torstai 27. kesäkuuta 2013

Huomenlahja.

Ukkokulta sai porttikiellon blogiini joksikin aikaa, sillä en kertakaikkiaan voi olla paljastamatta huomenlahja-ajatustani teille!

Lahja hänelle, aviomiehelleni, on siis...

.....rumpujen pärinää, trrrrr-trrrrr.....

...HUOMENLAHJAKUVAT MINUSTA JA HARRIKASTA!

Iiiiiiikkkksss!

Kuvaus on tarkoitus järjestää heinäkuussa, samana päivänä Ukkokullan polttareiden kanssa. Se on helpointa niin, sillä Ukkokullan epäilykset ehdottomasti heräisivät, jos lähtisin kotoota moneksi tunniksi tukka kuosissa, naama tällättynä ja vielä ison matkalaukun kanssa. Ukkokulta ei tokkopa ihan uskoisi, että olen menossa reisi-vatsa-peppu -jumppaan? Mutta e-hei, Ukkokulta on aivan tyystin eri läänissä ja minä reppana saan leikkiä huippista ihan antaumuksella.

Jännittää, voi kiasus, että jännittää. Jännittää, vaikka tapasin pari päivää sitten kuvaajan ja hän vaikutti sangen rennolta ja kivalta mieheltä. Jännitystä lievensi se asianhaara, että hän kuulemma nähnyt jos jonkinlaista. Minä kun pelkäsin, että jossain Turun lähettyvillä tullaan todistamaan metsänlintusten joukkokuolo, kun ne viattomat eläinparat tallentavat verkkokalvoilleen meikäläisen selluliittiperseen. Kuulemma linnut ovat aika kovia tyyppejä eivätkä traumatisoidu kovin herkästi. No, sehän nähdään.

Mikä parasta, niin rahaa tähän ei pala ihan järjettömästi, sillä kuvaaja tekee kuvauksia ihan harrastuspohjalta (mutta kuitenkin todella taitavasti) ja meikin sekä kampauksen ajattelin askarrella paskarrella itse itselleni. Ja mikä ihan parhainta parasta, toinen kaasoistani pääsee tulemaan paikalle. Hänen seurassaan pystyn nimittäin olemaan täysin oma itseni ja tiedän hänen olevan juuri oikea ihminen siihen tilanteeseen mukaan. Toki meinaan pyytää toistakin kaasoa mukaan. Suunnittelimme nimittäin jo, että kuvauksen jälkeen lähtisimme kimpassa terdelle rentoutumaan. :)

Minkälaisia kuvia sitten toivoisin saavani? Alla inspiraatiota tyylistä ja vähän itselle vinkiksi, että kuinka pousailla:




 



Marisa Miller näyttää näissä kuvissa upealta - tykkään, tykkään ja tykkään:





Kuvat bongattu Googlen kuvahaulla.

Olen jo hieman tonkinut vaatekaappiani ja yrittänyt miettiä, että mitä laittaa päälle. Musta biker-tyylinen nahkatakki - ihan must. Mustat alusvaatteet. Ne raakkuvat varikset hiljentävät stringit. Korkeakorkoiset mustat avokkaat. Mustat pitkävartiset saapikkaat. Musta tiukka nahkahame. Mustat nahkaiset ajohanskat on pakko saada jostain. Mustat stay upit? Hmmmm. Mitään pitsiunelmahepeniä en aio mukaan pakata, sillä mitään sen tyylistä en halua.

Jännittää hieman, että onhan kuvaaja ihan kartalla siitä, mitä minä tahdon, sillä tapaamisemme aikana kuvaajan "mieli" tuntui yhtäkkiä muuttuvan ja hän alkoi pyöritellä ideoita erinäisistä gootti-lookeista. Kuulemma kehoni rakenne ja kasvoni sopisivat sellaiseen kuvaukseen täydellisesti. Ketään mitenkään loukkaamatta, mutta ei kiitos. Sanoin kuvaajalle aika suoraankin, ettei Ukkokulta lämpenisi sellaisesta yhtään eikä se ole minun tyyliä sitten yhtään. Mutta silti kuvaaja vaahtosi jo hetken kuluttua gootti-meikeistä sun muista. Hmmm.

En ehkä voi olla sitten vilauttamatta teille näitä kuvaussession kuvia. Sensuroituna of course. Selluliittia on luvassa teillekin. ;) Mikäli kuvat siis onnistuvat ylipäätään ja ne voi Ukkokullalle ojentaa. 

Onko jollakulla teistä kokemusta huomenlahjakuvauksesta tai mallina olosta ylipäätään? Vinkkejä jaettavaksi? Leuka ylös, ettei kaulan tilalla ole viittätoista leukaa? 


Nina

Ps. Tasan kuukausi h-hetkeen. Apua!

3 kommenttia:

Delusion kirjoitti...

Ulvoin naurusta lukiessani tän postauksen... En siksi, että idea ois typerä (koska se on loistava) vaan koska kuvittelin itseni samaisissa kuvissa.. Noh ehkä sit kun on treenattu "vähän" ensin :D

Mutta tosiaan, loistava idea huomenlahjaksi.. Ja tosiaan jos tarpeeks hyvällä maulla tehty niin kehtaa jopa ehkä laittaa kotiin esille - jolloin myös lapset väistämättä kuvat näkee.

Nina kirjoitti...

Hahaa, saapa nähdä kuinka repeilyksi se meillä sitten menee! :D Jokin kehonosa roikkuu kuitenkin jostakin, ilman että sitä pystyisi "peittämään". :) Toivottavasti tulee tyylikkäitä kuvia!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ajatus. Lahja, jota voisin toivoa jopa itsellenikin - ja jota en varmasti tule koskaan saamaan.

Tsemppiä kuvauksiin.