Vaihe.

Tämän bloggarin joulutauko se vähän venähti... Monesta syystä. Tarkoituksena oli postata teille yksi toivottu postaus, kirjoittaa viime vuoden kohokohdista, paljastaa uuden vuoden lupauksia, ehkä kertoa saaduista joululahjoista. Vaikka mitä. 

Vaan sittenpä vaan kaiken mehun meistä vei Kloppisen uusi vaihe. Päiväunet ovat jälleen kerran historiaa. Niitä ei kertakaikkiaan enää nukuta. Ei vaikka mitä tehtäisiin tai jätettäisiin tekemättä. Alan olla niin totaalisen neuvoton. Neuvolan neuvo on, että jotkut kertakaikkiaan lopettavat päikkäreiden nukkumisen. Siis jotkut kaksivuotiaat. Toiset vain nukkuvat vähemmän, pärjäävät vähemmällä, kun taas toiset nukkuvat vielä eskari-ikäisinäkin. Ja se on ihan okei, kummassakin tapauksessa.

MUTTA. Kloppinen mielestäni sitä päiväunta tarvitsisi. Monestakin syystä. Ensinnäkin päivät ovat suoraan sanottuna helvetillisiä. Kloppinen on uhmakas ja hänen kanssaan saa vääntää samoista asioista päivästä toiseen, aamusta iltamyöhään. Minä jos joku tarvitsisin sen tauon. Kloppinen on ihan virkeä ja touhukas, mutta ehdottomasti pahatuulisempi ja kärsimättömämpi, kun hän ei nuku.

Olen yrittänyt pitää pojalle jonkin rauhoittumishetken aina lounaan jälkeen, että hän lukisi sohvalla silloin kirjojaan ja katselisi ehkä hetken Muumeja koneeltani. MUTTA, sekin tuntuu olevan aivan äärimmäisen lyhyt hetki, jolloin ei millään viitsittäisi rauhoittua ja keskittyä. Muumeja jaksetaan katsoa hyvä jos alkutekstit, jonka jälkeen aletaan vääntää, että saako tietokoneeseen koskea vai ei. Ja hän tottahan toki koskee ja lopulta laitan Muumit syystä pois. Rauhallinen hetki tuntuu olevan aivan mahdotonta järjestää...

Tuntuu niin uskomattomalta, että tuo hyvin alkanut päiväuni-case kääntyi aivan päälaelleen, aivan yhtäkkiä. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, mitään muutosta ei ole tapahtunut. Ja silti ne päiväunet jäivät vain eräänä päivänä täysin nukkumatta ja sama meininkin on jatkunut siitä alkaen.

Eikä siinä vielä kaikki, tietenkään. Nykyään myös yöunille menosta on tullut yhtä huutoa. Koskaan ennen Kloppisella ei ole ollut mitään ongelmia nukkumisessa. Hän on vauvasta asti nukahtanut itse omaan sänkyynsä ja nukkunut hyvää unta aamuun saakka. Jos mitään flunssia ja rokotuskuumeita ei lasketa mukaan.

Nykyään sen sijaan iltaisin aletaan heti itkeä ja mekastaa, suorastaan raivota. Kloppinen huutelee, ettei halua nukkua. Hän hakkaa ovia, seiniä, mitä vain. Hänellä ei ole mitään hätää, hän ei esimerkiksi tunnu pelkäävän yhtäkkiä pimeää (on nukkunut siis pimeässä huoneessa aina) - laitoimme pojalle nimittäin yksi ilta yövalon ja sitten itkettiinkin yövalon olemassaoloa. Seuraavana iltana Kloppinen meni nukkumaan ilman valoa ja aloitti itkun, kysyin että laitetaanko valo, joo, laitoin valon, lähdin pois ja itku alkoi taas - hän halusi valon pois. Otin valon pois ja lähdin, alkoi itku ja valon vaatiminen takaisin.

Tajusin, että poika taitaa hyppyyttää minua huoneessaan aivan huvikseen. Tajusin, että kyseessä taitaa olla samaa uhmausta kuin muissakin päivän perusaskareissa - poika testaa rajojaan, että onko pakko tehdä tai olla tekemättä jotakin, tässä tapauksessa nukkua.

Olemme ottaneet viimeisten päivien aikana kovat otteet käyttöön - poika ei meitä enää pompottelisi mielensä mukaan, vaan hänen on opittava, että sänkyyn mennään nukkumaan ja sillä sipuli. Joka ilta käymme pojan luona vain kaksi kertaa, sanomme, että nyt on yö, nyt nukutaan eikä huudeta, öitä. Useimmiten Kloppinen jatkaa huutamistaan kahden käyntikerrankin jälkeen. Parhaimmillaan hän rääkyy huoneessa tunnin ja vartin. Hyvä Luoja, miten sen kiljumisen kuunteleminen voikaan syödä hermoja!

No, lopulta se poika sinne nukahtaa. Eilen hän itkusti vain viitisen minuuttia. MUTTA. Hän on alkanut herätä pari kertaa yössä. Hän itkee ja mekastaa, huutaa ettei halua nukkua. Iso HUOH. Pahimmillaan olemme ravanneet huoneessa yössä kymmeniä kertoja vuorotellen Ukkokullan kanssa. Kunnes päätimme pari päivää sitten, että nyt saa tämäkin sekoilu riittää: myös yöllä Kloppisen huoneessa käydään vain kerran pari rauhoittelemassa ja sanomassa samat asiat: nyt on yö, nyt nukutaan.

Onko kyseessä vain jokin uhmavaihe reilu kaksivuotiaalla? Onko kokemusta tällaisestä? Meneekö ohi itsellään, miten te olette menetelleet?

....apua?


Nina