Loman tarpeessa!

Ristus sentään, että takana onkin ollut muutama haastellinen ja vaikea viikko! Olen ollut mukakipeänä (=veltto olo ilman mitään sen selvempiä flunssan oireita), on muutettu, kaikki on levällään ja jaloissa häärää yks uhmis. Niin rakas kuin Kloppinen voikaan vain olla, niin totta puhuakseni, osaa se mukula olla melkoisen raivostuttavakin. Toinen touhuaa nonstoppina kaikkea kiellettyä ihan koko ajan ja kun pitäisi pystyä keskittymään edes vähän tuohon pienempäänkin, niin siinäkös kohtaa otsasta palaa sulake ja sukkelaan!

Asioita ja arkea ei ole juuri auttanut sellainen asia, että olen herännyt miltei joka aamu päivään jo valmiiksi antenni otsassa, äärimmäisen vittuuntuneena. Tähän syynä on lähinnä nuo rakkaista rakkaimmat poikalapseni, jotka eivät jostain syystä enää nuku kuten ennen. Ennen Kloppista sai toisinaan mennä herättelemään ysin aikoihin, kun toiselle uni maistuisi aina vaan. No, toista se on nyt - Kloppisen huoneesta saattaa kuulua kiekuminen jo ennen seiskaa. Sama ihme aamuvimma vaivaa myös Jäpikkää. Hänellä kun uni ennen kesti kevyesti kasiin, niin tätä nykyä poika on silmät sepposen selällään jo kuuden jälkeen.

Eri mahtavaa mitä.

Kaipa tämä johtunee tästä lisääntyneestä valoisuudesta. En tiedä. Tämä uusi koti on vain siitä haastava, että täällä on sellaisia pieniä ikkunoita siellä täällä, joita ei voi vain muurata verhoilla umpeen. Eli valoa tulee väkisin ja sillä sipuli.

Ja miksi sitten vituttaa jätkien aikainen herätys? Ei siksi, että itse tahtoisin vielä nukkua. Vaan siksi, että minulla ei ole aamuisin enää sitä rauhaisaa omaa hetkeäni, että saan kaikessa hiljaisuudessa juoda rauhassa kahvia kupin kaksi ja syödä aamupalaa. Ennen minulla nimittäin oli tapana laittaa herätyskello soimaan seiskalta, joten minulla oli tätä ihanaista omaa aikaa oikein tunnin verran. Siinäpä oli muikea hetki vaikka bloggailla.

Nyt kun aamu alkaa kauhealla sirkuksella, että kumpaisellakin poikalapsella on vaippa ääriään myöden täynnä plus fakin kova nälkä, niin huomaan kaipaavani itku kurkussa aamujani. Tajuan, että niissä piili ihan käsittämättömän suuri voimavara. Sen hetken voimalla jaksoin aamusirkuksen ja aamupäivän, kunnes saan seuraavan hengähdystaukoni, kun pojat sammahtavat päikkäreilleen. En ole oikein ikinä ollut aamuihminen, ainakaan ennen lapsia, joten jokainen voi päätellä kuinka hurjasti minulta löytyy pinnaa ja kärsivällisyyttä siinä kiireessä ja häslingissä.

Päätä on kiristänyt tosiaan myös tämä mukaflunssa, jonka johdosta jumpat jäivät kahdelta viikolta väliin. Huomasin kylläkin, kuinka suuri asia tuo liikkuminenkin minulle on. Oma aika ja hikoilu tekevät todella namiskuukkelia meikäläisen päänupille. Tällä viikolla se jokin flunssalta etäisesti vaikuttanut onkin ollut poissa, joten olen rynnistänyt onnesta sekaisin BodyPumpiin, BodyCombatiin ja tänään Zumbaan.

Shoppailunkin tiedän tekevän minulle hyvää, joten tiistaina suuntasin kauppakeskukseen seuranani mitä loistavin shoppailubuddy: minä itse. Ja mikä parhainta, ostin vaatekertaa vain minulle itselleni. Pojat jäivät siis ilman mitään. Voitteko uskoa? Ukkokullan mielestä se nimittäin oli melko uskomatonta.

Valkoinen toppi Vero Modasta ja pitsipaita Vilasta.

Mintun värinen t-paita ja college siivillä Gina Tricotista.

Mustat pillifarkut Gina Tricotista ja perusdenimit Vero Modasta.

Loppuun vielä pakko esitellä maailman paras huulirasva, jota ei tosin myydä sellaisena, mutta kuitennii. Ceridalin lipogeeli! <3 Kannattaapi kokeilla erityisesti, jos omaat rohtuneet huulet. Minä rakastuin tähän heti enkä muuta ole enää käyttänytkään. Suosittelen! :)

Jaaha. Se taas siitä omasta pienestä ajasta - Kloppinen heräsi nukuttuaan kaikki huimat 45 minuuttia päiväuniaan. Voi jumaleisson miten turhauttavaa! Mitenkäs äitiyslomalainen saisi tästä duunistaan lomaa?


Nina