Bobo-päivä!

Kuinka moni ruudun siellä puolen unohti syöttää lapset tai keitti ruuan pohjaan, kun Bobo Chosesin SS15-mallisto ilmestyi tänään klo 11? Minä tunnustan odottaneeni tätä hetkeä jo monta päivää... :D Bobo Choses ei ole siis itselleni kovin tuttu merkki, meiltä löytyy vain yksi paita merkiltä - mutta se nähtävästi riitti, sillä uusia olen himoinnut siitä lähtien.

Tunnustan senkin, että itsellä perunat vähän ylikypsyivät hellalla, kun tämä mamma vertasi, pohti ja shoppaili...

Lopulta ostoskoriin päätyivät vain vesimeloni-hihaton ja petit monster bobo -teeppari. Otin molemmat koossa 2-3, eli sopivat kesällä ainakin Jäpikälle. Enkä malta muuten odottaa, että nämä ihanuudet kotiutuvat! <3

Lisäksi alla olevan kollaasin jutut miellyttivät silmää ja olisin voinut kotiuttaa kernaasti myös nämä. Etenkin nuo aallot ovat aika ihania! <3

Kuvat lainattu Bobo Chosesin omalta saitilta.

Onko Bobo Choses teidän mielimerkkien listalla ja tilasitteko jotain SS15-mallistosta? :)


Nina

40 vai 60?

Missä lämpötilassa te pesette vaatteenne, 40 vai 60 asteessa?

Minä olen pessyt vuoskaudet 40 asteessa, kunnes tämä kirjoitus osui silmään. Kirjoitus ei ole toki kovin tuore, mutta itselle tämä aihe on noussut framille VASTA nyt. Olen lutrannut lukemattomia kertoja erilaisia tahranpoistoaineilla (ja oppinut, että sappisaippua ja aurinko toimivat tahroihin ja Vanish on aivan jonninjoutava.) ja silti kironnut ummehtuneen hajuista, tahraista pyykkiä.

Vaikka olen huomannut, etteivät esimerkiksi pyyhkeet ja petivaatteet, nuo perinteiset 60 asteessa pestävät pyykit, tuoksu miltään muulta kuin vain raikkaalta, en ole osannut yhdistää, että nimenomaan tuo pesulämpötila on isossa roolissa. Tai vaikka olisinkin, niin olen elänyt siinä luulossa, että vaatteita ei VOI pestä niin kuumassa pesussa. Paitsi Polarn O. Pyretit. ;)

No, tämän kirjoituksen innoittamana uskaltauduin kokeilla 60 asteessa pesua. Pyykkikorista pesuun päätyi "kalliita merkkikuteita", kuten Gugguuta ja Mini Rodinia. Jännitti. Voi tsiisus, syke oli korkea - mitä jos kaikki kivat (ja liian kalliit ehdoin tahdoin pilattavaksi) vaatteet olisivat kutistuneet tai värit niissä olisivat törkeästi haalistuneet.

Arvatkaa mitä kävi?

Ei mitään. Pyykki tuli koneesta ulos moitteettomassa kunnossa! Pestyt vaatteet tuntuivat käteen aivan eri puhtailta kuin 40 asteen pesun jälkeen. Lisäksi vaatteet tuoksuivat raikkailta. Jopa ne tummanpuhuvat, skunkkaavat pyykit. Tahrat tuntuvat lähtevän kuumassa pesussa erinomaisesti! Enpä muuten edes muista, koska olisin viimeksi edes pidellyt sappisaippuapalaa kädessäni... Vaatteet eivät kutistuneet ja tiedättekös, värit tuntuisivat olevan vaatteissa jotenkin kirkkaampia. Luulotautia tämä liekö.

Olen pessyt vaatteet 60 asteessa nyt jo jokusen viikon ajan ja lopputulos on ollut joka kerta loistava. Peruspuuvillat ja trikoot kestävät kyllä sen kuumemman pesun, vaikka pesulappu muuta suositteleekin. Yhtäkään vaatetta en ole pilannut mitenkään, joten alan olla aika vakuuttunut, että kuumempi pesu on parempi. Mieluummin vähemmän vaatteita, jotka pysyvät hyvänä kuin läjä huonokuntoista. Minä päätin säästää ympäristöä niin.

Vielä kun pystyisin olemaan ilman huuhteluainetta... Mutta kun tuoksu. <3


Nina

Isto Häppääjä

Joskus joululomailujen aikaan televisiosta sattui tulemaan Risto Räppääjä heti Pikku kakkosen jälkeen. Koska molemmat pojat kiinnostuivat alkavasta elokuvasta silmin nähden, jäi kanava vaihtamatta (ja Emmerdale katsomatta, hmph.). Värikkäät hahmot, äänitehosteet ja musiikki. Siinä kaiketi ne oleellisimmat tekijät, jotka saivat pojat jämähtämään television ääreen. Ja yli tuntia myöhemmin tajusimme, että televisiossa pyörii lopputekstit ja pojat katsovat elokuvaa aina vain hievahtamatta minnekään. "Isto Häppääjä!" Jäpikkä intoili, "Listo Läppääjä!" Kloppinen hoki.

Toim. huom.: poikien nimittämänä elokuva saisi aivan uudenlaisia vivahteita!

Kloppisen tyylinäyte missä asennossa töllöä voi myös vahdata perusmakoilun sijaan. ;)

Olemme muutaman kerran miettineet, että olisiko kolmevuotias Kloppinen jo "valmis" menemään elokuviin. Jaksaisiko hän istua ja keskittyä niin pitkän aikaa. Isto Häppääjä/Listo Läppääjä/Risto Räppääjä kokemuksena innoitti kokeilemaan elokuvan katsomista toisenkin kerran. Tällä kertaa valitsimme elokuvaksi toisen Risto Räppääjän ja hemmottelimme pojuja oikein poppareiden kera.

...herkkujen suhteen olemme ehkä vähän lipsuneet tässä joulun aikana ja ollaan maisteltu suklaita ja pipareita ja joulutorttuja ja ja...

Tyylipisteitä vissiin ropisee noista hurmaavista tarjoiluastioista?

Ja jo toisen kerran Kloppinen istui kuin patsas elokuvan ajan poppareita maiskutellen. Jäpikkä sen sijaan oli joko sitä mieltä, että tämä toinen "Isto Häppääjä" ei ollut lainkaan niin elokuvan mestariteos kuin ensimmäinen, tai sitten elävien kuvien ensiviehätys on yksinkertaisesti vain jo hälvennyt.

Kloppisen kanssa pitää kyllä ehdottomasti lähteä leffaan! Laatuaikaa isomman kanssa ja pienempi voi jäädä vaikka isovanhempien lellittäväksi siksi aikaa. Sounds like a plan. :)

Minkä ikäisenä teillä on lapset alkaneet katsoa elokuvia? Leffavinkkejä perheen pienemmille?

Hyvää viikonloppua <3


Nina

Koukutuin! Ja raivostuin.

Tiedättekö kuinka kauan voi mennä, että kylpyhuoneeseen saadaan pyyhekoukut paikoilleen? No, minä voin teille kertoa: yli kolme kuukautta. Terve! Hiiiiiiiiieman on meinannut palaa sulake, kun on pyyhkeitä on roikkunut siellä, täällä ja tuolla. Useimmiten jokunen on myös lattialla. Raah!

No, reilun kolmen kuukauden odotuksen jälkeen koukut ovat vihdoin paikoillaan. Ah ihanuutta! Jos kuulostaa naurettavalta, niin testatkaapa ihan itte: ruuvatkaa kaikki pyyhekoukut pois kolmeksi kuukaudeksi. Kyllä siinä esteetikon silmää kirvelee. Minä ihastuin (yllätys-yllätys) Riviera Maisonin koukkuihin, joita myydään tosin keittiökoukku-nimellä...

Näiden vanhahtava tyyli vetosi heti ensinäkemältä, mutta silti piti olla taas itsepäinen ja koluta kaikki kaupat paremman toivossa. No, kiertely osoittautui tälläkin kertaa ajanhukaksi ja ensimmäinen vaihtoehto oli kuin olikin se paras vaihtoehto. Ja nyt meillä roikkuu pyyhkeet oikein koukuissa! <3

...nyt tekisi mieleni uusia käsipyyhkeitä...

Koukkujen tuomien onnenhuokausten sekaan mahtuu myös rutkasti huutoa ja kiukkua. En totisesti tiedä mitä pirskattia noille poikasilleni uuden vuoden vaihteen jälkeen tapahtui, mutta ne jumalauta riitelevät yötä päivää. Nolostuttavan usein olen itsekin siinä samassa rytäkässä riitelemässä. Pinnaani ei tosiaan ole tehty kuuntelemaan huutoa, riitelyä ja kiljumista aamusta iltaan. Nyt tuntuu, että poikia ottaa päähän toistensa pärstävärkit ja minua se joka asiasta riiteleminen. Että on kuulkaa feng shuit meillä aika kohdillaan. Tuntuu, että hiiretkin rapistelevat vähemmän kuin ennen...


