Tuliaisia...

...Loviisan Aitasta! Poikkesin siellä viikonloppuna hakemassa muutaman jutun kotiin. Jos Loviisan Aitta ei ole tuttu, siihen kannattaa tutustua, vaikkei Turun huudeilla asuisikaan. On nimittäin niin herkullinen sisustusliike, että kannattaa poiketa kauempaakin. Loviisan Aitta myy muun muassa Riviera Maisonin tuotteita, joihin itse olen ollut jo parin vuoden ajan ihan toivottoman rakastunut. Tällä kertaa kotimme Riviera Maison -kokoelma täydentyi talouspaperirullatelineellä. :)

Vielä on muutama juttu, jotka Riviera Maisonilta mielelläni kotiuttaisin: huonetuoksuja, valokuvakehyksiä, naulakoita ja koukkuja, leipälaatikon ja muhkean nojatuolin. Jolle olemme Ukkokullan kanssa jo hahmotelleet paikankin. ;) Lottovoittoa odotellessa.

Kuvat lainattu Millan Putiikin sivuilta.

Loviisan Aitasta kotiutui myös La Case De Cousin Paulin pallovalot. Ihana värimaailma aiheutti valinnanvaikeutta, lopulta kuitenkin päädyin jopa aika keväiseen värikomboon näin jouluhössön alla. 

Laitoin valosarjan roikkumaan meidän "makuuhuoneeseen", joka on yhtä kuin yläkertamme aula. Valot näyttävät aivan ihanilta pimenevinä alkuiltoina. Fortum kiittää, kun meikämannekiini pruukaa pitää niitä koko ajan päällä... <3

Toisellekin valosarjalle keksisin heti paikan - saa nähdä miten saan myytyä idean Ukkokullalle. ;)

Nyt kun kotimme alkaa pikkuhiljaa olla valmis, ei voi kuin huokaista syvään. Oikeastaan parhaiten sen kaiken tehdyn työn tajuaa, kun katsoo "vanhoja" kuvia viimeiseltä parilta kuukaudelta. Maalia ollaan läästitty litrakaupalla, keittiö ja kylppäri ovat kumpainenkin revitty aivan auki, muuttolaatikoita on ollut kaikkialla hujan hajan, kun jotain kohdetta talosta on remontoitu. Nyt alkaa kuitenkin olla valmista. Kutakuinkin - muutamat verhot uupuvat, keittiöstä puuttuu pari lamppua ja hyllyä, ja kylppäristä peili. Mutta nehän on ihan pikkujuttuja, eikö? :D

Kuvat otettu muuttopäivänä ja viime viikonloppuna.

Mukavaa alkavaa viikkoa! <3


Nina

Unohdinko nauttia?

Mielessä pyörii vimmatusti ajatukset töihin palaamisesta. Se on edessä, eikä ole aavistustakaan koska. Työpaikkani ennen Kloppista jäi toiselle paikkakunnalle, joten olen uuden edessä.

Tunnemyrsky on sekava: pelottaa - ei lasten puolesta, vaan omasta puolesta: olenko enää työssäni hyvä, olenko jäänyt kaikessa kehityksessä jälkeen ja ihan last season. Lasten puolesta en osaa niinkään jännittää. Onhan se toki kova paikka viedä lapset toisten hoidettavaksi, mutta Kloppinen ja Jäpikkä varsinkin ovat luonteiltaan avoimia ja reippaita. He saattavat ujostella uusia naamoja hetken, mutta sen jälkeen ei enää suunvuoroa saa. Poikia on sitä paitsi kaksi. Molemmat ovat erittäin taitavia tekemään asioita itse ja puhuvatkin erittäin hyvin. Kyllä ne hoidossa pärjäävät, olen siitä varma. Kunhan siitä kuuluisasta alkujärkytyksestä vain päästään yli...

Arki, jossa minä en enää olekaan lasten kanssa kotona, tuntuu jännittävältä. Vieraalta. Enää ei nukuta niin pitkään kuin nukuttaa eivätkä aamut ole kiireettömiä. Lounaita ei enää syödä yhdessä. Muutenkaan enää ei touhuta kotona yhdessä koko päivää. Oikeastaan tulemme olemaan suurimman osan päivästä erillämme ja se tuntuu väkisinkin raastavalta.

Ajatukset päässäni eivät ole pelkästään negatiivisia. Töihinpaluu tuntuu myös houkuttelevalta: enemmän rahaa käytettäväksi ja enemmän "omaa" aikaa, oman ikäisten seuraa. Shoppailuvimmaiselle pelkästään raha-asia on aika merkittävä, kun olen jo pitkän aikaa kitkuttanut hoitorahan kanssa. Viimeistään töiden alkaessa minun on jo "pakko" ostaa itsellenikin jotain: uusia vaatekaappi. Päälleni eksynee Miikkarin Yoga Pantsien sijaan jotain aivan muuta... Lisäksi työpäivä pakottaa harjaamaan hiukset eikä vetämään niitä nuttarakasaksi niskaan tai päälaelle.

Paluu työelämään parantaisi taloudellista tilannettamme, totta kai. Tunnustakin haaveilevani jo uudemmasta autosta. Citymaasturista. Ehkä sitä paitsi tulemme tarvitsemaankin toista autoa, vaikka Ukkokulta tekeekin pääosin kotikonttorilla työnsä. Haaveilen ylipäätään siitä työssäkäyvästä minästä: olisin laittautunut joka päivä. Pukeutunut ja meikannut kivasti. Istuisin siinä citymaasturissani. Totuus tulee olemaan varmasti jotain ihan muuta, mutta ainahan sitä pitää haaveilla. Eikö? ;)

Citymaasturia ja päiväkotia enemmän mietin kuitenkin ajatusta: elänkö nyt ollenkaan TÄSSÄ hetkessä vai stressaanko tulevaa aamusta iltaan, ilman että edes huomaan mitä ympärillä tapahtuu? Unohdanko nauttia tästä, kun saan olla pienten hurmaavien lasteni kanssa omassa kodissa? Tajuanko viiden vuoden päästä, että tämänkin ajan olisi voinut nauttia, mutta minä vain murehdin?

Tunnen merkillistä morkkista siitä, että olen vielä(kin) lasteni kanssa kotona. Se jotenkin hävettää. En ikimaailmassa ole laittanut Facebookissa olevani nyt kotiäiti. Tunnen muutenkin ihan tarpeeksi olevani jokin yhteiskunnan loinen, kun en muiden muurahaisten kanssa kanna korttani kekoon. Tiedän, että minulla on työvuosia vielä kymmenittäin edessä - mikä kiire siis. Silti tuntuu, että kaikki ihmettelevät ja arvostelevat kotona oloani. Kaikki nämä ahdistuksen tunteet ovat totaalisen turhia: lapseni ovat kuitenkin vasta 2- ja 3-vuotiaista. Siis pieniä lapsia. Olen etuoikeutettu voidessani olla heidän kanssaan kotona, sillä kotona on tuon ikäisen parasta olla. Totta kai olen heidän kanssaan kotona, kun se kerran on meidän kohdalla mahdollista. Mitä hävettävää on siinä, että minä itse kasvatan omat lapseni? Pitäisi nostaa vain leuka ylös. Niin, etenkin kun tässä on kuitenkin suoritettu yksi korkeakoulututkintokin loppuun.

Luin jostain jutun, jossa kirjoittaja kertoi kaikkien vanhempien harmitelleen sitä, että veivät lapsensa niin pieninä hoitoon, mutta kukaan ei ole harmitellut sitä, että oli ollut pidempään lastensa kanssa kotona. Uskon, että jälkikäteen moni ajatteleekin näin.

Miksi minä kuitenkin riudun näissä typerissä ajatuksissa? Miksi stressaan sitä, että olen kotiäiti? Miksi stressaan työnhakua, töihinpaluuta ja päiväkoti-juttuja? Miksen osaa nauttia näistä viimeisistä kultaakin arvokkaammista hetkistä pienten lasteni parissa?

Är-syt-tää.



Nina

Vinkki tarjoushaukoille!

Kokeiluni luonnonkosmetiikan parissa ovat vielä melko vähäisiä, mutta sitäkin parempia - niiden(kin) ansiosta olen saanut atoopisen ihoni kuriin. Käyttämistäni tuotteista on tekeillä ihan oma postauksensa, mutta hyvien käyttämieni tuotteiden lisäksi päätin tänään tilata Mádaralta muutamia juttuja, sillä TÄNÄÄN kaikki tuotteet ovat 40 % alennuksessa!

Kuvat Mádaran nettisivuilta lainattu.

Tilasin Soothing Hydration -kasvoöljyä, Sculpturing Oil -vartaloöljyä ja Purifying Foam -puhdistusvaahtoa kasvoille. En ole kokeillut näitä koskaan ennen, mutta olen sen sijaan kuullut näistä paljon hyvää ja monihan näitä kehuu. Onko teillä kokemusta Mádaran tuotteista?

Aloitin eilen muuten yhden jutun, joka saattaa teistä kuulostaa hassulta. Aloin nimittäin kirjata ylös juomiani vesilaseja. Olen jo pitkään (öö, vuosia?) pohtinut vedenjuontiani, tai lähinnä sitä miten vähän vettä juon, ja nyt päätin aloittaa ns. vesikuurin. Yritän juoda vähintään kuusi lasia vettä päivässä, tavoite on kahdeksan lasia. Haluan nähdä, onko säännöllisestä, runsaammasta veden juonnista apua kuivaan, elottoman näköiseen ihoon, selluliittiin ja turvotukseen. Ajattelin yrittää pitää kirjaa tästä ainakin kuukauden verran. Toivottavasti into latkia vettä kestää ainakin sen verran... ;)

Nina

Hiustenhoitotuotteiden lempparit

Olen löytänyt avun kuivaan, kutisevaan ja hilseilevään hiuspohjaan, joten en todellakaan epäröi esitellä näitä huipputuotteita teillekin! Pidempään meikämannekiinin jorinoita seuranneet tietävät myös taistoni atoopisen ihon kanssa, joten uskon hiuspohjan ongelmien kuuluvan samaan seurueeseen ihon ihottumien kanssa. Kärsin tästä vaivasta 1,5 vuotta - eli tuskallisen pitkään, kun tosiaan päänahka oli toisinaan aivan rikki raapimisesta. Oli muuten aika eri nautinnollista istua kampaajan penkkiin hiusten värjäystä varten... Not. Lisäksi edesmennyt urheiluintoni pahensi päänahan tilaa entisestään, kun tuli hikoiltua useamman kerran viikossa.

No, lätinät siihen. Nyt olen käyttänyt näitä tuotteita parin kuukauden ajan ja hiuspohjani on pitkästä aikaa terve. Ihottuma on tiessään ja kutina on historiaa! <3

Kyseessä ovat siis Suomalaisen Simin hiustenhoitotuotteet Oil Cure Hair Mask ja Climbazole Scalp Tonic. Hair Mask kuorii hellästi hiuspohjasta kuollutta solukkoa ja ylläpitää kosteustasapainoa. Lisäksi haudehoito rakennepaikkaa vaurioituneita hiuksia lisäten niiden kiiltoa ja käsiteltävyyttä. Loistotuote, jota minä käytän noin 10-15 minuutin naamiona suihkussa kerran pari viikossa. Hiukset tuntuvat käsittelyn jälkeen ihanan runsailta ja paksuilta. Scalp Tonic on taas hiuspohjaa hoitava neste, joka poistaa hilsettä, ehkäisee rasvoittumista ja edistää hiusten kasvua. Scalp Tonicia voi käyttää vaikka päivittäin kuuriluonteisesti ja sitä ei tarvitse pestä pois, vaan se jätetään hiuspohjaan. Scalp Tonicia en ole käyttänyt itse järin säännöllisesti, vaan lähinnä aina silloin, kun muistan ja ehdin. Lisätietoa näistä ja muista Simin tuotteista voit hakea Simin nettisivuilta, joilta minäkin hain vähän lisätietoa tätä postausta varten. Jos sinä kärsit samoista hiuspohjan ongelmista kuin minä, suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä! <3

Olen ostanut muitakin hiustenhoitotuotteita, jotka olen todennut ainakin minun hiuslaadulle sopiviksi. Joicon Body Luxe Volumizing Elixir ja Balmainin Texturing Salt Spray luovat yhdessä hiuksiin mukavasti massaa ja rakennetta. Joico sisältää myös lämpösuojan, joten se sopii loistavasti käytettäväksi föönauksen yhteydessä. Matrixin Exquisite Oil taas on pitkien hiusten paras kaveri: se tekee latvoista sileät ja pehmeät. Ihana tuote, ihana tuoksu!

