Tänään sitten tsekkailtiin jälleen vekaramme vointia ja kokoa. Syytä sf-mitan nousulle ei löytynyt, eikä oikein painon nousullekaan. Lääkäri arveli, että painon nousun syynä on vain turvotus. Jota kuulemma minusta ei ulospäin näe, eli kyseessä on tasaisesti kehooni levinnyt katala turvotus. Hmmm. No, whåtever. Pääasia, että vauvani voi hyvin eikä hänellä ole mitään hälyttävää todettu.
Paitsi paino, joka on nyt arvioitu ultralla. Tulos 4000 grammaa. Holy moley. Aluksi olin painosta todella järkyttynyt, kun lääkäri sanoi sen ääneen. Vaikka osasin odottaa ja olin valmistautunut kuulemaan jotakin ihan muuta kuin 3300 grammaa. Kysyin lääkäriltä kauhuissani, että ei kai tätä vauvaa vain päästetä kovin yliaikaiseksi, johon sain vastaukseksi, että ei. Vastaus oli huojentava. Ja hitto niin, ei enää montakaan päivää, niin saamme rakkauden hedelmämme vihdoin syliimme! <3
Vauvan painoarvio on aiheuttanut minulle todella ristiriitaisia fiiliksiä. Välillä kauhistelen ja ihmettelen vauvan kokoa: kuinka ihmeessä vauva syntyy nätisti ja siististi alakautta ilman että repeän napaan saakka? Miksi meidän vauvasta on kasvanut niin suuri, vaikka me vanhemmat olemme olleet "normaalikokoisia" ja ihan oikeasti, en ole mässännyt raskausaikana mitään tuhottoman paljon? Tuntuuko niin valtava vauva edes miltään vauvalta?
Välillä taas ajattelen, että noh, syntyyhän niitä viisikiloisiakin vauvoja. Ystäväpiiristänikin löytyy pari. Heidänkin äitinsä ovat selvinneet, ehkä minäkin. Sitä paitsi, vauva-artikkeleissa on usein mainittu, että normaali vastasyntynyt painaa 3–4 kiloa. Eli vauvani on nyt ihan normaalipainoinen. Vielä. Olen onnellinen ajatuksesta, että meidän vauvamme on kehittynyt ja vahva. Lisäksi sukupuoli on puolellani: iso ja jäntevä poika tuntuu paremmalta kuin iso ja jäntevä tyttö. Makes sense? Tyttöjenhän "kuuluu" olla sellaisia siroja ja hentoja. Ja poikien vahvoja. Näin minun järki&logiikka -keskus minulle viestittää. :) No, sukupuolesta ja koosta riippumatta, rakastan vauvaamme ylikaiken, painoi hän sitten kilon tai sata.
Alakerrassa oli tapahtunut edistystä. Onhan tässä supistuksia ja kivuliaitakin vihlaisuja tuntunut. Olin sormelle auki, kanavaa oli jäljellä hädin tuskin puoli senttiä, mutta paikat olivat silti melko kiinteät. Lääkäri sorkki paikkoja, kuulemma "edesauttoi synnytystä luonnollisesti" ja saman tien tunsin tuntuvia supistuksia. Sain uuden ajan ensi viikon keskiviikolle. Päivälle, jolloin on laskettu aikani. Silloin tsiikaillaan tilannetta uudestaan olettaen ettei kaveri ole syntynyt sitä ennen. Lääkäri kun uumoili, että on aivan mahdollista, että vauva syntyy jo lähipäivinä, jopa nyt viikonloppuna. Jaiks.
Lääkärin määräyksestä keskitymme nyt viikonloppuna saunomiseen sekä kävelylenkkien tekemiseen.
Nina
Ps. Ukkokultani sanoi minulle jotakin käsittämättömän kaunista, kun ajoimme Tyksistä pois. Hän sanoi olevansa niin onnellinen ja ylpeä, että minun ansiosta meille on tulossa terve ja jäntevä vauva. Kaikki tekemiseni ja olemiseni on tehnyt vauvastamme vahvan. Menin lähes sanattomaksi, osasin vain kiittää kauniista sanoista. Hyvä etten itkuhuutoa miltei vääntänyt. On minulla rakas Ukkokulta. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti