perjantai 14. helmikuuta 2014

Pakko-avautuminen vaatteista.

Blogeissa usein käydään ahkeraa keskustelua lapsen merkkivaatteista - toiset ihmettelevät miksi hitossa rahaa hassataan, kun halvemmallakin kerran pääsee ja toiset kiroavat "kertakäyttövaatteita". No, minäkin ajattelin työntää oman kauhani soppaan ja samalla esitellä muutamia uusia vaateostoja. ;)

Kuten olette ehkä saattaneet jo huomata, rakastan lastenvaatteita. Rakkauden palo syöksee äärimmäistä liekkiään niin että humina käy ja toivon, että roihu tästä enää suurene. Vauva-ajan ensihetkinä kummastelin, että miten jumalauta vauvan talvihaalari voi maksaa melkein saman kuin meikäläisen ensimmäinen auto. Kunnes koin sen mystisen, äärimmäisen epämääräisen valaistumisen, jonka jälkeen vauvanhaalarit on ostettu sen kummemmin mukisematta.

No, voisiko sen talvihaalarin sitten ostaa halvemmalla jostain muualta, vaikka Lindexiltä tai KappAhlista? Minun vastaus tähän on ehdoton ei. Olen naiivi ja uskon, että halvalla ei saada lähellekään yhtä hyvää kuin vähän kalliimmalla. Mini Rodinin Panda maksoi tajuttomasti, mutta se on ollut uskomattoman lämmin - kertaakaan, siis kylmillä ilmoilla, ei ole tarvinnut muuta alle laittaa kuin ihan peruspäivävaatteet. Haalari on ollut myös juuri niin vedenpitävä kuin lupaa. Ominaisuuksien lisäksi se on vaan niiiiiiin söpö. Onneksi Pandalle on käyttäjä ensitalvellekin. <3

Kloppisen välikausivaatteissa luotetaan jälleen laatuun - herkun värinen takki sekä välikausihaalari fleecevuorella Polarn O. Pyretistä.
No, entäpä sitten ihan perustrikoopaidan tai vaikkapa yöpuvun, voisiko ostaa edes sen ja maksaa 14,95-19,95? Voisi, mutta minä en osta. Näytän teille konkreettisesti syyn, miksi oma mittari alkaa olla täynnä.

Antakaa, kun esittelen: tiikeri-yöpuku KappAhlista.

 

Aivan kammottava, jos minulta kysytään, mutta Ukkokulta vakuutti, että Kloppinen rakastuu tähän. Ja niinhän se rakastui. Käyttöönottopesin yöpuvun, käytimme sitä kaksi yötä ja pesin taas. Ja tältä se näyttää nyt:


 


Värit haalistuneet, pintaa koristaa ihan tajuton haituva (josta en tosin saanut kovin havainnollistavaa kuvaa) ja piste I:n päälle: jumalauta reikä! Ihan oikeasti: kaksi pesua, kaksi yötä ja lopputulos on tämä?! Vaikka meinaan toki reklata tämän, niin kyllä v*tuttaa sijoittaa 20 € tällaiseen riepuun.

Mitäpä jos sijoittaisitkin yöpukuun 10 euroa enemmän ja maksaisit siitä noin 30 euroa? Sillä rahalla saa muun muassa Polarn O. Pyretistä yöpuvun, joka ainakin meikäläisten käytössä kestää pesua, kestää käyttöä, ei mene rikki, ei nukkaannu vielä kymmenenkään pesun jälkeen ja pysyy ennen kaikkea muodossaan ilman että se venahtaa kokoon teltta. Polarn O. Pyret kestää lapselta toiselle, kun niitä pesee ja hoitaa oikein.

Olen ostanut monesta hintaluokasta ja kaupasta pojille vaatteita. Nyttemmin olen siirtynyt aina vain enemmän Popin vaatteisiin, mutta tunnustan ostavani jotain kivaa "halpistakin", jos joku kiva hivelee silmää.
 
Lindexin uutta Tovea juhlistavaa Muumi-mallistoa en voinut vastustaa - ihania skandinaavisia raitoja! <3

Raaka totuus on kuitenkin se, että lähes kaikki "halpikset" ovat menneet Kloppisen jäljiltä roskiin, kun taas KAIKKI Polarn O. Pyretin kamppeet ovat kaapissa odottamassa Jäpikän kasvua. Kaikki 15 euron vaatteet ovat yhden lapsen käyttämänä roskiskamaa, kun taas 30 euron vaatteet kestävät kahdella lapsella ja säilyvät niin hyvin, että niillä saattanee olla vielä jotain jälleenmyyntiarvoakin. Itse ostan jonkun verran Popia käytettynäkin, muun muassa alla oleva setti on ostettu käytettynä.


Siinä syy, miksi minä suosin jonkun verran kalliimpia lastenvaatemerkkejä. Laatu näkyy ja tuntuu. Ennen kaikkea se meillä näkyy kukkarossa, kun vaate kestää lapselta toiselle ja sen voi kaiken jälkeen myydä poiskin.

