Se tarkoittaa sitä, että tilaamani adsl-modeemi on luonnollisesti koko Suomen maasta loppu, mutta pakettiin kuuluneen wlan-mokkulan sain sentään käyttöön. Että tällä mennään. Valittaakin kai voisi, mutta enpä enää vaan jaksa. Valittamista olen nimittäin harrastanut viime päivinä niin, että kurkkua kuivaa. Nyt tähän negashittiin pitää tulla kyllä muutos, tämä jatkuva kiukuttelu ei ole mistään nimittäin kotoisin.
Tavallaan kuitenkin koen, että kiukulle ja turhautumiselle on perusteltuja syitä. Kuten tuo Ukkokullan työ-dilemma. Onneksi Ukkokulta saa jatkaa vielä parisen kuukautta työssään, sillä häntä pyydettiin jäämään. Eivät ilmeisesti pärjääkään sillä henkilömäärällä millä piti. Ärsyttää, että epävarmuus jatkuu aina vaan, mutta toisaalta tietenkin helpottaa, ettei rahantulo tyrehdy ihan lähipäivinä.
Turhautumisen takana on piillyt myös mikä-lie-lenssu, josta jo aikaisemminkin valittelin. Olo ei ole tuntunut toisinaan lainkaan normaalilta. Kuumetta ei ole, nuhaa ei ole, kurkkukipua ei ole, yskää ei ole. Mitään selvää oiretta ei ole paitsi ajoittainen kuumeinen olo. Syväänhengittäminen on muutamana päivänä tuntunut ikävältä ja olen itse diagnosoinut, että keuhkoissani saattaisi olla jokin pöpö?
Jumppataukoa tuli siis tässä taas vietettyä 1,5 viikkoa. Olo ei tässä ajassa normalisoitunut pahemmin, joten otin riskin ja varasin itselleni jumpan. Halusin kokeilla, että jaksanko ja että paheneeko olo. Jaksaminen ei ollut samanlaista kuin normaalisti, mutta olo ei pahentunut, joten olen jatkanut jumpissa käymistä. Saattaa kuulostaa jonkun mielestä ihan mielenvikaiselta touhulta, mutta kun olo ei ole ollut ihan sikakurja ja "selkeästi kipeä". Pitäisin tietysti selkeää taukoa liikunnasta, jos räkä valuisi ja olisi kuumetta. Muutenkin tunnen oloni tällä hetkellä jo melko terveeksi, joten eipä tuo jumpissa rehkiminen ainakaan mitään ole pahentanut. Ainakaan vielä...
Kävin muuten testaamassa kahvakuulaa ensimmäisen kerran ja pakko hehkuttaa, että koukkuun jäin! Oli todella kiva tunti, hiki valui, mutta kuitenkin tunti tuntui rennolta, kun sai tehdä omaan tahtiinsa. Vieläkin tuntuu selässä ja pakaroissa tuo jumppa. Eli tehokasta taisi olla. ;)
Meillä rakkauden hedelmät kasvavat ja kehittyvät. Jäpikkä yllätti meidät ihan kuus-nolla ja oli saanut suuhunsa ensimmäisen hampaan! Vain 4,5-kuisena. En ollut uskoa silmiäni, että ikenessä mollottava valkoinen motti on ihan oikeasti hammas, sillä Kloppisellehan ensimmäinen hammas tuli vasta 8-kuisena. Taas kerran huvittavaa seurata sitä tosiasiaa, että kaikki lapset ovat erilaisia. Näin toisen kohdalla kun ei oikein ota mitään ressiä mistään kehitysaskeleesta. Ensimmäinen opetti "hitaudellaan", että kaikki opitaan kyllä ajallaan, omaan tahtiin eikä siinä auta vanhempien tuputtaminen suuntaan eikä toiseen. Vertailu on perkeleestä, mutta silti sitä harrastaa haluamattaan. Kai tämä on joku äitiyteen kuuluva ominaisuus, ken tietää. No, nyt niitä hampaita on jo kaksi ja ikää on himpun verran yli viisi kuukautta.
Jäpikkä on alkanut myös syödä jo kiinteitä. Parisen viikkoa ollaan varovaisesti syöty porkkana-perunaa, maissia ja päärynää. Myös Kloppisen kanssa kiinteät aloitettiin hitaasti ja koska silloin ei ihan hirveästi vatsavaivoista kärsitty, halusin toimia samoin myös kuopuksen kanssa. Tällä hetkellä Jäpikkä syö siis "vasta" kolmisen teelusikallista sosetta kerrallaan, jonka päälle juodaan tietysti maito. Viime päivinä syöminen on alkanut jo onnistua. Jäpikkä on oppinut avaamaan suutaan jo tietyssä tahdissa ja olemaan työntämättä kielellä kaikkea ulos. Tästä se sitten lähtee. Syöminen. Järkyttävää, että miten tämä aika suhahtaa niin huomamatta ohi.
Kloppinen sen sijaan on oppinut viime päivinä tajuttoman paljon taas uusia sanoja ja lausumaan aikaisemmin oppimiaan entistä selkeämmin. Poika tapailee myös jotain lauseen tapaisia, kuten "auto ei oo isi töis". Eli pihassa ei ole autoa, sillä isi on sillä töissä. Lisäksi jätkä painaa menemään Plaston mopollaan ympäri kämppää, harjoittelee pomppimista sekä kävelee varpaillaan. Uhmaiän ykkösjuttu, eli lattialla sätkiminen, kun joku asia ei mene mieleisesti, hanskataan erinomaisesti. Miten tässä kohtaa vanhempi pystyy pitämään naamansa pokerilla ja olemaan nauramatta? Minä nimittäin ainakin repeilen joka kerta. Touhu näyttää niin tajuttoman koomiselta. Että näin empaattinen äiti täällä? :D
Kloppisella on muuten edelleen menossa puurolakko. Sitä pirun liisteriä ei poika suostu syömään, vaikka joukkoon ripottelisi kultahippuja. Minähän en heikkohermoisena todellakaan tahdo tehdä elämästäni tämän vaikeampaa, joten puolestani olkoot syömättä. Aamu- ja iltapaloilla syödään siis leipää, hedelmiä, vihanneksia ja jogurttia maitomukin kera. Janojuomaksi Kloppinen saa edelleen vain vettä, mehuja ei meillä harrasteta. Viime aikoina olen yrittänyt ujuttaa pojan lautaselle marjoja ja salaatinlehtiä, mutta ne nakataan vesilinnuille. Ehkä joskus?
Kotiakin ollaan kovasti yritetty laittaa kuntoon ja muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta täällä alkaa olla aika valmista. Entisen kodin huonekalut eivät tänne kaikki vain istu, joten järjestys on mennyt uusiksi monen monta kertaa. Kuvakavalkadi on siis tulossa. Joskus. Sitä ennen pienen pieni sneak peek... ;)
Jäpikkä nukkuu takkatulen loimutessa... Mikäs siinä, näyttää kelpaavan. :)
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti