Shoppailin ja askartelin.

Koin yksi päivä herätyksen, että kääk, poikanihan täyttää aivan justiinsa (tänään tasan kuukauden päästä!!!!!) yksi vuotta, edessä on megalomaaniset synttäribailut (ööö, not.) ja eihän bileet oo mitkään, jollei sinne lähetetä kunnon kutsua etanapostin mukana. Joitakin hahmotelmia ja ideoita on päässäni ollut, joten mitään aihetta kriiseilyyn ei sikäli ollut. Eihän meiltä puuttunut muuta kuin KAIKKI askarteluhärpäkkeet kutsujen tekoon. Ja mitä se sitten tarkoittaa -> pitää mennä shoppailemaan tietty. Askartelutarvikkeiden lisäksi tuli osteltua vähän kaikkea muutakin tarpeellista, kuten Kloppiselle yöpuku, Jäpikälle pikkuruisia sukkia, viikonlopun nimiäisiin koru sekä kosmetiikkaa. Ah, kosmetiikkaa. <3

Näiden minimaalisten pikkusukkien pienuus on aina yhtä ihastuttavaa! <3

Vaatteet Lindexiltä ja tulevan kummitädin kaulakoru Gina Tricotista.

Näitä Vichyn tuotteita on ihan pakko kehaista. Olen näitä ehtinyt käyttämään jo pari päivää ja voi hitsin hitsi, että olen tykästynyt! Molemmat voiteet ovat koostumukseltaan ja tuoksultaan aivan ihania. Kuiva koppurainen kroppa on silkinpehmeä ja atoopinen, kutiseva kasvojeniho on sekin rauhoittunut ja pehmeä. Tykkään! Ja ostan itse toistekin! Ja suosittelen vaikka sullekin! <3

Niin ja niistä synttärikutsuistakin tuli tosi kivoja. Vaikka itte sanonkin. :)

Hienosti jälleen retusoitu kuvista infoa pois? Taputan täällä kuulkaa juuri itseäni päähän. Vielä kun pääsisin näihin juhliin itsekin, etten olisi juuri silloin pää punaisena synnyttämässä Jäpikkää... Niin ja ylipäätään saisin suunniteltua juhlia, että mitä syödään (ja miten helvetissä niitä syömisiä oikein tehdään), miten koristellaan ja mitä tehdään. Olen kyllä päättänyt olla ottamatta mitään älytöntä ressiä näistä tulevista ensimmäisistä synttäreistä, vaikka se saattaakin olla minulle mahdoton tavoite...

Nina

Tääkin blogimutsi ruokkii.

Sain Enmalta mahtavan haasteen, joka tietenkin otetaan vastaan.

Punaisen ristin perinteinen Operaatio Nälkäpäivä järjestetään jälleen 13.-15.9.2012. Nälkäpäivä on SPR:n suurin vuosittainen keräys, jonka avulla kerätään varoja Punaisen ristin katastrofirahastoon. Varoilla autetaan sekä Suomessa että ulkomailla niitä, joilla on suurin hätä. Varoista vähintään 85 % käytetään suoraan avustuskohteen hyväksi. Lisää voit lukea Nälkäpäivän verkkosivuilta.

Sinut on haastettu mukaan kantamaan kortesi kekoon! Auttaminen on mahdollista ilman, että sinun tarvitsee edes nostaa takapuoltasi tietokonetuolilta.

Voit osallistua Blogiäidit ruokkii -haasteeseen sinulle sopivalla tavalla. Osallistuminen on luonnollisesti täysin vapaaehtoista.

1. Lahjoita
Tee omavalintainen lahjoituksesi Blogiäidit ruokkii -keräyslippaaseen tästä .Virtuaalinen keräyslipas on SPR:n palvelu, jonka kautta lahjoitukset menevät turvallisesti suoraan SPR:n tilille. Tavoitteenamme on kerätä yhteensä 500€ lahjoitus Nälkäpäiväkeräykseen.

2. Haasta
Kerro Blogiäidit ruokkii -haasteesta blogissasi ja haasta mukaan 3-5 äitibloggaajaa. Linkitä haasteeseen nämä ohjeet ja www-osoite virtuaalisen keräyslippaan sivuille. Jos blogillasi on Facebook-sivut, voit kertoa haasteesta myös siellä.

Minä puolestani haastan tähän mukaan: Emännän, Mallan ja Äpylin.


Nina

Jutunjuurta tästä ja tuosta.

Ihan näin aluksi on pakko sanoa, että viime päivät ovat olleet taas mukavampia, helpompia ja ihanampia. Viitaten tähän jupinaan tuosta rakkaasta pienestä uhmaisestani. Se on kyllä jännä, että miten voikaan saada voimia ihan vain siitä, että kirjoittaa ettei ehkä jaksa niinkö enää. Sen ääneen sanominen toimii myös. Jurputapa hetki kuule vitutuksestasi jollekulle ja huomaat miltei heti jaksavasi taas. Jopa entistä tarmokkaammin. Oletteko te huomanneet saman?

Kloppinen on onneksi ollut hyväntuulisempi, iloisempi, nauravaisempi, hymyileväisempi. Minä sen sijaan olen edelleen se väsynyt, silmäpussi ihmisraunio. Mutta elämä voittaa vielä, uskon. Vielä tulee öitä, kun minä nukun putkeen kivoja pitkiä pätkiä.

Tällä hetkellä uniani haittaavat myös kutisevat jalat. Ällötysvaroitus, mutta epäilen saaneeni jostakin jalkasienen. En todella tiedä mistä tai että onko tämä sellaista, sillä en koskaan moista ällötystä sairastanut. Nyt kuitenkin jalkaparkani kutisevat ihan järjettömästi! Varpaiden välit, jalkapöytien sivut ja kantapää ovat täynnä pieniä punaisia pisteitä. Ja voi tsiisös, että ne ihan oikeasti kutisevat! Yöt menevät kutakuinkin raapiessa. Pientä avitusta saa kortisonivoiteesta, mutta liekö silläkään sopii läträtä mielin määrin näin raskausaikana? No, ei siinä kaikki - nyt tuntuu, että tämä samainen kutina on siirtynyt käsiinikin! Sormien välit ja sormet ylipäätään kutiavat nyt nekin, ja samanlaista pientä punaista pilkkua on siellä täällä. Väkisinkin sitten mieleen juolahti myös raskaushepatoosin mahdollisuus, vaikka jotenkin sitä ehkä epäilen. Päätin kuitenkin olla yltiövarovainen ja soittaa neuvolaan kysyäkseni, että eihän tämä vain voisi olla jotakin sellaista...

Neuvolasta tulikin mieleeni, että kävin viime viikolla taas neuvolassa. Painoni oli pudonnut 74,1 kilosta 73.7 kiloon. Hihkaisin ehkä vähän turhan innokkaasti puntarin lukeman, sillä terkkani totesi aika toruvaan sävyyn, että en kai ole vain alkanut laihduttaa. No hei haloo, en tietenkään. Ruokavalio on itseasiassa tyystin jäänyt vahtimatta viime päivinä, hyi-hyi-soo-soo. Olin mielessäni kuitenkin aika maireaa tyttöä, sillä olin juuri syönyt pasta-päivällisen ennen neuvolaan menoa. Eli ihan aikusten oikeesti paino on siis tippunut. Kotonahan olen painoani seuraillut jo 1,5 kk ja paino on vaihdellut 73.2 kilosta 74 kiloon. Tänä aamuna tulos tosin oli matalampi kuin koskaan: 72.3 kiloa. Tuijotin puntaria hetken aikaa epäuskoisena. Eilen vetäisin päivälliseksi niin kolesterolipitoisen aterian, että pumppua ahdistaa: Hesburgerin tuplajättijuustopekoni-aterian, ja silti olen muka laihtunut. Kilon? Öö?

Jäpikkä sen sijaan kyllä kasvaa ja hyvin kasvaakin. Sf-mittani oli nimittäin 32 cm ja viikkoihin verrattuna mennään yläkäyrän YLÄPUOLELLA. Kiva. Terkka kyllä koitti lohduttaa, että Jäpikän asento on nyt mitä luultavimmin sellainen, että se vaikuttaa mittauksen tulokseen. Miten vaan, olen jo ihan valmistautunut henkisesti synnyttämään jotain kuuskiloista potraa poikaa...

Jäpikkä on edelleen raivotarjonnassa ja on ollut niin jo pitkään. Niin ainakin epäilen, sillä olen jo pitkän aikaa tuntenut jalkoja tidien alla. Ja peppua myös. Viime aikaisille alakerran vihlaisuillekin löytyi ilmeisesti syy: Jäpikkä on melkoisen alas jo laskeutunut. Pää tosin onneksi vielä liikkuu, eli vauva ei ole kiinnittynyt vielä mihinkään. Vihlaisut ja pistokset ovat kyllä saaneet miettimään, että voisikohan olla, että alhaalla olisi jo tapahtunut jotakin, mutta luulen näiden tuntemusten tulevankin aikaisemmin seuraavissa raskauksissa. Ja eipä tuonne äitipoli-käyntiin ole kuin 1,5 viikkoa, joten siellä voivat pyynnöstäni kurkata alakertaan, jos asia vielä mietityttää tai tuntemukset jotenkin pahenevat.

No, sattuipa sitä sitten sinne tai tonne, niin sisäinen kirppishaukkani on taas noussut siivilleen viime viikkoina. Eikö ollutkin mahtava kielikuva? Hakusessa ovat nimittäin olleet lelut ja syys- sekä talvivaatteita asusteineen. Lelusaalis on ollut kiitettävä, mutta kivoja ja hyväkuntoisia syys- ja talviasusteita ei meinaa löytyä sitten millään. Siis käytettynä. Esimerkiksi talvikengistä pyydetään ihan käsittämättömiä summia, ainakin näin keltanokan silmille ja korville. Maksavatko ne kengät todella niin paljon uutena, ettei niistä käytettyinä halvemmalla luovuta?! Kaiken lisäksi kengät saattavat olla todella huonokuntoisia ja likaisia.

Sama hinnoittelulogiikka on käytössä, kun kirpparille rehataan leluja myytäväksi. Likaiset, pukluiset, pikku-Lissun tussipiirroksilla "koristellut" lelut maksavat kympin. Mutta hei, onhan merkki Fisher Price, joten millään muulla ei ole tietenkään mitään väliä. Miten tuollaisia kukaan edes kehtaa tuoda myyntiin? Joissain myyntipaikoissa voi oikein haistaa puklun. Iuh!

Mutta niin. Kloppinen sai tosiaan kasan uusia leluja. Tosi kivoja ja mieleisiä, aika kivaan hintaan, ilman pukluja.

Nalle Puh -palikoita neljällä eurolla:

Vedettävä pingviinilelu kahdella eurolla (näyttääkö tutulta kasarikakarat? ;)):

Fisher Pricen (niin, oikein siis FISHER PRICEN!) traktorin elikoineen viidellä eurolla:

Tärisevän kirahvin parilla eurolla:

Formula-autot huimaan hintaan 0,50 € kappale:

On ihanaa seurata Kloppista, kun hän saa käsiinsä jotain uutta. Kun ne uudet esineet ovat jotenkin niin jännittäviä, ettei hän tiedä, että koskeako vai eikö. Tai että minkä näistä Nalle Puh -palikoista oikein ottaisi käteen, kun kaikki ovat niin kiinnostavia. Ei niitä leluja ylenpalttisesti tarvita, eikä niitä älyttömästi olla ostamassakaan, mutta vauvojen lelut nyt vain ovat niiiiiiiiiin last season, että oli vähän uudistettava leikkikalupuolta.

Kivaa viikkoa kaikille!


Nina

Tiesitkö näitä?

