Oman ajan sivuvaikutukset

Takana on ihana viikonloppu: juhlaa, mukavia ihmisiä, aamulla omaan tahtiin heräämistä, isot pehmikset kahdestaan Ukkokullan kanssa ja hiljaisuus autossa. On ihanaa, sielu lepää ja semmosta.

Ihanuus loppuu kuin seinään, kun palaamme kotiin. Siis älkää ymmärtäkö väärin: on aivan ihanaa nähdä parin päivän erossaolon jälkeen lapset. Kloppinen esitteli samantien innoissaan kuinka hän on oppinut soittamaan jotakin leikkipuhallinsoitinta ja Jäpikkä taas oli niin onnesta sekaisin, että hän vain halasi sylissä lujaa ja nauroi ääneen. Niin oli ihanaa, että aivan sydänalasta otti.

Mutta loppu ihanuudelle häämöttää jo: olemme nähkääs palaamassa omaan kotiin. Vaikka Kloppinen on useaan otteeseen painottanut, että hän ei lähde kotiin, vaan jää todellakin mummolaan. Lupaava alku. <3

Päästään kotiin, myös Kloppinen on seurueen jatkona, ja sitten alkaakin se kuuluisa sirkus: pojat osoittavat ikäväänsä osoittamalla mieltään. Ja siinäkös sitten hermo lepää, kun takana on pitkiä ajomatkoja, huonosti nukuttuja öitä natisevalla ilmapatjalla sekä hippunen krapulaa päälle. Jos olo oli vielä jokunen tunti sitten rentoutunut, on tämä euforinen mielentila muinaishistoriaa.

Lapsia on kiva viedä hoitoon, on kiva ottaa omaa aikaa, mutta jumaleeri, kun joka kerta unohtuu miten kamalaa se arjen pyörittäminen on oman loman jälkeen... Väkisin harkitsen piilokameroiden asentamista mummolaan, jotta näkisin miten pellossa nuo pennut siellä elävätkään. Siltä ainakin tuntuu, että kaikki säännöt ja rajat ovat hävinneet kuin pieru saharaan, ja ihan kaikki asiat kokeillaan kotona taas uudelleen.

Onko oma aika, ainakaan mikään viikonloppuloma, tämän arvoista - en tiedä. Vai pitäisikö noita mukuloita raijata enemmän mummolaan hoiviin... Kyllähän ne siellä viihtyvät, sinne aina toisinaan pyytävät itse päästäkin.

No, hissuksiin tämä sirkus tästä taas helpottaa. Tänään ollaan jälleen ulkoiltu ja nautittu aurinkoisesta kelistä - ulkona lasten kanssa on vain niin tuhat kertaa helpompaa ja kaikki viihtyy. Taskulliset housut ovat siitä vänkät, että niihin saa säilöttyä kivasti hiekkaa. Onneksi muistan joka kerta vilkaista myös poikien housujen taskut, ennen kuin nakkaan vaatteet pesukoneeseen...

Illalla pääsen vielä nuuhkuttamaan pariviikkoista vauvaa. Vaarallista? ;)

Sitten päivä onkin ohi ja huomenna on toivottavasti taas aavistuksen helpompaa. Ainakin silloin on piiiiiiiiitkästä aikaa neuvola.

Nina

Omaa aikaa, pitkästä aikaa.

Eilen otin ensimmäisen kerran noin neljään kuukauteen pienen oman hetken. Ajatelkaas, neljään kuukauteen! Ei ihme, jos hulluus on käynyt lähellä... Olen ollut jo kauan ahdistunut vaatekaappini sisällöstä, joten ei liene yllätys, että oma aika vietettiin laadukkaasti kauppakeskuksessa. Tarkoituksena oli shoppailla kerrankin vain minulle vaatteita, tällä kertaa kesä-sellaisia. Ja kyllä sieltä kaikkea kivaa löytyikin...

 

Miten se muuten meneekin niin, että lapsille tulee ostettua ja löydettyä ja itse jää ilman? Oikein kirosin tässä keväällä, kun mukuloiden kamppeet olivat vimpan päälle ja me Ukkokullan kanssa olimme ei-niin-kovin-edustavissa vaatteissa. Miten tähän ollaan tultu?! :D Ja ennen kaikkea - onhan teille muillekin käynyt samoin?!