Kuulemisiin!

Nina

Pari sanaa pottailusta.

Äitiydessä on montakin asiaa, jotka jaksavat hämmästyttää, mutta yksi suurimpia hämmästyksen aiheita on kiire. Äitien kiire. Kiire opettaa lapsia siihen, tähän ja tohon. Kiire oppia liikkumaan, kiire oppia puhumaan, kiire oppia itse syömään, kiire oppimaan potalle. Eritoten kiire pottailuun hämmästyttää. Miksi on niin kiire? Toki - vaipat eivät ole ilmaisia ja onhan siinä oma vaivansa niitä vaihtaa. Ympäristöystävälliseksikään ei taida voida kertokäyttövaippailua kuvailla. Ymmärrän.

Joka tapauksessa ensi kerran meinasin rykäistä kahvit väärään kurkkuun, kun tuttavani kysyi, että joko meillä pottaillaan, kun esikoiseni Kloppinen oli hädin tuskin 10-kuinen. Tuttavan lapsi oli suunnilleen samanikäinen. Järkytykseltäni taisin pystyä vain henkäisemään, että onko teillä jo potta? Niinku oikeesti?

Viimeistään ensimmäisen ikävuoden jälkeen pottailusta tuntuu tulevan mörkö yhteen jos toiseenkin taapero-kotiin. Pois vaipoista on kiire. Viis siitä, että tajuaako pieni siitä touhusta tuon taivaallista. Jotkut väittävät, että tajuaa. Että kuulemma kun lasta vie vaikkapa säännöllisesti ruuan jälkeen potalle, niin sinne ilmestyy kakka. Minä väitän, että ei tajua. Se kakka ilmestyy pottaan ainoastaan suolen säännöllisen toiminnan ansiosta, oli päällä sitten vaippa tai pehvan alla potta. Sattumaa, useimmiten kyse taitaa olla siitä. Neuvolantätimme komppasi ajatuksiani, kun paljastin hänelle Kloppisen 2-vuotisneuvolassa, ettei meillä ole vielä edes koko pottaa. Hän lohdutti, ettei lapsi tuon ikäisenä ole edes kehittynyt "valmiiksi" ymmärtääkseen koko pottatouhua. En muista enää tarkkaan näitä lääketieteellisiä termejä, mutta ilmeisesti jokin hermosto ei ole vielä kehittynyt riittävästi.

Ja tämä on täyttä totta. Voin allekirjoittaa sen, koska nyt kun lapseni ovat 2- ja 3-vuotiaita, näen tämän suunnattoman eron heidän kehityksessään. Toinen, isompi, on päiväkuiva ja toinen on vaipoissa, mutta intoutuu aina toisinaan käymään potalla. Kloppinen on ollut päivät ilman vaippaa elokuun alusta eli yli kolme kuukautta. Joitakin vahinkoja on tottakai käynyt, mutta olen yllättynyt kuinka helposti vaipattomuus onnistui! Olen yrittänyt vaipattomuutta Kloppisen kanssa ennenkin hänen ollessaan noin alle 2,5-vuotias. Silloin touhusta ei tullut mitään, joten parin viikon yrittämisen jälkeen annoin periksi ja palasimme vaippoihin. En ole tosin koskaan ollut mikään ressierkki vaippojen suhteen, vaan olen aina ajatellut, että kaikki aikanaan - tuskin nuo armeijassa enää vaipoissa ovat.

