perjantai 9. marraskuuta 2012

Tidi-touhuista.

Blaah. Tämä aihe kyllästyttää minua jo suuresti, sillä olen pähkäillyt (taas, tälläkin kertaa) sen kanssa yöt ja päivät. Lupasin, että tällä kertaa en itseäni aiheesta painosta ja otan rennommin, mutta pastanmarjat, ressiä pukkaa. Nimittäin tuosta tabusta nimeltänsä imetys.

Miksei se voi sujua helposti, sujuvasti, itsestään?

Imetys lähti ihan kohtalaisesti sairaalassa käyntiin, kunnes jo seuraavana päivänä tidini olivat kuin tulessa. Imetysasentoa ja imuotetta kävi tarkastamassa useampi eri hoitaja ja kätilö, mutta kaikkien mielestä ne olivat kunnossa. Yksi heistä arveli, että vauvan imuote on ehkä napakampi kuin yleensä. Toiset vauvat kuulemma ovat äideilleen hellempiä kuin toiset. No, tämä kaiffari todellakaan ei ole. Imetys nimittäin tuottaa niin ääretöntä tuskaa, ettei ole tosikaan. Enkä tosiaan muista, että Kloppisen kanssa se olisi ollut tällaista. Ei se kivalta silloinkaan tuntunut, mutta että saa itkua vääntää...?

Sairaalassa yksi kätilö tarkasti tidit ja totesi niiden olevan aivan kunnossa. No, noin 12 tuntia myöhemmin vuorossa ollut hoitaja totesi, että toisessa nännissä on palkeenkieli. Hän kehotti pitämään hieman taukoa imetyksestä, ainakin tällä risalla rinnalla, jotta haavauma paranisi. Palasin sairaalasta kera vauvan sekä helvetin kipeiden tissien ja olin murheen murtama, sillä pelkäsin kaikki mahdollisia infektioita sekä rintatulehduksia. Maito oli nimittäin selvästi noussut (se sentään tällä kertaa onnistui!) ja tuntui, että rintoja olisi ehdottomasti pitänyt tyhjentää tyhjennyskoneella nimeltä Jäpikkä.

Vaan enpä kyennyt siihen. Sattui niin saatanasti. Anteeksi voimasanat, mutta nyt puhutaan sellaisesta kivusta, etteivät juukeli, saakeli, saakuri tai hittolainen ole relevantteja lisättäväksi tähän tekstiin.

Ekan viikon (ja oikeastaan edelleen) tein niin, että imetin aina sillä vähemmän kipeällä tidillä, josta seurasi kunnon oravanpyörä: toinen tidi on jatkuvassa rasituksessa, jolloin toinen ehtii hitusen parantua ja se toinen mennä kipeäksi. Seuraavana päivänä tidin vaihto risasta vähemmän risaan. Eli siis jatkuvasti jompikumpi rinta on poissa pelistä. Lisäksi olen jättänyt joitakin syöttöjä imettämättä, eli tällöin annoin lypsäämääni omaa maitoa tai korviketta pullosta. Vaikka kuinka koitin lypsää rintojani ahkerasti, ehti molempiin tulla alkava rintatulehduskin. Onneksi kuitenkin lääkitykseltä vältyttiin ja sain hoidettua nämä pois lämpimän kauratyynyn ja särkylääkkeen avulla sekä imettämällä naama irvessä.

Maitoa ei minusta taida tulla tälläkään kertaa tarpeeksi. En tiedä johtuuko se Jäpikän suuresta koosta, eli hän vain tarvitsee maitoa "normaalia" enemmän, vai siitä, että ne hekumalliset hetket, kun maitoa olisi alkanut todenteolla minusta tulla, menivät ohi suun, kun en kerta kaikkiaan kyennyt kivulta imettämään. Joka tapauksessa Jäpikällä on miltei heti imetyksen jälkeen taas nälkä, joten tidin jälkeen on aina tarjoiltava jälkiruuaksi korviketta pullosta. Pahimmillaan jopa 90 mll! Olen siitä huolimatta yrittänyt jaksaa imettää aina, kun on siltä tuntunut. Päivisin pari kertaa ja öisin mahdollisimman paljon.

