Aamuisin äreästä äidistä syntyy nähtävästi aamulla äreitä lapsikultia. Tätä ilmiötä on jatkunut nyt ainakin viikon pari ja en kyllä voi kuin kummastella, että miten 9-kuinen lapsi voikaan olla aamulla niin äreä. Lapsihan nukkuu yönsä ilman kukkumista, jag hoppas, ja menee ajoissa nukkumaan, thanks to me. Toisin kuin äitinsä, joka kyllä itsensä ansiosta menee ajoissa nukkumaan, mutta se yöllä kukkuminen...
Kloppinen herää ihan ok tuulella. Hän höpöttää pinnasängyssään omiaan, samalla kun minä yritän siitä huolimatta nukkua edes puolen minuutin pätkiä ja pitkittää sängystä nousua viimeiseen asti. Ehkä tämä onkin se, mikä Kloppista ottaa nuppiin – äiti on mukanukkumassa, vaikka tyrkyllä olisi laatuaikaa oman lapsen kanssa. Aikani kirottuani väsymystäni, huonosti nukuttua yötä ja kaipuutani nuoruuteen, kun sai nukkua niin pitkään kuin vain ikinä jaksoi, nousen ylös ja nostan Kloppisen meidän sänkyymme siksi aikaa, kun minä vaihdan vaatteet. Meidän sängyssä oleminen on Kloppisen mieleen. On tilaa ja voi harjoitella konttausasentoa tai istumista, vaikka se nyt onkin jo melkoisen hyvin hallussa. Äidin ja isin sängyn päällä roikkuu myös ihan eri vänkä lamppu, jota katsella.
No, tämä huvi loppuu aikanaan ja vuorossa on yövaatteiden ja vaipanvaihto. Kloppista ei oikeastaan tarvitse kuin nostaa hoitotasolle, niin alkaa armoton kiukuttelu, kitinä, kiljuminen ja toisinaan myös itku. Vaipan ja vaatteiden vaihtaminen sätkivälle ja raivoavalle pikkuihmiselle on muuten haastavaa ja kaikkea muuta kuin lystikästä puuhaa. Lisäkivaa touhuun tuo minun raskausvatsa, jota yritän suojella Kloppisen teräviltä ja yllättävänkin vahvoilta potkuilta.
Grande finale kaikelle kiukulle on hampaidenpesu. Kyllä, se touhu, josta Kloppinen aluksi piti kovasti. Nykyään not so much. Kahden alahampaanpesu on kutakuinkin mahdotonta, kun toinen työntää kaksin käsin hammasharjaa pois tai ainakin kielensä hampaiden eteen. Ajattelin kokeilla seuraavaksi sellaista, että ostan Kloppiselle toisen hammasharjan (nyt käytämme äitiyspakkauksesta saatua harjaa) pällisteltäväksi samalla kun minä harjaan hampaat. Yksi apu hampaidenpesukiukkuun saattaisi löytyä hammastahnasta. Nehän nyt oletettavasti maistuvat varmaan aika hyviltä. Me pesemme siis edelleen kahta pikkuruista hammasta ihan vain vedellä ja meille onkin ihan kysymysmerkki, että koska niitä hammastahnoja olisi syytä alkaa käyttää?
Hampaista puheenollen, Kloppisen yläikenet pullottavat todella turvonneina ja arvelen, että yksi selitys kiukkuun saattaa olla ikenien sisällä olevat ylähampaat, jotka odottavat oikeaa hetkeää pullahtaakseen esiin.
Kaiken kiljumisen ja riehumisen keskellä olen huomannut oman pinnani ja kärsivällisyyteni kasvaneen huomattavasti. Kyllä, sekaan mahtuu aamuja ja hetkiä, jolloin käpy palaa ja ärähdän vihaisesti Kloppiselle. Tästä seuraa meillä molemmilla itku (Ah, raskaushormonit
<3) ja minulla jumalaton morkkis sekä huono äiti -itsesyyttely. Yritän antaa itselleni näitä hetkiä kuitenkin anteeksi, sillä tiedän, että kaikilla palaa joskus hihat ja siksi toiseksi tiedän olevani luonteeltaani äkkipikainen ja lyhytpinnainen. Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut hyveeni. Useimmiten nykyään kuitenkin puren vain hiljaa hampaita yhteen, kun ennen olisin itsekin ollut lattialla itkupotkuraivarin kourissa. Äitiys on selkeästi parantanut kärsivällisyyttäni. Se voisi olla parempi joo, mutta se on parempi jo nyt, kun vertaa entiseen. Olen ylpeä itsestäni.
Erityisesti kun huomioi sen seikan, että olen koko ikäni ollut todella huono aamuihminen ja ehkä maailman paskinta seuraa never äreyteni ja kiukkuisuuteni ansiosta. No, nyt meitä ärtsyjä on täällä kaksi. Moi vaan kaikille ja hyvää huomenta.
Nina
.jpg)