Lapsille olen ostellut ihan mahdottomasti kaikkea kivaa viime aikoina ja olen kunnostautunut ostamaan eettisiä, ekologisia ja kotimaisia lastenvaatteita. No, se on pitkä juttu ja taitaa ansaita aivan oman postauksensa. Pointti oli kuitenkin se, että nytpä oli äidin vuoro. ;) Ja vielä mamma saa pinkit Converset - ne ostin itselleni lahjaksi tutkinnosta. Onnea minä ja sillai.

On ollut aivan ihanaa, kun on ollut niin hyvät kelit. Ja ihanaa, kun molemmat pojat ovat sen verran kasvaneet, että he ihan oikeasti nauttivat ulkonaolosta ja myös tekevät siellä jotain järkevää. Vielä viime talvena Jäpikkä istui vain hangessa suu väärinpäin eikä paksuilla tumpuillansa saanut mistään kiinni. Lisäksi kävely kengillä oli vielä vähän hankalaa. Oli tylsää isolla T:llä. Nyt sen sijaan juostaan jo pää kolmantena jalkana ja touhutaan koko ajan. Tylsyys on jäänyt muinaishistoriaan ja jotenkin itsestäkin on kivempi seisoskella pihalla, kun pojat touhuavat omiaan eikä jatkuvasti tarvitse keksiä jotain mitä tehdä. Sitä ehtii siis juoda vaikka kupin kahvia ja kuvata omia jalkojaan...?

Ulkoilusta loistava aasinsilta aurinkovoiteisiin. Olen keväällä ehtinyt lueskella jokusen jutun aurinkovoiteista (muun muassa tämän) ja olen suoraan sanoen ahdistunut kovasti niiden käyttämisestä. Tänä kesänä aurinkovoiteet onkin ostettu sitten luontaistuotekaupasta marketin sijaan ja kemikaalit ovat vaihtuneet luonnonmukaisempiin mineraaleihin. Tähän mennessä ollaan oltu todella tyytyväisiä näihin Lovean voiteisiin. Iho jää aluksi vähän valkoiseksi, mutta imeytyy nopeasti iholta kuitenkin pois. Tuoksukin on kiva ja lisäksi iho jää ihanan pehmeäksi - suosittelen siis!

Mitä aurinkovoiteita te käytätte ja mitä ajatuksia kemikaalit teissä herättävät?

Toivotan teille jo nyt aurinkoista viikonloppua, me lähdemme huomenna Ukkokullan kanssa kaksin juhlistamaan kaverin synttäreitä ja saamme lapsivapaan viikonlopun. Tarpeeseen tulee. 


Nina

Täällä taas!

Pitkästä aikaa: Moi!

Tuntuupa hurjalta, että viime postauksesta on kulunut melkein neljä kuukautta! Miten ihmeessä sitä lähtisi edes puimaan sinä aikana tapahtuneita asioita...

Syy tauollehan oli opiskeluni. Takana on aivat hurjat kuukaudet: päivät olen kaitsenut lapsia ja illat sekä viikonloput vääntänyt kouluhommia. Tauolla ei ole ollut vain bloggaus, vaan myös ihan kaikki liikunnat ja osittain myös sosiaalinen elämä. Kavereitakaan ei ole aivan entiseen tyyliin ehditty siis nähdä. Mutta repiminen kannatti, olen nyt nimittäin viittä vailla valmistunut. Opinnäytetyö on valmis, kaikki tarvittavat kurssit suoritettu. Enää puuttuu lappusota koulun kanssa: oppari pitää vielä virallisesti luovuttaa ja tutkintoa pitää myös hakea virallisesti lomakkeitse. Sitten se on siinä.

Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä tunnetta, olen aivan hillittömän ylpeä itsestäni. Olen tehnyt nimittäin valtaisan työn ja moni on epäillyt matkan varrella, ettei tästä mitään tule. Myös ennen kaikkea minä itse. Mutta niin vain kovalla työllä ja itsekurilla olen saavuttanut tutkinnon. Olemalla samalla kahden alle 2,5-vuotiaan kanssa kotona. Huhhei, on varmaan syytäkin tuntea sisuskaluissa pientä ylpeyttä... :D

Mitä muuta näihin kuukausiin on mahtunut... No, ainakin edessä on muutto. Taas, kyllä vain. Tässä kodissa ehdittiin asua vuosi ja risat, kun vuokraisäntä ilmoitti, että hänen ex-rouvansa haluaa muuttaa tähän takaisin. Harmi, mutta toisaalta helpotuskin. Olemme kironneet tämän kämpän ominaisuuksia lukuisia kertoja ja nyt on aika sitten toimia. Olemme pitkään jo harkinneet oman talon rakentamista, mutta koska irtisanomisaika on "vain" puoli vuotta, emme luonnollisestikaan ehdi tölliä laittaa tässä ajassa pystyyn. Koska vuokra-asunnot maksavat ihan sikana, olemme tulleet sellaiseen tulokseen, että ostamme vanhan talon. Jollei ihan mahdottomia muutoksia suunnitelmiin nyt yhtäkkiä tule. Taloja on käyty katsomassa monta ja vielä tämän viikon perjantaina on edessä yksi asuntonäyttö, mutta yksi kohde on ollut ylitse muiden ja ehkä tullut meidän uniinkin...

Kaikki on kuitenkin vielä niin auki, etten uskalla hehkuttaa yhtään mitään ennen kuin nimiä on paperissa. Mutta luvassa on siis talokuumeilua ja muuttohommia viimeistään syksyyn. Ja jos tuuri käy, niin kesään mahtuu vielä remppahommiakin... :)

Kesästä sen verran, että aion viettää sen kotona vielä poikien kanssa. Suunnitelmissa on vain lomailla, olla paljon ulkona ja tehdä lomareissuja. Syksyllä ehkä kutsuu jo työt, mikäli sellaisia saan. Uskomatonta mikä haikeus pelkästä ajatuksesta syntyy! Ei sillä - olen menettänyt järkeni kotona tuhat kertaa ja ajatellut, että lähden tältä seisomalta vaikka bajamajoja pesemään, kunhan ei tarvitse olla näiden rasavillien kanssa hetkeäkään kotona. Mutta toisaalta, on ihan kauheaa, että pojat eivät olisikaan enää kotona, vaan suurimman osan päivästä jonkun muun kanssa. Ihan kauheaa, että aamupalaa ei enää syötäisi kaikessa rauhassa hartaudella sotaten, vaan kovalla kiireellä herätyskellon herättämänä. En olisi kuuna päivänä uskonut, että kykenen olemaan näinkin pitkään lasten kanssa kotona. Ja nyt kun mietin, on tämä reilu 2,5 vuotta mennyt käsittämättömän nopeaa...

No, sellaisia kuulumisia ja fiiliksiä pitkästä aikaa. Asiaa olisi vaikka ja kuinka, mutta jätetäänpä asioita vielä tuleviinkin postauksiin. Ja lupaan - niitä ei joudu odottamaan neljää kuukautta. ;)


Nina

"Hiljaiseloa".

Tästä blogista on tainnut tulla tylsin ikinä. Elämä on vain tällä hetkellä sellaista kiireisen tylsää settiä, että päivä on ei-niin-mediaseksikästä eikä siitä kirjoiteta fantastista postausta.

Päivä kun sujuu kutakuinkin näin, joka päivä:

Aamulla herään poikien kanssa, syödään aamupala, touhutaan, siivotaan, leikitään, luetaan kirjaja, pyykätään ja laitetaan ruokaa. Lounasta, tänään jauhelihakeittoa, josta Kloppinen onnistui syömään ainoastaan perunat ja jauhelihat - porkkanat ja lantut eivät menneet sensuurin läpi. Sitten Jäpikkä meneekin jo päikkäreille ja Kloppinen viettää satuhetkeä sohvalla. Minä yritän tällä välin lukea koulukirjoja tai sitten myönnän tappioni, kuten tällä hetkellä, ja kirjoitan blogia. Postausta, jolla ei ole oikein mitään erikoista kerrottavana, mutta tuleepa tehtyä. Helvetin huonojen kuvien kera. Ihanan laadukasta! <3

Sitten onkin jo iltapäivä ja taas touhutaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, muun muassa köökissä. Eilen väänsin sämpylöitä yleisön pyynnöstä, ovat ne vaan hitsin herkullisia kyllä minustakin.