Loppukesästä tapahtui kuitenkin jotain. Kloppinen osoitti itse kiinnostusta pottaa kohtaan ja minä päätin, että nyt kannustan häntä oikein kunnolla vaipattomuuteen. Kloppinen sai alussa joka pisusta tarran, jonka hän sai liimata askartelemaani pahviin. Tarrat innostivat Kloppista ja pahvit täyttyivät tarroista toisensa perään. Intoa piisasi, joten päätin, että nyt en anna periksi, vaan vaipoille jätetään lopulliset hyvästit. Ilmeisesti äidin päättäväisyys ei kuitenkaan ollut ratkaiseva palikka pelissä, vaan riittävästi kehittynyt lapsi: hän osasi pissata heti, kun istahti potalle, ja toisaalta myös pidättää hetken pissaa, jos en vaikka jostain syystä sillä samalla sekunnilla itse ehtinyt kaveriksi pottailuun.

 

Jäpikkä intoutui myös kesällä pottailuun, Kloppisen inspiroimana. Yhden ikävuoden ero esitti merkittävää roolia: Kloppinen meni potalle pissalle, koska hänellä oli hätä. Jäpikkä taas aina silloin, kun Kloppinen oli potalla. Kloppiselta tuli aina "kunnon pissa" eli enemmän kuin kolme pisaraa pissaa. Jäpikältä taas pisara tai kaksi. Kaiken kruunasi Jäpikän riemuhuuto: "LISÄÄ VETTÄ TULEE!" ja raikuvat aplodit päälle, kun muutama pisara silloin tällöin pottaan osui. Muistan silloin ajatelleeni, että Jäpikän aika oppia kuivaksi ei todellakaan ole vielä... :D

Kloppinen oppi siis todella nopeasti päiväkuivaksi, kun hän oli siihen itse valmis. Muutamaa kuukautta alle 3-vuotiaana. Vielä on tosin käytössä yövaipat, mutta Kloppinen toisinaan itse juttelee, että vielä joku yö hän nukkuu kalsareissa ja herätään yhdessä yöllä pissalle. Jee, mama can't wait! ;) Voisi sanoa siis, että hyvin pyyhkii. Paitsi kun iskee kakkahätä. Pottaan kakkaaminen tuntuu olevan meillä nyt se akilleenjänne ja hirrrrrvittävän pelottava asia. Olen yrittänyt taas kaikkeni: hieronut selkää (rentouttaa kauhusta kankeaa lapsparkaa), kehunut ja ylistänyt sekä palkinnut pikkunameilla, kun se kakka kaiken häsläämisen päätteeksi on pottaan lopulta päätynyt.

2-vuotias Jäpikkä taas... No, hän käy potalla aina kun muistaa, että sellainen on. Ja se on just hyvä niin.

Mitä haluaisin siis sanoa tuoreille ja vähän kypsemmillekin äideille: älkää ottako niin ressiä siitä pottailusta. Antakaa lapsen olla pieni, ostakaa niitä vaippoja, liiallinen kiire ei voi olla hyvästä kenellekään. Kyllä se lapsi kasvaa, se kehittyy, nopeammin kuin haluaisimmekaan. Vielä yhtenä päivänä ne istuvat potalla kuin vanhat tekijät ja me äidit ihmetellään, että eikö taloudessa ole enää yhtään pyylevää vaippapeppua. <3

Rauhaa ja rakkautta!


Nina

Onnistuneita synttäritarjoiluja

Meillä juhlittiin eilen lauantaina poikien synttäreitä ihanien ystävien ja isovanhempien kesken. Juhlat olivat success! Kaikki tuntuivat viihtyvän, itse ainakin nautin ystävien näkemisestä sekä lasten iloisesta hälinästä täysin rinnoin. En ehtinyt kuvata mitään itse juhlapäivänä, sillä hääräsin menemään ihan koko ajan. Eikö se ainakin ole hyvien juhlien merkki? ;)

Tarjoilut onnistuivat yli odotusten, vaikka etukäteen tuli jänskättyä miten leipomuksissa onnistun. En nähkääs ehtinyt suunnitella juuri mitään, nappasin vain netistä jokusen reseptin, jotka hätäpäissäni valmistin. Mutta niin vain kaikki onnistuivat yli odotusten ja vieraatkin kehuivat leipomuksia. Huvittavin yksilö näistä lienee itse täytekakku: sen hutaisin todella vähällä ajattelulla kasaan ja lintsasin muun muassa ostamalla valmiin täytekakkupohjan. Ja mitä kävi, esimerkiksi äitini ylisti kakkua, että on raikkainta ja herkullisinta mitä olen tähän mennessä tehnyt. Öööö, what?