Jotain sellaista isin ja äitin pikkuviikonloppulomaa odotellessa.


Nina

Tänä vuonna...

Uusi vuosi. 2015. Täällä ollaan ja mitä luultavimmin tämä vuosi jatkaa siitä, mihin 2014 joulukuussa jäätiin. Vaikka itsekin haluaisin olla sellainen superfantsun positiivinen ja uskoa, että tämä on elämäni vuosi, täynnä kaikkea fantsua, niin en vaan ole sellainen. Sen verran pientä positiivisuutta minustakin kuitenkin löytyy, että uskon jokaisen vuoden olevan tavallaan kuin blanco paperi tai tyhjä käsikirjoitus. Omilla teoilla pystyy vaikuttamaan moneen, varsinkin pieniin asioihin, joilla myöhemmin voi olla suurikin merkitys.

Uuden vuoden lupaukset ilmiönä on minusta vähän typerä, mutta siitä huolimatta olen miettinyt itsekin joitakin asioita, joita aion yrittää tehdä toisin. Joten kaiketi niitä voi pieniksi lupauksiksikin kutsua. Yritän muuttaa pieniä asioita elämässäni, jotta olisin onnellisempi ja tekisin näin myös lähipiirini onnellisemmaksi...

...pienillä asioilla:

1. Aion juoda enemmän vettä.

2. Aion aloittaa urheilun ja liikkumisen uudelleen, vaikka se tauon jälkeen onkin aina haastavaa. Ja vuoden alussa mälsää, kun kaikki muutkin löllyrät löntystävät salille fitnessmasu tavoitteinaan. :D

3. Aion syödä entistä terveellisemmin: värikkäästi kaikenlaisia kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja.

4. Aion syödä ihan yhtä paljon myös herkkuja. Elämä ois aivan jumalattoman ankeeta, jos ei saisi herkutella. Näin se vaan on.

5. Aion nauttia (lastenvaatteiden) shoppailusta, ja tuntea vähemmän siitä morkkista! En ole kuitenkaan ryöstänyt pankkia enkä ole edes helvetillisessä velkakierteessä, joten mitä pahaa tässä lastenvaatteiden ostamisessa on... Se raha kuitenkin menisi johonkin muuhun. Ja minä nautin siitä, jollain kierolla tavalla, kun saan ostettua jotain ihanaa vaatetta pojilleni. Silmä lepää, kun niillä on kivat vaatteet päällä. Joten aivan sama, mitä muut tuumaa - tämä on meikämannekiinin harrastus. Ajatellaanpa näin. ;)

6. Aion sanoa itselleni JOKA PÄIVÄ, että olen todella upea nainen ja todellinen saalis! Olen lopen kyllästynyt jo vuosia kestäneeseen asenteeseeni, jossa vertaan itseäni kaikkiin mahdollisiin ja tunnen itseni ihan totaaliseksi nollaksi. Perseestä! Ja tähän on tultava muutos.

7. Aion panostaa avioliittoomme. Yritän olla nurisematta turhista Ukkokullalle, huomioida häntä ja osoittaa hänelle kuinka hiton tärkeä hän minulle onkaan. Aion kehua ja koskettaa, entistä enemmän. Lähipiirissämme on muuten meneillään joku kumma eroaalto, ja se on jostain syystä lähentänyt meitä entisestään, sillä toisten ongelmat ovat herättäneet meissä paljon keskustelua ja olemme useaan otteeseen todenneet yhteen ääneen, että onneksi meillä on asiat näin. <3

8. Aion nauttia ajastani kotiäitinä. Aion nauttia aitiopaikastani poikieni elämässä. Yritän olla surkuttelematta menetettyjä työpaikkoja ja mahdollisuuksia, ja odottaa kärsivällisesti omaa hetkeäni. Aion sisustaa ihanaa kotiamme, haaveilla kaikesta kauniista ja kevään tullen touhuta pärse pystyssä kukkamaalla. Aion istuttaa pihalle jotain ja toivoa, ettei se heti kuolisi. Aion yrittää ainakin pionipensaan istuttamista. Aion yrittää myös kasvattaa jotakin syömiskelpoista, ehkä tehdä loppukesästä myös viinimarjamehua.