Tämä resepti ei keksi polkupyörää uudelleen, mutta paljastetaanpa se kuitenkin:

Ninan herkut sämpät <3

Näitä tarttet:

- 5 dl vettä

- 50 g hiivaa

- 2 tl suolaa

- 1 rkl sokeria/siirappia/hunajaa

- 4 dl grahamjauhoja.

Liuota hiiva kädenlämpoiseen veteen ja lisää sekaan edellämainitut. Anna turvota viitisen minuuttia.

Sitten tarttet:

- 7 dl vehnäjauhoja

- 1/2 dl oliiviöljyä

Ala työstää taikinaa lisäämällä vehnäjauhoa tasaisesti. Minusta paras taikina tulee, kun jauhoja lisää noin seitsemän desiä. Loppuvaiheessa lisää sekaan öljy.

Anna taikinan nousta puoli tuntia lämpimässä paikassa liinan alla.

Kun taikina on noussut, jaa taikina kahtia ja tee molemmista puolista oma levyllinen sämpsää: tee taikinasta pitkulainen ja leikkaa siitä samankokoisia fliisuja veitsellä ja pyörittele sämpylöiksi. Anna nousta liinan alla vielä toiset puoli tuntia.

Paista 225 asteessa 10 minuuttia. Meillä on kiertoilmauuni, ja tämä kombo toimii parhaiten ainakin meidän uunissa.

Meillä nämä sämpylät uppoavat ihan kaikille, nams. <3

No, takas päivän tapahtumiin. Ennen päivällistä meikäläinen hipsii jumpalle, eilen BodyCombatiin, tänään reisivatsapeppuun. Hiki lentää. Takaisin sorvin ääreen. Pojille iltapalat ja yökkärit, pehkuihin. Nina sohvalle. Ei, ei rentoutumaan, vaan lukemaan koulukirjoja, joista saa kirjoitella referaatteja ja esseitä. Sitten kello onkin jo kymmenen ja päästä sammuu lamppu.

Siinäpä se. Kuulostaa tylsältä, mutta kumman vauhdilla päivästä katoaa vain tunnit...


Nina

It's a lööv-lööv-lööv!

Kampaajan vaihto kannatti: hiukset ovat tällä hetkellä ihan mahtavat ja olen ihan hitokseen tyytyväinen! Paskakameroillani en tosin saa yhtäkään hyvää kuvaa oikeasta sävystä, mutta sanotaanko, että kivikautisella iPhonella otettu kuvaa kertoo totuuden jo aika tarkkaan:

Kampaaja tuumi, että latvasta ei vielä tullut ihan sellaista kuin mitä hän oli ajatellut, mutta ensi kerralla jatketaan. Kun siis hänelle totesin, että tulen varmasti toisenkin kerran.

Ukkokullan kuvausinnottomuus sekä -taidottomuus saavat minut toisinaan hieromaan ohimoita. Niin tälläkin kertaa. Ps. Pliis ignooraa tiskivuori. <3

Ylläolevissa kuvissa väri näyttää paljon oranssimmalta kuin se tosiasiassa on - oikeasti sävyt ovat ihanan kylmiä ja tuhkaisia. Tyvestä tukka tummeni ja ihastuin ihan täysin tuohon sävyyn, se ei ole tummanruskea, vaan jokin ihana suklainen sävy. Tukasta napsaistiin muutama sentti hamppua latvoista pois, eli pitkällä leijonanharjalla jatketaan.

Ukkokultahan on tuuminut pariin otteeseen, että jos pitkä tukka lähtee, niin hän lähtee. Että siihen malliin... :D

No, postauksen opetus on siis se, että jos jonkun on syytä lähteä, niin surkean kampaajan. Äänestä jaloilla - taitavia, visiosi käsittäviä, kivoja partureita on maa pullollaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa!


