Kevään miikkarit.

Pitkästä aikaa - tsau!

Haluaisin nyt jaaritella kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta yllätyttekö, jos kerron, että on vähän kiire, joten en ehdi?

No, en tosiaan ehdi. Pitää mennä lukemaan koulukirjoja Kloppisen viereen sohvalle. Se lueskelee siellä nimittäin omia kirjojansa, eikä nuku enää niitä päiväunia. No can do - jos se ei nuku, niin se ei vaan nuku.

Sen verran ajattelin kuitenkin tulla käymään, että kysyn teiltä, mitä te tykkäsitte Meandi:n kevätmallistosta? Hitti vai huti?

Minä petyin. Kloppinen sai ainoastaan hatun, jonka ajattelin mätsäävän kivasti Polarn O. Pyretin keltaisen kevättakin kanssa. Minä halusin harmaat yogat ja Jäpikkä sai muutaman setin lammas- ja pöllöversiona. No, eipä mene talous aivan kuralle, kun must have -herkkuja oli näin vähän.

kuvat: meandi.fi

Mukavaa viikonloppua!


Nina

Pienet jalat.

Äitiys on muuttanut minussa monta asiaa ja kasvattanut suuntaan jos toiseen, mutta huvittavin juttu on varmaan se, että minusta (minun) pienten poikieni pienet jalat ja hassut varpaat ovat suloisinta mitä tiedän. <3

Huvittavaa se on siksi, että minä VI-HAAN enemmän kuin mitään paljaita jalkoja. Eritoten aikuisten jalat ovat oksettavia, iuh! En halua edes ajatella sitä tosiasiaa, että ennemmin tai myöhemmin pojat vinkuvat uimahalliin, jossa ne kuvottavat paljaat jalat tallustelevat märkinä kaikkialla - oh dear Lord.

Mutta nämä hassut, joka suuntaan sojottavat pikkuvarpaat ovat niiiiiiin vieneet sydämeni. <3


Nina

Ps. Ignooraa likainen syöttötuoli, kiitos. Jäpikkä, jonka jalatkin muuten ovat tämän postauksen pääosassa, on pirun kova sotkemaan. Lattian ruokailutilasta saisi liioittelematta pestä viisi kertaa päivässä - raah.

Pps. Ignooraa myös törkeän huonot kuvat - olisi varmaan aika päivittää puhelin ja marssia iPhone-kauppaan...

Intoa ja motivaatiota.

Tunnustan, olen ihan törkeä välineurheilija - mikään ei innosta treenaamaan enempää kuin uutuuttaan hohkaavat treenivaatteet. No, ehkä tulokset... Mutta kuitenkin uusilla treenivaatteilla ja -varusteilla on kumman motivoiva vaikutus. Ainakin minulle. Toivoin Joulupukiltakin treenijuttuja ja pyyntöni kuultiin: paketeista paljastui uusi treenikassi, treenikengät ja jopa soman pinkit urheiluliivit. Ukkokulta. <3

Tuo Olvin Teho Sport -suklaa palautusjuoma on herrrrkullista! Senkin takia jo innostuu käymään nostelemassa rautaa vaikkapa kahvakuulan muodossa. ;)

Päätin joululahjojen lisäksi päivittää myös treenivaatepuolta ja uusien tieltä heitin monta kulahtanutta vaatekappaletta pois. Hm.comista tilasin vaaleanpunaisen topin, muut on tilattu Ellokselta. Kuvat myös pöllitty kyseisten nettikauppojen sivuilta. Yllättäin.

Viime viikolla olin aika epätavallisen tehokas ja ahkera: tein kaksi koulutehtävää, joista toinen oli viisi sivuinen essee, kävin kolmessa jumpassa (mm. BodyPump ja BodyCombat) ja siivosin kodinkin mopin kanssa viipottaen. Ja kaikki siitä huolimatta, että yhtenäkään yönä en ole saanut nukuttua kuin pätkiä - koskakohan meikäläisestä loppuu patterit?

Varmuuden vuoksi soitin aamulla isälleni ja pyysin, josko pojat voisivat mennä yhdeksi yöksi Mummolaan viikonloppuna. Mahtava, äärettömän rakas isäni tuumi tähän, että eikös ne pojat voisi tulla ihan koko viikonlopuksi... <3

Eli edessä on vielä neljä yötä ja sitten viimeistään saa nukkua oikein olan takaa...

Mukavaa alkavaa viikkoa!


Nina

Poikien puuhia.

Meillä majailee kaksi varsin touhukasta jätkäpätkää ja ajattelin, lähinnä itselleni muistoksi, kirjailla ylös heidän lempipuuhiaan ja taitojaan tällä hetkellä, kun Kloppisella on ikää kaksi vuotta ja kolme kuukautta ja Jäpikällä yksi vuotta ja melkein kolme kuukautta.

Poikien pienen ikäeron ansiosta heistä on toisilleen ihan älyttömästi seuraa eivätkä leikitkään aina ihan hirveästi eroa toisistaan. On toki hetkiä, jolloin saa toimia erotuomarina, kun Kloppinen on rakentanut jotain tai asetellut vaikkapa pieniä eläimiä haluamallaan tavalla, ja Jäpikkä haluaisi innoissaan hajottaa kaiken. Tai ainakin napata muutaman eläimen Kloppisen "emäintaahasta" (=eläintarha). Paljon on hetkiä, kun lelua revitään vimmatusti toisen kädestä. On huutoa, itkua, tekoitkua. Kuitenkin yhtä paljon on hetkiä, kun molemmat leikkivät omiaan tai yhdessä sulassa sovussa. Poikien leikeistä voi erottaa jo vähän hippaakin, jolloin meno on aika mahdotonta eikä kirkumiselta ja kikatukselta ajatuksiaan juuri kuule.

Poikien kommunikointi on mahtavaa seurattavaa. Kloppinenhan on puhunut todella hyvin jo reilun vuoden ikäisestä ja kaksivuotiaana hän puhui jo pitkiä lauseita ja osasi ihan mahdottoman määrän sanoja. Kloppisen puhe on jaksanut hämmästyttää tuttuja ja tuntemattomia jo pitkään. No, hän luonnollisesti puhuu paljon Jäpikälle, joka edesauttaa Jäpikänkin puhe- ja kommunikointiharjoituksia.

Jäpikkä on edistynyt hurjasti viimeisen parin kuukauden aikana näissä kommunikointi-hommissa. Hän yrittää selkeästi tapailla joitakin sanoja ja hän ymmärtää puhetta aivan tolkuttoman paljon. Joskus Jäpikkä saattaa viedä tavaroita erinäisiin paikkoihin, kun pyydän. Jäpikkä osaa sanoa jo lempinimensä, "kiitti", äiti, joskus isi, pöllö, pallo, lamppu, vaippa, joo-joo, ei-ei-ei ja hei-hei. Yritän itse puhua pojille paljon, ja lukea myös mahdollisimman paljon, ja ne asiat ovat lienee auttaneet poikia puheenkehityksessä.

Lukeminen onkin yksi molempien poikien lempipuuhista. Kaikenlaiset kirjat kiinnostavat, oli niissä sitten lehmiä, muumeja tai työkoneita. Ehdoton top3 Kloppiselle on tässä:

Etsi ja löydä maatilalta -kirjaa Kloppinen kutsuu jostain syystä "Hyvää iltaa, maatila" - kirjaksi. Kenellekään ei ole aavistustakaan mistä tämä nimike on syntynyt, kirjassa ei nimittäin moista mainita. :D

Kloppiselle on luettu niin paljon, että hän muistaa jo itsekin ulkoa kirjojen tapahtumia ja jopa loruja sanatarkasti. Lisäksi hän on viime aikoina alkanut "leikkiä", että hän itse lukee kirjoja ääneen. Osa tarinanluvusta on silkkaa siansaksaa, mutta joitakin sanoja ja lauseita suusta voi erottaa. Tämä on minusta kovin liikuttavaa seurattavaa. <3

 

Kloppinen tykkää kovasti myös laulaa ja hän muistaa ulkoa paljon erilaisia sävelmiä sekä laulujen sanoja. Ei siis ihme, että Kloppiselle oli ehdottomasti varattava paikka muskarista. Sinne mennään ensi kertaa viikon päästä ja äitiä ainakin jännittää, jos poikaa ei. Toivottavasti tykätään, molemmat. Jäpikkä sen sijaan rakastaa tanssia. Kovin kranttu jätkä hän ei ole, sillä joraamiseen kelpaa kaikki iskän vihellyksestä ostos tv:n tunnariin...

Jäpikkä on ihan viime viikkoina oppinut ajamaan Joulupukin tuomalla menopelillä ja aikamoista rallia vedetään toisinaan sisällä, kun Kloppinen näyttää pikkuveljelle hurjastelun alkeita Plaston mopollaan. Watch out, varpaat!

Joulupukin tuoma Muumitalo on ollut erittäin ahkerassa käytössä ja sillä leikitään miltei päivittäin. Muumi-hahmoista käydään kovaa taistoa toisinaan ja äiti saa tulla jeesimään ahdingossa - muumit jaetaan vuorotellen tasan kummallekin, että molemmat saavat vuorotellen valita haluamansa. Ja sitten leikitään niillä "omilla valituilla" ja sillä sipuli.

Kaikenlaisilla hahmoilla leikkiminen on tällä hetkellä molempien mieleen. Kloppisen leikeissä on selkeästi jo juonta ja tapahtumaa, kun taas Jäpikkä tykkää edelleen tutkia leluja. Suullaan. Jonka jälkeen Kloppinen valittelee, kun "Ukko on määkä (=märkä)!". Jäpikkä tykkää kovasti myös kaikenlaisista palikoista ja yksivuotis-lahjaksi saatu Muumi-auto onkin aika super.

Kloppisen yksi lempipuuha on piirtäminen ja iPadilla pelaaminen. Jälkimmäistä annetaan tehdä vain muutaman kerran viikossa ja silloinkin peliaikaa on rajallisesti. Kloppiselle on ladattu Padille Pikku Kakkonen ja Muumi-peli - ja ne riittävät. Molemmista poika tykkää kovasti.

Myös ihan perinteinen piirtäminen ja värittäminen ovat lempipuuhia ja niitä tehdään päivittäin. Kloppinen on kehittynyt tässä ihan mielettömästi ja nykyään piirroksissa on paljon pikkutarkkoja kuvioita, jotka esittävät milloin mitäkin. Jäpikkäkin on harjoitellut viime viikkoina vähän piirtämistä, mutta ihan täysin sen touhun hauskuus ei ole pojalle auennut. Mukavaa on lähinnä syödä kyniä ja katsella, kun Kloppinen piirtää.

Lapsi on terve, kun se leikkii. <3

Mitä teillä lapsoset tykkää tehdä?


Nina

Kiireinen kevät.

Joululoma on jatkanut lomaansa päässäni enkä ole saanut oikein mitään järkevää tehdyksi. Syytän tästä saamattomuudesta huonosti nukuttuja öitä, ja ne puolestaan johtuvat aina vain Kloppisen "vaiheesta".

Uskokaa pois, nyt meillä TAAS yritetään nukkua päiväunia. Joskus oikein huvittaa, että nytkö meilläkin sitten alkoivat nämä uniongelmat ja kunnolla, kun tähän mennessä meillä on nukuttu aivan mielettömän hyvin. Tilanne on nyt kuitenkin taas se, että Kloppinen yritetään saada nukkumaan. Parina päivänä Kloppinen nukahtikin ja nukkuin 40 minuutista tuntiin. Eilen jätkä vetäisi parin tunnin päikät huiviin, eikä olisi vielä silloinkaan herännyt ilman herättämistä. Ilta sen sijaan olikin yhtä sirkusta. Liekö johtunut liian pitkään nukutuista päiväunista, en tiedä. Tunnin verran Kloppinen huuteli meitä ja hakkasi huoneensa seiniä. Aika hurjaa meininkiä, mutta ei auta kuin olla tiukka ja päättäväinen.

No, öisin tosiaan huudetaan vähintään kerran. Edelleen. On uskomattoman turhauttavaa herätä parin tunnin välein monta kertaa yössä. Kippis teille, jotka valvovat joka yö, olette superb! Tunsin itseni aivan totaalisen naatiksi vielä viime viikon lopulla - väsymys otti sellaisen yliotteen, että koko elämä tuntui aivan paskalta. Dramaattista. ;) Viikonloppuna Kloppinen heräsi onneksi vain kerran ja silloinkin vasta aikaisin aamulla, kuuden jälkeen. Eli sain parina yönä monen tunnin katkeamattomat unet. Teki hyvää, vaikka viime yönä heräsinkin jälleen kolme neljä kertaa.

Treeni sen sijaan on kulkenut hyvin ja se vasta hyvää pääkopalle tehnytkin. Ihan yhtä ahkerasti aion treenata vastakin, sillä mikään ei ole niin mahtava kuin tuntea se polttava kipu lihaksessa. Olen kai menettänyt järkeni? :D

Lisästressiä ja -aktiviteettia kevääseen tuo ehdottomasti opiskelu. Luulin, että minulla on aikaa tehdä tehtäviä kesään saakka, mutta tänään selvisi, että minulla on opiskeluoikeutta kesään saakka - minun pitää saada kaikki tehtyä siis huhtikuun loppuun mennessä. Kääks. Ei auttanut muu kuin selvitä alkujärkytyksestä, napata kalenteri ja aikatauluttaa tulevat 16 viikkoa todella tarkkaan. Uskon, että kaikki on mahdollista, kunhan nyt vain keskityn olennaiseen ja pidän tavoitteet kirkkaana mielessä. Olen psyykannut tänään koko aamun itseäni, että nyt on alkamassa yksi rankempi vaihe elämässäni, mutta se on niin lyhyt, että siitä selviää varmasti.

Minun kevät on siis tiukkaan aikataulutettu yhdistelmä opiskelua, treenaamista ja kotiäitiyttä. Kaikessa touhukkuudessa aion ehtiä kuitenkin panostamaan parisuhteeseen ja vapaa-aikaankin. Pieniä irtiottoja pitää ehdottomasti suunnitella sinna ja tänne, että jaksaa muuten kuluttavaa arkea. Kuten vaikka pestä kuulakärkikynä-leikin tuloksia sieltä ja täältä...

Niin, ja blogiakin aion yrittää päivittää aina, kun siihen suinkin on mahdollisuus. Oli sitten järkevää kerrottavaa ja kirjoitettavaa, tai ei. :)


Nina

Vaihe.

Tämän bloggarin joulutauko se vähän venähti... Monesta syystä. Tarkoituksena oli postata teille yksi toivottu postaus, kirjoittaa viime vuoden kohokohdista, paljastaa uuden vuoden lupauksia, ehkä kertoa saaduista joululahjoista. Vaikka mitä. 

Vaan sittenpä vaan kaiken mehun meistä vei Kloppisen uusi vaihe. Päiväunet ovat jälleen kerran historiaa. Niitä ei kertakaikkiaan enää nukuta. Ei vaikka mitä tehtäisiin tai jätettäisiin tekemättä. Alan olla niin totaalisen neuvoton. Neuvolan neuvo on, että jotkut kertakaikkiaan lopettavat päikkäreiden nukkumisen. Siis jotkut kaksivuotiaat. Toiset vain nukkuvat vähemmän, pärjäävät vähemmällä, kun taas toiset nukkuvat vielä eskari-ikäisinäkin. Ja se on ihan okei, kummassakin tapauksessa.

MUTTA. Kloppinen mielestäni sitä päiväunta tarvitsisi. Monestakin syystä. Ensinnäkin päivät ovat suoraan sanottuna helvetillisiä. Kloppinen on uhmakas ja hänen kanssaan saa vääntää samoista asioista päivästä toiseen, aamusta iltamyöhään. Minä jos joku tarvitsisin sen tauon. Kloppinen on ihan virkeä ja touhukas, mutta ehdottomasti pahatuulisempi ja kärsimättömämpi, kun hän ei nuku.

Olen yrittänyt pitää pojalle jonkin rauhoittumishetken aina lounaan jälkeen, että hän lukisi sohvalla silloin kirjojaan ja katselisi ehkä hetken Muumeja koneeltani. MUTTA, sekin tuntuu olevan aivan äärimmäisen lyhyt hetki, jolloin ei millään viitsittäisi rauhoittua ja keskittyä. Muumeja jaksetaan katsoa hyvä jos alkutekstit, jonka jälkeen aletaan vääntää, että saako tietokoneeseen koskea vai ei. Ja hän tottahan toki koskee ja lopulta laitan Muumit syystä pois. Rauhallinen hetki tuntuu olevan aivan mahdotonta järjestää...

Tuntuu niin uskomattomalta, että tuo hyvin alkanut päiväuni-case kääntyi aivan päälaelleen, aivan yhtäkkiä. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, mitään muutosta ei ole tapahtunut. Ja silti ne päiväunet jäivät vain eräänä päivänä täysin nukkumatta ja sama meininkin on jatkunut siitä alkaen.

Eikä siinä vielä kaikki, tietenkään. Nykyään myös yöunille menosta on tullut yhtä huutoa. Koskaan ennen Kloppisella ei ole ollut mitään ongelmia nukkumisessa. Hän on vauvasta asti nukahtanut itse omaan sänkyynsä ja nukkunut hyvää unta aamuun saakka. Jos mitään flunssia ja rokotuskuumeita ei lasketa mukaan.

Nykyään sen sijaan iltaisin aletaan heti itkeä ja mekastaa, suorastaan raivota. Kloppinen huutelee, ettei halua nukkua. Hän hakkaa ovia, seiniä, mitä vain. Hänellä ei ole mitään hätää, hän ei esimerkiksi tunnu pelkäävän yhtäkkiä pimeää (on nukkunut siis pimeässä huoneessa aina) - laitoimme pojalle nimittäin yksi ilta yövalon ja sitten itkettiinkin yövalon olemassaoloa. Seuraavana iltana Kloppinen meni nukkumaan ilman valoa ja aloitti itkun, kysyin että laitetaanko valo, joo, laitoin valon, lähdin pois ja itku alkoi taas - hän halusi valon pois. Otin valon pois ja lähdin, alkoi itku ja valon vaatiminen takaisin.

Tajusin, että poika taitaa hyppyyttää minua huoneessaan aivan huvikseen. Tajusin, että kyseessä taitaa olla samaa uhmausta kuin muissakin päivän perusaskareissa - poika testaa rajojaan, että onko pakko tehdä tai olla tekemättä jotakin, tässä tapauksessa nukkua.

Olemme ottaneet viimeisten päivien aikana kovat otteet käyttöön - poika ei meitä enää pompottelisi mielensä mukaan, vaan hänen on opittava, että sänkyyn mennään nukkumaan ja sillä sipuli. Joka ilta käymme pojan luona vain kaksi kertaa, sanomme, että nyt on yö, nyt nukutaan eikä huudeta, öitä. Useimmiten Kloppinen jatkaa huutamistaan kahden käyntikerrankin jälkeen. Parhaimmillaan hän rääkyy huoneessa tunnin ja vartin. Hyvä Luoja, miten sen kiljumisen kuunteleminen voikaan syödä hermoja!

No, lopulta se poika sinne nukahtaa. Eilen hän itkusti vain viitisen minuuttia. MUTTA. Hän on alkanut herätä pari kertaa yössä. Hän itkee ja mekastaa, huutaa ettei halua nukkua. Iso HUOH. Pahimmillaan olemme ravanneet huoneessa yössä kymmeniä kertoja vuorotellen Ukkokullan kanssa. Kunnes päätimme pari päivää sitten, että nyt saa tämäkin sekoilu riittää: myös yöllä Kloppisen huoneessa käydään vain kerran pari rauhoittelemassa ja sanomassa samat asiat: nyt on yö, nyt nukutaan.

Onko kyseessä vain jokin uhmavaihe reilu kaksivuotiaalla? Onko kokemusta tällaisestä? Meneekö ohi itsellään, miten te olette menetelleet?

....apua?


Nina