Band.
Häävalssi: Ei olla vielä päätetty, mutta minä tahtoisin Mattia ja Teppoa: Minä rakastan sua.
Musiikki: Bändiä ja musalistaa esimerkiksi ruokailun ajaksi sekä tietysti loppupirskeiden ajaksi.
Ohjelma: Ei tietoa vielä. Päättävätkö tästä kaasot ja bestmanit? Jonkun verran haluaisin itsekin päästä näkemään ja vaikuttamaan. Ehkä?
Lahjalista: Tehdään ehkä?
Lahjatoiveet: Ensisijaisesti varmaankin raha, mutta saatamme tehdä myös lahjalistan.
Hääkarkit: Tällä hetkellä himoitsemme molemmat karkkibuffettia...
Vieraskirja: Tulee varmasti, mutta ei luultavasti perinteisenä kirjana.




Valokuvaus
Valokuvaaja: Studio Huone/Mikko
Videokuvaaja: Ei ole eikä tule.
Viralliset kuvat: Studio Huone/Mikko


Ruoka ja juoma
Pitopalvelu: tulee varaamastamme juhlapaikasta, eli Wanhasta Tallista.
Tervetuliaismaljat: Tulevat tietenkin, mutta näistä pidetään erikseen maistelutilaisuus, jahka Jäpikkä-kuopuksemme on syntynyt. Tämä on muuten varmaan aika hyvä syy kerätä kaasot ja bestmanit sekä seremoniamestari puolisoineen yhteen ja tutustuttaa toisiinsa, eikö? 
Menu: On vielä lopullisesti päättämättä, vaikka joitain suuntauksia ja ideoita meillä jo on.
Ruokajuomat: Päättämättä. Ehkä maistelutilaisuudessa nämäkin selviävät...? ;)
Booli: ...kuten myös tietenkin tämäkin! :D
Hääkakku: Näyttävä ja erikoinen fantasiakakku. Kuuluu Wanhassa Tallissa hintaan. Miau! <3
Kakun koriste: Ei ole hankittu eikä ostettu, mutta näitä on kyllä mietitty.
Iltapala: Tulossa on, luultavasti häämenun rääppiäiset.



Muuta
Hääyö: Vietetään hotskussa. Ukkokulta päättää ja varaa, on minulle sitten yllätys. :) <3
Kuljetus hääyön viettopaikkaan: Taksi?
Häitä edeltävä yö: Minä yksin/kaasojen kanssa hotskussa tai ehkä toisen kaasoni luona, Ukkokulta kotona poikien kanssa.
Häämatka: Varataan varmaankin vasta sitten, kun on kasattu lahjarahat yhteen nippuun.
Kyltit tielle: Askarrellaan myös itse. On jopa osittain suunniteltukin jo. :)

Sellaista siis suunnitelmissa koskien meidän häitä. Aina toisinaan on sellainen olo, että mitäs tässä oikein tekis häiden eteen, kun on aikaa vielä niin reilusti. Ja toisinaan taas iskee sellainen vimma, että ei hitto, aika vain kuluu ja on vaikka mitä mietittävänä ja suunniteltavana. Ehkä pitäisi jo lyödä asioita lukkoonkin, jotta voisi tehdä jo jotain hankintoja, vaikkapa. Mutta mitä luultavimmin tämä menee niin kuin minulla asiat yleensä: viime viikot ennen h-hetkeä ovat sitten yhtä kaaosta ja katastrofia. ;)


Nina

Ps. Kuvat on jälleen sieltä, täältä ja tuolta. Näitähän siis napsin jatkuvasti työpöydälleni, kun jotain inspiroivaa sattuu eteen, joten lähteitä ei ole taas kertoa...

3 kommenttia:

Mervi kirjoitti...

Voih, muistan selvästi vielä viime vuotiset hääjärjestelyt ja sen huuman. :) Vaikka sitä kuinka yritti hoitaa kaikki ajoissa pois alta, jotain jäi aina viime tippaan.
Onnitellahan ei saa ennen varsinaista "The päivää", mutta oikein mukavia suunnitteluhetkiä ensivuotta varten. Häiden järjestämisestä kannattaa ottaa kaiken ilon irti, koska ne on "ones in a lifetime" kokemus. :)

Sara kirjoitti...

ihania suunnitelmia, voi kun odotan että itsekkin pääsisin jo suunnittelemaan.. ( eikun vihjailemaan miehelle :DD )

Nina kirjoitti...

Mervi; kiitos, yritän tosiaan nauttia näistä suunnitteluhetkistä täysin siemauksin, vaikka pitäisi varmaan tehdä päivän aikana jotain muutakin kuin datailla hääsivustoilla.... ;)

Sara; ei kun vink-vink-honk-honk vaan miehelle! :D Tämä suunnittelu ja ideoiminen on kivaa. Vielä kun ois rajaton budjetti, niin ois myös rajaton riemu. :)