Nina

Pakko-avautuminen vaatteista.

Blogeissa usein käydään ahkeraa keskustelua lapsen merkkivaatteista - toiset ihmettelevät miksi hitossa rahaa hassataan, kun halvemmallakin kerran pääsee ja toiset kiroavat "kertakäyttövaatteita". No, minäkin ajattelin työntää oman kauhani soppaan ja samalla esitellä muutamia uusia vaateostoja. ;)

Kuten olette ehkä saattaneet jo huomata, rakastan lastenvaatteita. Rakkauden palo syöksee äärimmäistä liekkiään niin että humina käy ja toivon, että roihu tästä enää suurene. Vauva-ajan ensihetkinä kummastelin, että miten jumalauta vauvan talvihaalari voi maksaa melkein saman kuin meikäläisen ensimmäinen auto. Kunnes koin sen mystisen, äärimmäisen epämääräisen valaistumisen, jonka jälkeen vauvanhaalarit on ostettu sen kummemmin mukisematta.

No, voisiko sen talvihaalarin sitten ostaa halvemmalla jostain muualta, vaikka Lindexiltä tai KappAhlista? Minun vastaus tähän on ehdoton ei. Olen naiivi ja uskon, että halvalla ei saada lähellekään yhtä hyvää kuin vähän kalliimmalla. Mini Rodinin Panda maksoi tajuttomasti, mutta se on ollut uskomattoman lämmin - kertaakaan, siis kylmillä ilmoilla, ei ole tarvinnut muuta alle laittaa kuin ihan peruspäivävaatteet. Haalari on ollut myös juuri niin vedenpitävä kuin lupaa. Ominaisuuksien lisäksi se on vaan niiiiiiin söpö. Onneksi Pandalle on käyttäjä ensitalvellekin. <3

Kloppisen välikausivaatteissa luotetaan jälleen laatuun - herkun värinen takki sekä välikausihaalari fleecevuorella Polarn O. Pyretistä.

No, entäpä sitten ihan perustrikoopaidan tai vaikkapa yöpuvun, voisiko ostaa edes sen ja maksaa 14,95-19,95? Voisi, mutta minä en osta. Näytän teille konkreettisesti syyn, miksi oma mittari alkaa olla täynnä.

Antakaa, kun esittelen: tiikeri-yöpuku KappAhlista.

 

Aivan kammottava, jos minulta kysytään, mutta Ukkokulta vakuutti, että Kloppinen rakastuu tähän. Ja niinhän se rakastui. Käyttöönottopesin yöpuvun, käytimme sitä kaksi yötä ja pesin taas. Ja tältä se näyttää nyt:

 

Värit haalistuneet, pintaa koristaa ihan tajuton haituva (josta en tosin saanut kovin havainnollistavaa kuvaa) ja piste I:n päälle: jumalauta reikä! Ihan oikeasti: kaksi pesua, kaksi yötä ja lopputulos on tämä?! Vaikka meinaan toki reklata tämän, niin kyllä v*tuttaa sijoittaa 20 € tällaiseen riepuun.

Mitäpä jos sijoittaisitkin yöpukuun 10 euroa enemmän ja maksaisit siitä noin 30 euroa? Sillä rahalla saa muun muassa Polarn O. Pyretistä yöpuvun, joka ainakin meikäläisten käytössä kestää pesua, kestää käyttöä, ei mene rikki, ei nukkaannu vielä kymmenenkään pesun jälkeen ja pysyy ennen kaikkea muodossaan ilman että se venahtaa kokoon teltta. Polarn O. Pyret kestää lapselta toiselle, kun niitä pesee ja hoitaa oikein.

Olen ostanut monesta hintaluokasta ja kaupasta pojille vaatteita. Nyttemmin olen siirtynyt aina vain enemmän Popin vaatteisiin, mutta tunnustan ostavani jotain kivaa "halpistakin", jos joku kiva hivelee silmää.

