Takapakin turruttama.

Viime viikolla bloggailut jäivät bloggaamatta, ja ihan tarkoituksella. Viikko oli nimittäin komboa vitutuksen eri vivahteista, joten säästin teidät sitten jatkuvalta valitukselta, nurinalta, kiroilulta ja raivolta. Ja suuntasin ne tuntemukset mm. Ukkokultaan. Clever!

Rutinaa aiheutti nimittäin Kloppisen päiväunet. Taas kerran. Meillä ollaan nimittäin otettu takapakkia niiden pirun päikkäreiden kanssa. Pitkän taiston jälkeenhän Kloppinen vihdoin tajusi homman jujun: sänkyyn mennään, sinne jäädään, sieltä ei nousta pois ja sinne nukahdetaan. Hehkutimme viikon ajan miten ihanaa tämä onkaan. Oven takana ei tarvitse päivystää raivarin ja hermoromahduksen partaalla miltei kahta tuntia, vaan voimme tehdä mitä haluamme tietäen, että jätkä simahtaa sänkyynsä eikä pompi ympäri huonettaan.

Kunnes tuli se meidän rimpsastelu-viikonloppu ja poikien yökyläily Mummolan hellässä huomassa. Siellähän Kloppinen nukkuu kaikki unensa matkasängyssä aka sängyssä, jossa on laidat. Siis sängyssä, josta ei omin neuvoin tullakaan pois.

Ilmeisesti tämä vesitti ihan tyystin kaiken, sillä viime viikko oli helvetillisen vaikea. Oli päiviä, jolloin Kloppinen touhusi menemään huoneessaan koko päiväuniajan eikä nukkunut silmäystäkään. Oli myös päiviä, että sitä menoa jatkui yli 1,5 tuntia ja lopulta uni vei voiton. Tuntuu, että viime viikolla en saanut aikaiseksi yhtään mitään. En yhtään mitään.

Toivottavasti meno muuttuu järkähtämättömän asenteemme ja toimintamme vuoksi ennalleen. Tänään ainakin Kloppinen simahti alle puolessa tunnissa tullen vain yhden kerran pois sängystään. Kippis sille.

Viime viikolla ei tainnut muuta kummempaa tapahtuakaan. No, Jäpikkä se harjoittelee kävelemistä päivä päivältä enemmän ja enemmän. Askel alkaa olla toisinaan jo melko vakaa, mutta ihan yhtä usein into korvaa järjen ja pyllähdyksiä (sekä kolahduksia) sattuu kohdalle.

Kloppinen toimii Jäpikälle kävelytukena konttaamalla edessä. Kunnes kyllästyy ja lähtee matkoihinsa. Veljet. <3

Syy jatkuville yöherätyksillekin selvisi - Jäpikälle on tulossa nimittäin ainakin yksi hammas, joka kiusaa lapsiparkaa (ja äitiä...) etenkin yöaikaan. Että krooh vaan. Viime yönä onneksi itku meni itsekseen nopeasti ohi eikä tarvittu tuttia. Eikä kyllä edes tukka sekaisin haahuilevaa unista äitiä. Ihan ihanaa, vaikka olisin kernaasti ollut heräämättä senkin kerran. No, se on semmosta ja tää on tämmöstä.

Tutitta oloa ollaan tässä ahkerasti treenattu ja tänään on kolmas päivä, kun Jäpikkä nukahti sänkyynsä ilman tuttia. Tuttipullokin saa kyytiä varmasti jo lähiviikkoina. 

Ei auta - ei oo meillä enää vauvaa talossa. Kahden niin kovin vauvaisan vuoden jälkeen. Sniif. Ja ehkä pienen pieni tuuletus. JEEEESSSS!

:D

Lystikästä viikkoa evripadi!


Nina