Täävalssi-blogia kirjoitteleva Enma oli rustannut itsestään 50 kivenkovaa faktaa ja koska ajatus oli mielestäni hauska, niin ajattelin toteuttaa tämän itsekin. Onhan teitä uusia lukijoitakin liittynyt seuraan, joten on ehkä paikallaan nyt kertoa kaikkea turhanpäiväistä minusta itsestäni. Tervetuloa vaan remmiin, hope you enjoy the ride! <3

Tässä siis infopläjäys minusta ja meistä:

1. Olen tosiaan iältäni 27, mutta usein tunnen itseni hirvittävän nuoreksi, lapselliseksi ja itsekkääksi. En voi uskoa, että olen lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä. En kuitenkaan kärsi minkään sortin ikäkriisistä. Vielä. Huomaan kuitenkin silmieni ympärillä pieniä juonteita ja mietinkin, että koska on syytä siirtyä antiage-tuotteisiin.... :)

2. Ukkokulta on minua kaksi vuotta vanhempi.

3. Tapasimme heinäkuussa 2010 ja rakkaustarinamme onkin lähipiirimmekin mukaan kuin elokuvasta. Sitä en halua ikävä kyllä teille paljastaa, sillä koen sen hyvin henkilökohtaiseksi asiaksi. Kuitenkin ajattelen tapaamistamme niin, että meidät on tarkoitettu toisillemme.

4. Paljastetaan nyt kuitenkin sen verran, että Ukkokulta teki aloitteen! Tirsk! <3

Ukkokullalta lahjaksi saatu ihana tekstikyltti roikkuu jääkaapin ovessa paviaanin voimin. <3

5. Olemme edenneet suhteessamme jonkun mielestä kai nopeasti, sillä helmikuussa 2011 teimme ensimmäisen positiivisen raskaustestin.

6. Kun sain testiin positiivisen tuloksen, niin jotenkin vain tiesin tuolla sydämeni sopukassa ja luitteni ytimissä, että näin tämän kuuluu mennä ja lapsen on aika tulla juuri nyt.

7. Myöskään yksikään lähipiiristämme ei kommentoinut mitään nopeasta etenemisestämme. Yksi ystävistäni on kyllä muutamaan otteeseen joskus sanonut, että me emme aikailleet, mutta hän ei ole sanonut sitä mitenkään negatiiviseen sävyyn. Ystäväni tyyli sanoa asioita on vain tuollainen vähän töks, mutta olen jo tottunut tähän. :)

8. Pelkäsin lapsensaamista, sillä en ole koskaan ollut erityisen lapsirakas. Pikemminkin päinvastoin. Kaiken lisäksi olen aina luullut, etten edes voi saada lapsia. Äitiys jännitti, mitä jos en viihdy äitinä ja mitä jos olen surkea siinä duunissa. Onneksi olen kuitenkin nauttinut äitiydestä ihan yllättävänkin paljon ja rakastan lastani niin, etteivät kaikki maailman sanat riittäisi sitä tunnetta kuvaamaan. Äidit, te tiedätte kyllä mistä puhun ja te sellaisiksi tulevat, te tulette tietämään mistä puhun. :)

<3

9. Vihaan raskaanaoloa, oikein karrikoidusti sanottuna. Vaa'an lukemat, isot vaatteet, iso vatsa, kömpelö olemus, iso olemus. Epäsopivat vaatteet. Ja ne vaatteet, jotka sopivat päälle, ovat T-Y-L-S-I-Ä.

10. Toivon, että minussa riittää virtasta alkaa liikkua ihan täysillä heti kun se on vain mahdollista tämän toisen raskauden jälkeen. Kukapa sitä nyt ei nimittäin haluaisi hääpäivänään olla parhaimmillaan ja kauneimmillaan... ;) Ja hääpäiväämme ei tosiaan ole enää vuottakaan ja raskautta on vielä jäljellä.

11. Pelkään ylikaiken, että rupsahdan. Pelkään, etten jaksakaan liikkua ja laihduttaa. Pelkään, että jään näin painavaksi lopun iäkseni. Pelkään, että jään kotiin ahmimaan pullaa. Häpeän itseäni toisinaan jo nyt, vaikka olen raskaana. Älytöntä, eikö! Ajatusmaailmani on nyt jotenkin kieroutunut ja järkeni hämärtynyt. Laitetaan se(kin) raskaushormonien piikkiin.

12. Olen ollut koko ikäni hoikka ja voinut syödä huoletta mitä haluan. Niitä herkkuja haluaisin jatkossakin voida syödä niin kuin mieli tekee, mutta tiedän sen olevan mahdotonta. Toivon kuitenkin löytäväni elämääni sellaisen mukavan kombinaation liikuntaa ja rasvanpolttoa sekä herkkuja.

Ihan suurinta herkkua!

13. Söin hetki sitten hävettävän suuren palan pullakranssista. Mutta damnet, kun oli hyvää!

14. Pelkään aivan helvetisti pimeää ja vihaan ylikaiken olla yksin yötä kotona.

15. Lisäksi pelkään hämähäkkejä, ampiaisia ja kuolemaa. Pelkään myös sitä, että läheisilleni ja rakkailleni sattuu jotakin kamalaa.

16. Olen täältä Turun liepeiltä kotoisin, mutta en tiedä haluanko jäädä tänne. Välillä ahdistaa, kun en ihan totta tiedä mihin haluaisin asettua ja tehdä kodin. Pääkaupunkiseutu kutsuisi ja houkuttaisi, sillä siellä työni oli monipuolisempaa kuin missään muualla, mutta Ukkokulta on alkanut harata vastaan. Haluaisin kovasti oman omakotitalon, mutta ostaminen tuntuu hullun hommalta, kun en tosiaan tiedä minne haluan jäädä... Toisaalta taas tahtoisin oikein rakennuttaa talon. Olisi heti sellainen mieleinen. Mutta tuleeko siinä sitten välittömästi se ero, niin kuin kaikki vitsailevat ja kertovat? :D

17. Rakastan maaseutua ja sen rauhaa, mutta toisaalta rakastan kaupungin vilskettä ja elämää, lyhyitä välimatkoja, katuvaloja (huomasithan siis, että pelkään pimeää...? ;)).

18. Meillä ei ole lemmikkejä, mutta Ukkokulta himoitsee englanninbulldoggia. Ja minä samanlaista ruttunaamaa, mutta ranskalaisena versiona. Olemme vitsailleet jo melkein tapaamisestamme lähtien, että meillä tulee olemaan korttelin kauneimmat lapset ja rumimmat koirat. :)

Kuva täältä lainattu.

19. Työskentelen mainosalalla, mutta en aio paljastaa työkuvaani sen tarkemmin, sillä tiedän alan olevan aika suppea enkä taaskaan kerran aio paljastaa identiteettiäni.

20. En aio julkaista tässä blogissa omia, lapsieni tai mieheni kuvia. Aion säilyttää yksityisyytemme loppuun saakka ja silloin tällöin kummastelen toisten valintoja kertoa ja näyttää hyvin henkilökohtaisia asioita. Toisaalta tällaiset blogit antavat enemmän ja ovat ehkä kiinnostavampiakin kuin vaikkapa tämä minun blogi.

21. Ajattelen shoppailua ja ihania asioita päivittäin. Joskus pelkään, että minulla on ihan oikeasti joku ongelma shoppailun kanssa. Tai jos ei vielä ole, niin sellainen vielä kyllä kehittyy.

Kuva lainattu täältä.

22. Tällä hetkellä käynnissä on sisustusprokkista ja eniten rahaa palaakin juuri nyt sisustusjuttuihin. Tekisi mieli päivittää muuten aivan kaikki, nyt ja heti, mutta hiljaa hyvä tulee. Näillä tuloilla.

23. Yksityisyydestä huolimatta olen suunnitellut tekeväni sellaisia koti-postauksia. Vielä en ihan tiedä kuinka ne toteuttaisin, mutta tulossa on!

24. En tiedä kuinka pitkään aion olla lasteni kanssa kotona. Sen tiedän, etten olisi Kloppista todellakaan vienyt 9 kuukauden iässä päiväkotiin, enkä kyllä perhepäivähoitajallekaan. Tämä oli aika selvää jo Kloppista odottaessani ja Ukkokulta on ollut täysin samoilla linjoilla. Hän kannustaakin minua olemaan mahdollisimman pitkään kotona lasten kanssa. Ensi syksynä minun on näillä näkymin kuitenkin jatkettava opintoni loppuun, joten en tiedä kuinka lastenhoidon käy...

25. Haaveilen jo syys- ja talvivaatteista ja toivon, että kelit viilenisivät nyt lopullisesti. Tuntuu, että usein kuljen sesonkia edellä ja paukkupakkasilla tilaan onnessani bikineitä ja loppukesän helteillä talvisaappaita. Näin on ollut jo monen monta vuotta.

26. En voi sietää äiti-ihmisiä, jotka tuputtavat omia ajatus- ja toimintamallejaan sekä kyseenalaistavat minun tietotaitojani. Minäkään en tuputa aatteitani enkä kyseenalaista (vaikka syytä toisinaan olisi) toisten tekemisiä, joten miksi helvetissä muiden sitten pitää? Ja tämä ei koske ainuttakaan blogini kommenttia, vaan "oikean" elämän naamatuttuja.

27. Olen mielestäni onnistunut hyvin monessa asiassa Kloppisen suhteen ja toivon, että onnistuisin yhtä hyvin Jäpikänkin kanssa. Välillä oikein ahdistaa, että mitä jos en jostain syystä tajuakaan toimia samoin ja arkemme on kovin paljon hankalampaa? Tai jos hyväksi koetut konstit ja kikat eivät kertakaikkiaan pure Jäpikän kanssa? Ääää!

28. Synnytys on alkanut pelottaa taas entistä enemmän. Tähän tietysti vaikuttaa se, että aika kuluu ja enää on alle pari kuukautta laskettuun aikaan. Pelkään, että kun synnytys käynnistyy, niin minuun iskee pakokauhu enkä osaa muuta kuin rukoilla sektiota. Pelottaa, että miten selviän ja miten pärjään. Luotto omaan sisäiseen alkukantaiseen synnyttäjänaiseeni on siis aika heikoilla tällä hetkellä.

29. Himoitsen pitkin vuotta, olin raskaana tai en, joulutorttuja ja lanttulaatikkoa. Monta kertaa keskellä kesää olen ehdottanut Ukkokullalle torttujen leipomista, mutta joka kerta ideani on torpattu naurun kera... Olen kyllä kaikin tavoin muutenkin jouluihminen.

30. En voi sietää varpaankynsiä ilman kynsilakkaa. Siis lähinnä omiani. :) Ukkokulta ei varmaan olekaan koskaan nähnyt varpaitani ilman lakkausta.

31. Jos olisin rikas, niin menisin ihan ensimmäisenä laitatuttamaan kauniit tissit, vaalennuttamaan hampaani sekä laserilla poistattamaan kaikki ällöt karvat pysyvästi.

32. Inhoan karvansänkeä siinä määrin helvetin paljon, etten voi poistattaa niitä vaikkapa vahalla tai epilaattorilla, sillä niitä vartenhan sitä sänkeä on oltava, jotta karva lähtee. Yäääh. Karvansänki saa siis kyytiä jokaisella suihkureissulla höylän kanssa, ihan sama kuinka se ihoa ärsyttää tai kutittaa.

33. Minulla on kolme tatuointia ja ainakin yksi on näillä näkymin tulossa lisää.

34. Ukkokullalla on muistaakseni kahdeksan tatuointia.

35. Aloin tupakoida melko säännöllisesti ollessani 14-vuotias ja tupakoin päivittäin ilman ainuttakaan lakkoa tai lopettamisyritystä helmikuuhun 2011 saakka. Tupakka sauhusi siis yli 10 vuotta. Ensimmäisen kerran maistoin tupakkaa 12-vuotiaana. Nyt olen ollut savuton puolitoista vuotta ja voin paremmin kuin koskaan! Hengitykseni ei vingu, en yski juuri milloinkaan, flunssakierteeni on historiaa... Isäni on kehaissut, että kasvojeni iho on nykyään paljon hehkeämpi.

36. Rakastan kosmetiikkatuotteita ja ostan niitä, vaikken tarvitsisikaan mitään uutta. Hiusjuttuja tursusi kaapeista aikanaan niin, että itseäkin jo vähän hävetti. Nyt äitiyslomalla, varojeni ollessa paljon niukemmat, olen onneksi rauhoittunut jonkun verran.

37. Vihaan ruokakaupassa käymistä enkä todellakaan käy siellä kuin pakon edessä. Onneksi Ukkokulta on samanlainen ja käymmekin kerran viikossa ostamassa koko viikon ruokatarpeet.

38. Vihaan myös odottamista ja toisten myöhästelemistä. Itse olen aika säntillinen ja pikemminkin todella ajoissa joka paikassa kuin myöhässä, ja samasta syystä se on olen AINA minä, joka odottaa rehvikaveria paikan päälle. Jonottaminen on vähintään yhtä perkeleestä.

39. En voi sietää itsekkäitä, kaksinaamaisia ihmisiä, joille ihmissuhteet ovat pelejä ja ihmiset pelinappuloita. En voi sietää valehtelua enkä mielistelyä. Ole mitä olet, kunhan olet sitä koko ajan. Kiitos.

40. Hävettää tunnustaa tämä, mutta rakastan juoruilua. Rakastan uutispommeja toisten tekemisistä ja olen tosi huono pitämään näitä "jymyjuttuja" itselläni. Aika kauheeta ja noloa... Mutta painotan tässä kuitenkin, että jos joku ystävistäni tai perheenjäsenistä paljastaa minulle jonkin salaisen asian, niin sitä en luonnollisesti kerro kenellekään.

42. Koen olevani hyvä ystävä. Olen luotettava, kannustava, rehellinen, huolehtivainen ja hauskaa seuraa. Parantamisen varaa olisi yhteydenpidossa, mutta toisaalta uskon lähipiirini ymmärtävän, että Kloppisen kanssa ajankäyttö on vain ihan pikkusen verran erilaista kuin aikana ennen lapsia.

43. Haaveilen näyttävästä vihkisormuksesta ison timantin/timanttien kera, mutta tiedän, etten varmastikaan tule saamaan sellaista kuin toivoisin. Niinpä vihkisormusten katseleminen on tuntunut jotenkin vastenmieliseltä. Niin, sanoinhan jo, että olen lapsellinen.

44. En ole kovin innokas siivoomaan. Itseasiassa olen siinä ihan tosi huono. Olen laiska ja keksin herkästi paljon muutakin tärkeää puuhaa, kuten 50 tuikitärkeän infon kirjoittamisen itsestäni omaan blogiini... Mutta ihailen kovasti siistejä ja järjestelmällisiä ihmisiä, joilla on aina siisti koti. Ennen kaikkea haluaisin itsekin asua sellaisessa kodissa.

Meillä näyttää aina tältä. Entä teillä?

45. Rakastan vuodenaikoja enkä käsitä ihmisiä, jotka muuttavat Espanjan Fuengirolaan, jossa on aina kesä. Kai? Kuten jo aikaisemmin kerroinkin, niin rakastan sesonkeja. Rakastan vaihtelua. Ainainen kuumuus tai kylmyys olisi todella puuduttavaa.

46. Yltiöpositiiviset haihattelijat saavat minut epäuskon, epätoivon ja suuren ärtymyksen valtaan. Mitä nappeja ne vetää? Ja ennen kaikkea mistä niitä nappeja saa? Eikö toisille ikinä satu mitään kurjaa, eikö niitä ikinä VITUTA? Mihin se vitutus ja ärtymys heistä sitten kumpuaa? Puolisoon, lapseen? Joitain blogeja lukiessa mietin joskus, että onkohan näillä tyypeillä oikeasti näin helvetin helppo ja ihana elämä vai onko kaikki lukemani pelkkää fiktiota?

47. Hikoilen koko ajan. Ja olen muuten aivan totaalisen kypsä tähän. Muutenkin tunnen itseni porsaaksi, mutta että vielä likaiseksi, haisevaksi porsaaksi. Kiva. En muista, että olisin Kloppisesta ollut näin tuskissani ja viime kesähän sentään oli yksi lämpimimmistä.

48. Olen pakahtua onnesta ja ylpeydestä, kun ajattelen poikaani, Kloppista. Erityisesti jos joku sattuu kehaisemaan poikaa tavalla tai toisella, syystä tai toisesta. Se tunne on ihan hillittömän ihana. Minun poikani on paras, niin on, ON, ON! Kaikki äidit ja isät varmaan allekirjoittanevat tämän. Paitsi silloin, kun rakas silmäterä on istunut jälki-istunnossa tupakanpoltosta ja lintsaamisesta.

49. Istun kuin tatti tv:n ääressä, kun sieltä tulee Salkkarit, Huippis, Gossip Girl, Satuhäät, Häähullut, House tai mikä tahansa dokumentti - oli aihe sitten Irakin sota tai läskileikkaukset.

50. Jos rahaa olisi muutama tonni ylimääräistä, niin aivan ehdottomasti hankkisin Sami Hedbergin naurattamaan häihimme. Siis yllätysohjelmanumerona vieraillemme. Olemme Ukkokullan suuria stand up -komiikan ystäviä ja Sami on aivan huippu! <3

Kuva lainattu täältä.

Oli muuten ihan uskomattoman hankalaa keksiä 50 faktista faktaa, jotka ehkä jotenkin ovat mielenkiintoisia (??!). Haastan teidät kaikki kokeilemaan, jollette usko. ;)

Mukavaa viikonloppua!

Nina

11-kuisen uhma?

Tiedättekö, olen päivä päivältä varmempi, että Kloppisella todellakin on tällä hetkellä meneillään jokin uhma-kaikki-kiukuttaa-mutta-eniten-äiti -kausi. Pahimmillaan se esiintyy aamulla ja aamupäivällä. Tietysti silloin siis, kun minä olen Kloppisen kanssa kahden. Ehkä se on hyvä niin, sillä Ukkokulta-raasun pinna olisi todella koetuksella tuon pienen rakkaan hirviömme kanssa... Niin se on kyllä ratkeamispisteessä minullakin, mutta olen vain yrittänyt olla mahdollisimman rauhallinen, koittanut olla reagoimatta sen kummemmin toisen riekkumiseen ja riehumiseen. Ja kun päässä meinaa napsahtaa, olen lähtenyt tilanteesta hetkeksi pois. Mielessä kyllä suoraan sanottuna kiroan ja raivoan, voi kun vain tietäisittekin...

No, miten se uhma ja kiukkuisuus meillä sitten esiintyy? (Olisi varmaankin helpompi luetella hetkiä, jolloin niitä ei esiinny...)

<3 Vaipanvaihto on yhtä helvettiä ja siinä on hyvä laittaa vastaan. Kloppisen vinkit muille (t)uhmille: Potki, riehu, mitä vain kunhan sitä vaippaa ei saada päälle. <3

<3 Vaatteidenvaihto ja niiden päällepukeminen on yhtä helvettiä ja siinä on hyvä laittaa vastaan. Kloppisen vinkit muille (t)uhmille: Samat kuin vaipanvaihdossa - kaikki on sallittua: potkiminen, riehuminen, joka suuntaan kääntyily - tyyli vapaa, kunhan vaatteita ei saada päälle. <3

<3 Hampaidenpesu on yhtä helvettiä ja siinä on hyvä laittaa vastaan. Kloppisen vinkit muille (t)uhmille: Ole yksinkertaisesti avaamatta suuta, tunge kieltä hampaiden eteen niin ettei äitisi edes muista, koska olisi viimeksi saanut oikeasti pestyä alahampaasi. Huuda, kilju, riehu. <3

<3 Syöminen on yhtä helvettiä ja siinä on hyvä laittaa vastaan. Kloppisen vinkit muille (t)uhmille: Ole avaamatta suuta, sylje sisältö kauniissa kaaressa ulos, yritä napata kiinni lusikasta aina kun siihen on mahdollisuus, laita kädet suuhun ja niistä sitten levitä suun sisältö kaikkialle. <3

<3 Vastaanlaittaminen tarkoittaa myös lyömistä, nipistämistä, pään pyörittämistä, huutoitkua ja lopuksi kunnon hikeä, kun kaikesta edellä mainitusta on saattanut tulla "vähän" kuuma... <3

Hoitotasollaan (=pehmustettu alunen pyykkikoneen päällä) Kloppinen ei enää viihdy pätkääkään. Ei sitä vähääkään, kun pitäisi aamulla nopeasti vaihtaa vain vaippa, ehkä vaatteetkin ja nopeasti pestä hampaat. Jatkuvasti pitää yrittää kääntyillä mahalleen ja jatkuvasti pitää potkia jaloilla niin kovin kuin niistä lähtee voimaa. Joudun siis jatkuvasti varomaan ja pelkäämään vatsani puolesta, mikä sitten taas kiristää omaa pinnaa. Aina en tietysti voi potkuilta välttyä, en vaikka mitä tekisin, ja kipeäähän se napakka isku supistelevan kivikovaan vatsaan tekee... Tekisi mieli raivota ja huutaa, vaikka ymmärränkin lapseni olevan pieni ja vielä sangen ymmärtämätön ihmisolento, joka ei vielä tekemisiensä päälle juuri ymmärrä.

Syömisestäkin on tullut yhtä pelleilyä. Lähes joka ruokailukerrasta. Harvemmin enää syödään niin, että toinen olisi suu auki kuin linnunpoika ja suuhun voisi lastata ruokaa tasaisen tappavaan tahtiin, kunnes lautanen on tyhjä. Ja sen jälkeen päättää ruokailuhetki juomalla maitoa. Ehei, nämä leppoisat ja mukavat hetket tuntuvat olevan nekin historiaa. Ruokaa syljetään nykyään ulos, joskus oikein päristellen, käsiä tosiaan laitetaan jatkuvasti suuhun ja muutenkin tuntuu, että syömisen lomassa keskitytään kaikkeen muuhun paitsi syöttävään vanhempaan. Maidon juottaminen on vieläkin vaikeampaa. Sitä syljetään vain ulos niin että jokaisen kahden metrin säteellä olevan on vaihdettava päälleen kuivat, puhtaat vaatteet...

Itseasiassa olen keksinyt muutaman konstin konstikkaisiin syöttöhetkiimme. Ensinnäkin maidon juotan nykyään niin, että alun sylkemisestä huolimatta minä sinnikkäästi vain jatkan. Vaikka valuisi maito omaa(kin) otsaa pitkin. Työnnän Kloppisen HELLÄSTI syöttötuolin selkänojaa vasten, pidän toisella kädellä Kloppista HELLÄSTI paikoillaan ja toisella kädellä juotan maidon. Ja kyllä muuten toimii! Opetin taktiikan Ukkokullallekin ja hänelläkin tämä toimii. Maito tulee juoduksi, HELLÄSTI pakottamalla. Kalsiumin tarve täyttyy ja äidin huoli lahoavista luista hälvenee.

Myös ruuan syöttämiseen oli keksittävä jokin "uusi" konsti, jotten ihan oikeasti menettäisi järkeäni ja piirtelisi hetken päästä My Little Ponyja pehmoisassa, pyöreässä huoneessa. Nykyään seuraan Kloppisen toimia entistä tarkemmin ja kun huomaan, että pelleilyä on luvassa, lopetan syöttämisen heti. Pidän hetken tauon, katson pilvenhattaroita ja lasken sataan(miljoonaan), ja jatkan syöttämistä taas, kun toinen on lopettanut pelleilynsä. Ikään kuin muistutan, että mitäs tässä hei nyt oltiinkaan tekemässä. Tämäkin keino on toiminut melko hyvin.

Aamuni oikeastaan ainut mukava ja rauhallinen "oma hetki" näyttänee sekin olevan historiaa. Kloppinenhan on mennyt aamupäikkäreillensä yleensä parin tunnin hereilläolon (ja kiukuttelun) jälkeen ja nukkunut kevyesti jopa 2,5 tuntiakin. Tämä "tauko" on tehnyt minulle terää. Olen päivittänyt blogiani (eli purnannut täällä kuinka p*rkele ottaa päähän), olen ehtinyt lueskelemaan toisten blogeja (ja ihmettelemään, ettei miksei muita ikinä ota p*rkele päähän) ja siivoamaan kotiamme. Joskus olen ehtinyt katsomaan tallennukselta jotain ihanaa hömppääkin. Nykyään ehdin hädin tuskin tekemään jotain näistä (arvaatteko mikä se tänään on...? ;)). Aamupäikkärit kestävät hädin tuskin tunnin ja taas mennään...