No, ehkä hän ei ystävällisyyttään huijannut - kakkua jäi vain tämän verran ja yleensä sitä tuppaa jäämään kyllästymiseen asti:

 

Kakussa oli täytteenä murskattua banaania sekä herkullinen mangotäyte, johon laitoin 2 mangopilttiä, purkin vaniljarahkaa, purkin vispikermaa ja puoli desiä tomusokeria. Valmiit kakkupohjat kostutin maidolla, jossa oli vanilliinisokeria. Koristeluun käytin vispikermaa, jonka värjäsin keltaisella elintarvikevärillä, ja kiiwejä sekä värikkäitä nonparelleja.

Siinä se: todella helppo kakku, joka maistui aivan ihanalta. Tätä tehdään varmasti toistekin. Vaikkapa pääsiäisenä, sinnehän tämä kävisi jo väriensäkin puolesta. :)

Lisäksi leivoin tonnikalapiirakkaa ja kinkku-aurajuustopiirakkaa. Reseptit kumpaankin bongasin Taikakakut-blogista. Nekin maistuivat ja kehuja sateli. Siitä voinee varmaan päätellä jotakin, että kinkkupiirakkaa ei jäänyt yhtään kuvattavaksi... :D Tonnikalapiirakkaa jäi pieni pala. :)

Jäpikkä ja Kloppinen saivat paljon kivoja lahjoja ja vielä tänä aamunakin leluilla on leikitty intoa puhkuen. Uudet lelut ja leikit ovat valloittaneet muun muassa uuden sohvan. Täällä on muuten ollut melkoiset roisto-poliisi -takaa-ajot :D

Olen huomannut, että jollain merkillisellä tavalla nautin ihan älyttömästi juhlien järjestämisestä ja emännän roolista. Varsinkin lastensynttärit ovat juhlista hauskimmat järjestää. Sen verran emännöinti kuitenkin väsyttää, että tänään MINÄ valloitan sohvan - on muuten maailman mukavin ja muhkein sohva! <3

Nina

Onnea on...

...PYYKINPESU!

Voi taivas, kuinka olenkaan kaivannut tuota pyykinpesukoneen hurinaa ja puhtaan pyykin tuoksua. Ja ennen kaikkea sitä, että päälle on laittaa puhdasta vaatetta. Olen liioittelematta ollut 1,5 viikkoa pesemättä pyykkiä, koska itsepäisenä, korjaan päättäväisenä, päätin, että seuraavat pyykit pestään kotona enkä aio raijata enää säkillistäkään mummolaan. Voitte kuvitella, että pyykkiä on kertynyt aika infernaalinen kasa... Mutta eilen se asennettiin: ystäväni pyykinpesukone. Ja tuolla se ihanasti kehrää kylppärissä jo toista kertaa. <3

Kylppärikin on viimeistelyä ja sähkäriä vaille valmis. (JESJESJESJES!) Viikonloppuna laattamies asensi vikat laatat paikoilleen ja Ukkokulta isäni kanssa asensi seinä- sekä kattopaneelin paikoilleen. Käteviltä miehiltä onnistui asentaa myös suihkuseinät paikoilleen. Huomenna tiistaina kylppäriin tulee vielä kaappi ja laatikostot, sähköt laitetaan kondikseen ja ihana valaisinkin toivottavasti asennetaan paikoilleen.

Onnea on ylipäätään toimiva, käytössä oleva kylpyhuone ja vessa. Kun on ollut ilman molempia kuukauden päivät, niitä osaa kummasti arvostaa taas.

Sitten onnea on tietysti shoppailu. Shoppailu eritoten silloin, kun saa ostettua jotain sellaista, mitä on aikansa himoinnut ja etsinyt. Minulle nämä tarkoittivat tällä kertaa Gugguun mustaa tuubihuivia Jäpikälle sekä Mini Rodinin voimamies-printtejä Kloppiselle.

Hyvää alkanutta viikkoa!


Nina