perjantai 22. marraskuuta 2013

Miikkareita ja pikkujouluja.

Minä olen tehnyt niin loistavia kauppoja viime aikoina, ettei ole tosikaan. Siis käytettyjen vaatteiden osalta. Kyse on Meandi-vaatteista, eli jokainen lainkaan Miikkari-touhua tunteva tietää, missä hinnoissa ne kulkevat ihan käytettynäkin. Niin tiedän minäkin. Siksi olen pelon sekaisin tuntein siirtänyt parikymppisiä vieraiden ihmisten tileille ja toivonut, että pari kertaa käytetty vaatekappale saapuu myös luvatun hyväkuntoisena perille.

Ihmisillä kun tuntuu olevan eri käsityksiä siitä, mikä on hyväkuntoista, mikä on pesunukkaa ja mikä on huomattavaa haalistumista jne. Onnekseni jok'ikinen vaateriepu on saapunut loistavakuntoisina. Sellaisina kuin ne kuvittelinkin ostavani. Minulle muodostui siis muutama Miikkari-must have, jotka piti ehdottomasti saada: pöllöhaaremit, nallehaaremit, pupujumpsuit ja itselleni lisää velouryogia, joihin olen totaalisen rakastunut.


Vielä himoitsisin noihin pöllöhaaremeihin sopivaa pöllöbodyä, jonka tosin jo ehdin ostaakin, mutta se osoittautui liian pieneksi heti. Ja isompaa kokoa en ole kohtuullisella hinnalla vielä nähnyt myytävän. Velourpöksyjä voisin ostaa itselleni lisääkin, mutta ehkä maltan mieleni ja odotan mitä kevään mallisto tuo mukanaan... ;)

Tänään oli suuri päivä - Ukkokulta teki jotain aivan merkittävää meidän vuoksemme. En aio kertoa täällä mistä on kyse, olen pahoillani, mutta halusin silti kertoa, että olen älyttömän ylpeä miehestäni. <3

Huomennakin on kiva päivä luvassa. Jätkäpätkät menevät nimittäin Mummolaan yökylään ja tilalle tulee meidän kavereita. Houstaamme siis Ukkokullan kanssa pikkujouluja! Ei muuta kuin bisset viileään ja sitä rataa. Rai rai!

Meidän kotiin onkin eksynyt jo hieman joulumeininkiä: kannonpala sai jouluvalo-kuorrutuksen ja kaverikseen tontun.

Hyvää viikonloppua!


Nina

Ei kommentteja: