keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Pari sanaa tästä, tyttöraskaudesta.

Ei raskaanaolemista ilman postausta niistä raskausoireista, right? :D

Jos aloitetaan ihan alusta, niin raskaustestin tein tosiaan 1.6. Menkat olivat tällöin jo viikon myöhässä. Mitään sen ihmeempiä oireita ei tässä kohtaa vielä ollut, vaan lähinnä oli vain sellainen tunne, että niinköhän vain... ;) <3

 

Alkuraskaus, eli raskausviikot 5-12, meni tällä kertaa jotenkin vähän vaivattomammin kuin pojista.  En ollut lainkaan niin kuolemanväsynyt, vaan saatoin jaksaa kukkua pystyssä jopa puolilleöin, kun poikia odotellessa se oli game over klo 20 - halusin tai en. En ollut järin pahoinvoivakaan, ehkä sellainen krapulainen heikko olo kuvailisi sitä oloa alkuvaiheessa kaikkein parhaiten.

Finnejä ja pieniä hormoninäppyjä alkoi ilmestyä kasvoille ja selkään. Välillä ihan kaksi kerrallaan, samaan paikkaan. Aissaa... Ja minullahan ei tosiaan normaalisti ole ongelmia finnien kanssa, vaan päinvastoin: pikemminkin atoopisen ihon kanssa!


Rinnat alkoivat aristaa ja tuntua tosi kipeiltä. Ne kasvoivat ja olivat tulikuumat. Pakki oli alussa sekaisin. Tuntui, että hengästyin ihan vain kävelystä ja hengittäminen tuntui yhtäkkiä hirvittävän vaivaalloiselta. Pinna alkoi kiristyä, pienet asiat alkoivat ärsyttää isommassa mittakaavassa. Päätä särki lähes joka päivä. Aloin muuttua myös itkuherkemmäksi ja huomasin myös, että ihokarvojen kasvu oli alkanut hidastua huomattavasti. Linea negra ilmestyi napaan saakka.

Olot alkoivat aaltoilla: meni päiväkausia, kun ei ollut minkäänlaisesta kuvotuksesta, tai oikein raskausoirestakaan, tietoakaan ja yhtäkkiä tuli päiviä, kun oli huonompi olo ja jouduin rynnistämään juoksujalkaa vessaan oksentamaan. Siinä missä poikia odotellessa syöminen helpotti oloa, tällä kertaa se pahensi sitä joka kerta. Esimerkiksi aamuisin ei ollut mitään kiirettä syödä jotain, niin kuin poikia odottaessa, koska 1) ei ollut aamupahoinvointia, ja 2) ei ollut edes nälkä. Etenkin lämpimien ruokien, ja varsinkin liharuokien, syöminen alkoi tökkiä isosti. MITÄÄN ruokaa ei tehnyt mieli. Olisin voinut elää Hesen kanacaesar-salaatilla ja täytetyillä patongeilla, kun taas Kloppisesta etenkin himoitsin kieli pitkällä Hesen pekonihampurilaisia. Syömisen jälkeen alkoi toisinaan jo tässä vaiheessa närästää. Eikä ollut aina edes väliä, että mitä söin - närästi silti.

Jo alkuraskauden erikoisista oireista (liharuokien tökkiminen, kiukkuisuus, itkuisuus, finnit ja ihokarvojen kasvun hidastuminen) aloin epäillä odottavani tyttöä. Tai kaksosia - kääks. Toisaalta taas poikienkin raskausajat olivat erilaisia keskenään, joten en uskaltanut antaa tyttö-aavistus-tunteelleni ylivaltaa. Etten vain pettyisi ultrassa, niin kuin vähän petyin Jäpikän ultrassa. Kuitenkin ennen niskapoimu-ultraa sanoin Ukkokullalle, että jollei täällä ole tulossa kaksoset, niin sitten sieltä tulee tyttö. Kun ultrassa näkyi vain yksi vauva, nimesi Ukkokulta tämän Tintta-Iitaksi - nimi tulee kuulemma siitä, että vauva tekee äidistään vähän vaikean... :D

Maagisten viikkojen ollessa täydet (rv 12 ->) olo ei ole juurikaan muuttunut. No, se vähäinenkin huono olo on kyllä mennyt ohi. Etenkin kun välttelin liharuokien ja rasvaisten ruokien syömistä - sellaisten jälkeen joudun menemään vieläkin joskus oksentamaan. Rv 16 jälkeen sain viikata vanhat pillifarkut kaihoisasti kaappiin odottamaan ensi vuotta. Kaiho kesti tosin vain minimaalisen hetken, sillä näiden melkein kolmen vuoden aikana olen ehtinyt unohtaa, kuinka taivaallisen mukavat äitiysfarkut ovatkaan päällä! <3 Eli kyllä, melko varhain vatsanseutua alkoi jo turvottaa ja pieni kumpu alkoi tehdä tuloaan. Kumpu muuten minusta on aika lailla samanlainen kuin pojistakin, ja siksi juuri vatsanmuoto sai minut epäilemään tyttö-olojani ja pohtimaan, että saankin kolmannen pojan.


Kun alkuraskauden olin saanut hihkua, että pysyn hereillä myös iltaisin, tuli keskiraskaus ja aivan jäätävä väsymys iltaisin. Harvassa ovat ne illat, kun en vieläkin nukahda sohvalle... Onneksi päivisin tunnen itseni energiseksi ja saankin paljon aikaiseksi kotona. En edes muista koska viimeksi olisin siivonnut näin ahkeraan kuin nyt. :)

Tunnemyrskyt ovat pahentuneet: on vituttanut, raivostuttanut, itkettänyt, ahdistanut, pinna palanut. Olen ollut tosi vaikea, ja mikä karseinta, tiedostan tämän itsessäni itsekin. Ja se on oikeasti kauheaa: huomata se muutos itse. Kerran esimerkiksi söin iltapalaa ja toimitusta häiritsi kärpänen. Raivosin, että mistä saatana näitä vitun kärpäsiä tänne tulee ja huidoin ilmaa kuin jakomielitautinen. Huitominen päättyi siihen, että löin käteni tuolin selkänojaan ja purskahdin huutoitkuun. Voin kertoa, että Ukkokullan ilme oli näkemisen arvoinen... :D

Pohdin myöhemmin, että pitääkö työnimi Tintta-Iita muuten vaihtaa, jos rakenneultrassa tulokas paljastuukin pojaksi. Tähän mies tuumi, että sen kärpäs-episodin jälkeen hän on melko varma, ettei nimeä tarvitse muuttaa. :D

Jo ennen raskauden puoliväliä tunsin hyvin Tintta-Iitan (olkoon tämä nimi nyt täälläkin työnimenä) liikkeitä ja rv 19 myös mies tunsi ne ensimmäistä kertaa vatsan päältä. <3

Tässä raskaudessa olen himoinnut irtokarkkeja ihan infernaalisessa mittakaavassa. Kuin ihmeen kaupalla, en kärynnyt ensimmäisessä sokerirasituksessa, mutta toinen on jo kulman takana odottamassa, joten enpä ala hihkua aiheesta enempää. Alussa söin hirvittävästi sokerikorppuja ja mansikkatorttua teki jatkuvasti mieli - olihan vielä kesä. Olen syönyt myös valtavia määriä porkkanoita ja jogurttia. Ja ehkä vähän myös suklaata. Suolaisista jutuista mieli on tehnyt syödä kaikenlaisia juustoja, sipsejä ja wingsejä. Itseasiassa muuten kana on aikalailla ainut liha, jota pystyn syömään tässä raskaudessa.


Tällä hetkellä (tänään rv 21+2) selkeimpiä raskausoireita ovat tietysti kasvava masu, mutta myös jonkinlainen ruokahaluttomuus. Luulin aikaisemmin, että tämä lämmin ruoka -ällötys menisi ohi alkuraskauden oireiden mukana, mutta oikeastaan tämä on vain pahentunut... :( Huomaan usein tuntevani nälän tunnetta, mutta mitään ei tee mieli syödä. Ei varsinkaan sitä lämmintä ruokaa, muttei oikein mitään muutakaan. Kaikki maistuu puulta, paitsi ne irtsarit, ja syödä saa nykyään aina enemmän ja vähemmän väkisin. Välillä stressaan, että syönkö liian vähän ja miten saisin syötyä jotenkin monipuolisemmin ja paremmin. Vauva on kuitenkin ihan normaalinkokoinen, joten neiti ottanee tarvitsemansa. <3

No, enää alle 20 viikkoa, niin olen toivottavasti taas normaalimpi. Tämänkin asian suhteen. ;) Ukkokulta varsinkin on joutunut kokemaan aikamoista shokkihoitoa, kun ruokalistalle on ilmestynyt kasvisruokia ja esimerkiksi lihapullia en ole tehnyt kertaakaan. :D

Mitäs muuta... No, sitä närästävää tunnetta tulee edelleen melkeinpä päivittäin. Karvankasvu on edelleen ihanan hidasta! <3 Näin tummaverikkönä sitä nauttii, kun ennen parin päivän sheivailu on vaihtunut jos ny kerta viikkoon -tahtiin. ;) Lisäksi karva on hentoisempaa ja pehmeämpää. Voisiko tämä oire olla kiitos pysyvä?

Edelleen myös kiukkuan, raivoan, tunnen näistä morkkista, itken ja herkistyn asioista, jotka eivät normaalisti ihan näin suurta tunnekohua aiheuta. Rinnat tuntuvat edelleen aroilta. Karkkia tekee edelleen jatkuvasti mieli, samoin porkkanoita. Poskessa on taas pieni näppy/finni/mikälie, samoin muuten leuassa. Moni klassinen tyttöoire pitää siis kohdallani kyllä paikkansa, etenkin se, että tyttö vie äitinsä kauneuden. En muista koska olisin tuntenut itseni näin rumaksi kuin tässä raskaudessa... Very nice.

Lisää raskausoireita ja -vaivoja tulen varmasti päivittelemään siis tänne, mutta tällaista vuoristoratakyytiä on tämä tyttöraskaus minulle tähän mennessä tarjoillut.

Olisi kiinnostavaa kuulla miten teillä on raskaudet eronneet toisistaan? Tuliko tyttöjä vai poikia?


Nina

Ps. Ihan kohta aion päästää shoppailuhullun itseni irti ja ostella pienelle tyttösellemme kaikkea tarvittavaa. Sellainen pöhlö unelma kuin Rodinin pallis-lakanat, oli pakko jo toteuttaa. Onhan tää meidän viimeinen vauva, joten eikö saa vähän seotakin... <3

2 kommenttia:

Shopaholic kirjoitti...

Onnea tyttösestä. :) Aika vastaavia oireita muuten oli itselläkin ja ruokahaluttomuus on jatkunut koko raskauden, hieman jos haasteellista miettiä ruokia, kun mitään ei tee mieli. Täällä vielä kärvistellään sekalaisissa fiiliksissä, odotellen josko vauvan voisi kohta ravistaa ulos. :P

Nina kirjoitti...

No sulla käy jo aamukampa kohtalaisen vähiin, kyllä se siitä! ;) Tsemppiä!