Ei enää mikään vauva.

Ensinnäkin, onkohan mitään ihanampaa kuin aurinkoon herääminen? Jo kuudelta aamulla on hämmästyttävän valoisaa. Ja siihen vielä lisäksi lintujen laulu. Ihanaa, ihan älyttömän ihanaa. <3

No, mutta asiaan. Viikonloppuna tapahtui jotakin merkittävää. Kloppisen maidonjuonti oli nimittäin yhtäkkiä aivan älyttömän haastavaa. Kiinteät upposivat kyllä, mutta maito ei ollut yhtä rock. Mietin, että onko syynä korvikkeen vaihto ykkösestä kakkoseen? Maidonjuonti johti jopa raivokkaaseen tahtojen taistoon, jossa poika vääntää itsensä kaarelle ja huutaa punaisena, ja äiti puolestaan tiukentaa otettaan, pitää pojan käsistä kiinni ja tunkee pulloa väkisin suuhun. Aikansa se otti, mutta äidin tahto oli kovempi ja maitopullosta juotiin vähintään puolet.

Kuulostaa brutaalilta? Ei se sellaista kuitenkaan ollut. ;)

Mieltä jäi kuitenkin kaivelemaan, että mikä maidonjuonnissa nykyään tökkii. Kunnes rakkahin Ukkokultani päätti kokeilla maidon juottamista sitterissä. Ja tadaa, problem solved. Ei mitään ongelmaa. Tämähän siis tarkoittaa sitä, että äidin sylkyssä vaava-asennossa maidonjuonti on niiiiiiiiiiin last season. Kauheeta (onneksi Tyyppi on tulossa). Nyt minä siis yritän asennoitua siihen, että toden totta, puoli vuotta pienen elämää on täynnä ja se pikkuvauva-aika on nyt ohi, vaikka mitä tekis.

Perheen toinenkin mies on vauva-aikansa ohittanut. Vuosia tuli nimittäin täyteen ja ensi vuonna täyttyy oikein täysiä kymppejä, eli isommat bileet siis silloin. Mutta pitihän sitä kakku kuitenkin leipoa, vaikka olenkin ehkä maailman surkein ruuanlaittajaleipoja.

Laiskimuksena ostin valmiin kakkupohjan, mutta tääpä olikin ihan yllättävän hyvänmakuinen pohja silti. Oli siis Pirkka-merkkinen, ja suosittelen sitä muillekin laiskimuksille. Sisälle kakkuun tuupattiin tietysti kermavaahtoa, mansikkahilloa ja survottua banaania. Pohjan kostutin Juissin sekamehulla, joka näin jälkikäteen mietittynä oli ehkä turhan makea mehuvalinta. Siis minun makuuni. Kaikki muut kyllä kehusivat kakkua maasta taivaisiin. Koristeluun käytettiin mansikoita, kiiwejä, viinirypäleitä, hopeisia pehmeitä nonparelleja sekä tietysti sitä kermavaahtoa, jota tietenkin tuli ostettua ja tehtyä liian vähän... No, ihan hyvältä tämä ainakin maistui. ;)

Eilen oli jälleen ihan fantastinen keli, joten teimme taas tunnin vaunuilulenkin sekä sen päätteeksi perinteisesti laitoimme grillin päälle. Ukkokulta kun vinkuu grillausta miltei päivittäin ja joka kauppareissulla hamstraa kärryyn makkaraa. Yritä siinä sitten olla raskaana, mutta liikaa kuitenkaan lihoamatta.

Ihan niin kuin tämä raskauden aiheuttama pahin väsymys olisi jo muinaishistoriaa? Ja ehkä pahoinvointikin? Tunnen itseni pikkuhiljaa jälleen melko energiseksi ja touhukkaaksi, jei! Ja pahoinvointia esiintyy enää lähinnä aamuisin, jolloin onkin joka aamu oksennettava vaipanvaihdon yhteydessä. Muuten kestän nykyään jopa pidempiä ruokailuvälejä. Toivottavasti tämä suunta jatkuu, ja vaikka vielä vähän paraneekin!

Nina

Wondering.

Nyt pääsette kerrankin oikein pyynnöstä ilmaisemaan mielipiteenne. Nimittäin, sopisiko teidän mielestä tällainen mekko vieraalle hääjuhlaan?

Hyvä ystäväni nimittäin menee toukokuussa naimisiin ja nyt olen mekkoa vailla, kun vatsa kerran kasvaa olosuhteiden pakosta eivätkä kaapissa roikkuvat koltut näin ollen mahdu päälle. Etiketin mukaanhan naisvieraiden tulisi välttää kokovalkoista, punaista sekä mustaa. Jotkut sanovat, että myös vaaleita asukokonaisuuksia tulisi välttää. Myöskään huomiota hääparista ei saisi viedä, vaan pitäisi pukeutua kunnioittavasti sekä juhlavasti.

Rakastuin tähän mekkoon heti ja välittömästi. Ja epäilen, että tuo päällä en välttämättä näyttäisi niin kovin raskaanaolevalta, eli peittäisi kummun mukavasti. Niin ja sitä kasvuvaraakin tuolla masunalueella on, eli ei tarvitse ressata, että mahtuuko se enää viikon päästä. Tähän vielä kaveriksi jokin kiva bolero/huivi/jakku, niin asu on valmis.

Tämä fantsu mekko löytyy nelly.comista.

Minun oma mielipiteeni on, että jos olisin itse morsian, niin minua ei häiritsisi tällainen mekko vieraalla. Minullahan siis toivottavasti myös on omat häät edessä, eli sikäli pystyn ajattelemaan tilannetta omalle kohdalleni. 

Silti olisi mielenkiintoista lukea, mitä te lukijat/kävijät/stalkerit olette mieltä. Nyt sanaiset arkut auki ja kommentoimaan: liian vaalea, liian avoin, liian jotain? Se, että otanko kommenteistanne onkeeni vai en, onkin ihan eri juttu... ;)

Nina

Ps. Halusin jo etukäteen vain kertoa sellaisen tosiasian, että minä olen 158 cm pitkä ja tuo malli on varmaankin ainakin 170 cm, joten minun varrella tämä ei ole mikään minimekko pituudeltaan. Ei muuta, moikka!

Nukkumatin uusi toimintamalli.

Ennen:

Kloppinen sai iltamaitonsa ja -puuronsa joskus 20.30-21.00 ja sen jälkeen laitoimme hänet unille sohvalle. Sohvalle, jossa mekin siis istumme ja katsomme televisiota. Aina ei tarkoitus ollutkaan saada poikaa välttämättä nukkumaan, vaan lähinnä rauhoittumaan unia varten. Tosin poika on monen monta kertaa nukahtanut sohvalle ja hänet on saanut kantaa valmiina unten mailla omaan sänkyyn. Ajoittain Kloppinen kuitenkin pysyi hereillä ja alkoi nukkua vasta päästyään sänkyynsä. Tällöin kello näytti jo kymmentä, sillä siihen aikoihin me Ukkokullan kanssa kömmimme kammariin. Paitsi viikonloppuisin, jolloinka saatamme valvoa jopa yhteentoista. Can u believe it?!? Vähän ollaan kapinallishenkisiä.

No, muutosta tähän oli saatava kahdesta syystä:
1. Mielestäni vauvan pitäisi käydä maate lähempänä kello yhdeksää kuin kymmentä.
2. Kloppinen on viimeiset nelisen viikkoa alkanut pitää sellaista überraivostuttavaa kitinää ennen nukahtamista. Tähän ei auta tutti, ei syli, ei mikään. Tämä ns. kitinä on kuin mantraa, johon nukahdetaan. Eikä siinä ole mitään vikaa. Paitsi jos yrität itse nukahtaa tämän mantran kaikuessa... Siinä nimittäin palaa käpy.

Jotain piti siis asialle tehdä.

Jälkeen:

Kloppinen saa edelleen iltamaitonsa sekä -puuronsa noin klo 20.30-21.00 ja sen jälkeen hänet viedään unille yläkertaan, meidän makkariimme, omaan pinnikseensä nukkumaan. Neljän euron itkuhäläreille tuli siis jotain konkreettista käyttöä. Kuuntelemme hälärin kautta mantraa ja mietimme, että kestääkö mantra tosiaan vähemmän aikaa, kun Kloppinen saa nukahtaa itse vai tuntuuko aika vain pidemmältä, jos itse koitat nukahtaa siinä älämölössä? Eniveis, homma on sujunut viimeisen viikon verran kuin suomalaisen doping-hiihtäjän suksi. Kloppinen nukahtaa hienosti itsekseen ja me saamme Ukkokullan kanssa vallata sohvan kokonaan kahdestaan. Niin ja viettää sitä tärkeää, ah-niin-tärkeää, aikaa vanhempien kesken (eli tuijottaa hiljaa töllöä).

Jollekin tämä on varmaan aivan itsestäänselvä ratkaisu, varmaan lähes kaikille. Mutta meille ei, jostain kumman syystä. Me kai vain halusimme pitää Kloppisen kanssamme ja kärsiä siitä itse sitten seuraukset. No, kaikesta viisastuu, eik je. Tyypin (nimesimme vatsassa asuvan pikkumönkijän) kanssa tiedämme sitten toimia heti näin. Tai sitten homma on tyystin erilaista silloin ja pitää taas kekata jotakin uutta.

Eilen oli Kloppisen 6 kuukautisneuvola ja edelleenkin kaikki valtakunnassa hyvin. Saimme luvan jo istuttaa poikaa syöttötuolissa syömisen ajan, kun toinen on jo kovin kehittynyt istuskelija. Sitten saimme vinkiksi maistattaa myös riisipuuroa, ettei elämä kaurapuuron kanssa mene ihan tylsäksi. Vaikka tuo kaurapuuro kyllä hyvin uppoaa edelleen. Myös röyhyttelyn lopettamiseen saimme kannustusta ja se loppui eilen kuin seinään. Jatketaan kuplien taputtelua sitten Tyypin kanssa. Kerrottakoon vielä, että vartta pojalle on kasvanut jo 68,6 cm ja painoa on keräilty noin 8030 g. Kauniisti kasvamme käyrillä aina vain.

Raskausvatsa tuntuu jo muuten vähän näkyvän... Aika jäätävää, että nyt jo! Raskausviikkoja on nyt 11+2. Vasta. Pitänee kohta pyytää Ukkokultaa taas aloittamaan vatsakuvaussessiot. Voi millaisenkohan pötsin Tyyppi päättää kasvattaa?


Nina

Seuraavia pyhiä odotellessa...

Ihana pitkä pääsiäinen on ohi, sniif ja yhyy. Voisin vaikka heti tulevana viikonloppuna pitää uusiksi Ukkokullan itselläni neljä päivää. Mitään kummallista ei tehty, oltiin vain kotona. Eli just täydellinen miniloma siis. Kavereita nähtiin, Ukkokullan veli perheineen tuli yllärivisiitille (mikä on muuten seminoloa, kun istut sotkuisessa himassa tukka pystyssä ilman meikkiä, ilman mitään tarjottavaa kahvin kanssa...), kevään ensimakkarat grillattiin ja lenkkeiltiinpä me ulkonakin, vaikka oli vilakka sää. Kun vapaapäiviä kerrankin suotiin mukava rypäs kerrallaan, päätin käyttää aikaani myös kynsiin sekä Kloppiselle kokkailuun. Olen nimittäin ihan hävettävän paljon ostanut valmiita kaupan soseita...

No mutta, kynsi-inspis kuva on tässä:

Noloa, mutta totta: en mitenkäänpäin muista mistä tämän kuvan bongasin, joten sorppa vaan, lähdetiedot jää nyt niinkin mitättömiksi kuin googlen kuvahaku. Koska minulla on ollut jo pitkään paljon valkoisia ranskiksia, päätin vaihtaa valkoisen geelin mustaan. Vielä ehtii ennen kuin on kesäkesäkynsien aika (eli musta on niiiiiin last season ja pastellit ym. söpöydet rocks). Näihin kyllä tykästyin heti! <3

Rakennekynsistä tulikin mieleen, että tämän raskauden aikana taidan tehdä kynsiä, jollei siitä sitten jossain vaiheessa tule samanlaista morkkishulluutta kuin Kloppista odottaessa. Silloinhan en pystynyt itselleni kynsiä tekemään, sillä pelkäsin hullun lailla hengittäväni vaikka mitä kemikaalihirveyksiä. Ja tottahan tuo varmasti onkin, mutta jotenkin tämä raskaus on pitänyt minut paremmin järjissäni. Teen itselleni kynnet ehkä kerran kuukaudessa, eli altistuminen kynsipölyille sun muille on todella vähäistä. Ukkokultakin komppasi, että tee vain niitä kynsiä, joten taidanpa sitten vain tehdä. On edes jollain lailla sitten hehkeä olo, kun edes kynnet on laitettu. Vaikka lohduttavatko kauniit kynnet, jos on muuten ihan jäätävä laardikasa(-olo)?

Sitten minä kuulkaas repäisin ja kokkasin pakkasen lokeron täyteen pöperöitä Kloppiselle: kukkakaaliperunasosetta sekä parsakaaliperunasosetta, jonka sekaan laitoin myös broileria. Kaikki kasvikset pilkoin (perunat lisäksi myös tietty kuorin) ja keitin niitä noin kymmenisen minuuttia vähäisessä vedessä. Broiskun ostin maustamattomina suikaleina, kunnon fileepalat kun olivat loppu. Siistin broiskut ja niitäkin keitin kymmenisen minuuttia. Sitten vain soseutin näitä keskenään ja löysennin sosetta keitinvedellä. Eikä siinä vielä kaikki: Kloppinen veteli kumpaakin naamarinsa sangen onnellisen oloisena. Jes.

Eilen oli sitten minulla jälleen kerran "ensimmäinen" äitiysneuvola. Oletin, että reissu on naurettavan nopea: mitataan painot ym. pakolliset, sillä sitä esikoisesta saatavaa lappuvuorta ei käytäisi läpi. Etenkään kun edellisestä raskaudesta on se huimat kuusi kuukautta aikaa. Mutta pastan marjat, tuntihan siellä meni notta sujahti. Oltiin muuten koko kööri liikkeellä, Kloppista myöden. Ehkäpä Kloppisen seurailuun menikin ajasta puolet. Hän kun päätti näyttää vanhalle terkalleen kaikki oppimansa taidot, kuten kädellä vilkutus, kun joku sanoo moi ja pään heilutus, kun sanoo ei. Oli siinä naurussa pidättelemistä itse kullakin. 

Kaikki oli neuvolassa hyvin niin hemoglobiineita kuin verenpaineitakin myöden. Eipä yllättänyt, ihan vedossa olin Kloppisenkin aikana. Painoa puntarinperkele näytti 67,5 kg. Ja painosta puhuttiin terkan kanssa. Minua kun tuo painonnousu niin hitosti syö, kuten tiedätte. Terkka sitten lohdutti, että toisilla se paino vaan nousee, vaikkei sen eteen mässäilemällä töitä tekiskään. Fakjee. Synnytyspeloistakin mainitsin, ja tadaa, kesällä minua odottaakin lähete pelkopolille. En vaan vielä ihan jaksa uskoa, miten tuo käynti minua helpottaisi. Ehkä esikoistaan odottavaa se auttaa, kun he ovat vain niin autuaan tietämättömiä tulevasta. Mutta entäs minua, sen kauheuden itse jo kerran kokenutta? Turha tulla minulle sanomaan, että ei se oo hei niin kauheeta. Öö, on se. Mutta se siitä, koitan olla kelailematta tuota tulevaa synnytystä vielä sen enempää.

Sama rumba alkaa taas muutenkin kuin Kloppisesta. Edessä on nimittäin ainakin kaksi sokerirasitustestiä jälleen kerran! Pertele! Kiitos äitini ja isoäitini diabetesten. Ymmärrän toki joo, että kuulun riskiryhmään ja että on hyvä huolehtia, mutta helkatti kun viime raskaudessa kävin kolme kertaa kuolemassa labraan piikki- ja verikammoisena, ja silti joka kerta tulokseni oli hyvä. Turhauttaa! Lisämausteena on tietysti tuo purkkeihin pissiminen sekä värkin tonkiminen. Välillä on sellainen olo, että tämä taitanee jäädä vikaksi raskaudeksi. Vaikka ei sais koskaan sanoa, ettei koskaan. 

Aijuu, kävin muuten sitten ostamassa Kloppiselle sen kaipaamme välikausihaalarin. Tämä söpis pöllöhaalari löytyi loppujen lopuksi Cittarista sopuhintaan 49,95 €. Lisäksi piti tietty ostaa pipakin, joka sopii väreiltään uusiin haalareihin. Kuva tuossa alhaalla väittää kyllä ihan toista... Lastenkirpparillakin tein pitkästä aikaa kierroksen, sillä Kloppinen uhkaavasti tuntuu kasvavan jatkuvasti vaatteistaan ulos, mutta oli kyllä turha reissu! Koot ovat joko hervottoman suuria tai aivan liian pieniä. Huuto.netin myyjillä puolestaan on todellisuudentaju lievästi kateissa hinnoittelun suhteen, joten olen sitten päättänyt ostaa vaatteita uusina. 

Täällä jatketaan Kloppisen puolivuotispäivää kurkkukipuisena, että nyt meen tonne sohvalle miesteni jatkoksi, hei vaan!

Nina

Rakkain, rakastettu, minä. Ehkä myös sinä?

Oo, sain ihanan tunnustuksen Enmalta. Kiitos! <3


Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

  
Tunnustuksen säännöt: 

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.

2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.

4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!

Näitä tunnustuksia on jokaiselle jo sadellut vaikka kuinka, joten pyydän jo etukäteen anteeksi seuraavilta bloggareilta, jos saatte tämän taas. Mutta kun ootte vaan niin hyviä!

Lihapiirakka kahdella nakilla

Kahden viivan kansalainen

Haikaran jalanjäljillä

Tulevan mamman päiväkirja
Tässä ei Activiakaan auta!

Nina

Kloppinen puoli vuotta, äiti paksu(na).

En saata uskoa, että tuo piiiiiiiiikkirikkinen pikkupikkupikkuvauva täyttää ensi viikolla PUO-LI VUOT-TA! Siis ihan vaivihkaa on aikaa elämistämme kulunut puoli vuotta. Kuusi kuukautta. Järkyttävää. Tavallaan. Lätisen Kloppiselle vieläkin kuin pikkuvauvalle ja samalla mietin, että kohta tää jätkä onkin jo taapero eikä mikään vauva. Kai tuo poika minulle on vauva aina ja ikuisesti, mutta silti iski hetkellinen ikäkriisi. Niin pojan iän kuin minunkin iän puolesta. Puoli vuotta ja 27. Öö.

Kloppiselle ja meille muutenkin kuuluu ihan hyvää. Tosi hyvää, voisi kai sanoa. Kaurapuuroa olemme maistelleet kohta viikon verran ja pikkuhiljaa se alkaa sujua. Neuvolanterkkamme vinkistä päätimme jättää kauraleseet hienontamatta, joten puuronsyömisintoa on vähentänyt rutkasti sen rakeinen koostumus. Kloppinen kyllä kakosi, kakoaa vieläkin, mutta pikkuhiljaa se on alkanut tottua. Aluksi nimittäin puuronmaistelu saattoi kirvottaa kunnon huutoitkun. Nykyään poika koittaa oikein syödä-syödä, siis ikenillä jäystää puuroa. Hassunnäköistä. <3

Pojalla oli vatsa aika kovalla eikä tuntunut päivään pariin oikein toimivan, joten minä sitten fiksuna naisena lisäsin puuron joukkoon muutaman kerran luumusosetta. No, nyt vatsa onkin sitten toiminut jopa viisi kertaa päivässä ja toisella rassulla peppu helottaa punaisena. Harmittavaa, mutta onneksi on sinkkivoidetta eikä Kloppista peppuihottuma tunnu ainakaan vielä harmittavan.

Mietin yksi päivä, että kuinkakohan pitkään vauvaa (huomasitko sanavalinnan: "vauva") pitää röyhyttää? Meillä nimittäin olalla röyhyttely tuntuu nykyään aiheuttavan puklailua ja joka ikinen röyhyttelykerta. Tulee sieltä yleensä yksi kappale röyhyäkin, jollei useampikin, mutta sen lisäksi tosiaan aina tulee yli ja tämä on laittanut mietityttämään, että onkohan röyhyttely sittenkään hyvästä enää? Kloppinen ei ole kyllä juuri koskaan kärsinyt vatsavaivoista, joten en tiedä olisiko röyhyttelyn lopettamisesta edes juurikaan haittaa. Nyt harmittaa etten sitten ostanut aikanaan niitä vauvaoppaita! Varmaan ois sieltä löytynyt vinkki tähänkin ongelmaan...

Ja sitten, ti-di-tit-ti-dii, Kloppinen on oppinut kääntymään selältä vatsalleen! Hurraa! Tätä osattiin kyllä odottaa jo jonkun aikaa, sillä Kloppinen on pitkään osannut kääntyä jo kyljelleen ja siitä melkein vatsalleen. Vain toinen käsi on ollut tiellä. Mutta niin vain tuonkin esteen yli on päästy ja Kloppinen osaa tosiaan kääntyä. Nykyään kun pojan jättää yksinään lattialle hetkeksi, ei sitten enää tiedäkään, että mitenpäin hän on, kun tulee takaisin.

Minä sitten taas. No, tänäkin aamuna oksensin sappinesteet ulos kouristellen. On muuten melko jäätävää. Kyllä ottaa päähän, jos tätä hirveyttä kestää vielä pitkään. Lisäksi tuntuu, että vatsa on jo vähän pullahtanut ulos. Tai sitten se on vain turvonnut pömppö. Ihan sama, pullottaa ikävästi ainakin. Nyt jo ahdistun siitäkin, että tiedän painon nousevan. Oma peilikuva on kamala, nyt jo. Ei tässä siis lisäkiloja kovasti kaivattaisi. Painoa on tällä hetkellä siis 68 kg. Kymmenen kiloa enemmän kuin ennen Kloppista. Tuntuu, että nyt jo tässä alussa kiloja on tullut 2–3. Vaikken ole tehnyt mitään poikkeavaa! En syönyt mitään roskaa ja vaunulenkkejäkin teen yhtä lailla liian vähän kuin aina ennenkin. Sama juttu oli Kloppisen raskausaikana. Ihan sama mitä tein ja söin, niin paino nousi yhteensä 18 kg. Ja sitten joku riuku tulee selittämään, että paino nousi neljä kiloa, yhyy. Masentavaa!

Menipä taas itkuvirreksi, kun päästin vauhtiin aiheessa läski vituttaa. Tuntuu vain, että olen jollain huvittavalla tavalla loukossa tässä kehossa, jota en meinaa omakseni tunnistaa. Olen oravanpyörässä, että painoa tulee enkä vain mahda sille mitään. Voin vain syödä enemmän, että painoa tulisi enemmän. Ei kiitos, pidättäydyn tämänhetkisessä rytmissäni mieluummin. Olen vain aina ennen ollut niin hoikka, että tätä kaikkea on vain niin vaikeaa hyväksyä. Itseasiassa tuon hoikkuudenkin olen tajunnut vasta nyt, kun katson vanhoja vaatteitani, joihin en mahdu enää mitenkäänpäin! Nyt ne vaatteet tuntuvat hirvittävän pieniltä, mutta eipä sitä silloin osannut arvostaa. Silloinkin tunsin itseni aivan liian tuhdiksi. Ei ole muuten helppoa olla nainen. Hitto vieköön.

Nyt päästän teidät tämän itsesäälikauheuden kynsistä ja lopetan tähän ennen kuin lähtee ihan lapasesta.

Mukavaa pääsiäistä! Me naiset olemme munamme ansainneet. Ihan sama miten paljon näyttää vaaka.


Nina

Nina sydän Dermosil.

Löytyykö ruudun toiselta puolelta Dermosilin tuotteisiin hurahtaneita ja syvästi rakastuneita? No, tältä puolelta löytyy. Pitkästä aikaa pistin tilauksen Dermoshopissa (=shop, joka kivasti myy Dermosil-tuotteita) vetämään ja eipä mennyt aikaakaan, kun postimies toi paketin kotiin. Palvelu on Derhoshopissa siis mahtavan nopeaa. Ja ne tuotteet, oi, ne ovat niin hyviä!

Koska vartalovoiteet ja erityisesti butterit ovat kovassa huudossa tässäkin raskaudessa (raskausarpia välttelemme tälläkin kertaa), hamstrasin niitä tietenkin avokätisesti ostoskoriini. Primon bodybutterit piti saada sekä vaniljan että raikkaan jogurtin tuoksuisena. En osannut nimittäin päättää kumman otan. ;)

Kun tilaa tuotteita Dermoshopista, kerää samalla pisteitä, joilla voi valita ilmaiseksi tuotteita. Minä valitsin bonustuotteeksi Primon vanilla kuorintavoiteen. Jos tämä muuten kuulostaa liiaksi mainospuheelta, niin voinpa tässä ihan rehdisti kertoa, että maksoin nämät ihkaoikealla, minulle kuuluvalla kahisevalla käteisellä enkä saa tästä tekstistä tuhannen euron lahjakorttia minnekään. Harmi kyllä, ottaisin sellaisen ihan anytime.

Yksi lempituotteistani on tuo karpalon tuoksuinen vartalovoide. Se tuoksu on vain jotakin niin ihanaa, ettei yksikään kaupan perusrasva tämän jälkeen oikein lämmitä. Tuoksu muuten myös pysyy iholla pidempään kuin muilla merkeillä. Ainakin minusta ja minun hipiällä. Ihan uusia juttuja minulle on tuo Arctic Berries Conceptsin rauhoittava kasvovoide sekä Skin Comfortin kosteuttava puhdistusmaito. Kasvovoiteesta, yllätys yllätys, odotan apua ah-niin-atopiselle iholleni. Tuoksu voiteessa oli muuten herkullisen puolukkainen. Miksei näitä vois syödä?

Kevään kynnyksellä piti tietty uusia jalkojenhoitotuotteet: Foot Therapy jalkavoidetta sekä jalkojen kuorintavoidetta. Tuoksu on kivasti mieto sitruuna, eikä sellainen hyttysmyrkkymäinen menthol, kuten yleensä jalkojenhoitotuotteissa. 

Ja tässä kivenkova kolmikko ihan all-time-favourite tuotteitani. Nimittäin E-sarjan puhdistusvaahto, täyteläinen vartalovoide sekä käsivoide, joka on muuten parasta ikinä kokeilemaani käsivoidetta! Näiden koostumus ja tuoksu ovat aivan fantastisia. Suosittelen! <3

Yllärinä kaupan päälle sain huulikiillon. Ja vielä tuollaisen perusneutraalin sävyn, jota aivan varmasti tulee käytettyä arkikiiltona. Innoissani tätä tietty heti kokeilin ja sen verran sanoisin, että tuoksu on ihana, mutta kiiltoa saa sutia aika monta kerrosta ennen kuin näkyy (minun mielestä) tarpeeksi. Painotan nyt kuitenkin, että sävy oli aika nude, eli jotain muuta sävyä ei välttämättä tarvitse läästiä yhtä reilulla kädellä.

Jos kiinnostuit Dermosilin tuotteista, niin klikkaapa tästä. Tai jos olet jo valmiiksi hurahtanut, niin kerro mille tuotteelle sun sydän sykkii!

Nina