Siihen korvikepulloon on vain niin helppo tarttua. Siitäkin huolimatta, että se harmittaa. Korvikkeita tuskastuttaa ostaa, kun tietää, että voisi asiassa päästä paljon halvemmalla ja helpommalla. Lisäksi tuo imetys on aika tehokas kalorienpolttaja ja on aika hyväsesti jo nyt tiputtanut minulta painoa alas. Ajattelen niin, että jokainen imetetty päivä on yksi päivä lisää, kun Jäpikkä saa minusta hyvää minun maitoani. Mennään siis päivää kerrallaan.

Mutta niin, minkäs teet, kun homma ei vain luontaisesti suju. Tälläkin kertaa aion tehdä niin kuin parhaalta itsestäni tuntuu, niin että jaksan parhaiten niin fyysisesti kuin henkisestikin. Oli se keino sitten imettää täysin, osittain tai hoitaa fuudaus kokonaan pullosta.


Nina

Ps. Meidän Jäpikkä-poloinen kärsii nyt oikein todenteolla vatsavaivoista, joipa hän sitten mitä maitoa mistä tuutista tahansa. :( Röyhtäyttäminen tuntuu todella haastavalta. Peppua saa taputella jännetupintulehduksen pelossa puolikin tuntia - ilman ainuttakaan röyhyä! Röyhtäyttämistä saa siis harrastaa pitkin päivää, ei vain syömisen jälkeen, jotta pienen vatsasta saisi mahdollisimman paljon ilmaa ulos - jotakin kautta. Onneksi meillä on tuo värisevä sitteri, siihen Jäpikkä nukahti melkein jopa onnellinen ilme kasvoillaan. <3 Lisäksi taidan passittaa Ukkokullan apteekki-reissulla ostamaan Cuplatoneja. Toivottavasti auttavat - sattuu sydämeen, kun toiseen sattuu.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sepä se, kyllä se imettäminen sattuu ja aika kauan vielä kaiken lisäksi :-( Se on niin imetyspropagandaa, että imetys on luonnollista, mukavaa, ihanaa, kivutonta ja kaikkea mahdollista. Joo ehkä nyt, kun lapsi on jo 7,5kk. Mä imetin kumilla 6kk saakka ja ainoasttan tahdon voimalla se ei loppunut heti alkuunsa. Toivon mukaan se siitä lähtisi sujumaan! Ja jos ei, niin sitten vain kauppaan.
Tiina

-Mrs P- kirjoitti...

Voi ei! TOivottavasti tilanne paranee. Kuullostaa vaan niin tutulta. Imetin nuorimmaista 7kk joista ehkä 1 kuukausi jolloin rinnoista ei tullut verta. Ja sain tietty rintatulehduksen jonka päälle paiseen joka myöhemmin todettinkin olevan tukkeutunut maitotiehyt joka keräsi maitoa tukkeuman taakse.

Mutta todella ymmärrän sinua! Ja korvikkeen antaminen vauvalle on ihan yhtä hyvä kuin imetys.

Voimia!!

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäisen anonyymin kommenttiin: Mulla ei kyllä imetys sattunut muuta kuin silloin sairaalassa, kun maito ei vielä ollut noussut. Mutta sehän nyt on niin yksilökohtaista, sattuuko vaiko eikö, varmasti useimmilla sattuu ainakin jossain vaiheessa. Ja vaikka ei sattunut imetys, niin silti se ei meillä sujunut kuin kolme kuukautta, minkä jälkeen vauva päätti lopettaa koko touhun.

Tsemppiä! Tee niin kuin susta tuntuu parhaalta :)

Malla kirjoitti...

Mullakin ne ekat 3 viikkoa oli täyttä tuskaa. Olen kyllä melko hyvin jo unohtanut tuon alkuajan. Nyt kun pojalla on noita hampaita niin tissit on taas kovilla...

Nina kirjoitti...

Ootte te imettäjät aika sissejä, huhhuh! :O Mullakaan ei ensimmäistä imettäessä tehnyt lainkaan näin kipeää kuin nyt. Alussa joo, ehkä ekan viikon, mutta sitten jo helpotti, eikä se kipu ollut missään vaiheessa tällaista kuin nyt. Onneksi kipu on nyt jo helpottanut, vaikka edelleen sattuukin. Maito sen sijaan ei tunnu riittävän, vaan on pakko antaa joka kerta lisämaitoa. Turhauttavaa!

Kiitos kuitenkin tsempeistä! Taas. :)