Voisin vielä luvata olla parempi äitikin. Että olisin kärsivällisempi ja kehuisin enemmän ja ja ja. Mutta ollakseni nyt täysin rehellinen - minä olen minä, enkä muuksi muutu. Pinnani on lyhyt eikä se uuden vuoden lupauksen myötä takuulla pitene millimetriäkään. Lisäksi minä aion kaiken "olen paska äiti" -jorinan keskellä sanoa kuulkaas näin: minä olen ihan hyvä äiti. Voisin olla kaikkea enemmän ja kaikessa parempi, mutta nytkin olen varmasti riittävän hyvä äiti. Minä kehun, minä halaan, minä hellin, minä pussaan ja teen asioita lasteni kanssa. Jos se ei riitä, niin ei mikään riitä. <3

Ehkä siis viimeinen "lupaus" onkin olla armollisempi itselleni. En vaadi itseltäni liikoja, suoritan vähemmän. Uskallan yrittää, ja jos mokaan, niin maailma siihen tuskin kaatuu. Yritän olla rohkea, yritän olla avoin. Olen oma itseni, sekin riittää. Senhän on riitettävä! :D

Tänä vuonna toukokuussa olen kirjoittanut tätä blogia neljä vuotta. NELJÄ. Ei saakeli. Sinä aikana moni blogi on aloittanut, lopettanut, aloittanut taas ja ehkä lopulta taas lopettanutkin. Moni on vaihtanut nimeä, osoitetta, saanut siitä palkkaa. Moni on saanut tunnustusta, satoja lukijoita. Pro-tyypit jopa tuhansia. Ollakseni rehellinen en aivan ymmärrä mihin blogien suosio lopulta perustuu... No, en halua kuulostaa katkeralta, koska en sellainen ihan oikeasti ole. ;)

Blogini jatkaa eteenpäin porskuttamista. Ensialkuun aloitin kirjoittaa asioita itselleni, muistoksi. Sitten jokunen lukija eksyi kelkkaan ja olin pähkinöinä. Moni voisi ajatella, että neljä vuotta bloggaamista on aivan turhaa, jos lukijoita ei ole sinä aikana kertynyt edes sataa tai jos blogi ei ole kehittynyt sen suuremmaksi sinä aikana. Minä kuitenkin aloitin tämän harrastuksena ja sellaisena se on säilynyt tähän päivään saakka. Minusta ei tullut ammattibloggaria, mutta so what. Voinpa kirjoittaa just mitä haluan tai olla kirjoittamatta kuukauteen. Edelleen tämä blogi on kanava purkaa tunteita, minulle itselleni pääasiassa. Jos joku saa jostakin jotain onkeensa, niin se on vain plussaa muun mahtavan ohessa. En ole tyrkyttänyt tätä blogia koskaan kenellekään enkä millekään. Ehkä olisi pitänyt? :D

Blogini jatkaa samalla meiningillä edelleen. Käsittelen asioita, jotka ovat minulle tavalla tai toisella tärkeitä. Hihkun ostoksiani, kuolaan asioita tai märisen mälsästä arjestani. Same old shit. ;)

Kiitos sinulle lukija tai satunnainen kävijä, toivottavasti olet mukana tänäkin vuonna!

Toivotan teille kaikille huikeaa vuotta 2015, olkoon se täynnä onnellisia hetkiä! <3


Nina

Joulun jälkeistä elämää.

Joulu oli ja meni. Mööh. Jokaisen joulun jälkeen minulle iskee lievä haikeus. Miksei joulu voi kestää kauemmin? :D Kuten jo todettua, olen aika jouluihminen. Rakastan sitä tunnelmaa, jota omien lasten läsnäolo vain parantaa ja korostaa. Rakastan jouluruokia (laatikot, ah! <3) ja rentoa yhdessäoloa rakkaiden ihmisten kanssa. Rakastan sitä kiireettömyyttä. Tunnustan: rakastan joulua.

Joulun jälkeen jatkuu taas perushuttu arki. Tylsää, puuduttavaa. Ei mitään, mitä odottaa. Joka vuosi sama juttu: kun muut masistelevat syksyisin, niin minä masistelen joulun jälkeen alkuvuoden. Silloin ei ole mitään. Ei yhtään mitään.

Kohtalonsisaria siellä puolella ruutua?

Enpä sitten ehtinyt bloginkaan ääreen ennen joulua. Kaikki ei taas nähkääs mennyt aivan niin kuin alunperin suunnittelin. Käväisimme ennen joulua tosiaan pienellä reissulla ja vielä viime tinkaan ennen lähtöä minä säntäsin hammaslääkärin päivystykseen poistattamaan viisuria, joka alkoi vaivata päivä päivältä enemmän. Ajattelin pelastavani sekä reissun että joulun hammassäryltä. No, hammaslääkäri nappasikin viisureita lopulta kaksin kappalein pois. Viimeinen viikko ja pari päivää päälle ovat menneet siis särkylääkkeitä napsiessa. Antibioottikuurikaan ei heti ensiyrittämällä purrut, joten sain eilen hakea apteekista toisen. Nyt kaikki raajat koukussa toivon, että turvotus ja kolotus pikkuhiljaa helpottaisivat...

No, hammasvaivoista huolimatta meillä oli todella ihana joulu. Ensimmäinen laatuaan omassa, tunnelmallisessa kodissamme. <3

Vietimme joulunpyhät vain kotonamme oman perheen kesken. Jouluaattona minun vanhemmat tulivat meille. Kävimme omassa pihasaunassa joulusaunassa ja Joulupukkikin ehti muorineen tulla kylään. Jänskäsimme Ukkokullan kanssa, että mitä pojat mahtavat moisesta ilmestyksestä tuumia, mutta eiväthän he olleet oikein moksiskaan. Kloppinen ensin vähän arasteli, mutta pieni ujostelu hävisi todella nopeasti ja pojat kävivät muun muassa hakemassa itse lahjansa Joulupukilta. Ja muistivatpa oikein kiittääkin. Jäpikkä halusi myös laulaa Joulupukille, ihan yksin, joten ilmoille kajahti mitä suloisin versio "Joulupuu on rakennettu" -veisusta. Oli siinä äidillä itkussa pidättelemistä - miten tuo pieni VOI olla niin hellyttävä! <3

Kun ei tarvinnut säntäillä paikasta toiseen, sai oikeasti vain rentoutua kotona. Pojat leikkivät, pelasivat ja touhusivat. Televisio oli poikkeuksellisesti päällä aamusta iltahämärään.

 

Joululahjoja tuli taas hirvittävä kasa, mutta kovin mieluisia ovat kaikki olleet. Huikein juttu taisi olla Stigan rattikelkat, joilla lasketeltiinkin jo tukka putkella mäkeä alas Mummolassa. Ihanaa, että eteläänkin tuli juuri jouluksi lunta!

Minä pyysin oikeastaan vain yhtä asiaa: Riviera Maisonin leipälaatikkoa ja se toive myös toteutui. Puspus vaan Ukkokulta, mikäli tänne joskus eksyt <3

Lisäksi sain sähköhammasharjan, viinilaseja ja lahjakortin erääseen rakastamaani sisustuskauppaan... ;) Ukkokulta sen sijaan sai joululahjaksi minulta lahjakortin EMP:lle ja Gugguun oranssit collegehousut - ja oli muuten tyytyväinen mies. Minä siinä päätin, että kevään mallistosta omat Gugguunsa saa myös äiti!

Eilen kävimme Ukkokullan kanssa vielä kaksin leffassa. Se oli ikään kuin viimeinen joululomajuttu. Tänään on sitten palattu sorvin ääreen. Ja olen jättänyt ne jouluruuatkin jo rauhaan. Kyllä - voisin vieläkin syödä yhden päivän lanttulaatikkoa. Olen varmaan hullu? :D Kaikki muut taloudessamme ovat kuitenkin laatikoista toista mieltä, joten hemmottelin miesväkeäni lihapullilla ja tuoreella salaatilla.

Sellaista meillä, mites teillä: miten joulu meni ja mikä oli joululahjoista paras? :)


Nina

Raivohärkä.

Meille on ilmestynyt joulun rauhaa ihastuttamaan pieni raivohärkä. Väittävät, että uhmaikä iskee kaksivuotiaana. No ei kyllä iske. Tai ainakin meillä sekä isompi että pienempi ovat olleet melko piece of cake -tapauksia kaksivuotiaana. Oikeastaan tuo meidän kaksivuotias on itse leppoisuus verrattuna kolmevuotiaaseen Kloppiseen. Taivas varjele, minkälainen tämä uhma vielä on!