Nämä siniset housut olivat Kloppisen päällä aivan mahtavat! Ne olivat ihanan pehmeät, eli mukavat päällä, ja istuivat upeasti. Teki mieli käydä ostamassa muutkin värit kotiin... ;) <3

Ainoat hyvät kokemukset "halpiksista" on H&M:n lastenvaatteet. Ne tuntuvat joskus kestävän kulutusta siinä missä kalliimmat kanssakamppeetkin.

Mitä te olette mieltä - mistä kaupasta saa eniten rahoilleen vastinetta? Mikä merkki iskee?

Nyt toivotan teille kaikille mahtavaa viikonloppua sekä tietenkin ihanaa ystävänpäivää ja palaan takaisin koulukirjojen ääreen (JIPPII.)! <3


Nina

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toppapuvuissa suosin Ticket to Heaveniä ja Moloa niiden teknisten ominaisuuksien takia. Niissä vesipilarikin on 10 000 asti, kun sitten taas esim Mini Rodinissa se on vain 8000 mitä ihmettelen suuresti koska puku maksaa lähemmäs 200e. Tykästyin syksyllä yhteen Mini Rodinin puvuista mutta ei törsättykkään siihen kun hävisi ominaisuuksiltaan halvemmille. :( Halpis toppapukua en ostaisi, koska ne on ohuita ja ainoastaan vettähylkiviä, joten ei tosiaan toimi pikku taaperolla. Me saatiin viime syksynä välikausipuvuksi KappAhlin Kaxs haalari ja siitä olin kyllä positiivisesti yllättynyt. Puku ei käsittääkseni maksa kuin sen 50-60e (vai oonko ihan hakoteillä?), mutta se ei laskenut kertaakaan vettä sisään vaikka poitsu tuolloin vielä konttaili, myös kankaat pysyivät täysin kuosissaan. Koska olen tälläinen "laatu maksaa" nirsoilija niin ajattelin haalarin olevan ihan susi, mutta onneksi ei. Olisin ostanut varmaan saman puvun keväälle, mutta värit ei miellyttäneet joten seuraavaksi taidan siirtyä tutkimaan Popin tarjontaa. :) Mitä sisävaatteisiin tulee niin en ole kovin merkittäviä eroja huomannut, pesen melko tarkkaan ohjeen mukaan enkä käytä kuivausrumpua joten oletan sillä olevan vaikutusta asiaan. Ainut merkki jonka vaatteisiin oon pettynyt enkä aio ostaa enää ikinä on Lindex. :D Oon muutaman kerran ostanu sieltä yöpuvun ja sukkia jotka ovat menneet ihan pilalle jo parissa pesussa. En oo kovin merkkiuskollinen (paitsi ulkovaatteissa), ostan sitä mikä silmää miellyttää, on se sitten poppia tai henkkamaukkaa. :)

Huh, tulipa pitkä kommentti. :D

Malla kirjoitti...

Popin ulkovaatteet on ihan parhaita.

Nina kirjoitti...

Anonyymi: Meillä on kans pienemmällä Molo ja on myös aivan superhyvä haalari! Ticketiä on ollut yksi, mutta se tuntuu olevan jotenkin kauhean iso ja leveä meidän pojille...? Lämpimän oloinen oli kyllä, mutta se malli. Käyttämättä on jäänyt.

Meilläkään ei ole muuten kuivausrumpua, joten se ei ole syypää kulumiin. ;)

Lindexiä boikotoin minäkin pitkään, mutta noita Muumeja ei vaan voinut vastustaa... Plus että ne tuntuivat käteen paremmilta kuin ne vanhemmat. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta? :D

Malla: Minä tykkään kanssa! Tosin meillä on nyt eka haalari tulossa käyttöön, joten erittäin mielenkiinnolla odotan käyttökokemuksia. :)

Anonyymi kirjoitti...

Meidän poika oli niin pullukka (ja hillittömän kova palelemaan) ennen kuin oppi kävelemään niin silloin hänelle oli T2H paljon parempi. :D Mutta sitten kun otti kunnon kasvupyrähdyksen ja oppi samaan syssyyn kävelemään niin kävikin niin että kaverin vauvanpulleus katosi ja sitten siitä ticketistä tuli sellainen hassu pussi ja vaihdettiin molon pukuun. :D Pyörähdin mun ystävän kanssa Lindexillä pari päivää sitten ja hän osti tytölleen tota uutta Muumia legginsit ja huivin, oli ne kieltämättä ihan hurjan söpöjä, toivottavasti pysyy hyvänä! :)

-Anonyymi

Nina kirjoitti...

Joo, Molo on kyllä mahtavan istuva haalari. :) Sen verran väliaikatietoja, että Lindexin Muumit ovat nyt käyttöönottopestyjä ja vielä ehjiä! Hurraa! :D