Joku voisi sanoa, että pitäisiköhän minun ottaa enemmän aikaa itselleni ja hommata lapsenvahti. Pitäisi kai, mutta epäilen, että olemme tässä jamassa päikkäreiden suhteen juurikin siitä syystä, että tässä yhden aamun Kloppisella oli lapsenvahti. Nimittäin äitini, jotta minä pääsisin nauttimaan omasta ajastani suuhygienistille hammaskivenpoistoon. <3 Vaikka äidilleni olen miljoona kertaa yrittänyt selittää kuinka asiat Kloppisen kanssa tehdään, niin kertaakaan hän ei ole toiminut niin. Hän ei yksinkertaisesti vain tunnu tajuavan. Ja jos väännän rautalangasta, hän loukkaantuu ja huomaan meidän olevan ilmiriidoissa. Niinpä tämä aamu, kun Kloppinen hengaili mummonsa kanssa pari tuntia, näytti muuttavan jälleen pojan rytmiä. Hän nukkui silloinkin vain tunnin päikkärit. Eli se hetkellinen oma aika, irtiotto arjesta, tuntuu aina tekevän vain muusta arjesta vaikeampaa...

Harva tuntuu puhuvan tästä: kiukkuisesta ja uhmaisesta pikkulapsesta, jonka kanssa oikeasti loppuvat  huumori ja elämänilo aina hetkittäin. Kyllä, ne molemmat toki palaavat runsain mitoin aina takaisinkin, mutta silti. Harva äiti-ihminen sanoo ääneen kuinka helvetin hermoja raastavaa lapsen kanssa oleminen voikaan olla. Miksi kaiken pitää olla niin hankalaa, niin vaikeaa, aina sen taistelun takana? Väsyttää ja kyllästyttää. Pari kertaa olen miettinyt itku silmässä, että mihin helvetin soppaan olenkaan lusikkani lykännyt. Kohtahan näitä ilopillereitä on jaloissa tuplaten. Kaipaan sinua ajoittain, entinen helppo elämäni, mutta tiedän, että juttumme on auttamattomasti ohi.

Eikö sen uhman pitänyt tulla joskus 2-veenä? Miksei kukaan kertonut, että siitä kivasta pikkuvauvasta tuleekin jo alle vuodessa tuollainen oman tahtonsa omaava pikkuhirviö, joka satuttaa niin fyysisesti kuin henkisestikin? Ja miksi sitä pikkuhirviötä silti rakastaa niin ylikaiken, ettei sitä voi vain antaa ensimmäiselle vastaantulijalle?


Nina

Pelottaa ja kyllästyttää.

Elämme sikäli jännittäviä aikoja, että enää ei tarvita kuin pari kolme viikkoa ja jos Jäpikkä päättää syntyä, niin tätä tapahtumaa ei yritetä estellä, vaan Jäpikän tosiaan annetaan syntyä. Näin kätilö minulle ainakin sanoi yhdellä äitipolikäynnillä, että raskausviikosta 34 eteenpäin annetaan palaa. Hui helvetti. Ajatuskin siitä, että olen synnyttämässä kahden viikon päästä, on oikeasti äärimmäisen kamala. Ymmärtänette nyt varmasti, miksi ihan tosissaan minun on syytä sinne pelkopolille päästä (ja sinne onneksi pääsenkin, tasan kuukauden päästä).

Tietenkin ajatus, että saan Jäpikän käsiini, on ihana ja ihastuttava enkä malttaisi sitä odottaa. Olisi ihanaa päästä jo aloittamaan se elämä kahden pienen pojan kanssa. Vaikka juuri tajusin, että on vaikka mitä pientä hankittavaa ja hommattavaa Jäpikälle, kuten pikkuruisia sukkia sekä tutteja. Sairaalakassiakin voisi kai miettiä? No, takaisin asiaan. En vain todellakaan odota sitä synnytystä, en sairaalassa oloa. Voi kun voisin edes heti synnytyksen jälkeen lähteä kotiin. Kotona saisin ottaa rennosti, nukkua kun siltä tuntuu, toipua omassa rauhassani. Sairaalaoloaika Kloppisen kanssa jätti myös jälkensä, kuten huomaatte. Ja olenpa minä näitä "traumojani" täälläkin jo moneen otteeseen käsitellyt.

Odotan Jäpikän saapumista siksikin, että tämä raskausaika päättyy. Se on vain kuulkatten niin, että tämä raskaanaolo ei ole todellakaan minun juttuni. Olen lopen kyllästynyt tähän raskaaseen olemukseen. Tuntuu, että tarvitaan vähintäänkin Pekkaniska nostamaan minut lattiatasosta. Olen kyllästynyt huonosti nukuttuihin öihin (joo, tiedän kyllä, että vauvakin pitää hereillä, mutta se on aivan eri asia), siihen ettei millään hitollakaan tunnu löytyvän hyvää asentoa enkä meinaa millään saada unta.

Olen lopen kyllästynyt tähän hikoiluun. Joka päivä hikoilen, olin pihalla tai sisällä, oli vaatteet päällä tai ei. Mikään, siis ihan oikeasti mikään, ei tunnu niin hanurilta kuin se, että tunnet kuinka hiukset liimautuvat hikistä päänuppiasi vasten. Kuvottavaa. Vihaan tätä. Olen kyllästynyt siihen, etten pysty juurikaan edes kävelemään, sillä hidaskin matelu saa vatsan kivikovaksi ja aikaan todella inhottavan tunteen. Toisinaan se saa aikaan jopa kipua, joka ei lähde edes kotona lepäämällä, vaan kestää lopun päivän. Olen kyllästynyt tähän sokereiden mittailuun. Kunpa arvoni normalisoituisivat (sanahirviö!) raskauteni jälkeen enkä nyt ainakaan lopullisesti sairastuisi mihinkään diabetekseen. En todellakaan haluaisi elää elämääni lääkkeitä syöden, kukapa haluaisi. Olen kyllästynyt tähän mahaan, joka on aina tiellä. Jota Kloppinen jatkuvasti potkii. Olen kyllästynyt tähän isoon olemukseen, jonka takia koen esimerkiksi Kloppisen kanssa olemisen ja touhuamisen paljon vaikeammaksi ja tuskallisemmaksi.