Ei, tätä ei voi kuvailla sanoin: oman tahdon lisääntyminen. Ehei. Kyse on jotain paljon sekopäisemmästä. Alle kolmivuotiaiden äidit, ehkä teidän on syytä passata tämä teksti. Tai toisaalta lukea se, jotta tiedätte mitä on mahdollisesti tulossa. Ehkä teillä on jonkin sortin kasvamisen ja itsenäistymisen hulluus koettu jo kaksivuotiaana, ehkä teille ei edes ole luvassa tällaista. Mutta jos tämä kuulostaa tutulta, niin kommenttiloora odottaa myötätuntoisia rakkauskirjeitä. Kaikki "ai eeeeeei meidän Liisu-Pekka vaan" -viestit lupaan poistaa oman käden oikeudella.

Puspus vaan, mennäänpä siis asiaan!

Eli juu, sillai kai, että meidän esikoisemme Kloppisen tapauksessa se ihan ehta uhma odotutti itseään aika jetsulleen kolme vuotta ja pari kuukautta, kunnes päräytti päälle sata lasissa. Miten uhma, tai mikälie vaihe, sitten näkyy? Kloppinen tulistuu supernopeasti. Jos asiat eivät suju niin kuin hän haluaa. Jos lelut eivät mene niin kuin hän haluaa. Jos hän ei saa mitä haluaa. Sitten palaa käämi. Toisinaan toisen harmitus jää melko laimeaksi, varsinkin jos osut juuri oikeaan aikaan paikalle, eli toinen ei ole jo kilahtanut. Mutta aivan yhtä usein myöhästyt otollisesta hetkestä ja saat katsoa, kun rakkauspakkaus sätkii maassa, itkee silmät turvoksiin ja huutaa kuin tapettava sika.

Kiva vertauskuva näin joulun alla, eikö?

Itse olen huomannut, että Kloppinen ei selkeästi osaa nyt käsitellä niitä tunteita, kun hän epäonnistuu jossakin. Siis jos hän ei saa vaikka jotakin ukkoa pois auton kyydistä tai kärry ei jää traktoriin kiinni. Ero on aika melkoinen "entiseen" Kloppiseen, sillä hän on melko rauhallinen ja kärsivällinen tapaus. Nyt lehmän kärsivällisyys on kuitenkin vaihtunut kärsimättömyyteen. Ja raivareihin.

Lisäksi tilanteet, joissa en anna Kloppiselle periksi, saavat pojan hiiltymään ennennäkemättömällä tavalla. Esimerkiksi eilen Kloppinen riehusi ja raivosi lattialla yli puoli tuntia, kun en mennyt keräämään hänen kanssaan leluja, vaan ilmoitin, että minä siivoan nyt keittiön ja sinä lelut - tulen auttamaan, kun olen hoitanut ensin sen keittiön. Eipä kelvannut järjestelyt eivätkä neuvottelut. Ei, vaikka näin toimitaan joka päivä, samalla tavalla, kun on lelujen keräämisaika.

Tässä Kloppisen taidonnäyte, kun pyysin häntä keräämään lelut olohuoneesta omaan leikkihuoneeseen. :D

No, tänään vastaava tilanne oli taas miljoona kertaa helpompi eikä ollut minkäänlaisia ongelmia. Eli ehkä eilen koimme kuitenkin jonkin opin hetken, että millä tavalla asioita saa ja millä tavalla ei.

Raivarit ovat aika hurjaa katsottavaa toisinaan. Kloppinen huutaa, karjuu, kiljuu, irvistelee, pyörii maassa ja toisinaan hän koittaa "repiä naamaansa" tai jopa lyödä itseään. Erittäin kahjon, erittäin pelottavan näköistä, johon mikään ei oikein auta. Ei ainakaan meillä, ei Kloppisella. On odotettava, että toinen osoittaa rauhoittumisen merkkejä ja sitten otettava kevyt kontakti. Joka toki usein johtaa uusiin raivareihin. Sitä tulee väkisinkin mietittyä, että VOIKO tämä olla normaalia? Olen lukenut ja kuullut kaikenlaista, jotka tukevat käsitystä, että kyllä - tämä käytös on normaali kehitysvaihe. Mutta silti - oh Dear Mother of God...

Ennustan superfantsua automatkailua kohti Pohjanmaata huomenna! <3 :D

Hyvää viikonloppua, yritän ehtiä eetteriin vielä ensi viikon alussa!


Nina