 

Lindexin uutta Tovea juhlistavaa Muumi-mallistoa en voinut vastustaa - ihania skandinaavisia raitoja! <3

Raaka totuus on kuitenkin se, että lähes kaikki "halpikset" ovat menneet Kloppisen jäljiltä roskiin, kun taas KAIKKI Polarn O. Pyretin kamppeet ovat kaapissa odottamassa Jäpikän kasvua. Kaikki 15 euron vaatteet ovat yhden lapsen käyttämänä roskiskamaa, kun taas 30 euron vaatteet kestävät kahdella lapsella ja säilyvät niin hyvin, että niillä saattanee olla vielä jotain jälleenmyyntiarvoakin. Itse ostan jonkun verran Popia käytettynäkin, muun muassa alla oleva setti on ostettu käytettynä.

Siinä syy, miksi minä suosin jonkun verran kalliimpia lastenvaatemerkkejä. Laatu näkyy ja tuntuu. Ennen kaikkea se meillä näkyy kukkarossa, kun vaate kestää lapselta toiselle ja sen voi kaiken jälkeen myydä poiskin.

Nämä siniset housut olivat Kloppisen päällä aivan mahtavat! Ne olivat ihanan pehmeät, eli mukavat päällä, ja istuivat upeasti. Teki mieli käydä ostamassa muutkin värit kotiin... ;) <3

Ainoat hyvät kokemukset "halpiksista" on H&M:n lastenvaatteet. Ne tuntuvat joskus kestävän kulutusta siinä missä kalliimmat kanssakamppeetkin.

Mitä te olette mieltä - mistä kaupasta saa eniten rahoilleen vastinetta? Mikä merkki iskee?

Nyt toivotan teille kaikille mahtavaa viikonloppua sekä tietenkin ihanaa ystävänpäivää ja palaan takaisin koulukirjojen ääreen (JIPPII.)! <3


Nina

Sama vanha laulu.

Nimittäin mitä tehdä kampaajalla hiuksille?

Sellainen peliveto on tehty, että varasin ajan itselleni ajan ihkauuteen kampaamoon, joten toivottavasti lopputulos on mieleinen. Jännittää, mutta toisaalta fiilis on myös aivan hillittömän toiveikas, sillä lähes joka kerta olen entisen kampaajan jäljiltä ollut melkoisen pettynyt lopputulokseen.

Tällä hetkellä tukka näyttää kutakuinkin tältä:

Kuva otettu hetkeä ennen, kun lähdin kahvakuulailemaan - siksi treenikuteet. ;)

Kummallisen värinen, ehdottomasti liian punertava, todella teollisen ja luonnottoman värinen. Kaikenkaikkiaan: dislike!

Kun takana on putki epäonnistunutta värjäyssettiä, kummasti alkaa tehdä mieli värjätä takaisin todella tummaksi... Siinä on sitä jotakin, siinä tummassa. Yksinkertaisen kaunista. Ja se onnistuu AINA.

Kuva Googlesta.

Toisaalta, tuohon yksiväriseen tummaan vain kyllästyy niin helposti. Kaiken lisäksi minulla on ollut tuollaiset hiukset jo vuosikaudet ja mieli tekisi jotain aivan muuta. Jotain kesäistä, vaaleita raitoja, vaaleanruskeita sävyjä. Ei oranssia, mutta lämpimiä sävyjä. Kuitenkin tuhkaisia.

Kuvat Googlesta.

Karamellin värisiä raitoja? Nam! (Voiko ne syödä?)

Ette arvaa ikipäivänä mistä nää kuvat on?

Olenkohan maailman hankalin asiakas? :D

Päivitystä tapahtuneesta siis coming up!

Muuten meille kuuluu seuraavaa: minä olen ollut törkeässä flunssakierteessä KAKSI viikkoa, kärsinyt ihan törkeän mustista sukista (oma postaus ehkä tulossa, mikäli saan sellaisen luovan raivon takaisin päälle), pojat ovat nuhassa, parin viikon tauko treenaamisesta (paitsi eilen olin siellä kahvakuulassa, TAIVAALLISTA!) ja opintopisteitä puuttuukin tuplasti enemmän kuin luulin.

* Tähän sellainen sekopäinen nauru loppuun? *

Simmottis. Kuullaan taas!


Nina