Odotan jo innolla, että pääsen vaunuilemaan raikkaaseen talvi-ilmaan kahden poikani kanssa. Niin, meiltä muuten edelleen uupuu tuplarattaat. Johtuen huonosta tarjonnasta käytettyjen osalta, epärealistisen korkeista hintapyynnöistä sekä minun tiukasta seulastani, josta eivät menekään mitkä tahansa tuplat läpi.

Odotan myös innolla, että pääsen aloittamaan jonkin sortin liikuntaharrastusta. Mielessä ovat ainakin aamuiset lenkit tyhjällä vatsalla (tehokasta rasvanpolttoa), kuntosalitreeni sekä jumpat, joista ehdinkin jo ihan täpöllä innostua ennen kuin raskauduin uudelleen. Ajattelin kääntyä tavoitteideni ja suunnitelmieni kera oikein personal trainerin puoleen, jotta hän osaisi ohjata minua oikeaan suuntaan, etten aloita liian rankasti tai tee mitään huonoa pelivetoa innostuksissani. Kaksi raskaanaoloa ja synnytystä kahden vuoden sisään on kuitenkin aika rääkki sekin jo keholleni. Ja en edelleenkään oikein tiedä kuinka pitkään menee esimerkiksi vatsalihaksilla palautua raskaanaolosta ja synnytyksestä.

Odotan innolla, että saan kehoni takaisin itselleni. Omaan käyttööni. Odotan innolla korkokenkien käyttöä, ihaniin vaatteisiin mahtumista. Punaviinilasillista illan päätteeksi.

Arki kahden lapsen kanssa kyllä pelottaa. Jännittää millainen tyyppi Jäpikkä on. Koliikkinen, tyytymätön, täysin erilainen kuin veljensä, joka oli vauvana miltei aina todella tyytyväinen elämäänsä? Miten hermoparkani kestävät, jos Jäpikällä tosiaan olisi vaikkapa koliikki? Miten jaksan sitä huutoa ja samalla ns. normaalielämää taaperon kanssa? Mitä jos Jäpikkä onkin todella huono nukkuja ja valvottaa minua vielä ensi kesänäkin? Ja vaikka Jäpikkä olisikin ihan "normaali" vauva, niin miten silti saan arjen pyörimään? Tietenkin odotan jo kovasti, että pääsen pitelemään pientä, avutonta, hentoista ihmistainta sylissäni ja pääsen hoivaamaan häntä. Meidän kuopusta. <3

Ajatukseni sinkoilevat näköjään suunnasta toiseen. Kuulunee varmaan asiaan ja tähän valmistautumiseen. Eilen meille saapui maalauksesta Jäpikän pinnasänky. Ukkokultahan tosiaan löysi tämän pinnasängyn roskakatoksesta aivan ehjänä ja hyväkuntoisena. Vain kirsikan sävy sai meidät vähän kavahtamaan. Onneksi tätä sävyä varten on valkoinen maali. ;)

Sänky pitäisi piakkoin kasata ja varmaan sen jo samantien petaankin valmiiksi... Ja sitten makkarissamme on jälleen pinnasänky. Se jos jokin varmasti taas tekee tästä kaikesta todellisempaa. Toinen vauva, toinen lapsi, on tulossa. Ja en tiedä oikein miksi, mutta minulla on sellainen kutina, ettei tuonne marraskuuhun asti päästä, vaan Jäpikkä tulee jo aikaisemmin. Saa nähdä olenko tuntemukseni kanssa oikeassa vai mennäänkö ihan yliajalle jopa.

Pian on taas kuitenkin aika synnyttää. Voi kun edessä oleva koettelemus olisi tällä kertaa edes vähän helpompi...


Nina

1-vuotiskuvaideoita.

Kloppisen 1-vuotiskuvaus lähestyy ja minä olen tietenkin päivät googletellut eri hakusanoilla kivoja kuvia vauvoista ja taaperoista. Kuten en halua hääkuvaksemmekaan peruspönötyskuvaa, niin enpä halua sellaista kuvaa sitten Kloppisestakaan. Jotakin persoonallisempaa, jotakin erilaisempaa. Haaveilen mustavalkoisesta ulkona otetusta kuvasta. Kysyin muuten ihan Ukkokullankin mielipidettä, että mitä hän tuumaa suunnitelmistani ja eipä hänellä ollut mitään vastaannaputtamista. Kuulemma kivoja kuvia, kun näytin näitä:

 

Olisiko hönttiä, jos kuvassa tavalla tai toisella näkyisi vähän myös äiti ja isä...?

Kloppisen yks vee -kuvat ottaa muuten sama kuvaaja kuin joka kuvaa häämme, joten on nastaa päästä tutustumaan häneen jo ennen ensi kesää ja näkemään hänen tyyliään. Nämä kuvat otetaan luultavasti tämän kuun aikana, tai niin ainakin alustavasti sovittiin. Ja toivottavasti kuvaus tosiaan onnistuu tässä kuussa, sillä suunnittelin, että Kloppisen yksivuotisbileissä kuvia olisi jo valmiiksi teetettyinä. Niitä saisi sitten väki ihastella ja isovanhemmat ihan omakseenkin. Pitäisikö kuvia antaa kummeillekin?

Onko teillä kokemuksia lapsen kuvauksesta? Miten meni, ketkä kaikki saivat kuvan? Niinhän nuo kylillä nimittäin huutelevat, ettei mikään ole niin vaikeaa kuin eläimen tai lapsen kuvaaminen... ;)


Nina