maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ison pojan sänky.

Perheemme kuopus, 2,5-vuotias Jäpikkä, siirtyi noin kuukauden päivät sitten isojen lasten sänkyyn ja pinnasänky siirtyi palasina varastotiloihin.


Tätä sängynvaihtoa olimme puolikauhuissamme Ukkokullan kanssa odottaneet. Että Jäpikkä siirtyisi sänkyyn nukkumaan, josta hän itse pääsisi pois. Jäpikkä on jollain tavalla enemmän tulta ja tappuraa kuin Kloppinen, ja tämän isommankin kanssa käytiin aikanaan aikamoinen vääntö aiheista: saako sängystä nousta pois ja mitä sängyssä nykyään oikein tehdään.

Kloppinen siirtyi 2-vuotiaana isojen lasten sänkyyn ja kutakuinkin siitä päivästä lähtien hän ei ole myöskään nukkunut enää päiväunia. Yritettiin kyllä, uskokaa pois. Mutta kun on yli kuukauden päivät istunut hermo pinteessä joka päivä pari tuntia toisen oven takana ja kuunnellut kuinka hän tekee kaikkea paitsi nukahtaa, ei sitä loputtomiin jaksa. Sainpa päätökselleni antaa parivuotiaan olla nukkumatta siunauksen myös neuvolanterkalta - jotkut parivuotiaat kun lopettavat, varsinkin kotihoidossa, päikkärien nukkumisen ja sillä sipuli. Ollaan huomattu joo.

Isoveljen sänky on muuten Ikealainen, ja näyttää nyt ehkä hivenen aneemiselta Jäpikän sängyn vieressä...



Vaikka Kloppisen päikkärittömyyden myötä päivistä katosi se rela parituntinen, kun molemmat lapset nukkuvat yhtäaikaa, tuli illoista taas inasen helpompia. Kloppinen oli iltaisin väsyneempi, joten hän jäi todella nätisti sänkyynsä nukkumaan nukahtaen heti. Ja näin on jatkunut aina tähän päivään saakka.

Päikkärien mahdollinen poisjäänti myös Jäpikän kohdalla jännitti, mutta näin ei tässä tapauksessa käynytkään. Ylipäätään olin maalaamieni kauhukuvien kera aivan hakoteillä. Tulisieluinen pieni kuopuksemme on nukkunut sängyssään erittäin hienosti ja hänpä nukkuu edelleen myös päiväuniakin. Toki Jäpikälle painotettiin uuden sängyn tullessa, että sängystä ei saa nousta pois, vaan sinne jäädään nukkumaan, joten sitä mantraa poika itsekin on hokenut aina nukkumaan mennessään. :D


Jäpikkä on noussut tasan kaksi kertaa pois sängystään ja on tippunut sängystään tasan nolla kertaa, joten sängynvaihto on sujunut erittäin hyvin. Paljon paremmin kuin mitä uskalsimme edes villeissä unissa odottaa.

Jäpikkä on ylpeä ja iloinen uudesta sängystään, joka on nimenomaan ISOJEN POIKIEN sänky. ;) Hänestä on mukavaa, kun hän saa mennä sänkyyn itse ja tulla sieltä myös herätessään itse pois. Uusi sänky toi tullessaan myös ISOJEN POIKIEN (;)) peiton ja ihan uusia pussilakanoita, samanlaisia kuin isoveljellä! Sänky muuten ei oikeastaan ole uusi, vaan se löytyi hyvään hintaan käytettynä Facebookin kirpparilta. Näin muuten samanlaisen sängyn Kodin1:ssä valkoisena, vinkvink vaan.

  

Kännykällä kuvaamisesta on tullut niin rutiinijuttu, että lähes kaikki kuvat napsittua sillä. Ja sitten hävettää, kun niitä lisäilen tänne... Aika kammottavia. Ja pimeitä. Kuvaaja itsekään ei nääs juuri taidoillaan loista. Ehkä pitää laittaa nyt se järjestelmävekotin latautumaan... :D


Nina

Ei kommentteja: